Voinko saada apua peräpukamiin julkisessa terveydenhoidossa
Minun elämääni vaivaavat enenevässä määrin ulkonevat peräpukamat. Olen 45 ja kolmen synnytyksen jälkeen ne ovat alkaneet vaivata yllättäen. Pyyhkiminen sattuu melko usein ja välillä tulee verta. Jopa seksi on alkanut sattua. Olen aivan hämmentynyt ja säikähtänyt tilanteessa. Minulla ei ole varaa mennä yksityiselle niitä hoidattamaan ja mietin, että olisikohan mahdollista saada apua ihan terveyskeskuksessa? Pelottaa jopa soittaa ja kertoa kenellekään vaivasta.
Kommentit (34)
Niin ja voit saada apua, mutta kovin helpolla eivät lähde leikkaamaan. Multakaan ei siis alettu leikkaamaan silloin. En kyllä pyytänytkään tarpeeksi tosissani.
- tuo äskeinen rypälepylly
Mutta sulla toki voi olla eri tilanne kun aiheuttavat kipua ja verenvuotoa. Niin mahdollisesti leikkaavat kun kerran niistä on pahempaa haittaa. Itellä ne on tosi rauhalliset ja ainut haitta on että joutuu tosi tarkkaan puhdistamaan.
Oman kokemuksen mukaan enemmistö peruslääkäreistä ei tajua haavauman ja pukaman eroa! Hirttävät kyllä pukamia ja sanovat että kaikki on kunnossa. Sulkian haavautumisesta eivät tajua mitään ja siihen ei pukamavoiteet auta mitään, pahentavat vain oireita. Pukamat ovat harvoin kivuliaita tai häiritsevät mutta haavauma on todella häritsevä sekä kivulias. Tieto ja apu mitä päivystyksestä saa on naurettavaa. Älä käytä vessapaperia, vaan käsi suihkua.
Minun hoitivat kunnallisella puolella. Kuminauhalla.
Olen tosi kiitollinen kaikista vastauksista. Kiitos.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko jo kokeillut voidehoitoa? Minulla se on auttanut.
Hädensä oli ihanaa silloin kun siinä oli vielä mentolia, se auttoi välittömästi. Olen miettinyt voisiko oikein rasvaista mentolipitoista jalkarasvaa käyttää samaan... Apteekissa sanoivat ettei Suomesta tällä hetkellä saa mentolipitoista peräpukamavoidetta.
Vicks Vaporub taitaisi sattua enemmän kuin helpottaa... XD
Siis mitä? No, kyllä sinne lääkäriin kannattaa mennä jo ihan sen takia, että saa respalla tehokkaammat lääkeaineet sisältävät paikallishoitovoiteet/puikot. Reseptivapaat on niihin verrattuna hyvin heikkotehoisia. ”Viilennys” ei hoida tulehdusta, mistä kipu johtuu.
Ei niissä tulehdusta ole, ihan mekaanisesti ärtyvät liian kovasta ulosteesta silloin kun on ummetusta (ei ummetus-vinkkejä, kiitos, ihmettelen ihan terveysalan ammattilaisten kanssa mistä on kyse kun mitkään normaalit hoitotoimenpiteet ei auta). Jos olisi ollut tulehdus, se viilentävä vaikutus yhdellä käsittelykerralla ei olisi riittänyt, mutta mulla aina riitti.
Vierailija kirjoitti:
Älä käytä vessapaperia, vaan käsi suihkua.
Toimii ehkä niille joiden uloste on aina käsikirjamaista koostumukseltaan, mutta välillä jos pitäisi käsisuihkuun tyytyä, sen vedenpaineen pitäisi olla sitä luokkaa että sillä vesisuihkulla voisi leikata terästä. Sitä paitsi pitäähän se alue joka tapauksessa kuivata, milläs sen teet muulla kuin vessapaperilla?
Plus vierailulla ollessa ei oikein tee mieli lotrata hirveästi vedellä kun se kuuluu koko asuntoon. (Jonkun suoli saattaa toimia tietyllä kellonlyömällä, minun ei.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko ne hoitaa työterveydessä?
Työterveydessä ei hoideta mitään toimenpiteitä missä roiskuu veri.
Miksi minulta sitten voitiin työterveydessä (Terveystalo) poistaa luomi kasvoista?
Voide peräpukamiin - https://tonzes.com/hemaprofi.htm Hyvä tuote. Toimii nopeasti ja tehokkaasti.
Peräpukamat ovat tunnetusti "noloimpia" vaivoja. Ja kyllä, julkisella puolella hoidetaan niitäkin. Kyllä sinäkin varmasti menisit kyselemättä päivystykseen, jos olisi niin kipeät ja trombosoituneet, että kylkeä kääntäessäkin sattuisi niin vimmatusti, että itku tulisi.
Luonnontuotteista siankärsämö-öljyt ja voiteet ovat aivan reseptittömien apteekkiaineitten veroisia.
Oletko käynyt gynekologilla? Ulkoisten pukamien syynä voi olla myös rektoseele. Peräsuolen laskeuma. Kun se korjataan, paranee ulkoiset pukamat usein itsestään. Terveyskeskuksessa saa hoitoa molempiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko jo kokeillut voidehoitoa? Minulla se on auttanut.
Hädensä oli ihanaa silloin kun siinä oli vielä mentolia, se auttoi välittömästi. Olen miettinyt voisiko oikein rasvaista mentolipitoista jalkarasvaa käyttää samaan... Apteekissa sanoivat ettei Suomesta tällä hetkellä saa mentolipitoista peräpukamavoidetta.
Vicks Vaporub taitaisi sattua enemmän kuin helpottaa... XD
Miten olis se Marianne karkki, eikä vaan yks, vaan pussillinen. Pectus rintapastillitkin saattavat toimia.
Pyyhkiminen sattuu?? Etkai pyyhi, tottakai käsisuihkulla putsaat ulostamisen jälkeen. Kuivaus taputellen puhtaalla paperilla. Ei tule puhdasta pyyhkimällä.
Mullakin on ihan jäätävää hetulaa sun muuta rypälettä pehvassa. Lääkäri tutki muuta asiaa sieltä päästä ja sanoi että "oho, onpa isot pukamat"😓😓😅 En ole edes synnyttänyt, niin en tajua miten mulle tollaset tuli. Pärjään niiden kanssa kun pyyhin kosteuspyyhkeillä. Leikkautan vasta sitten jos/kun en pärjää ja on pakko. Siis jos nuo pahenee tästä vielä niin ei niitä enää saa puhtaaksi, niin on pakko leikata. Suhtaudun huumorilla mun rypäleisiin, ja oon jopa puhunut näistä ystävien kanssa 😂