Meidän lapset tulee kärsimään eniten
Ne ei tule enää saamaan ilmaista koulutusta, ei työsuhdeturvaa eikä sosiaalitukia, eikä rahaa vanhemmiltakaan, koska meidän sukupolvi ei vielä ole älynnyt säästää sitä varten. Eikä meidän sukupolvella ole vielä edes mahdollisuuksia säästää, koska alasajettavaa hyvinvointiyhteiskuntaa on vielä pakko rahoittaa.
Kommentit (62)
Ja siis minusta tuossa lapsen kuluttaja-asemassa on vastuussa myös ja etenkin hyvätuloiset, joilla ei ole minkäänlaista huolta sen yhden tai puolentoista lapsensa elättämisestä. Elintaso on jatkuvasti noussut. Kun hyvätuloinen hankkii lapselleen hienoimmat mahdolliset pelit ja vehkeet ja lomamatkat, ja naapurinsa tekee samoin, kulkeutuu se materialismivaikutus vähitellen "alempiin yhteiskuntaluokkiin". Se mikä on ollut hulppeaa muuttuu normiksi ja se pitää kustantaa myös köyhille lapsille, etteivät syrjäydy ja joudu kiusatuiksi. Ei se ole pelkästään sen köyhän vika, että mitäs olet hankkinut enemmän lapsia kuin pystyt elättämään (eli joille pystyt antamaan älyttömän elintason), vaan kyllä vikaa on myös siinä jonka lapsi elää kuin entisaikojen kuninkaallinen. Tätä voisi minusta miettiä. Usein kyse on siitä, että VANHEMPI haluaa että HÄNEN LAPSELLAAN on, lapset oppii haluamaan sitten sitä myöden. Köyhä ei saisi haluta, mutta rikkaan pitää saada kaikki mikä mahdollista.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 10:35"]
Usein näkee vanhaa fraasia, että lapsista saadaan uusia veronmaksajia. Itseasiassa 80% syntyvistä lapsista vie verovaroja elämänsä aikana enemmän kuin maksaa. Siis perustelu on varsinkin väärä.
[/quote]
Lähde?
Itse olin lapsi laman aikaan, ja valmistuin yliopistosta toiseen lamaan. Ihan hyvin tässä siitä huolimatta menee niin että turha valitus pois. Ei se teini niitä vuittoneita ja iphoneja tarvitse vaikka yläasteelaisen sosiaalinen rankki (joka on maailman tärkein juttu, hänen mielestään) vähän tipahtaisikin.
Suomessa on maksettu sosiaaliturvaa sellaisille jotka sitä ei ole tarinnu. Joten ei ole ihme että sitä joudutaan muuttamaan. Toivottavasti Kotihoidontukea ja Lapsilisä ei tulevaisuudessa makseta niille joilla on varaa hoitaa lapsensa muutenkin. Suomessa on tällä hetkellä monta asiaa johon voidaan tehdä tiukennuksia ja täytyykin tehdä. Samoin on ihan käsittämätöntä että yhteiskunnan varoilla rakennetaan teitä ja siltoja joita saa kuluttaa myös ne jotka ei maksa veroja. Toivottavasti tulee sam kuin Norjassa että käyttäjät maksaa sitä mukaa kun käyttävät ja kun on maksettu niin maksu päättyy.
Suomella menisi paljon paremmin kun katottaisiin mihin sitä rahaa syyetään. Jospa vihdoinkin tultaisiin tässä massa järkiinsä.
Nykyinen järjestelmä on toki passivoiva, koska pienikin työkeikka saattaa poistaa kaikki tuet. On siis taloudellisesti turvallisempaa maata kotona, jos ei ole onnistunut saamaan kokopäivätyötä. Tämä on tietysti järjetön tilanne. Kuitenkin on hyvä muistaa, että markkinatalousvetoinen yhteiskunta tuottaa väistämättä myös työttömyyttä. Työttömyyskorvaus on korvaus siitä, että joku hoitaa yhteiskunnassa tämänkin pestin. 100% työllisyys onnistuu ehkä kommunistidiktatuurissa, mutta ei tässä yhteiskunnassa, joka nojaa markkinavetoiseen uskontoon. Turha siis hyväosaisten syyllistää työttömiä. Meidän hyvinvointimme nojaa sille, että kaikille tätä mahdollisuutta ei ole tarkoituskaan tarjota.
Missä ihmeen vaiheessa on tullut rikkaan/hyvätuloisen ongelmaksi se, ettei köyhillä ole rahaa maksaa kännyköitä, matkoja, vaatteita ja muita huvituksia?? Jokainen elää oman varallisuutensa ja kykynsä mukaan!
Suomi alkaa hyvää vauhtia kuulumaan itäiseen eurooppaan.. lapsilisät, sos.tuet ym.on täällä läntisen euroopan pienimpiä. Täytyy muistaa, että tätä menoa, tällä alasajolla, myös turvallisuus tulee vähentymään huomattavasti Suomessa. Lapset ei todellakaan voi kulkea kouluun itsekseen, leikkiä rauhassa pihalla kavereiden kanssa, autoja ei voi vain jättää taloyhtiöiden tai ok-talojen pihoille lukkoon yöksi ym ym.
Oli sitten tulo mikä tahansa, palkka, työttömyys, sossu niin raha pyörii Suomen sisällä, tulee alvina takaisin, toisin yritysjohtajien optioiden ym, niitä rahoja ei Suomessa nähdä, ne ei jää tänne kenenkään hyödyksi.
Suomeen tulee iso ero rikkaan ja köyhän välillä ja ne köyhät eivät tule olemaan vain ns.elämänkoululaiset, vaan ihan kaikki tavalliset työläiset, velalla elävät, vuokralla asujat. Suuri osa Suomen rahoista tulee olemaan yhä pienemmän osan käytettävissä ts.yläluokan.
Olipa kerran Suomi
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 11:41"]
Missä ihmeen vaiheessa on tullut rikkaan/hyvätuloisen ongelmaksi se, ettei köyhillä ole rahaa maksaa kännyköitä, matkoja, vaatteita ja muita huvituksia?? Jokainen elää oman varallisuutensa ja kykynsä mukaan!
[/quote]
Mä luulen että moni elääkin ihan oman varallisuutensa mukaan. Tai no onhan näitä ylivelkaantuneita paljon, mutta ne ovat usein jo muutenkin vähän paremmilla tuloilla eläviä. Mielestäni aika suuri myytti tämä, että sossun rahoilla elettäisiin jotenkin ylileveetä elämää. Kyllä monella on lähtenyt lapasesta se, mitä kaikkea elämässä tarvitsee, mutta oman kokemuksen mukaan nämä kitisijät on niitä keskituloisia, joilla mikään palkka ei riitä kattamaan elintasoa. Moni tuntemani köyhä elävää oikeasti rahansa järkevästi käyttäen.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 07:50"]
Ne ei tule enää saamaan ilmaista koulutusta, ei työsuhdeturvaa eikä sosiaalitukia, eikä rahaa vanhemmiltakaan, koska meidän sukupolvi ei vielä ole älynnyt säästää sitä varten. Eikä meidän sukupolvella ole vielä edes mahdollisuuksia säästää, koska alasajettavaa hyvinvointiyhteiskuntaa on vielä pakko rahoittaa.
[/quote]
Nyt lyödään opiskelijoita lujaa ja kunnolla
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 08:03"]
Meidän lapset pärjää oikein hyvin. Halutessaan voivat pyrkiä sinne jatkokoulutukseen mihin haluavat. Molemmat sen verran fiksuja, että vaihtoehtoja riittää. Tukea saavat meiltä, rahallista tai muuta. Meidän kuollessa saavat molemmat oikein mukavan suuruisen perinnön.
[/quote]
Ei millään pahalla, mutta kouluttautuminen (edes tohtoriksi asti väitteleminen) ei ole mikään tae enää työllistymisestä.
Ap hyvä. Sun on aivan turha siellä itkeä huono-osaisuuttasi tai lapsiesi tulevaisuutta. Suomessa ei ensinnäkään ole lisääntymispakkoa. Lapsia on suotavaa tehdä niin monta kuin on varaa elättää. Vapaaehtoinen lapsettomuus on myös mahdollista.
Sinulla on ilmeisesti ollut mahdollisuus opiskella hyvään ammattiin. Koulutus on tietääkseni ilmaista. Jos et ole jaksanut tai viitsinyt eli olet ns. elämäM koululainen, et voi olettaa että yhteiskunta elättää sinut ja 6 lastasi.
Onneksi en ole vielä ehtinyt tehdä lapsia, ne haaveet saavat nyt jäädä.
Leipäjonoja on ollut aina, ja vaikka kuinka hyvin menisi, niihin on aina kävijöitä. Ei yksin leipäjonot kerro tästä ajasta ehkä muuta kuin sen, että osa ihmisistä on ylivelkaantunut omista valinnoistaan johtuen.
Nyt pitäisi tehdä sellaisia päätöksiä, että ihmiset ottaisivat enemmän vastuuta itsestään. Ei opiskelijalle tai työttömälle voida kustantaa samaa elintasoa kuin mitä työssäkäyvällä aikuisella on! Ihan oikeasti tämä on ihan älytöntä. Ruokaan pitäisi jokaisella olla rahaa, ja sähköön ja puhelimeen ja nettiin (koska niitä nyt vain nykyään tarvitsee) ja asuntoon jossa pärjää (mutta monta huonetta ei valtion tarvitsisi kustantaa).
Siitä en itsekään pidä, että vähävaraiselle jolla on jo niitä lapsia, aletaan viisastella että niitä lapsia ei pitäisi tehdä. Katsotaan nyt mitä tapahtuu, ehkä hallituksella on joku pointti tässä joka ei nyt meille järkytykseltä vielä aukea.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 08:24"]
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 08:03"]
Meidän lapset pärjää oikein hyvin. Halutessaan voivat pyrkiä sinne jatkokoulutukseen mihin haluavat. Molemmat sen verran fiksuja, että vaihtoehtoja riittää. Tukea saavat meiltä, rahallista tai muuta. Meidän kuollessa saavat molemmat oikein mukavan suuruisen perinnön.
[/quote]
Ei millään pahalla, mutta kouluttautuminen (edes tohtoriksi asti väitteleminen) ei ole mikään tae enää työllistymisestä.
[/quote]
Näin. Tosin tohtorina ovet auki maailmalle. Heippa vaan Suomi, yrittäkää pärjäillä.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 07:50"]Ne ei tule enää saamaan ilmaista koulutusta, ei työsuhdeturvaa eikä sosiaalitukia, eikä rahaa vanhemmiltakaan, koska meidän sukupolvi ei vielä ole älynnyt säästää sitä varten. Eikä meidän sukupolvella ole vielä edes mahdollisuuksia säästää, koska alasajettavaa hyvinvointiyhteiskuntaa on vielä pakko rahoittaa.
[/quote]Tämä on se tilanne jossa Suomi oli 1950-luvulla. Kiertokulkua entiseen. Ihmisten pitää oppia ottamaan vastuuta itsestään eikä aina ruikuttaa vastuunkantajaksi yhteiskuntaa. Meillä on ihan liikaa sosiaalitukia jotka passivoivat ihmisen laiskaksi. On ihan hyvä että niitä leikataan.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 08:30"][quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 08:24"]
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 08:03"]
Meidän lapset pärjää oikein hyvin. Halutessaan voivat pyrkiä sinne jatkokoulutukseen mihin haluavat. Molemmat sen verran fiksuja, että vaihtoehtoja riittää. Tukea saavat meiltä, rahallista tai muuta. Meidän kuollessa saavat molemmat oikein mukavan suuruisen perinnön.
[/quote]
Ei millään pahalla, mutta kouluttautuminen (edes tohtoriksi asti väitteleminen) ei ole mikään tae enää työllistymisestä.
[/quote]
Näin. Tosin tohtorina ovet auki maailmalle. Heippa vaan Suomi, yrittäkää pärjäillä.
[/quote]
Nimenomaan. Maailma on täynnä mahdollisuuksia.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 08:30"]
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 08:24"]
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 08:03"]
Meidän lapset pärjää oikein hyvin. Halutessaan voivat pyrkiä sinne jatkokoulutukseen mihin haluavat. Molemmat sen verran fiksuja, että vaihtoehtoja riittää. Tukea saavat meiltä, rahallista tai muuta. Meidän kuollessa saavat molemmat oikein mukavan suuruisen perinnön.
[/quote]
Ei millään pahalla, mutta kouluttautuminen (edes tohtoriksi asti väitteleminen) ei ole mikään tae enää työllistymisestä.
[/quote]
Näin. Tosin tohtorina ovet auki maailmalle. Heippa vaan Suomi, yrittäkää pärjäillä.
[/quote]
Onneksi maisterina on myös mahdollisuus lähteä ulkomaille. Kun ei tosiaan kiinnosta hankkia jälkikasvua tällaiseen yhteiskuntaan on vapaa lähtemään korkeakoulutettuna työn perässä muualle.
Minua raivostuttaa myös nämä tyypit, ketkä olettaa 60" telkkarin ja vuosittaisen ulkomaanmatkan olevan joku perusoikeus. Ei kaikki voi saada kaikkea! Jos on opiskelija/työtön /muu elämäm koululainen, ei voi saada sitä mitä rikkaat voi. Jokainen oman varallisuuden mukaan.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 08:37"]
En tiedä, minkä ikäinen ap olet, mutta saatat olla ihan oikeassakin. Jo muutaman vuosikymmenen ajan on luotettu siihen, että yhteiskunta huolehtii. Lapsia on voinut hankkia niin monta kuin vain Luoja suo eikä yksikään lapsi Suomessa kuole kylmään ja nälkään. On luotettu siihen, että kaikki lapset ovat tasa-arvoisia ja saavat kutakuinkin kaikki samat mahdollisuudet ja samat asiat elämässä riippumatta siitä, kuka ne lapsille kustantaa. Omassa lapsuudessani 60-luvulla oli vielä ihan selvää, että perheessä, jossa oli vain 1-2 lasta, oli huomattavasti parempi taloudellinen tilanne kuin perheessä, jossa oli 5-7 lasta.
Onneksi sain omilta vanhemmiltani neuvon säästämiseen sekä laskemaan omat menoni tulojeni mukaan. Saman olen opettanut omille lapsilleni. En ole koskaan uskaltanut luottaa siihen, että yhteiskunta huolehtii. Varsinkin kun huoltosuhteen muutos on ollut tiedossa jo vuosikymmeniä. Monilla nuorilla raha tuntuu kuitenkin polttelevan taskussa eli heti, kun saadaan käteen pikkuisen enemmän, se raha pistetään johonkin turhuuteen eikä säästöön. Sitten taas itketään, kun pesukone hajoaa eikä älypuhelimella, tauluteeveellä, merkkilaukulla tai lomamatkalla voikaan pestä pyykkiä.
[/quote]
Tuosta Luojan suomisesta, kyllä minun suvussa ja käsittääkseni useimmissa muissakin suomalaisissa suvuissa suurimmat perheet on olleet sotien jälkeen, eli lapset kuuluneet SUURIIN IKÄLUOKKIIN (vihje). Silloinhan niitä lapsia useatkin teki niin paljon kuin Luoja suo, oli rahaa tai ei. Toki sen jälkeenkin jotkut on tehneet mutta harvempi. Olet mielestäni siis väärässä siinä että "nykyaikana" luotettaisiin lapsilauman elatuksessa yhteiskuntaan. Syntyvyyshän on ollut laskussa koko ajan!
Ero nykyajan ja suurten ikäluokkien välillä oli siinä, että lapsi ei siihen aikaan ollut mikään kuluttaja. Ruokaa kun sai ja pedin, tukanleikkuun ehkä kerran kesässä, vaatteet ja kengät sisaruksilta sen verran että ei alasti tarvinnut juosta, niin hyvä oli. Missään tapauksessa lapsia ei vahdittu 24/7 eikä ollut mitään varhaiskasvatusohjelmia. Jos eivät olleet koulussa päivät niin olivat missä lie, pihalla keskenään. Lapsia kuoli ja vammautui ja kaikenlaista sattui. Lapsen sen aikaisesta elatuksesta ja vanhemman roolista ei voi puhuakaan samana päivänä kuin nykyaikana. 60-luku on tietenkin siinä välissä ja koko ajan on menty vähän eri suuntaan, samalla syntyvyys laskien! Olen vahvasti kyllä sitä mieltä, että nykylapsen kuluttajanrooli on liian suuri ja ihan älytöntä kaikenmaailman hoplopsynttärit ja älypuhelimet, joihin menee kerralla puolen vuoden lapsilisät. Ulkohaalari maksaa 200e, kengät 100e, miksi ja miten kukaan sellaisia voi ostaa joka vuosi ehkä vielä useammat. Lapsilta voi siinä mielessä leikata, että perheiden ei pitäisi käyttää lapsiin kulutettavaan materiaan niin paljon rahaa, vaan se raha pitäisi mennä oleellisempiin asioihin. Toki sitten taas sanotaan että pitäisi kuluttaa, että rattaat pysyy pyörimässä...