Olen ihan sairaan ahdistunut nykyisestä työstäni, eikä mies ymmärrä.

[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 20:10"]Olet luuseri eikä kukaan jaksa katella sellaisia
[/quote]

Piti sitten tulla päätä aukomaan?

[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 20:36"]

Mulla oli sama puolitoista vuotta sitten. Itkeskelin ja ahdisti. Pääsyy oli että oli ihan liikaa töitä eikä niistä voinut selvitä... ja myös kotirintamalla hankaluuksia ettei päässyt palautumaankaan / ei ollut vastapainoa.

Tein niin että aloin seurata aktiivisesti työpaikkailmoituksia, eli päätin siis että mun ei ole pakko olla tässä tilanteessa. Aloin myös miettiä eroa.

Ja töissä puhuin tilanteesta (yritin neutraaliin ja rakentavaan sävyyn) ylemmälle esimiehelle.

Jotenkin jo se, että päätin aktiivisesti vaan PAKOTTAA itseni alkamaan tekemään jotain, vähän auttoi siihen pahimpaan ahdistukseen (vaikka ei ollut helppoa koska kun on ihan poikki ja väsynyt ei enää meinaa pystyä eikä jaksaa tehdä mitään).

No, tilanteet vähän laukesikin edes osittain, samoissa kuvioissa pyörin vielä, ainakin toistaiseksi...

[/quote]

Eli jatkoit samassa työpaikassa? Kun mä en haluaisi jatkaa. Haluaisin tehdä jotain muuta, kun olen jo niin pitkään ollut samassa paikassa, olen vähän niinkun luovuttanut sen suhteen, että nauttisin vielä joskus työstäni siellä. Mutta mitä, en oikein tiedä, ja se on se ongelma. Ei kai auta kun vaan etsiä vähän edes mielenkiintoisia/sopivia työpaikkoja ja hakea niihin. -ap-

Mulla oli samantapainen tilanne kuin #10:llä. En tosin itkeskellyt mutta ahdisti ja olin lamaantunut. Varasin keskustelun esimieheni esimieheltä. Kävin asiat keskustelussa ihan kylmän viileästi asiapohjalta läpi eikä keskustelun jälkeen ollut mikään tunne että se oli valtava menestys, mutta koin silti helpotuksen ja itsetunnon vahvistumisen saman tien. Aloin tosissani ja uudella itsevarmuudella katsella uusia työpaikkoja. Ja kas, ei kulunut kuin pari viikkoa, kun tuli ilmoitus, että esimieheni lähtee uusiin haasteisiin :) Työpaikkani tuntuu kuin uudelta uuden esimiehen myötä ja minä olen kuin uusi nainen :) 

Mahdollisesta opiskelustakin puhuin, koska se olisi yksi ratkaisu uudenlaisiin työtehtäviin, mutta mies tyrmäsi täysin ajatuksen. Mies on halunnut ison omistusasunnon (hänen mielestään itsestäänselvyys), melko kalliin auton jne, ja nyt ei tule kuuloonkaan että jäisin opiskelijaksi.

Toki olen itsekin valinnut nämä asiat, mutta ne eivät ole minulle yhtään niin tärkeitä, voisin ihan hyvin tehdä pienempipalkkaista työtä, joka olisi vähemmän stressaavaa ja josta saattaisin edes nauttia jollain tasolla. -ap-

Ei kai nykyään ole mitään työtä, jossa ei olisi stressiä ja painetta ja kiirettä. Ja vielä työpaikkoja valittavaksi. Opiskelukin on muuttunut aika kilpailevaksi ja suorittavaksi, valmennetaan yrittäjyyteen, itsensä myymiseen, kyynärpäätaktiikkaan työkuvioissa.

Kuulostaa siltä, että olet miehellesi yksi statuksen merkki muiden joukossa. Jos hän välittäisi sinusta oikeasti, hän istuisi alas ja antaisi sinun purkaa kaiken, mikä painaa mieltäsi. Rakastava ihminen tukee toista ja auttaa etsimään vaihtoehtoja. Miehesi on ilmeisen peloissaan siitä, jos vaikka et jaksakaan ja jäät sairauslomalle tai työttömäksi. Ensinnäkin tulotaso putoaa silloin ja lisäksi tulee vielä helposti luuserin leima ympäristön silmissä.

Voi myös olla, että hänellä on ongelmia oman jaksamisensa kanssa tai hän ei vaan osaa käsitellä sinun hätääsi.

Varaa aika vaikka psykologille, jos sinulla ei ole ketään muuta luotettavaa kuuntelijaa. Usein asioista puhuminenkin auttaa jäsentämään tilannetta.

Koeta kääntää ahdistus energiaksi ja hakea uutta työtä. Kannattaa selvittää myös aikuisopiskelijan tukimahdollisuudet, jos alan vaihto kiinnostaa. Se ei välttämättä ole taloudellisesti niin raskasta kuin luulisi.

[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 21:50"]

Ei kai nykyään ole mitään työtä, jossa ei olisi stressiä ja painetta ja kiirettä. Ja vielä työpaikkoja valittavaksi. Opiskelukin on muuttunut aika kilpailevaksi ja suorittavaksi, valmennetaan yrittäjyyteen, itsensä myymiseen, kyynärpäätaktiikkaan työkuvioissa.

[/quote]

Niin, no mä en ehdi yleensä pitää esim ruokataukoa töissä. Vaikka olisin siellä 9-10h. En tiedä olenko vaan jotenkin niin hidas, ja/tai yrittävätkö saada minut lähtemään polttamalla mut loppuun. Työpuheluita saattaa tulla vapaapäivinä, viestejä, myös omaan henk. koht puhelimeen. Kaikki esimieheni ovat enemmän tai vähemmän työnarkomaaneja. He ylpeilevät sillä että tekivät vaikkapa pääsiäisen pyhät töissä, ja voi kuinka heillä on niin paljon hommaa jne jne. En vaan jaksa tuollaista enää. En koe kuuluvani joukkoon. Minulle merkitsee muut asiat enemmän kuin työ. -ap-

[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 21:59"]

Kuulostaa siltä, että olet miehellesi yksi statuksen merkki muiden joukossa. Jos hän välittäisi sinusta oikeasti, hän istuisi alas ja antaisi sinun purkaa kaiken, mikä painaa mieltäsi. Rakastava ihminen tukee toista ja auttaa etsimään vaihtoehtoja. Miehesi on ilmeisen peloissaan siitä, jos vaikka et jaksakaan ja jäät sairauslomalle tai työttömäksi. Ensinnäkin tulotaso putoaa silloin ja lisäksi tulee vielä helposti luuserin leima ympäristön silmissä.

Voi myös olla, että hänellä on ongelmia oman jaksamisensa kanssa tai hän ei vaan osaa käsitellä sinun hätääsi.

Varaa aika vaikka psykologille, jos sinulla ei ole ketään muuta luotettavaa kuuntelijaa. Usein asioista puhuminenkin auttaa jäsentämään tilannetta.

Koeta kääntää ahdistus energiaksi ja hakea uutta työtä. Kannattaa selvittää myös aikuisopiskelijan tukimahdollisuudet, jos alan vaihto kiinnostaa. Se ei välttämättä ole taloudellisesti niin raskasta kuin luulisi.

[/quote]

Kiitos tuosta vinkistä! En oikein tiedä mikä mieheni ongelma on. Ensimmäisen kerran kun itkin, niin hän kuunteli ja oli pahoillaan, mutta sitten kun itkin vielä toiseen kertaan seuraavalla viikolla, niin se oli jo liikaa. Hän ei jotenkin kestä sitä että olen heikkona. Hänen oma äitinsä on sellainen, joka ei koskaan myönnä olevansa väsynyt, sairas tai millään tavalla heikko, ettei vaikka hallitse jotain tilannetta. EI IKINÄ. Niin siksi mietinkin, että se voi olla syy miksi mieheni ahdistuu siitä että näytän avoimesti tunteeni ja heikkouteni. Ei osaa jotenkin käsitellä. Mutta miten sitäkin sitten alkaa neuvomaan, ja miten edes tajuis että voisi käyttäytyä toisinkin? Osaako edes... -ap-

[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 07:55"]

[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 22:36"]

Ap, onpa hankala tilanne. Työsi on stressaava etkä saa mieheltäsi tukea. Hänhän vaikuttaa kovin ahdistuneelta, kun kerrot hänelle työtilanteestasi eikä osaa tukea sinua vaan on valmis uhraamaan hyvinvointisi auton ja asunnon vuoksi. 

Haluat vaihtaa alaa ja kenties opiskellakin oman hyvinvointisi vuoksi, mutta se ei sovi miehellesi, koska hän ajattelee sitä rahaa. Sinun ei tarvitse kuunnella miestäsi. Hän haluaa hankkia statussymboleja sinun huvinvointisi kustannuksella. Hyi, että iljettää. Tulee mieleeni oma eksä. Olin vakavasti masentunut ja uupunut stressaavasta työstäni ja hän oli raivoissaan, kun hain itselleni ammattiapua työuupumukseni vuoksi. Minä en olisi saanut hakeutua sairaslomalle enkä terapiaan ihan vaan sen vuoksi, että siitä on rahanmenoa. Vieläkin iljettää, kun ajattelen sitä. Lopulta, aika monen mutkan kautta, hänestä tulikin sitten eksä. Onneksi. En ole hetkeäkään katunut eroani muutoin kuin, että olisi pitänyt erota paljon aikaisemmin.

Mieti, mitä sinä haluat. Mieti, mikä on hyväksi sinulle. Varaudu siihen, että mies on eri mieltä. Joko hän sopeutuu valintoihisi tai teille tulee eeikä osaa eikä halua tukea sinuaro. Jos miehesi on läpeensä kusipää, niin kuin minun eksäni, voi olla ihan hyväkin terveytesi kannalta, että teille tulee ero. Ihan totta.

Olet äärimmäisen stressaantunut ja ahdistunut. Oletko ajatellut, että voisit hakeutua sairaslomalle? Ja vaikka et olisikaan, kannattaa käydä puhumassa työterveyslääkärin kanssa työsi kuormittavuudesta. Myös esimiehen kanssa pitäisi puhua työtilanteestasi. Ei ole normaalia, että et ehdi edes syömään töiden paljouden vuoksi. 

[/quote]

Vähän näinhän se on. Mieheni haukkuu minua tyyliin idiootiksi jos otan loparit. Se on kuulemma tyhmintä mitä voin tehdä. Täysin vastuutonta näin perheellisenä edes puhua moisista.

Hän on sitä mieltä, että jos löydän jonkun toisen paikan (jossa yhtä hyvä palkka!), niin sitten se on ok. Huono juttu vaan on se, että en usko että yhtä hyvä palkkaista työtä tulen löytämään. Minulle kelpaisi kyllä pienipalkkainenenkin. Rahaa on nytkin kerääntyntynyt tilille aika iso summa, kun en ole ehtinyt miettiä mitä sillä tekisin tai ostaisin. Toisaalta olen ehkä senkin takia elänyt tässä vähän säästeliäämmin jonkin aikaa, kun olen pyöritellyt tätä lopettamisasiaa mielessäni.. Voisin mennä hetkeksi tekemään ihan mitä vaan työtä, kunnes sitten omalta alaltani löydän sellaisen mieluisan paikan ja pääsenkin siihen. Mutta sitähän ei kukaan katso hyvällä jos alankin tästä siivoojaksi..  -ap-

[/quote]

Valitettavasti myös siivoojaksi on niin paljon halukkaita, ettei ammattitaidottomia oteta. :)

Täällä joku sanoi, että masennusdiagnoosia pitää vältellä viimeiseen asti. Samaa sanoi myös minun eksäni. Kun olin lopulta niin uupunut ja masentunut, että en jaksanut muuta kuin itkeä kotona töiden jälkeen, en enää välittänyt siitä.

Ehdotan siis, että hakeudut sairaslomalle siitäkin huolimatta, että nykyinen yhteiskunta ei ole vielä kovin valmis hyväksymään tämän kaltaista "heikkoutta". 

Tuntui todella pahalta, että mies, jonka olisi pitänyt tukea minua, yrittikin kaikin tavoin estää minua hakemasta itselleni ammattiapua. Sehän on henkistä julmuutta. Samoin sinun miehesi käyttää henkistä väkivaltaa sinua kohtaan. Kuinka kauan aiot sietää häneltä tuollaista käytöstä?

Sairaslomalla ehtisit tosiaankin miettiä elämääsi ja järjestellä sitä mieleiseen suuntaan. Joku ihmetteli, voiko sairaslomalla matkustella. Tietysti voi. Ei ketään pakoteta pysymään Suomessa sairausloman aikana. Tiedän jopa tapauksia, joissa lääkäri on kehottanut masentunutta menemään ihmisten ilmoile, matkustamaan ja pitämään hauskaa ihan vaan sen vuoksi, että se on parasta lääkettä masentuneelle ihmiselle. Tuosta kannattaa keskustella lääkärisi kanssa, jos ja kun haet sairaslomaa itsellesi.

Terapiakin auttaa. Terapiassa opit uusia tapoja pitää puoliasi vaikeiden ihmisten kanssa niin töissä kuin kotona. Opit myös arvostamaan itseäsi, mikä on kaikkein tärkeintä. Kaikki masentuneet eivät jää sairaslomalle, mutta hakeutuvat kuitenkin terapiaan töiden ohella. 

Älä vaan luovuta, ap. Älä anna miehesi ja työpaikkasi ihmisten kävellä enää itsesi yli. Mieti, mitä sinä haluat elämältäsi. 

Jos sairausloma sittenkin tuntuu sinusta huonolta ratkaisulta, ja voit käyttää säästöjäsi elämiseen, voit pyytää myös palkatonta lomaa töistä, jotta pääset irtautumaan työpaikkasi epäterveestä ilmapiiristä. 

31 on myös 19. :)

Ole paska kasa onnellinen että on työtä

Ap, onpa hankala tilanne. Työsi on stressaava etkä saa mieheltäsi tukea. Hänhän vaikuttaa kovin ahdistuneelta, kun kerrot hänelle työtilanteestasi eikä osaa tukea sinua vaan on valmis uhraamaan hyvinvointisi auton ja asunnon vuoksi. 

Haluat vaihtaa alaa ja kenties opiskellakin oman hyvinvointisi vuoksi, mutta se ei sovi miehellesi, koska hän ajattelee sitä rahaa. Sinun ei tarvitse kuunnella miestäsi. Hän haluaa hankkia statussymboleja sinun huvinvointisi kustannuksella. Hyi, että iljettää. Tulee mieleeni oma eksä. Olin vakavasti masentunut ja uupunut stressaavasta työstäni ja hän oli raivoissaan, kun hain itselleni ammattiapua työuupumukseni vuoksi. Minä en olisi saanut hakeutua sairaslomalle enkä terapiaan ihan vaan sen vuoksi, että siitä on rahanmenoa. Vieläkin iljettää, kun ajattelen sitä. Lopulta, aika monen mutkan kautta, hänestä tulikin sitten eksä. Onneksi. En ole hetkeäkään katunut eroani muutoin kuin, että olisi pitänyt erota paljon aikaisemmin.

Mieti, mitä sinä haluat. Mieti, mikä on hyväksi sinulle. Varaudu siihen, että mies on eri mieltä. Joko hän sopeutuu valintoihisi tai teille tulee eeikä osaa eikä halua tukea sinuaro. Jos miehesi on läpeensä kusipää, niin kuin minun eksäni, voi olla ihan hyväkin terveytesi kannalta, että teille tulee ero. Ihan totta.

Olet äärimmäisen stressaantunut ja ahdistunut. Oletko ajatellut, että voisit hakeutua sairaslomalle? Ja vaikka et olisikaan, kannattaa käydä puhumassa työterveyslääkärin kanssa työsi kuormittavuudesta. Myös esimiehen kanssa pitäisi puhua työtilanteestasi. Ei ole normaalia, että et ehdi edes syömään töiden paljouden vuoksi. 

mulla oli ihan sama tilanne, itse asiassa jo vuosia olin ahdistunut ja masentunut työpaikassa, jossa mikään ei riittänyt. Lomat, viikonloput, illat oli kuunneltava ja ratkaistava asiakkaiden juttuja. Työ oli kuitenkin erittäin hyväpalkkaista ja siitä syystä en uskaltanut irtisanoutua. Kun sitten alkoi tuntua siltä, että hyppään aamulla mielummin junan alle kun menen töihin (saikulla en ollut koskaan) niin irtisanouduin.

Mulla oli kuitenkin siinä mielessä hyvä tilanne, että oli toinen koulutus jo valmiina hyvin työllistyvälle alalle (opettaja) ja sainkin sitten heti uutta työtä ja elämä on ihan erilaista. Aivan ihanaa mennä töihin ja kaduttaa vaan se, että hukkasin niin monta vuotta elämästäni siinä ahdistavassa putkessa. Palkka on puolet pienempi, mutta työ on niin iso osa elämää, että kyllä siitä pitää edes vähän tykätäkin.

Mulla mies tuki ratkaisuani, mutta olisin varmasti lähtenyt lopulta vaikka ei olisi tukenut. Tämä on mun elämäni ja en halua sitä ahdistuneen itsetuhoisena elää.

[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 11:10"]

Ole paska kasa onnellinen että on työtä

[/quote]

Opettele yhdyssanat, niin ehkä saat töitä?

Ai jai, paljon haleja! Kyllä se siitä lutviintuu, älä pelkää.

Älä irtisanoudu vaan jää sairaslomalle, jos olet niin loppu että itket. Ja tee joku matka vaikka, totaalinen ympäristönvaihdos auttaa.

[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 22:12"]

[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 21:59"]

Kuulostaa siltä, että olet miehellesi yksi statuksen merkki muiden joukossa. Jos hän välittäisi sinusta oikeasti, hän istuisi alas ja antaisi sinun purkaa kaiken, mikä painaa mieltäsi. Rakastava ihminen tukee toista ja auttaa etsimään vaihtoehtoja. Miehesi on ilmeisen peloissaan siitä, jos vaikka et jaksakaan ja jäät sairauslomalle tai työttömäksi. Ensinnäkin tulotaso putoaa silloin ja lisäksi tulee vielä helposti luuserin leima ympäristön silmissä.

Voi myös olla, että hänellä on ongelmia oman jaksamisensa kanssa tai hän ei vaan osaa käsitellä sinun hätääsi.

Varaa aika vaikka psykologille, jos sinulla ei ole ketään muuta luotettavaa kuuntelijaa. Usein asioista puhuminenkin auttaa jäsentämään tilannetta.

Koeta kääntää ahdistus energiaksi ja hakea uutta työtä. Kannattaa selvittää myös aikuisopiskelijan tukimahdollisuudet, jos alan vaihto kiinnostaa. Se ei välttämättä ole taloudellisesti niin raskasta kuin luulisi.

[/quote]

Kiitos tuosta vinkistä! En oikein tiedä mikä mieheni ongelma on. Ensimmäisen kerran kun itkin, niin hän kuunteli ja oli pahoillaan, mutta sitten kun itkin vielä toiseen kertaan seuraavalla viikolla, niin se oli jo liikaa. Hän ei jotenkin kestä sitä että olen heikkona. Hänen oma äitinsä on sellainen, joka ei koskaan myönnä olevansa väsynyt, sairas tai millään tavalla heikko, ettei vaikka hallitse jotain tilannetta. EI IKINÄ. Niin siksi mietinkin, että se voi olla syy miksi mieheni ahdistuu siitä että näytän avoimesti tunteeni ja heikkouteni. Ei osaa jotenkin käsitellä. Mutta miten sitäkin sitten alkaa neuvomaan, ja miten edes tajuis että voisi käyttäytyä toisinkin? Osaako edes... -ap-

[/quote]Oliko isäsi tai molemmat vanhempasi työnarkomaaneja? Miehen mallihan tulee sieltä. Työpaikan meininki kuulostaa hurjalta. Ymmärtäisin tuollaisen työnteon jos olisi itse yrittäjä tai joku taiteilija ja tärkeä projekti päällä. Mutta jatkuvasti, ei... ja alaisena...ei. Tosi ahdistavaa, että saat vapaalla työviestejä ja omaan puhelimeen. Ja sun on oikeesti saatava ruokatauko.

Mulla on täysin sama tilanne! Päätin että irtisanoudun, alan opiskella ja etsin nyt kesän aikana uuden työn opiskelun oheen. Mies tukee tässä, onneksi. Tämä päätös ei siltikään ole syntynyt hetkessä vasn prosessiin on mennyt n. 1,5 vuotta. Lopulta on tullut liikaa pieniä asioita jotka on saanut mut toimimaan. Lähde ap. Mikään pakko ei ole jaksaa. Pahimmassa tapauksessa uuvut niin pahasti että toipuminen kestää vielä kauemmin ja jäät pahemmin jumiin. Tsemppiä!!

[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 23:32"]Mulla on täysin sama tilanne! Päätin että irtisanoudun, alan opiskella ja etsin nyt kesän aikana uuden työn opiskelun oheen. Mies tukee tässä, onneksi. Tämä päätös ei siltikään ole syntynyt hetkessä vasn prosessiin on mennyt n. 1,5 vuotta. Lopulta on tullut liikaa pieniä asioita jotka on saanut mut toimimaan. Lähde ap. Mikään pakko ei ole jaksaa. Pahimmassa tapauksessa uuvut niin pahasti että toipuminen kestää vielä kauemmin ja jäät pahemmin jumiin. Tsemppiä!!
[/quote]

Suosittelen kuitenkin että selvität endin erilaiset tukimuodot. Saatko esim aikuisopintorahaa jne. :)

[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 23:17"]

Älä irtisanoudu vaan jää sairaslomalle, jos olet niin loppu että itket. Ja tee joku matka vaikka, totaalinen ympäristönvaihdos auttaa.

[/quote]Niin ja saikulla voit siis alkaa miettiä mitä teet, toinen työ, opiskelu vaiko mikä. Ulkomailla on parempi työtilanne! Lähtekää jos voitte, paremmat palkatkin.