JES! Ulkomaalaisille opiskelijoille tulee lukukausimaksut!
EU- ja ETA-maiden ulkopuolilta tuleville opiskelijoille tulee lukukausimaksut. Eli oli tuolla hallituksen päätöksissä sentään jotain hyvääkin.
Vihdoin ja viimein loppuu Suomen käyttäminen ilmaisena korkeakouluna koko maailmalle.
Kommentit (57)
Ärsyttävää kumartaa näitä ulkomaalaisia. Riesaahan heistä lähinnä on, kun on pakko luennoida heidän takiaan enkuksi.
.
Esimerkki: Tampereen teknillinen yliopisto ja fysiologian luennot: salissa 50 suomalaista ja 3 ulkomaalaista. HAH: kerran yksi luennoitsija sanoi, että turhauttaa puhua enkiksi ja muutti kielen suomeksi. Ne 3 lähti ovet paukkuen ja sitten jatkossa luennot oli suomeksi.
En näe ulkomaalaisten lukukausimaksuissa mitään huonoa. Todellisille huipuille voidaan tarjota stipendejä, ja tietysti lukukausimaksuista voidaan myöntää myöhemmin verovähennyksiä niille, jotka jää Suomeen tekemään töitä ja hyödyttää uutta kotimaataan osaamisellaan.
Tämän lain tarkoituksenahan ei ole kerätä juurikaan tuloja lukukausimaksuista tai korkeakoulutuksesta. Tarkoituksena on vaan vähentää varojen kulumista ulkomaisten opiskelijoiden kouluttamiseen.
Kyllä ne ruotsissakin tiesivät, että vain muutama yliopisto pystyy repimään suuria lukukausimaksuja. Suomeen niitä lukukausimaksuja maksavia on tulossa vielä vähemmän.

Tosiaan ihan turhaa kouluttaa täällä ulkomaalaisia ollenkaan. Tässä on nyt se vaara, että suomalaisetkin kohta joutuvat maksamaan. ( ensintoisesta tutkinnosta ja kohta jo ekastakin)
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 19:51"]
Ärsyttävää kumartaa näitä ulkomaalaisia. Riesaahan heistä lähinnä on, kun on pakko luennoida heidän takiaan enkuksi. . Esimerkki: Tampereen teknillinen yliopisto ja fysiologian luennot: salissa 50 suomalaista ja 3 ulkomaalaista. HAH: kerran yksi luennoitsija sanoi, että turhauttaa puhua enkiksi ja muutti kielen suomeksi. Ne 3 lähti ovet paukkuen ja sitten jatkossa luennot oli suomeksi.
[/quote]
Aika monella alalla pitää osata englantia jo sen vuoksi, että kaikki materiaali ja kansainväliset tutkimukset ovat englanniksi. Mitähän virkaa on sellaisella tutkijalla, joka ymmärtää vain suomenkielisiä tutkimuksia. Tutkimuspapereita on ihan jumalaton määrä ja niitä kaikkia ei olla koskaan edes Suomeksi kääntämässä.
Kieliä osaamaton tutkija on aika pitkälle täysi pelle, joka on väärällä alalla.
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 19:41"]
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 19:36"]
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 19:23"]
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 19:19"]
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 19:03"]
Jes, että parhaimmat maahanmuuttajat menevät muualle ja suomeen otetaan vain pakolaisia!
[/quote]
Lukukausimaksuttomuus houkuttelee huippujen sijasta lähinnä köyhiä. Ja mitä niillä huipuilla tehdään, jotka muuttaa valmistumisen jälkeen takaisin kotimaahansa tai työllistyy Suomessa hanttihommiin? Vain harva jää Suomeen tekemään oman alansa töitä. On paljon parempi jättää ulkomaalaisten viemät opiskelupaikat suomalaisille nuorille, jotta maahan saadaan lisää sellaisia erityisosaajia joita Suomi tarvitsee.
[/quote]
Kyllä niissä köyhissä on huippujakin. Suomessa on kyllä mielestäni otettu liikaa ulkomaalaisia opiskelijoita esim. ammattikorkeakouluihin ja osa varmaan liian alhaisilla arvosanoilla. Afrikan maista hyväksyttäessä opiskelijoita pitäisi myös tarkastaa opiskelijoiden entiset todistukset jotenkin paremmin, koska sieltä voidaan helposti hakea väärennetyllä todistuksella. Tietenkin mahdollista myös Kiinasta, Venäjältä tai muualta hakiessa.
[/quote]
Joo, kyllä köyhissäkin on huippuja. Mutta vain pieni osa. Ja niistäkin vain harva jää valmistumisen jälkeen Suomeen tekemään sellaista työtä, mitä ei melkein kuka tahansa suomalainen pystyisi tekemään. Mitä hyötyä niistä huipuista on, jotka ei jää Suomeen tekemään huippuosaamista vaativaa työtä vaan vie opiskelupaikan sellaiselta suomalaisnuorelta, josta olisi voinut tulla todellinen huippuosaaja?
[/quote]
Tunnen aika monta tälläistä opiskelijaa. Osa on lähtenyt takaisin, osa on jäänyt Suomeen paskaduuniin ja muut ovat menneet muualle EU-alueelle saaden usein hyvän palkan ja ihan kivan uran. Suomessa näiden ihmisten kapasiteettia ei osata hyödyntää. Pari on tullut Suomeen takaisin työhön hankittuaan ensin lisää tutkintoja ja kokemusta muualla. Suomessa on kuitenkin aika lyhyet työpäivät esim. Ranskaan verrattuna, jossa toimistotyökin alkaa usein aamulla klo. 10 ja venyvät pitkään iltaan.
[/quote]
On vähän vaikea "hyödyntää kapasiteettia" jos ihminen ei osaa kunnolla maan kieltä ja tunne peruslainsäädäntöä (ja kielitaito ei riitä siihen tutustumiseen). Suomessa on paljon sääntelyä, ohjeistusta ja muuta velvoittavaa johon pitää perehtyä ennenkuin työtä pystyy tekemään kunnolla.
Ei organisaatioissa riitä ylimääräisiä ihmisiä paapomaan kielitaidotonta henkilöä vuosikaudet vain siksi, että hän on jumaloitu "ulkomaalainen".
Tietysti jos yrityksen kieli on joku muu kuin suomi ja kommunikaatio toimii muutoin hyvin (esim it-puolella) mikä estää palkkaamasta. Mutta useimmat organisaatiot eivät halua lähteä tähän perehdyttämisleikkiin.
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 19:57"]

Kummasti Suomen ulkopuolella ulkomaisten palkkaaminen asiantuntijatehtäviin kuitenkin onnistuu, vaikka nämä eivät puhuisikaan paikallista kieltä.
Maksulliseksi vaan -kaikille (jos kerran EU:ssa ollaan ja muita EU kansalaisia ei voi yksistaan laskuttaa). Kylla EU:nkin sisalta Suomeen tulee opiskelijoita ilmaisen koulutuksen perassa. Esimerkkina vaikka UK. Taalla lukukausimaksut kandille ovat talla hetkella 6000-9000 puntaa vuodessa (eli 18-27 000 puntaa per tutkinto) ja maisteri siihen paalle on noin 6000 puntaa alasta ja koulusta riippuen. Tiedan itsekin opiskelijoita taalta, jotka suunnittelevat tulevansa Suomeen opiskelemaan maisterin tutkinnon (englanniksi) ja luultavasti sitten muuttavat pois, jos tyotilanne pysyy noin heikkona.
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 19:55"]
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 19:51"]
Ärsyttävää kumartaa näitä ulkomaalaisia. Riesaahan heistä lähinnä on, kun on pakko luennoida heidän takiaan enkuksi. . Esimerkki: Tampereen teknillinen yliopisto ja fysiologian luennot: salissa 50 suomalaista ja 3 ulkomaalaista. HAH: kerran yksi luennoitsija sanoi, että turhauttaa puhua enkiksi ja muutti kielen suomeksi. Ne 3 lähti ovet paukkuen ja sitten jatkossa luennot oli suomeksi.
[/quote]
Aika monella alalla pitää osata englantia jo sen vuoksi, että kaikki materiaali ja kansainväliset tutkimukset ovat englanniksi. Mitähän virkaa on sellaisella tutkijalla, joka ymmärtää vain suomenkielisiä tutkimuksia. Tutkimuspapereita on ihan jumalaton määrä ja niitä kaikkia ei olla koskaan edes Suomeksi kääntämässä.
Kieliä osaamaton tutkija on aika pitkälle täysi pelle, joka on väärällä alalla.
[/quote]
Mitä jos luennoitsija ymmärtää hyvin oman alansa englantia ja pystyy tuottamaan kelvollista englanninkielistä tekstiä, mutta ääntäminen on niin surkeaa että siitä on vaikea saada selvää? Suomalaisten oppimistulokset laskee kuin lehmän häntä verrattuna tilanteeseen, jossa luennoitsija puhuisi suomea.
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 19:55"]
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 19:51"]
Ärsyttävää kumartaa näitä ulkomaalaisia. Riesaahan heistä lähinnä on, kun on pakko luennoida heidän takiaan enkuksi. . Esimerkki: Tampereen teknillinen yliopisto ja fysiologian luennot: salissa 50 suomalaista ja 3 ulkomaalaista. HAH: kerran yksi luennoitsija sanoi, että turhauttaa puhua enkiksi ja muutti kielen suomeksi. Ne 3 lähti ovet paukkuen ja sitten jatkossa luennot oli suomeksi.
[/quote]
Aika monella alalla pitää osata englantia jo sen vuoksi, että kaikki materiaali ja kansainväliset tutkimukset ovat englanniksi. Mitähän virkaa on sellaisella tutkijalla, joka ymmärtää vain suomenkielisiä tutkimuksia. Tutkimuspapereita on ihan jumalaton määrä ja niitä kaikkia ei olla koskaan edes Suomeksi kääntämässä.
Kieliä osaamaton tutkija on aika pitkälle täysi pelle, joka on väärällä alalla.
[/quote]
Äidinkieli on kuitenkin aina äidinkieli. Jos Suomeen tullaan opiskelemaan ja osallistutaan kurssille tai luennolle joka olisi tarkoitus pitää suomeksi, on tilanne melko yksinkertainen. Sitten pitää osata suomea.
Jos muutama huippu saa koulutuksen Suomessa ja lähtevät sen jälkeen takaisin kotimaihinsa, niin todennäköisesti he osaamisellaan kehittävät sikäläistä yhteiskuntaa, elinolot paranevat eikä kansan enää tarvitse lähteä pakoon köyhyyttä, esim. Suomeen. Kumpi tulee kalliimmaksi Suomen veronmaksajille?
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 20:19"]

Kun ne eivät tosissaan ole edes niitä "huippuja" jotka tänne tulevat. Tänne tulevat ne, joilla on syystä tai toisesta rahaa siihen.
Korkeakouluja on myös Venäjällä, Kiinassa, Bangladeshissa ja Afrikassa. Kouluttautukoot omassa maassaan.
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 20:19"]
Jos muutama huippu saa koulutuksen Suomessa ja lähtevät sen jälkeen takaisin kotimaihinsa, niin todennäköisesti he osaamisellaan kehittävät sikäläistä yhteiskuntaa, elinolot paranevat eikä kansan enää tarvitse lähteä pakoon köyhyyttä, esim. Suomeen. Kumpi tulee kalliimmaksi Suomen veronmaksajille?
[/quote]
Ehdoton enemmistö EU-/ETA-maiden ulkopuolelta tulevista opiskelijoista on Kiinasta ja muista sellaisista maista, joiden köyhät ei hakeudu Suomeen sosiaaliturvapaikanhakijoiksi.
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 19:45"]
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 19:43"]
Maailmalla tiedetään, että rahalla saa. Lukukausimaksut tuo laatua opetukseen eli maksut voi olla houkutteleva juttu. Kunnon markkinoinnilla ja toteutuksella lukukausimaksuista tulee olemaan paljon hyötyä, niin kuin on monelle esim. Brittikoululle. Siellä tosin jotkut linjat ovat auki eu:n ulkopuolisille ja samalle linjalle eu/brittihakijoilta ei oteta, juuri sen takia kun eu:n ulkopuoliset maksaa tuplamaksuja - eli kääntöpuoli lienee, että suomalaiset saattavat jäädä ilman koulutuspaikkaa.
[/quote]
Aika harva on valmis maksamaan koulutuksesta samaa Suomessa kuin briteissä. Sana on jo levinnyt, ettei kannata kun jää melko varmasti Suomessa työttömäksi jos ei muuta muualle. Eli kannattaa ennemmin hakea suoraan britteihin tai USA:an jos on pakko maksaa.
[/quote]
Joo, ei me niitä lukukausimaksuja maksavia saada, ne kun suuntaavat mieluummin Britteihin tai USAan, koska kielellisesti on helpompi pärjätä. Myös osa-aikatöitä löytää helposti, jolloin on taloudellisesti kannattavampaa mennä sinne. Täältä ei löydä mitään töitä, kieli on hankalaa, aina on pimeää ja kylmää, joten kuka tänne enää tulee? ;) Nyt jäävät sitten heidänkin maksamansa vuokrat sekä kauppaostosten hinnat saamatta ja monet amk-linjat lopetetaan. Työttömiä tulossa rutkasti lisää taas. Mutta hyvä, ettei ilmaiseksi opeteta :).
Siis kinaatteko te jostain 1500€? Onpa kamala lukukausimaksu. Kiinalaisen letolipun verran. Kyllä niil on varaa se maksaa.
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 18:57"]
Totta, olisivat saaneet laittaa samalla kaikille ulkomaalaisille, eli EU-ja ETA-maissa asuvillekin. Nykyään ne varmaan ulkomailla vaan naureskelee partaansa miten tyhmä Suomi on kun kouluttaa ilmaiseksi ulkomaalaisia
[/quote]
Ihan pienenä huomautuksena, että tämä ei ole EU:ssa mahdollista, koska kaikkia unionikansalaisia pitää kohdella samalla tavalla. Sisämarkkinat ja niis. Itse uutiseen tietysti, että tätähän on kokeiltu ja se ei toiminut yhtään. Hienoa että kokeillaan uudestaan ja todetaan sama (oli kokeilussa muistaakseni Aalto-yliopistossa joka on sentään suomalainen ihkusti huippu yliopisto). Ruotsissa myös kokeiltiin ja todettiin idiotiaksi. Saksassakin päätettiin poistaa. Mutta meillä Suomessa varmasti tarjolla on tuhansia halukkaita maksajia!
Jos siis haluatte maksullisen yliopiston ja korkeakoulutuksen pitää maksullisuus olla kaikilla, jotta maksajapohja on riittävän laaja. Kyllähän huippua syntyy jos rahaa on paljon, se on yksinkertainen totuus. Valitettavasti tällä uudistuksella ei ole mitään vaikutusta muuta kuin se, että taasen muutama ihan oikeasti lahjakas opiskelija jää tulematta Suomeen. Niin ja jollei muuta niin ainakin suomalaisten yliopistojen ja korkeakoulujen ranking laskee kansainvälisissä vertailuissa (tämä tuntuu olevan kovin tärkeää monille).