Minkäikäinen lapsi päättää rokotteen ottamisesta itse

Mielestäni yläasteella oleva saa päättää jo itse.

18 vuotiaana . 

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni yläasteella oleva saa päättää jo itse.

Itse kieltäydyin siis yläasteella rokotuksesta, koska olin jo tuolloin rokotekriittinen ja neulakammoinen. Terveydenhoitaja soitti sitten äidilleni, joka ei pitänyt yhtään siitä, että terveydenhoitaja soitti. Äitini totesi vain, että ”ei voi pakottaa”. Kärsin siis yhä neulakammosta ja pelkään rokotuksen haittavaikutuksia. Olen myös saanut aikaisemmin rokotuksesta ilmeisen pysyvän haittavaikutuksen. Edellisestä rokotuksen ottamisestani on 20 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni yläasteella oleva saa päättää jo itse.

Itse kieltäydyin siis yläasteella rokotuksesta, koska olin jo tuolloin rokotekriittinen ja neulakammoinen. Terveydenhoitaja soitti sitten äidilleni, joka ei pitänyt yhtään siitä, että terveydenhoitaja soitti. Äitini totesi vain, että ”ei voi pakottaa”. Kärsin siis yhä neulakammosta ja pelkään rokotuksen haittavaikutuksia. Olen myös saanut aikaisemmin rokotuksesta ilmeisen pysyvän haittavaikutuksen. Edellisestä rokotuksen ottamisestani on 20 vuotta.

Ala-asteen pakkorokotukset ja vihainen terveydenhoitaja olivat kamalia kokemuksia. Eihän sitä ala-asteellakasn noita rokotuksia olisi halunnut ottaa, mutta oli liian pieni ja arka kyseenalaistamaan. Neuvolan rokotuksia en onneksi muista. Kaikki silloisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset ala-asteen loppuun asti olen saanut ja sen jälkeen yksi rokotus 20 vuotta sitten teininä, josta siis haittavaikutus ja ilmeisesti haittavaikutus myös toisesta aikaisemmasta rokotuksesta, mutta tuon jälkeen en siis ole ottanut yhtään rokotusta. En ole rokotekielteinen, vaan rokotekriittinen ja omat kokemukseni rokotuksista ovat olleet huonoja.

Saako lapsi päättää kaikista rokotteista? Entä esimerkiksi minkä ikäinen lapsi voi kieltäytyä tarvitsemastaan antibioottikuurista?

Sitten ihmetellään miksi lapset voi huonosti ja vanhemmuus on kateissa.🙄

Itse olen opettanut lapsilleni, että heillä on kehoonsa itsemäärämisoikeus ja pyrin kertomaan rehellisesti tulevista toimenpiteistä, mutta lapsi saa kertoa kantansa siihen, mitä hänelle tehdään.

Esikoiseltani piti ottaa toisella luokalla verikokeita ja häntä pelotti asia. Keskustelimme, miksi verikokeet olivat tarpeellisia ja miltä verikokeen ottaminen tuntuu. Annoin lapselle aikaa ja tilaa pohtia asiaa ja mietittyään hän ilmoitti, että verikokeet saadaan ottaa, jos hän saa "reippauspalkkana" tikkarin. Samoin olemme keskustelleet (nyt jo isomman) lapsen kanssa koronatestin tarpeellisuudesta ja hän päätti, että testi voidaan tehdä.

Koska lasta ei väkisin pakoteta mihinkään, hänelle ei tule pelkotiloja pakolla tehdyistä tutkimuksista.

Samoin näen, että lapsella on koronarokotteen suhteen itsemääräämisoikeus. Olemme keskustelleet koronarokotteesta, mahdollisista sivuvaikutuksista, lasten sairastamista tautimuodoista ja rokotteen antamasta suojasta ja lasta ei painosteta asiassa suuntaan eikä toiseen.

Meillä 14v päätti itse.

Vierailija kirjoitti:

Saako lapsi päättää kaikista rokotteista? Entä esimerkiksi minkä ikäinen lapsi voi kieltäytyä tarvitsemastaan antibioottikuurista?

Sitten ihmetellään miksi lapset voi huonosti ja vanhemmuus on kateissa.🙄

Jos lapseni haluaisi keltäytyä antibioottikuurista, kysyisin häneltä, mikä lääkekuurista mietityttää ja keskustelisin, miksi lääkäri näkee antibiootin tarpeellisena. Väkisin en lähtisi lääkettä kurkusta alas työntämään. Myönnetään, että olen kyllä väkisin joutunut antamaan silmätulehduksesta kärsivälle kaksivuotiaalle silmätippoja. Tuonikäisen kanssa ei valitettavasti järkipuhe tehoa.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen opettanut lapsilleni, että heillä on kehoonsa itsemäärämisoikeus ja pyrin kertomaan rehellisesti tulevista toimenpiteistä, mutta lapsi saa kertoa kantansa siihen, mitä hänelle tehdään.

Esikoiseltani piti ottaa toisella luokalla verikokeita ja häntä pelotti asia. Keskustelimme, miksi verikokeet olivat tarpeellisia ja miltä verikokeen ottaminen tuntuu. Annoin lapselle aikaa ja tilaa pohtia asiaa ja mietittyään hän ilmoitti, että verikokeet saadaan ottaa, jos hän saa "reippauspalkkana" tikkarin. Samoin olemme keskustelleet (nyt jo isomman) lapsen kanssa koronatestin tarpeellisuudesta ja hän päätti, että testi voidaan tehdä.

Koska lasta ei väkisin pakoteta mihinkään, hänelle ei tule pelkotiloja pakolla tehdyistä tutkimuksista.

Samoin näen, että lapsella on koronarokotteen suhteen itsemääräämisoikeus. Olemme keskustelleet koronarokotteesta, mahdollisista sivuvaikutuksista, lasten sairastamista tautimuodoista ja rokotteen antamasta suojasta ja lasta ei painosteta asiassa suuntaan eikä toiseen.

Varmaankin osasyynä itselläni esim. neulakammoon ja muihinkin lääketieteellisten toimenpiteiden välttelyyn ja näihin liittyviin pelkotiloihin on juuri se, että lapsena jouduin noihin pakolla, kohtelu oli huonoa, eikä mistään kerrottu mitään, eikä kysytty mitään. En myöskään uskaltanut sanoa, että en halua sitä. Muistan vain joutuneeni lapsena joihinkin tutkimuksiin, eikä vieläkään ole selvää, mistä oikein oli kyse. Sen sijaan muistan, että ala-asteen lopulla vihainen kouluterveydenhoitaja pakotti joihinkin lisätutkimuksiin sairaalaan. En itse hakeutunut kertaakaan vapaaehtoisesti kouluterveydenhoitajan luo. Sairaalassakin kohtelu oli todella tylyä, vihamielistä,eikä mitään kerrottu. Omaa päätäntävaltaa ei selvästikään ollut, eikä itsemääräämisoikeutta ollut. Lamaantuneena olin tutkimuksissa, enkä uskaltanut kieltäytyä tai sanoa, että en halua tätä. Silloin kuitenkin päätin, että en enää suostu lääkäriin kunhan saan itse päättää.

lapselle ei pitäisi uskotella ensinkään että k-piikki on rokote

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen opettanut lapsilleni, että heillä on kehoonsa itsemäärämisoikeus ja pyrin kertomaan rehellisesti tulevista toimenpiteistä, mutta lapsi saa kertoa kantansa siihen, mitä hänelle tehdään.

Esikoiseltani piti ottaa toisella luokalla verikokeita ja häntä pelotti asia. Keskustelimme, miksi verikokeet olivat tarpeellisia ja miltä verikokeen ottaminen tuntuu. Annoin lapselle aikaa ja tilaa pohtia asiaa ja mietittyään hän ilmoitti, että verikokeet saadaan ottaa, jos hän saa "reippauspalkkana" tikkarin. Samoin olemme keskustelleet (nyt jo isomman) lapsen kanssa koronatestin tarpeellisuudesta ja hän päätti, että testi voidaan tehdä.

Koska lasta ei väkisin pakoteta mihinkään, hänelle ei tule pelkotiloja pakolla tehdyistä tutkimuksista.

Samoin näen, että lapsella on koronarokotteen suhteen itsemääräämisoikeus. Olemme keskustelleet koronarokotteesta, mahdollisista sivuvaikutuksista, lasten sairastamista tautimuodoista ja rokotteen antamasta suojasta ja lasta ei painosteta asiassa suuntaan eikä toiseen.

Varmaankin osasyynä itselläni esim. neulakammoon ja muihinkin lääketieteellisten toimenpiteiden välttelyyn ja näihin liittyviin pelkotiloihin on juuri se, että lapsena jouduin noihin pakolla, kohtelu oli huonoa, eikä mistään kerrottu mitään, eikä kysytty mitään. En myöskään uskaltanut sanoa, että en halua sitä. Muistan vain joutuneeni lapsena joihinkin tutkimuksiin, eikä vieläkään ole selvää, mistä oikein oli kyse. Sen sijaan muistan, että ala-asteen lopulla vihainen kouluterveydenhoitaja pakotti joihinkin lisätutkimuksiin sairaalaan. En itse hakeutunut kertaakaan vapaaehtoisesti kouluterveydenhoitajan luo. Sairaalassakin kohtelu oli todella tylyä, vihamielistä,eikä mitään kerrottu. Omaa päätäntävaltaa ei selvästikään ollut, eikä itsemääräämisoikeutta ollut. Lamaantuneena olin tutkimuksissa, enkä uskaltanut kieltäytyä tai sanoa, että en halua tätä. Silloin kuitenkin päätin, että en enää suostu lääkäriin kunhan saan itse päättää.

Niin ja joku antibioottikuuri ja jäykkäkouristusrokote ovat kyllä aivan eri asioita kuin koronarokotus ja influenssarokotus. Itse olen jopa harkinnut useita kertoja jäykkäkouristusrokotetta, mutta kun en uskalla ottaa edes sitä. Viimeksi mietin tätä kun sain kotona tavallisesta ruokaveitsestä aika pahan haavan sormeen ja siitä jäi ruma arpikin. Ehkä sormi olisi jopa tarvinnut pari tikkiäkin. En nyt tuon takia lääkäriin lähtenyt ja ei kai haavasta mitään tullut,mutta pistää kuitenkin miettimään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen opettanut lapsilleni, että heillä on kehoonsa itsemäärämisoikeus ja pyrin kertomaan rehellisesti tulevista toimenpiteistä, mutta lapsi saa kertoa kantansa siihen, mitä hänelle tehdään.

Esikoiseltani piti ottaa toisella luokalla verikokeita ja häntä pelotti asia. Keskustelimme, miksi verikokeet olivat tarpeellisia ja miltä verikokeen ottaminen tuntuu. Annoin lapselle aikaa ja tilaa pohtia asiaa ja mietittyään hän ilmoitti, että verikokeet saadaan ottaa, jos hän saa "reippauspalkkana" tikkarin. Samoin olemme keskustelleet (nyt jo isomman) lapsen kanssa koronatestin tarpeellisuudesta ja hän päätti, että testi voidaan tehdä.

Koska lasta ei väkisin pakoteta mihinkään, hänelle ei tule pelkotiloja pakolla tehdyistä tutkimuksista.

Samoin näen, että lapsella on koronarokotteen suhteen itsemääräämisoikeus. Olemme keskustelleet koronarokotteesta, mahdollisista sivuvaikutuksista, lasten sairastamista tautimuodoista ja rokotteen antamasta suojasta ja lasta ei painosteta asiassa suuntaan eikä toiseen.

Varmaankin osasyynä itselläni esim. neulakammoon ja muihinkin lääketieteellisten toimenpiteiden välttelyyn ja näihin liittyviin pelkotiloihin on juuri se, että lapsena jouduin noihin pakolla, kohtelu oli huonoa, eikä mistään kerrottu mitään, eikä kysytty mitään. En myöskään uskaltanut sanoa, että en halua sitä. Muistan vain joutuneeni lapsena joihinkin tutkimuksiin, eikä vieläkään ole selvää, mistä oikein oli kyse. Sen sijaan muistan, että ala-asteen lopulla vihainen kouluterveydenhoitaja pakotti joihinkin lisätutkimuksiin sairaalaan. En itse hakeutunut kertaakaan vapaaehtoisesti kouluterveydenhoitajan luo. Sairaalassakin kohtelu oli todella tylyä, vihamielistä,eikä mitään kerrottu. Omaa päätäntävaltaa ei selvästikään ollut, eikä itsemääräämisoikeutta ollut. Lamaantuneena olin tutkimuksissa, enkä uskaltanut kieltäytyä tai sanoa, että en halua tätä. Silloin kuitenkin päätin, että en enää suostu lääkäriin kunhan saan itse päättää.

Luuletko, että suhtautumisesi lääkäreihin olisi positiivisempi, jos sinua olisi paremmin informoitu toimenpiteistä ja olisit saanut tilaisuuden vaikuttaa sinulle tehtäviin toimenpiteisiin. Minulla on ollut lapsuudessa kaksi sairaalajaksoa ja lukuisia pienempiä toimenpiteitä ja varsinaista lääkärikammoa ei ole jäänyt, mutta vuodeosastolle joutumista vältän kuin ruttoa ja olen miettinyt vaikuttaako siihen juuri tuo kokemus alle kymmenvuotiaana yksin sairaalaan jäämisestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen opettanut lapsilleni, että heillä on kehoonsa itsemäärämisoikeus ja pyrin kertomaan rehellisesti tulevista toimenpiteistä, mutta lapsi saa kertoa kantansa siihen, mitä hänelle tehdään.

Esikoiseltani piti ottaa toisella luokalla verikokeita ja häntä pelotti asia. Keskustelimme, miksi verikokeet olivat tarpeellisia ja miltä verikokeen ottaminen tuntuu. Annoin lapselle aikaa ja tilaa pohtia asiaa ja mietittyään hän ilmoitti, että verikokeet saadaan ottaa, jos hän saa "reippauspalkkana" tikkarin. Samoin olemme keskustelleet (nyt jo isomman) lapsen kanssa koronatestin tarpeellisuudesta ja hän päätti, että testi voidaan tehdä.

Koska lasta ei väkisin pakoteta mihinkään, hänelle ei tule pelkotiloja pakolla tehdyistä tutkimuksista.

Samoin näen, että lapsella on koronarokotteen suhteen itsemääräämisoikeus. Olemme keskustelleet koronarokotteesta, mahdollisista sivuvaikutuksista, lasten sairastamista tautimuodoista ja rokotteen antamasta suojasta ja lasta ei painosteta asiassa suuntaan eikä toiseen.

Varmaankin osasyynä itselläni esim. neulakammoon ja muihinkin lääketieteellisten toimenpiteiden välttelyyn ja näihin liittyviin pelkotiloihin on juuri se, että lapsena jouduin noihin pakolla, kohtelu oli huonoa, eikä mistään kerrottu mitään, eikä kysytty mitään. En myöskään uskaltanut sanoa, että en halua sitä. Muistan vain joutuneeni lapsena joihinkin tutkimuksiin, eikä vieläkään ole selvää, mistä oikein oli kyse. Sen sijaan muistan, että ala-asteen lopulla vihainen kouluterveydenhoitaja pakotti joihinkin lisätutkimuksiin sairaalaan. En itse hakeutunut kertaakaan vapaaehtoisesti kouluterveydenhoitajan luo. Sairaalassakin kohtelu oli todella tylyä, vihamielistä,eikä mitään kerrottu. Omaa päätäntävaltaa ei selvästikään ollut, eikä itsemääräämisoikeutta ollut. Lamaantuneena olin tutkimuksissa, enkä uskaltanut kieltäytyä tai sanoa, että en halua tätä. Silloin kuitenkin päätin, että en enää suostu lääkäriin kunhan saan itse päättää.

Luuletko, että suhtautumisesi lääkäreihin olisi positiivisempi, jos sinua olisi paremmin informoitu toimenpiteistä ja olisit saanut tilaisuuden vaikuttaa sinulle tehtäviin toimenpiteisiin. Minulla on ollut lapsuudessa kaksi sairaalajaksoa ja lukuisia pienempiä toimenpiteitä ja varsinaista lääkärikammoa ei ole jäänyt, mutta vuodeosastolle joutumista vältän kuin ruttoa ja olen miettinyt vaikuttaako siihen juuri tuo kokemus alle kymmenvuotiaana yksin sairaalaan jäämisestä.

Varmaankin olisi näin, mutta toisaalta sillä hoitohenkilökunnan vihamielisyydelläkin ja tylyydelläkin on ollut suuri vaikutus. Tähän olen törmännyt järjestelmällisesti kun olen joutunut olemaan tekemisissä sosiaalitoimiston, Kelan ja TE-toimiston kanssa. Kyllähän tästä sote-alan henkilöstön huonoudesta ja muista alan ongelmista saa jatkuvasti lukea ihan tältäkin palstalta niin eihän se omaa suhtautumista positiivisemmaksi ole voinut kääntää. Sillä, miten asiakasta, potilasta, mikä nyt sitten onkaan on oikeasti todella suuri merkitys ja se vaikuttaa kaikkeen. Tästä ei kuitenkaan tunnuta välitettävän yhtään.

No mikä se k-piikki on ellei rokote, nimim. tyhty?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saako lapsi päättää kaikista rokotteista? Entä esimerkiksi minkä ikäinen lapsi voi kieltäytyä tarvitsemastaan antibioottikuurista?

Sitten ihmetellään miksi lapset voi huonosti ja vanhemmuus on kateissa.🙄

Jos lapseni haluaisi keltäytyä antibioottikuurista, kysyisin häneltä, mikä lääkekuurista mietityttää ja keskustelisin, miksi lääkäri näkee antibiootin tarpeellisena. Väkisin en lähtisi lääkettä kurkusta alas työntämään. Myönnetään, että olen kyllä väkisin joutunut antamaan silmätulehduksesta kärsivälle kaksivuotiaalle silmätippoja. Tuonikäisen kanssa ei valitettavasti järkipuhe tehoa.

Minusta on hyvä, että lapsen kanssa keskustellaan toimenpiteista ja lääkkeistä, mutta jossain se raja menee ja vanhempi ei voi hyväksyä joihinkin asioihin vastausta "ei" ja mennä sen mukaan. Lapsen kanssa pitää keskustella lapsen ymmärrystason mukaan, mutta kun ymmärrys ei esimerkiksi riitä siihen, että suostuu antibioottikuurille ja lapsi kieltäytyy, koska tabletit maistuu pahalta, niin vanhemmalla on vastuu etenkin pienen lapsen päätöksen seurauksista ja siitä, jos tulehdus pahenee ja lapsi joutuu sairaalaan. Tällöin ne antibiootit kyllä annetaan "väkisin", joko kotona tai sairaalassa. Tietysti lapsen ikä vaikuttaa ja 8 vuotiaan kieltäytyminen on hieman eri asia kuin 16 vuotiaan kieltäytyminen, joka on otettava huomioon. Pääsääntöisesti lapsi saa päättää itse hoidostaan, kun hänen voidaan todeta ymmärtävän myös seuraukset mitä päätöksestä voi koitua ja lapsen kehitystaso tukee tätä ymmärrystä.