Miksi ihmiset pysyvät huonoissa suhteissa?

mistä näet tuon?

Mä en pärjää yksinkään. Valis

Mieluummin huonossa seurassa kuin yksin.

Väitän, että sellaisessa suhteessa on jotain niin hyvää. Vasta siinä vaiheessa lähdetään, kun vaakakupin painot on selkeästi miinuksen puolella.

Minä olin 20 vuotta suhteessa, jossa mies oli kriittinen ja valittava, syyllistävä ja aina oikeassa. Joku voisi kysyä, miksi en lähtenyt. No, koska 80 % ajasta oli kuitenkin mukavaa. Minä sopeuduin siihen, että olen mahdollisimman paljon samaa mieltä hänen kanssaan. Ja siitenhän elämä oli leppoisaa.

Moni ei pysty olemaan yksin hetkeäkään ja ollaan mielummin huonossa suhteessa tai käytetään kaikki energia uuden suhteen löytämiseen.

Tapaliitto, riippuvuusliitto, yksinäisyysliitto, taloudellinen liitto. Pitkät parisuhteet on pitkälti näitä. Elämä valuu hukkaan, mietitään mistä löytyisi uusi kumppani. Nämä ihmiset ovat järjettän heikkoja.

Yksinäisyys tappaa hitaasti. Se pelottaa enemmän kuin muut vaihtoehdot.

Vierailija kirjoitti:

Väitän, että sellaisessa suhteessa on jotain niin hyvää. Vasta siinä vaiheessa lähdetään, kun vaakakupin painot on selkeästi miinuksen puolella.

Minä olin 20 vuotta suhteessa, jossa mies oli kriittinen ja valittava, syyllistävä ja aina oikeassa. Joku voisi kysyä, miksi en lähtenyt. No, koska 80 % ajasta oli kuitenkin mukavaa. Minä sopeuduin siihen, että olen mahdollisimman paljon samaa mieltä hänen kanssaan. Ja siitenhän elämä oli leppoisaa.

Usein se 80% on oikeasti prosentin luokkaa. Sitä vaan muistelee niitä hyviä aikoja ja toivoo niiden jatkuvan, vaikka ne hyvät ajat loppuivat vuosia sitten.

Taloudelliset syyt, yksinäisyys parisuhteen ulkopuolella, vaikeus/mahdottomuus löytää uutta kumppania. Nämä ovat ainakin omia syitä pysyä ei-niin-tyydyttävässä suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

mistä näet tuon?

Siitä, miten kohtelevat toisiaan.

Itserakkauden puutteesta kärsivä suostuu huonoon lähimmäisen rakkauteen, koska ei kestä pohjimmiltaan omaa itseään. 

Vierailija kirjoitti:

Mieluummin huonossa seurassa kuin yksin.

Tuollaisia säälivät jo teinit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väitän, että sellaisessa suhteessa on jotain niin hyvää. Vasta siinä vaiheessa lähdetään, kun vaakakupin painot on selkeästi miinuksen puolella.

Minä olin 20 vuotta suhteessa, jossa mies oli kriittinen ja valittava, syyllistävä ja aina oikeassa. Joku voisi kysyä, miksi en lähtenyt. No, koska 80 % ajasta oli kuitenkin mukavaa. Minä sopeuduin siihen, että olen mahdollisimman paljon samaa mieltä hänen kanssaan. Ja siitenhän elämä oli leppoisaa.

Usein se 80% on oikeasti prosentin luokkaa. Sitä vaan muistelee niitä hyviä aikoja ja toivoo niiden jatkuvan, vaikka ne hyvät ajat loppuivat vuosia sitten.

Voit puhua vain omasta puolestasi.

Muiden suhteista et oikeasti tiedä kovinkaan paljon.

Rakkaus ja toive siitä, että asiat muuttuisi. Joskus oli hyvää niin miksi ei voisi olla tulevaisuudessa.

Lopulta loppui se rakkaus loppui. Jälkeen ajatellen olisi voinut lähteä aikaisemminkin. Toisaalta, kun eropäätöksen tein niin ei mitään epävarmuutta ollut. Elämä muuttui sen jälkeen hyväksi. Ero ei mikään helppo ollut. Yhteiset murrosikäiset lapset, jotka oireilivat erosta. Toki näkivät sen suhteenkin mitä se oli ja ei ollut.

"Love is greater than happiness."

En ymmärrä. Äitini jatkoi avioliittoaan isän kanssa aivan liian pitkään. Ei ollut riippuvainen isästä taloudellisesti, suurin osa ajasta ei ollut hyvää tai mukavaa, yksinäinen oli varmasti liitossakin. Myöhemmin on sanonut, että olisi pitänyt päättää se liitto jo vuosia aiemmin, ja nyt jälkeenpäin on ymmärtänyt, että myös me lapset kärsittiin siitä millainen heidän suhde oli.

Tuosta esimerkistä otin opikseni. En ikinä suostu jäämään huonoon suhteeseen, jos hommaa ei saada toimimaan, se on paras lopettaa. En tarkoita, että heti lyödään hanskat tiskiin, mutta en minä halua joutua punnitsemaan sitä, onko suhteessa kuitenkin suurin osa ajasta ok, vaiko ei.

Meillä on pian 18v yhdessäoloa takana. Liitossamme on paljon ongelmia mutta muutaman vuoden asumusero ja minun omat taitoskohdat elämässä aiheuttavat sen että liittomme voi varmasti nyt paremmin mitä koskaan ennen. Toki ei ole mitään alkuhuuman kaltaista enää eikä voikaan tai edes pidä olla. Mutta elämä on tasaista, ei riidellä juurikaan, ollaan hyväksytty että toista ei voi muuttaa ja ollaan annettu anteeksi toistemme tekemät virheet. Suhteemme ei ole lähellekään "täydellistä" mutta se tuo turvaa ainakin itselleni (todennäköisesti myös miehelleni) ja ollaan puhuttu että miksi erota ja etsiä jotain muuta kun näinkin on hyvä. Taloudellisesti myös pärjäämme ihan hyvin kun elämme kahdestaan, elämiskulut ovat hyvin edulliset. Hyviä puolia on enemmän joten ne suhteen huonot puolet pitää vaan hyväksyä. Eli itse olen varmaankin näitä ketkä elävät huonossa suhteessa, ainakin av mittarin mukaan.

Syynä eroamattomuuteen nuorena voi olla taloustilanne, rakastuminen ja painostus: kumppani painostaa, äiti painostaa, opettaja painostaa, terkkari painostaa, hammaslääkäri jne. Listaa voi jatkaa. Jotkut ovat nurkkaan ajettuja, ahdistuneita ja peloissaan. Haluavat miellyttää kumppania myös yli kaiken.

En tajua tätä kuviota. Niin moni ihminen on minulle avautunut huonoista suhteistaan, en enää viitsi edes kuunnella. Mitä järkeä? Elätetään jotain elämäntapatyöttömiä, jotka eivät kotona maatessaan voi edes lapsiaan ruokkia, mutta kai siinä sitten saa asua isommassa asunnossa tms. Ja varmaan vieläkin pelätään muiden tuomitsemista, "eronnut on huono ihminen". Ehkä siinä haetaan omilta vanhemmilta hyväksyntää? Olen sentään kunnon ihminen, enkä joku "eronnut yh".

Itse yritän aina puuttua eronneiden haukkumiseen ja muistuttaa että se on tärkeä ihmisoikeus. En pidä huonoja suhteita oikein minään. Mutta on sekin surullista kun jotkut oikein esittämällä esittävät että katsokaapa nyt kaikki tätä minun suhdetta, olen niin maan eniten onnellinen, muiden onni ei ole mitään. Ja sitten avaudutaan humalassa, koska on olemassa joku ihme sääntö että jos humalassa sanoo tai tekee jotain, niin siitä ei saa myöhemmin kukaan sanoa mitään koska "en mä mitään muista".

Juttuja lukemalla saa sen käsityksen, että juuri naiset ovat niitä ovat jumissa ongelmaisissa suhteissa.

Älkää siis menkö heti parikymippisenä hetken hurmiossa naimisiin, mihin kiire, jos kerran aiotte olla yhdessä aina?