Miksi ihmiset pysyvät huonoissa suhteissa?

Aikanaan naapurissa jatkuvasti turpiinsa saaneen juopon naisen parisuhdetta seuratessa olin sitä mieltä että olen mieluummin yksin kuin tuossa asemassa, että tukkakin on pidettävä millin sänkenä ettei siitä revitä.

Nyt kuitenkin jo vuosia oman itsetuntoani ja ihmisarvoani polkeneen suhteen jälkeen tulee usein mieleen että olisiko kuitenkin pitänyt tyytyä jatkuvaan haukkumiseen, veetuiluun ja kylmään kohteluun.

Kyllä monesti ihan kaupassa ajattelen että miksihän tuokin mies tai nainen on tuommoisen kanssa kun ihmisten ilmoillakin räkytetään toiselle ja karjutaan. Etsikää hyvät ihmiset se oikea kumppani kenen kanssa voitte olla oma itsenne eikä tarvi riidellä vaan molemmat haluaa vain hyvää toisilleen. M

Vastuuttomat naiset, mutta kikkelis kokkelis.

Kun eroan niin muutan eri paikkakunnalle, koska minulla on siellä jo asuntokin. Jos muuttaisin nyt niin erityislapseni ei saisi uudelta paikkakunnalta erityisluokkapaikkaa. Lasten takia olen yhdessä vielä jonkun aikaa. 

Aika harva mainitsi syyksi rakkauden tai edes kiintymyksen. Miksi aina kuvitellaan että sillä ei olisi vaikutusta? Ihminen taipuu vaikka mihin rakkauden - joskin vaikka yksipuolisenkin tai väärin tulkitun, takia. Joskus myös on kiintymys jota kuvitellaan rakkaudeksi vaikka se ei enää sitä olisi. Nykyään kaikki kiintymys luetellaan heti riippuvuudeksi - toki se saattaa olla jonkinlaista läheisriippuvuuttakin osittain mutta se saatetaan kokea rakkautena tai kiintymisenä ihan aidosti. Tarvitaan sitten joku viimeinen olejenkorsi, jonka jälkeen ehkä huomataankin ettei se ehkä rakkautta ollutkaan (tai joku oman rajan ylitys kuten pettäminen, väkivalta tms). Joku rakastaa niin paljon, että on valmis kärsimään. Ja sitten on toki myös ne arkiset asiat mitkä on huonosti - mutta jos on edes vähän rakkautta, lähteminen tuntuu vaikealle. Itse en taas sitten ymmärä, miksi tuota ei ihmiset muka ymmärrä. Kaikki eivät toimi rationaalisesti aina järjen ja logiikan kautta tunneasioissansa.

Ei kehdata olla sinkkuja kun sinkut ovat "huonompia" ihmisiä. Tärkeintä on näyttää ulkopuolisille että "minä olen parisuhteessa". Säälittävää. T: Ikisinkku jolle ei ole mikään ongelma olla yksin ja SINKKU

Vierailija kirjoitti:

En tajua tätä kuviota. Niin moni ihminen on minulle avautunut huonoista suhteistaan, en enää viitsi edes kuunnella. Mitä järkeä? Elätetään jotain elämäntapatyöttömiä, jotka eivät kotona maatessaan voi edes lapsiaan ruokkia, mutta kai siinä sitten saa asua isommassa asunnossa tms. Ja varmaan vieläkin pelätään muiden tuomitsemista, "eronnut on huono ihminen". Ehkä siinä haetaan omilta vanhemmilta hyväksyntää? Olen sentään kunnon ihminen, enkä joku "eronnut yh".

Itse yritän aina puuttua eronneiden haukkumiseen ja muistuttaa että se on tärkeä ihmisoikeus. En pidä huonoja suhteita oikein minään. Mutta on sekin surullista kun jotkut oikein esittämällä esittävät että katsokaapa nyt kaikki tätä minun suhdetta, olen niin maan eniten onnellinen, muiden onni ei ole mitään. Ja sitten avaudutaan humalassa, koska on olemassa joku ihme sääntö että jos humalassa sanoo tai tekee jotain, niin siitä ei saa myöhemmin kukaan sanoa mitään koska "en mä mitään muista".

Mä jäin suhteeseen about tästä syystä. Isovanhemmat erosivat kun äiti oli lapsi ja äiti eli köyhyydessä lapsuutensa, ukki ei ottanut ollenkaan osaa lastensa elättämiseen vaikka rahaa olisi ollut ja mummi masentui.

Tästä jäi äidille melkoiset traumat ja hän on toistellut koko elämänsä että miten ero on vain paha asia ja että pitää yrittää tulla toimeen vaikka mikä olisi.

No, lopputuloksena oli se että yritin selvitä eksän kanssa jolla oli mt- ja päihdeongelma. Joo, kerran äiti otti minut puhutteluun että en saa uhrautua toisen ihmisen puolesta mutta eipä se yksi kerta riittänyt kumoamaan vuosien aikana juurrutettua mielikuvaa huonoista eronneista.

Asiaan vaikutti myös se, että kuvittelin pystyväni parantamaan toisen. No eihän niin pysty kukaan tekemään, kaikki lähtee itsestä. Mutta niin minä kuvittelin.

Vierailija kirjoitti:

Mieluummin huonossa seurassa kuin yksin.

Valitettavan usein juuri näin on! Siksi monet naiset hakevat eroa kun pahimmasta lapsi-arjesta on päästy, eikä sitä toista todellakaan enää viereen tarvitse!

Ajattelen ihan samoin. Muiden liittoja ja keskinäistä kanssakäymistä seuraten mietin katkerana, että mulle oikea mies on väärän ihmisen kanssa avioliitossa ja täällä menee hyvä, rakastava nainen ihan hukkaan.[/quote]

Anna sen äijän olla ihan omissa oloissaan. Voi olla väärä myös sinulle. Turhia haaveillen hukkaat vain elämäsi ja tosiaan menee hyvä nainen hukkaan. Sillä jos sitä olet, sinulle löytyy varmasti myös hyvä mies, joka on sinua varten kunhan alat elää. Toisesta varatusta haaveillen hukkaat vain oman elämäsi. Jokaiselle löytyy useampi oikea ja kenellekään ei sitä täydellistä.

Onhan avioero aivan jäätävän vaikeeta. Ihmisellä pitää olla isot voimavarat, että jaksaa siihen rulianssiin.

Ja jos on vielä vaikea puoliso, niin se on yhtä helvettiä, koska se puoliso vaikeuttaa kaikkea.

Se jääminen on vain helpointa. Ihminen lähtee vasta, kunn on pakko.

Jos kumppani ei suostu eroon, painostaa jopa jäämään, syyllistää kaikin tavoin. Ainakin nuoren naisen on silloin vaikea erota, vaikka olisi yrittänyt jo kaikkensa. Se pitkittää eroa ja taloustilanne voi olla epävarma, ei uskalleta jäädä yksin. Mutta kun tiedostaa tämän, voi huonosta suhteesta lähteä, ei tarvitse katsoa viinanjuontia.

Vierailija kirjoitti:

Väitän, että sellaisessa suhteessa on jotain niin hyvää. Vasta siinä vaiheessa lähdetään, kun vaakakupin painot on selkeästi miinuksen puolella.

Minä olin 20 vuotta suhteessa, jossa mies oli kriittinen ja valittava, syyllistävä ja aina oikeassa. Joku voisi kysyä, miksi en lähtenyt. No, koska 80 % ajasta oli kuitenkin mukavaa. Minä sopeuduin siihen, että olen mahdollisimman paljon samaa mieltä hänen kanssaan. Ja siitenhän elämä oli leppoisaa.

Jep, ja ei sinulle osoitetusti, mutta jotkut eivät tule saamaan parempaa elämää eroamallakaan. Ruoho ei näytä niin erityisen vihreältä aidan toisella puolen. Suhteessa voi mennä huonosti myls itsestä johtuvista syistä ja se tiedostetaan jollain tasolla, että samat ongelmat seuraisivat ja uudet ongelmat olisivat edessä. Kyllä sitäkin tapahtuu, että eron jälkeen molempien osapuolten elämästä tulee vain pskempaa vaikka yhdessäkin meni huonosti. Omat vanhempani ovat tästä hyvä esimerkki erittelemättä eron syitä.. tai no, äiti rakastui toiseen mieheen lopulta. Tuli ero, köyhyys, kumpikin joutui 50/50 eroon lapsista, kumpikaan ei tiennyt mitä lasten elämässä oli meneillään, isä ei löytänyt/kelpuuttanut enää koskaan ketään ja on yksinäinen, äidin uusi mies on täysin välinpitämätön. Mielestäni olisi voinut olla etsimättä uutta suhdetta ja yhdessä selvitä kun niin pitkälle olivat kitkuttaneet, mutta meni miten meni. Elämä ei muutu aina paremmaksi eikä taakka tipu hartioilta eroamalla.

Tämäkin on varmasti ihan yksilö- ja suhdekohtaista. Minulla on ystävä, joka roikkuu ihan hirveässä suhteessa, juurikin siksi, että eroamisen häpeä on niin suuri.

Olin jopa vähän vihainen, kun hän miehensä sivusuhteen ilmettyä itkuisena soitti, ja hänen ensimmäinen huolensa tosiaan oli, että miten kamalan noloa tämä on, kun häistä ei ollut kuin vuosi, että tässähän pitää häälahjatkin palauttaa. Mutta toisaalta, itsekin pelkään suhteen "epäonnistumista" niin paljon, että olen sitoutumiskammoinen sinkku. Perheessäni on tavattu mennä parikymppisinä naimisiin ja ne liitot ovat pitäneet hautaan asti.

Seitsemän yksinäistä vuotta kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tapaliitto, riippuvuusliitto, yksinäisyysliitto, taloudellinen liitto. Pitkät parisuhteet on pitkälti näitä. Elämä valuu hukkaan, mietitään mistä löytyisi uusi kumppani. Nämä ihmiset ovat järjettän heikkoja.

Ajattelen ihan samoin. Muiden liittoja ja keskinäistä kanssakäymistä seuraten mietin katkerana, että mulle oikea mies on väärän ihmisen kanssa avioliitossa ja täällä menee hyvä, rakastava nainen ihan hukkaan.

Sinä et ole miehelle oikea, koska hän ei ole eronnut. Toiseksi et tiedä toisten liitoista mitään. Mene eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Jos kumppani ei suostu eroon, painostaa jopa jäämään, syyllistää kaikin tavoin. Ainakin nuoren naisen on silloin vaikea erota, vaikka olisi yrittänyt jo kaikkensa. Se pitkittää eroa ja taloustilanne voi olla epävarma, ei uskalleta jäädä yksin. Mutta kun tiedostaa tämän, voi huonosta suhteesta lähteä, ei tarvitse katsoa viinanjuontia.

Näihin tarinoihin tulee aina nopeasti muutama alapeukku. Huomaa, että niitä, joilla on omatunnollaan toisen painostaminen ja syyllistäminen jäämään suhteeseen, jossa ei halua enää olla, on paljon.

Tosiasioiden hyväksyminen on vaikeaa. Oman manipulatiivisuutensa tunnistaminen on vaikeaa. Toisenkin manipulatiivisuuden tunnistaminen on vaikeaa ja siihen tarvitaan usein ulkopuoliset silmät näkemään teeskennellyn epätoivon takaa tarkoituksellinen syyllistäminen.

Itsekin voi joskus kokea hetken, joka valaisee pelin päivänvaloon kaikessa rumuudessaan. Esim jos epätoivoaan jo kolmatta viikkoa pimeässä makuuhuoneessa itkevä nainen kuuluukin pihalle saakka rupattelevan iloisesti puhelimessa kun erohaluinen mies piipahtaa kesken työpäivän yllättäen kotona. Ja etenkin kun heti oven käydessä puhelin lentää kädestä ja sama itkuteatteri jatkuu välittömästi. Tästä on jo vuosia puolenkymmentä, mutta naurattaa edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kumppani ei suostu eroon, painostaa jopa jäämään, syyllistää kaikin tavoin. Ainakin nuoren naisen on silloin vaikea erota, vaikka olisi yrittänyt jo kaikkensa. Se pitkittää eroa ja taloustilanne voi olla epävarma, ei uskalleta jäädä yksin. Mutta kun tiedostaa tämän, voi huonosta suhteesta lähteä, ei tarvitse katsoa viinanjuontia.

Näihin tarinoihin tulee aina nopeasti muutama alapeukku. Huomaa, että niitä, joilla on omatunnollaan toisen painostaminen ja syyllistäminen jäämään suhteeseen, jossa ei halua enää olla, on paljon.

Tosiasioiden hyväksyminen on vaikeaa. Oman manipulatiivisuutensa tunnistaminen on vaikeaa. Toisenkin manipulatiivisuuden tunnistaminen on vaikeaa ja siihen tarvitaan usein ulkopuoliset silmät näkemään teeskennellyn epätoivon takaa tarkoituksellinen syyllistäminen.

Itsekin voi joskus kokea hetken, joka valaisee pelin päivänvaloon kaikessa rumuudessaan. Esim jos epätoivoaan jo kolmatta viikkoa pimeässä makuuhuoneessa itkevä nainen kuuluukin pihalle saakka rupattelevan iloisesti puhelimessa kun erohaluinen mies piipahtaa kesken työpäivän yllättäen kotona. Ja etenkin kun heti oven käydessä puhelin lentää kädestä ja sama itkuteatteri jatkuu välittömästi. Tästä on jo vuosia puolenkymmentä, mutta naurattaa edelleen.

Ero on aina ihmisen oma valinta, siihen ei tarvita kenenkään suostumusta. Siksi alapeukutan näitä painostamis- ja syyllistämistarinoita. Useimmiten näitä tarinoita viljelee ne, jotka haluaisivat tämän puolison itselleen, mutta eivät halua myöntää ettei kelpaakaan heille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kumppani ei suostu eroon, painostaa jopa jäämään, syyllistää kaikin tavoin. Ainakin nuoren naisen on silloin vaikea erota, vaikka olisi yrittänyt jo kaikkensa. Se pitkittää eroa ja taloustilanne voi olla epävarma, ei uskalleta jäädä yksin. Mutta kun tiedostaa tämän, voi huonosta suhteesta lähteä, ei tarvitse katsoa viinanjuontia.

Näihin tarinoihin tulee aina nopeasti muutama alapeukku. Huomaa, että niitä, joilla on omatunnollaan toisen painostaminen ja syyllistäminen jäämään suhteeseen, jossa ei halua enää olla, on paljon.

Tosiasioiden hyväksyminen on vaikeaa. Oman manipulatiivisuutensa tunnistaminen on vaikeaa. Toisenkin manipulatiivisuuden tunnistaminen on vaikeaa ja siihen tarvitaan usein ulkopuoliset silmät näkemään teeskennellyn epätoivon takaa tarkoituksellinen syyllistäminen.

Itsekin voi joskus kokea hetken, joka valaisee pelin päivänvaloon kaikessa rumuudessaan. Esim jos epätoivoaan jo kolmatta viikkoa pimeässä makuuhuoneessa itkevä nainen kuuluukin pihalle saakka rupattelevan iloisesti puhelimessa kun erohaluinen mies piipahtaa kesken työpäivän yllättäen kotona. Ja etenkin kun heti oven käydessä puhelin lentää kädestä ja sama itkuteatteri jatkuu välittömästi. Tästä on jo vuosia puolenkymmentä, mutta naurattaa edelleen.

Ero on aina ihmisen oma valinta, siihen ei tarvita kenenkään suostumusta. Siksi alapeukutan näitä painostamis- ja syyllistämistarinoita. Useimmiten näitä tarinoita viljelee ne, jotka haluaisivat tämän puolison itselleen, mutta eivät halua myöntää ettei kelpaakaan heille.

Jeep, eli tuon kirjottaneen nuoren naisen ois kuulunut jäädä kattelemaan sitä viinanjuontia lopuks elämää. Ihan vaan kun on vaara että saattais vielä löytyä joku parempi. Pikkusen on omistushaluista porukkaa ja sit kysellään miksi joku jää huonoon suhteeseen..