Rehellisesti. Mitä tekisit jos puolisosi vammautuisi pysyvästi?

Vammautumisen kestäisin, samoin lapsettomuuden ja elämän ilman asuntolainaa, yksin pystyisin kotityötkin tekemään, mutten välttämättä kestäisi sitä muuttunutta henkistä puolta. Riippuu siis miten vammaansa ITSE suhtautuu. 

[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 22:02"]

Ollaan nyt eletty tämän tilanteen kanssa 13 kk, mies käytännössä toimintakyvytön. Tuntuu, että teen kaiken väärin. Ei tietoa koska vai paraneeko mies koskaan. En tiedä kauanko jaksan.

[/quote]

Eikö teillä ole henkilökohtaisia avustajia?

Ei ole puolisoa eikä oikein ketään muutakaan elämässä niin ei tarvii murehtia kuin sitä että omalle kohdalle sattuis jotain

Tuskin.. Sais olla aika kova pää ukolla.
T. Vammaistyöntekijä

En itse ryhtyisi omaihoitajaksi, jos sitä tarkoitat. Tunnen itseni riittävän hyvin tietääkseni, ettei se onnistuisi minulta.

Lähtisin. Ei tämä liitto ole nytkään hyvä, joten huolehtisin kyllä hänen hyvinvoinnista, mutta muuten se olisi siinä. Tekisin näin vaikka meillä on lapsiakin. Ja mies tekisi taatusti samoin, tosin voisi olla, että häntä ei hyvinvointini kiinnostaisi enää sen jälkeen kun hän kuulisi, että minusta ei tule enää kalua. Näin se meillä menisi, 18 vuotta yhdessä ollaan oltu.

En lähtisi.

pysyisin. tietysti. tiedän että puolisoni tekisi samoin, vaikka koittaisin käskeä häntä kyllä omaan elämään jos suinkin mahd

Olisi aivan järkyttävä tilanne. Olen todella sitoutuva, empaattinen ja hyväntahtoinen ihminen. Olen ollut nyt koko nuoruuteni/varhaisaikuisikäni (8 vuotta) yhdessä miehen kanssa joka pettää, käyttää holtittomasti huumeita ja alkoholia, on töykeä, käy välillä käsiksi... Mutta rakastan häntä kaiken yli.

Olisiko helpompi lähteä? Ei varmast olisi, ainakaan silloin. Olenhan tähänkin asti holhonnut häntä kuin lasta.

Mieheni on neliraajahalvaantunut, mutta pää toimii. Henkilökohtaiset avustajat hoitavat osan hommista, itse käyn töissä. Rakastan miestäni, eikä pelkkä halvaantuminen haittaa, kun pää toimii. Eri asia olisi varmaan, jos olisi joku aivovamma, ettei tuntisi minua tai persoonallisuus olisi muuttunut.

Lähtisin. Jos ei olisi mitään pakollisia sitoumuksia, niin epäilen, että lähtisin. Olettaisin, että olisin aika nuori, jos ei olisi lapsia eikä asuntolainaa ja siksi tuskin jäisin. Nyt todellisuudessa on eri tilanne, kun on lapset ja lainat, niin tuskin nyt jättäisin miestä. Tietysti, jos mies olisi tosi inhottava, niin sitten voisin lähteä, mutta tuskin muuten.

Saattaa olla, että riipaisisin kovan kännin.