Lue keskustelun säännöt.
Okei, mutta mitä sitten tehdä kun on tullut täysin selväksi ettei koskaan tule saamaan parisuhdetta?
21.01.2022 |
Miten asian hyväksyy?
Usein sinkut (omasta tahdostaan tai ei) kertovat kuinka ura tai matkustelu on sitten prioriteetti, mutta mä en ole edes tälläinen.
Miten,todennäköisen, ikisinkkuuden hyväksyy?
Kommentit (52)
Mitä tälle ketjulle oikein tapahtui?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattele niitä sinkkuuden hyviä puolia, et tarvitse koko ajan ottaa huomioon toisen tarpeita, mielipiteitä, haluja, menoja, sukulaisia jne. Voit nukkua ikkuna auki etkä tarvitse huolestua että toista paleltaa, tai ikkuna auki välittämättä toisen kuumuudesta, et tarvitse lähteä anopin synttäreille kun haluat mieluummin jäädä tv:tä katsomaan jne.
Tosi kivoja juttuja hei. Ja sitten ne huonot puolet: olet aina yksin. Aamu, illat, yöt, vapaa-päivät ja lomat. Ei ole ketään jonka kanssa suunnitella ja toteuttaa kivoja juttuja elämässä. Ei ole kenellekään se tärkein. Ei saa kosketusta eikä seksiä. Ei perhettä eikä lapsenlapsia. Edessä köyhä ja yksinäinen vanhuus. Kun saa sairaskohtauksen kotona, kukaan ei soita ambulanssia.
Miten niin aina yksin? On sukulaisia, työkavereita ja ystäviä, kyllä niistä on enemmän seuraa kuin puolisosta. Ja yksin yksin on paljon helpompi olla kuin parisuhteessa yksin. Koirastakin on enemmän seuraa kuin kumppanista.
Onpas sulla ollut huonoja kumppaneita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattele niitä sinkkuuden hyviä puolia, et tarvitse koko ajan ottaa huomioon toisen tarpeita, mielipiteitä, haluja, menoja, sukulaisia jne. Voit nukkua ikkuna auki etkä tarvitse huolestua että toista paleltaa, tai ikkuna auki välittämättä toisen kuumuudesta, et tarvitse lähteä anopin synttäreille kun haluat mieluummin jäädä tv:tä katsomaan jne.
Ajattelen että me emme ole täällä itseämme vaan toisiamme varten. Oma valinta jos ei ymmärrä sitä mikä rikkaus parisuhde ja perhe ovat. Näitä löytyy sitten vanhuksina kodeistaan kissansa jyrsiminä.
Jos pariskunta ei saa sydäriä samalla hetkellä (sekin on mahdollista), niin hyvin todennäköisesti se toinen elää yksinään vuosia toisen poismenon jälkeen. 50-50 että jäätkö sinä yksin vai et. Naisellea sanoisin vielä että jotain 80% todennäköisyys päätyä yksin kissan järsittäväksi.
Minä olisin mieluummin vanhana muutaman vuoden leskenä kuin koko elämän sinkkuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattele niitä sinkkuuden hyviä puolia, et tarvitse koko ajan ottaa huomioon toisen tarpeita, mielipiteitä, haluja, menoja, sukulaisia jne. Voit nukkua ikkuna auki etkä tarvitse huolestua että toista paleltaa, tai ikkuna auki välittämättä toisen kuumuudesta, et tarvitse lähteä anopin synttäreille kun haluat mieluummin jäädä tv:tä katsomaan jne.
Tosi kivoja juttuja hei. Ja sitten ne huonot puolet: olet aina yksin. Aamu, illat, yöt, vapaa-päivät ja lomat. Ei ole ketään jonka kanssa suunnitella ja toteuttaa kivoja juttuja elämässä. Ei ole kenellekään se tärkein. Ei saa kosketusta eikä seksiä. Ei perhettä eikä lapsenlapsia. Edessä köyhä ja yksinäinen vanhuus. Kun saa sairaskohtauksen kotona, kukaan ei soita ambulanssia.
Miten niin aina yksin? On sukulaisia, työkavereita ja ystäviä, kyllä niistä on enemmän seuraa kuin puolisosta. Ja yksin yksin on paljon helpompi olla kuin parisuhteessa yksin. Koirastakin on enemmän seuraa kuin kumppanista.
Onpas sulla ollut huonoja kumppaneita.
Eiköhän suurimmalla osalla ole ollut.
Maksulliset on keksitty jo aikoja sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suree kunnes asia on surtu. Sitten alkaa huomio ihan luonnostaan kääntyä mukavampiin asioihin.
Minun piti olla sinkku. En usko parisuhteeseen, en sitoutumiseen.
Naimisiin menossa, onneksi kuitenkin olen jo melkein 50v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ryyppää elämäsi pilalle, kuten isäni veli teki. Kuoli nyt muistisairaana raatona, joi 18 vuotiaana koetun eron (itse joi niin ettei tyttö jaksanut) takia (näin juomistaan itse perusteli). Kuoli 83 vuotiaana. Täysin turha elämä, asui helkkarinmoisessa mörskässä, kun rahaa sai kaiken joi.
Vierailija kirjoitti:
Ryyppää elämäsi pilalle, kuten isäni veli teki. Kuoli nyt muistisairaana raatona, joi 18 vuotiaana koetun eron (itse joi niin ettei tyttö jaksanut) takia (näin juomistaan itse perusteli). Kuoli 83 vuotiaana. Täysin turha elämä, asui helkkarinmoisessa mörskässä, kun rahaa sai kaiken joi.
Toisaalta, jos parisuhteesta seuraa 65 viiden vuoden kurjuus, niin olikohan kannattavaa? Harva ihminen rakastuu keneenkään niin paljoa, ettei enää toista halua rinnalleen etsiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattele niitä sinkkuuden hyviä puolia, et tarvitse koko ajan ottaa huomioon toisen tarpeita, mielipiteitä, haluja, menoja, sukulaisia jne. Voit nukkua ikkuna auki etkä tarvitse huolestua että toista paleltaa, tai ikkuna auki välittämättä toisen kuumuudesta, et tarvitse lähteä anopin synttäreille kun haluat mieluummin jäädä tv:tä katsomaan jne.
Ajattelen että me emme ole täällä itseämme vaan toisiamme varten. Oma valinta jos ei ymmärrä sitä mikä rikkaus parisuhde ja perhe ovat. Näitä löytyy sitten vanhuksina kodeistaan kissansa jyrsiminä.
Jos pariskunta ei saa sydäriä samalla hetkellä (sekin on mahdollista), niin hyvin todennäköisesti se toinen elää yksinään vuosia toisen poismenon jälkeen. 50-50 että jäätkö sinä yksin vai et. Naisellea sanoisin vielä että jotain 80% todennäköisyys päätyä yksin kissan järsittäväksi.
Minä olisin mieluummin vanhana muutaman vuoden leskenä kuin koko elämän sinkkuna.
Tässä ei olekaan kyse sinusta.
Siihen tottuu ajan kanssa. Helpompaa ihmisille, jotka eivät ole koskaan kuvitelleetkaan saavansa ketään. Tai jos on ollut huonossa parisuhteessa joskus, yksinäisyys tuntuu taivaalliselta sellaisen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattele niitä sinkkuuden hyviä puolia, et tarvitse koko ajan ottaa huomioon toisen tarpeita, mielipiteitä, haluja, menoja, sukulaisia jne. Voit nukkua ikkuna auki etkä tarvitse huolestua että toista paleltaa, tai ikkuna auki välittämättä toisen kuumuudesta, et tarvitse lähteä anopin synttäreille kun haluat mieluummin jäädä tv:tä katsomaan jne.
Ajattelen että me emme ole täällä itseämme vaan toisiamme varten. Oma valinta jos ei ymmärrä sitä mikä rikkaus parisuhde ja perhe ovat. Näitä löytyy sitten vanhuksina kodeistaan kissansa jyrsiminä.
Jos pariskunta ei saa sydäriä samalla hetkellä (sekin on mahdollista), niin hyvin todennäköisesti se toinen elää yksinään vuosia toisen poismenon jälkeen. 50-50 että jäätkö sinä yksin vai et. Naisellea sanoisin vielä että jotain 80% todennäköisyys päätyä yksin kissan järsittäväksi.
Minä olisin mieluummin vanhana muutaman vuoden leskenä kuin koko elämän sinkkuna.
Tässä ei olekaan kyse sinusta.
Eikä myöskään sinusta. Nauti sinä vaan sinkkuudesta, mutta ei meidän muiden tarvitse. Yhdessä koettu elämä ja onnelliset elämän muistot voittaa 1 000 0000 0000 - 0 sen että saa nukkua ikkuna auki jos haluaa.
Niin miehenikin luuli, mutta nyt olemme olleet melkein 20 vuotta yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saman asian kanssa kamppailen. Kamppailu on kestänyt jo monta vuotta, olen nyt 43-vuotias. Sinnittelen koko ajan kuilun partaalla, että koska annan lopullisesti masennukselle vallan. Mulle on turha kertoa mistään ihanasta vapaudesta, tää yksinäisyys ja läheisyyden kaipuu tekee tosi rumaa jälkeä mielenterveydelle. Melkein toivon, että sairastuisin vakavasti jo nuorena ja pääsisin pois täältä, koska en kestä ajatella loppu elämääni samanlaisena kuin mitä se on tähän asti ollut. Yksinäisyyden ja läheisyyden kaipuun lisäksi kelpaamattomuuden tunne on niin totaalinen näin ikisinkkuna ettei mitenkään voi pitää itseään tasavertaisena muiden kanssa. Tulipas taas paha mieli ku alko ajattelemaan tätä.
Näin keski-ikäisenä hoitoalalla työssä olevana olen onnellinen ilman parisuhdetta. Oon siis eronnut ja lapsia on. Siis kun näen jatkuvasti miten vanheneva puoliso yleensä nainen hoitaa miestään. Mies on muistisairas ja vähintään hänellä roppakaupalla muita sairauksia. Siinä sitten on kotinsa vanki tämä omaishoitaja. Ei voi yhdessä harrastaa käydä kylässä tms.
Vierailija kirjoitti:
Maksulliset on keksitty jo aikoja sitten.
No tälle kyllä suora ei kiitos.
Haluan aitoa rakkautta.
Ja eiköhän noi jutut ole eniten miehille keksitty.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Näin keski-ikäisenä hoitoalalla työssä olevana olen onnellinen ilman parisuhdetta. Oon siis eronnut ja lapsia on. Siis kun näen jatkuvasti miten vanheneva puoliso yleensä nainen hoitaa miestään. Mies on muistisairas ja vähintään hänellä roppakaupalla muita sairauksia. Siinä sitten on kotinsa vanki tämä omaishoitaja. Ei voi yhdessä harrastaa käydä kylässä tms.
Paitsi sitten, kun on onnekas. Minun kahdeksankymppiset vanhempani ovat teräviä kuin partaveitset, ja kummallakin on omat liikunta- ja muut harrastuksensa. He ovat aikoinaan sopineet pitävänsä toisistaan huolta aina, ja niin he ovatkin: kun toinen on käynyt kaihileikkauksessa tai muussa operaatiossa, toipumisaika on sujunut kuin paremmassakin hotellissa. Äiti sairastui syöpään ja paranikin jo vuosia sitten, ja isä piti hänestä hyvää huolta oma-aloitteisesti ja valittamatta. Kaiken lisäksi he viihtyvät yhdessä erittäin hyvin; ovat viihtyneet jo kuutisenkymmentä vuotta.
Minusta tuli ikisinkku. Olisin toki halunnut samanlaisen liiton kuin vanhemmillani on, mutta kuten sanoin, siihen tarvitaan hyvää tuuria.
Vierailija kirjoitti:
Saman asian kanssa kamppailen. Kamppailu on kestänyt jo monta vuotta, olen nyt 43-vuotias. Sinnittelen koko ajan kuilun partaalla, että koska annan lopullisesti masennukselle vallan. Mulle on turha kertoa mistään ihanasta vapaudesta, tää yksinäisyys ja läheisyyden kaipuu tekee tosi rumaa jälkeä mielenterveydelle. Melkein toivon, että sairastuisin vakavasti jo nuorena ja pääsisin pois täältä, koska en kestä ajatella loppu elämääni samanlaisena kuin mitä se on tähän asti ollut. Yksinäisyyden ja läheisyyden kaipuun lisäksi kelpaamattomuuden tunne on niin totaalinen näin ikisinkkuna ettei mitenkään voi pitää itseään tasavertaisena muiden kanssa. Tulipas taas paha mieli ku alko ajattelemaan tätä.
Kyllä minullakin on nelikymppisenä naisena mielenterveys kärsinyt läheisyyden kaipuusta ja yksinäisyydestä. Mutta vielä enemmän mielenterveyteni kärsi silloin parikymppisenä hyväuskoisena tyttönä poikaystäväni panopatjana olosta, joka ei rakastanut minua aidosti ollenkaan.
Ja turha tulla selittämään jostain lääkärilentäjäleukaperä chadeista. Tää oli ihan tavis duunarijäpä paksulla mahalla ja sian silmillä. Minä olin tosissani (ja olin nätti) mutta hän ei.
Sun täytyy tehdä surutyö asian kanssa. Ja vaputtaa se energia.
Monesti vielä miehensä tappamana.