Aloitin työt, kun lapsi 6 kk. Koska "pakko".
Kommentit (25)
Pakko voi todellakin olla oikea pakko. Esim. yrittäjällä jonka yritykselle pitää muuten laittaa lappu luukulle. Perusteleehan moni mieskin vanhempainvapaan pitämättömyyttään sillä ettei voi, koska on yrittäjä.
Elämässä on monenlaisia pakkoja, mut lapsia ei ole koskaan pakko tehdä, varsinkaan jos heitä ei ole varaa elättää. Ihan vinkkinä. Sinä saat vielä äitiyspäivärahaa, ja jos sulla on niin pieni palkka, ettet pärjää edes tuollaisella ansiosidonnaisella etuudella, niin suosittelen että vähän mietitte tuota teidän talouttanne. Jos nyt olette noin tiukilla, ja jonain päivänä esimerkiksi asuntolainojen korot nousee, olette suomeksi sanottuna kusessa. Tehkää ihmeessä suunnitelma b niitä aikoja ajatellen.
Niin minäkin aloitin, kun sain ohittamattoman työtarjouksen. Mun äite oli työttömänä, niin se hoiti lasta. Mies jäi sitten vuorotteluvapaalle vuodeksi, kun virallinen vanhempainvapaa loppui. Toi budjettipuolikin hoitui sillä lailla paremmin.
Niin minäkin aloitin.
Vauvalla oli maailman paras hoitaja: isänsä.
T. Naisyrittäjä
Tietenkin jos yrittäjä niin kinkkinen tilanne. Silloin mies hoitamaan lasta, isovanhemmat tai palkata lastenhoitaja. Yritys pitää sitten tuottaa sen verran hyvin että voi palkata lastenhoitajan kotiin. Itse en olisi antanut kenellekään omaa vauvaani hoitoon. Vihdoin viimein kun sain niin oli aikamoinen aarre, kultakimpale.
[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 09:24"]
[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 08:03"][quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 23:16"] Pariksi vuodeksi laina koroille? [/quote] Sitä voi anoa, ja todellakin paino sanalla ANOA. Pankki ei todellakaan aina ole valmis myöntämään sitä maksuvapaata tai myöntää naurettavan lyhyeksi ajaksi kuten max. 6kk ajaksi. Ja yleensä kun tekee maksuvapaasta sopimuksen pankki pyrkii nostamaan lainan korkoa ylöspäin jolloin voi rahallisesti olla fiksumpaa lähteä töihin. [/quote] Ei pidä paikkaansa. Ja juurihan ne pankit tätä erityisesti markkinoi, jotta Suomen taloutta saisi elvytettyä - ilman kuluja.
[/quote]
Kuuleppas neiti/rouva näsäviisas... Minulla on vuoden takaa kokemusta Danske Bankista joka sanoi suoraan etteivät myönnä yli 6kk maksuvapaita, ottavat noin 100eur palkkion maksusopimuksen muutoksesta ja nostavat lainan korkoa. Ei se maksuvapaa ole pankille mikään velvollisuus joka on pakko myöntää.

[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 08:30"]
Vauvat on iät ja ajat pärjänneet, vaikka äidit on käyneet töissä. Sata vuotta sitten suomalaisnaisista valtaosa lähti muutaman päivän päästä synnytyksestä takaisin takaisin navettaan ja pellolle, vaihtoehtojahan ei ollut. Työläisnaiset jatkoivat tehtaissa, olihan se perhe elätettävä, ja joku pikkupiika huolehti lapsista. Pieni murto-osa eli varakkaat porvarisnaiset pystyivät olemaan kotona lasten kanssa.
Tee töitä hyvällä omallatunnolla ap, lapsesi pärjäävät ihan loistavasti!
[/quote]
Sata vuotta sitten suurin osa av-palstalaisistakin olisi jo kuollut tubiin, ripuliin, aliravitsemukseen tai sitkuttelisi vanhutensa viimeisiä vuosia korkeassa neljänkymmenen vuoden iässä. Suorastaan kihisisimme ulko-ja sisäloisia, ja hyvin harvalla olisi enää hampaita suussa. Ehkä ei kannata ihan hirveästi ihannoida sitä aikaa, jolloin kaikilla oli asiat huonosti.
Jos on pakko niin sitten on pakko. Mutta pakkojakin on monenlaisia...
Pakko?Minä olen 36 vuotias ja päivääkään ei ole ollu pakko tehdä töitä.
Eikä kivitetä. Eikä tarvitse laittaa heittomerkkeihin pakkoa, vaikka ei olisikaan pakko ihan oikeasti. Miksi siis on pakko tai "pakko" mennä töihin? Miten järjestät hoidon ja ruokinnat? Onko pitkiä päiviä?
Asutaan Helsingissä paikassa, missä halutaan. Asumiskulut lainanlyhennyksineen n. 2500 e/kk. Lapsia useampi. Teen freenä töitä kotoa/toimistolta osa-aikaisesti n. 50 %. "Pakko" siksi, että ainahan voisimme muuttaa muualle Suomeen tai ulkomaille ja asua halvemmin, mutta sitten menettäisimme vähäiset (mummit lähinnä), sukulaiset ja ystävät ja kotiseudun. Eikä miehelle ehkä löytyisi töitä.
Jos rahaa olisi riittävästi, olisin toden totta hengaillut pienimmän kanssa kotona pari vuotta.
Ja "pakko" myös siksi, että kenenkään ei ole Suomessa oikea pakko mennä töihin. Aina voi lähteä ulkomaille syömäään riisiä.
Ja yks pakko on myös se, että haluan olla työelämässä mukana ja jos olisinkin pidempään poissa, mun "toistaiseksi" voimassaolevan työsuhteen vois hyvästellä melko vikkelään. Koska onhan täälllä tekijöitä.
En jaksa kivittää. Lapsella lienee hyvä hoitaja, kun Suomessa ollaan.
Mäkin mietin vastaavaa. Tekisin töitä kotona muutaman tunnin päivässä vauvan nukkuessa ja niin että vauvalla on hoitaja kotona. Esikoinen (4 v) olis päiväkodissa. Oliskohan esim. joku opiskelija kiinnostunut tollasesta lastenhoitotyöstä? Mulla ei kuitenkaan olis tarjota kokopäivästä hommaa, vaan esim. 3-4 tuntia päivässä.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 23:16"]
Pariksi vuodeksi laina koroille?
[/quote]
Sitä voi anoa, ja todellakin paino sanalla ANOA. Pankki ei todellakaan aina ole valmis myöntämään sitä maksuvapaata tai myöntää naurettavan lyhyeksi ajaksi kuten max. 6kk ajaksi. Ja yleensä kun tekee maksuvapaasta sopimuksen pankki pyrkii nostamaan lainan korkoa ylöspäin jolloin voi rahallisesti olla fiksumpaa lähteä töihin.
[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 08:03"][quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 23:16"]
Pariksi vuodeksi laina koroille?
[/quote]
Sitä voi anoa, ja todellakin paino sanalla ANOA. Pankki ei todellakaan aina ole valmis myöntämään sitä maksuvapaata tai myöntää naurettavan lyhyeksi ajaksi kuten max. 6kk ajaksi. Ja yleensä kun tekee maksuvapaasta sopimuksen pankki pyrkii nostamaan lainan korkoa ylöspäin jolloin voi rahallisesti olla fiksumpaa lähteä töihin.
[/quote]
Ei pidä paikkaansa. Ja juurihan ne pankit tätä erityisesti markkinoi, jotta Suomen taloutta saisi elvytettyä - ilman kuluja.