MIKSI EN SAA TÖITÄ? :(
Kyselee opiskelija, jolla ei ole kesätöitä. Omalla alallani ei ole kesätöitä ollenkaan, joten olen hakenut kaikkeen mahdolliseen mansikanmyyjäksi, jäätelönmyyjäksi, siivoamaan, pesulaan, puutarhoille, postiin, varastoihin, toimistotyöntekijäksi yms. Mistään mulle ei edes vastata, ei edes sitä pientä s-postia, jossa kerrotaan ettei ole tullut valituksi. Lainat olen nostanut ja toimeentulotukea en saa avopuolison tuloista johtuen. Isäni onneksi maksaa vuokrani ja antaa ruokarahaa, mutta kyllä mä helvetti haluaisin töihin tienaamaan omat rahani.
Aiempaa työkokemusta mulla on toimistotöistä, lastenhoidosta ja viheralan hommista.
Kommentit (27)
Ehkä sulla on ruma nimi? Eräs tuttuni kertoi, että kesätyöhakemuksia läpi käydessään hän ei edes lue sellaisten hakemuksia joiden nimestä ei pidä.
Olen pistänyt kuvani ja olen mielestäni ihan normaalin näköinen, joten en usko senkään vaikuttavan. Tai mistä sitä ikinä tietää.
Nimi on melko tavallinen.
Eräästä jäätelönmyyntifirmasta tuli taannoin vastaus, 700 hakijaa ollut. Ei ihme ettei näillä hakijamäärillä pääse töihin, ovatkohan edes lukeneet hakemustani.
Ap
Kesätyöpaikat on tosi kortilla. Meille otettiin aika monta varastotöihin, mutta hakijoita oli paljon ja valinnanvaraa oli. Meillä on moni huippupapereilla tuolla varastohommissa. Nyt on työnantajilla varaa valita. Olen silti yrittänyt kaikille vastata, jos töitä ei ole pystynyt tarjoamaan.
Ei sinussa itsessäsi luultavasti ole mitään vikaa, ajat ovat nyt vaan kovat, eikä töitä riitä kaikille. Yhteen paikkaan saattaa olla satoja hakijoita. Olisit onnellinen, että sinun toimeentulosi on kuitenkin turvattu isäsi toimesta, kaikilla ei ole näin hyvin...
Ootko kokeillut henkilövuokrayhtiöiden kautta? Itse aikoinaan sain jalan oven väliin Nokialle EilaKaislan kautta, sillä tiellä oon vieläkin:)
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 13:53"]
Ehkä sulla on ruma nimi? Eräs tuttuni kertoi, että kesätyöhakemuksia läpi käydessään hän ei edes lue sellaisten hakemuksia joiden nimestä ei pidä.
[/quote]
Mikähän sitten olisi kaunis nimi, terv. luultavasti rumanniminen :D
-> nimeä vaihtamaan
Pääsen aina suhteilla kesätöihin :)
Sama! Oon ollu viimeset kolme kesää siivoomassa kaikki eri firmoille ja tän lisäks olin abivuoden aamusin siivoomassa eli oon 9kk täyspäiväsesti ja n. 6kk osa-aikasesti tehny alan töitä. Ja kappas vaan tälle kesälle EN PÄÄSE EES SIIVOOMAAN! Oon laittanu varmaan 30 hakemusta siivousalan töihin ja vähintään saman verran muiden alojen töihin. Ei tärppää..
Voi kuule, täälläkin yksi työtön ja valmistuin koulusta 2012. Kaikkialle vaaditaan kokemusta mutta eihän sitä kokemusta saa jos ei töihin pääse. Epätoivoisesti laitan minäkin kaikkiin mahdollisiin paikkoihin hakemuksia mutta aina tulee vastaus että "Tällä kertaa valintamme ei kohdistunut sinuun"
En itse tätä ole vielä kokeillut mutta äitini rohkaisi minua menemään suoraan jonnekin paikkaan ja kysymään töitä, sitä luultavammin arvostetaan senkin takia että näkee jo heti päältäpäin millainen henkilö on kyseessä. :) Onnea työnhakuun!
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 14:06"]Sama! Oon ollu viimeset kolme kesää siivoomassa kaikki eri firmoille ja tän lisäks olin abivuoden aamusin siivoomassa eli oon 9kk täyspäiväsesti ja n. 6kk osa-aikasesti tehny alan töitä. Ja kappas vaan tälle kesälle EN PÄÄSE EES SIIVOOMAAN! Oon laittanu varmaan 30 hakemusta siivousalan töihin ja vähintään saman verran muiden alojen töihin. Ei tärppää..
[/quote]
Ja siis tän lisäks mulla on vajaa 5 vuotta kokemusta osa-aikasena liikunta-alan töistä (n. 10h/vko). Oon yliopisto-opiskelija ja kilpaurheillu koko ikäni ja ollu mm. nuorten maajoukkueessa ja nuorten em-kisoissa. Oon siis ahkera, täyspäinen ja hyvässä kunnossa. Enkä kelpaa töihin..
Mulla sama tilanne. Paitsi mulla ei ole isää maksamassa mitään.
Nyt on niin huonot ajat että ei ole mikään ihme tai häpeä jos ei saa kesäduunia :/
Toivottavasti uusi hallitus saa edes jotain aikaiseksi ja työmarkkinoiden tilanne kohenisi tulevina vuosina.
Itse kanssa kerkesin olemaan melkein pari vuotta työttömänä valmistumisen jälkeen kunnes hetki sitten keksin ruveta tekemään keikkaa hr- yhtiöiden kautta. haut avoimiin yms työpaikkoihin eivät siis tuottaneet tulosta vaikka haastatteluissa tulikin välillä käytyä, niissä ikuinen kakkonen :D tsemppiä työnhakuun ja olemiseen!
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 14:02"]Pääsen aina suhteilla kesätöihin :)
[/quote]
Miksi alapeukut? Ei ilmeisesti pitäisi siis mennä ollenkaan kesätöihin
Http://helpostirikkaaksi.blogspot.fi
selaileppa vanhempia kirjoituksia, työpaikkoja on :)
Mitä sitten ihan rehellisesti sanottuna odotit? Suomessa kun on 30% työttömyys, niin työn saaminen alkaa olla lähes lottovoitto. Suurempi ihme olisi jos olisit saanut työtä.
Nyt on taantuman aika, kohta ollaan samassa tilanteessa kuin 1990-luvun lamsn aikaan. Ap olisko sun mahdollista käyttäö kesä hyödyksi opiskelemalla tai lähtemällä kesäksi ulkomaille töihin tai vapaaehtoistyöhön? Näistä olisi varmasti etua seuraavana kesänä. Pääasia, että teet jotain. Muuten työnantajat eivät katso hyvällä kesän lusmuamista.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 14:06"]
Sama! Oon ollu viimeset kolme kesää siivoomassa kaikki eri firmoille ja tän lisäks olin abivuoden aamusin siivoomassa eli oon 9kk täyspäiväsesti ja n. 6kk osa-aikasesti tehny alan töitä. Ja kappas vaan tälle kesälle EN PÄÄSE EES SIIVOOMAAN! Oon laittanu varmaan 30 hakemusta siivousalan töihin ja vähintään saman verran muiden alojen töihin. Ei tärppää..
[/quote]
Vinkki tulevaisuudelle - yritä pysyä firman listoilla.
Itse olen roikkunut viime kesästä asti siivoustöissä, tehnyt sijaisuuksia ja yhtä viikonloppuvuoroa, enimmäkseen jotta saisin kesällä helpommin töitä. Kesätyöpaikat kysellään ensin meiltä vakituisilta osa-aikaisilta hyvissä ajoin ja saamme valita tarjotuista sopivimmat paikat, loput menevät yleiseen hakuun.
Aika moni pääsee kesätöihin suhteilla. Aina hakijoissa on joku sihteeri-Sannan siskon tyttö Siiri. Hakijoita on joka paikkaan hulluna. Älä siis liikaa ajattele, että sinussa olisi vikaa, saati nimessäsi. Tsemppiä!
Oletko pistänyt työhakemuksiin kuvasi? Suosittelen, jos et ole..