Lue keskustelun säännöt.
Traumaattisimmat muistonne tarhan/kerhontädeistä
20.05.2015 |
Tähän voitte vuodattaa kokemanne traumat ja epäoikeudenmukaisuudet tarha/kerhovuosiltanne.
Minä en ollut koskaan tarhassa mutta seurakunnan kerhona kävin muutaman kerran viikossa joskus nappulana. Kerran pikkujouluaikaan meille tuli kylään joku toinen kerhoryhmä ja meidän oli käsketty ottamaan mukaamme jotain jouluherkkua itsellemme evääksi. Äitini oli ostanut minulle hienosti koristellun piparkakkuporsaan ja olin kovin iloinen ja ylpeä kauniista eväästäni. Mutta kun tuli syönnin aika, kerhontäti nappasi porsaan minulta pois. Hän antoi sen jollekin toiselle lapselle ja toi tilalle tämän lapsen kämäsen pullan. "Syö sinä tuo". (Kyseessä ei siis olleet mitkään nyyttärit tai eväidenvaihtoviikot, meidän nimenomaan oltiin käsketty tuoda eväät itsellemme).
Olin ihan että wtf mutta kilttinä lapsena en järjestänyt kohtausta vaan söin pullan ja olin surullinen porsaan menetettyäni. Harmitti kyllä pitkään.
Kommentit (46)
Se, kun tarhatäti sano, että mun pitäis olla vielä vuosi päiväkodissa, eikä mennä vielä kouluun, koska olin muita ujompi. Onneksi porukat taisteli ja päästivät mut kouluun. Ala-asteelta taskussa stipendi ja muutenkin kaikki aineet sujui tosi hyvin. En tiedä oliko siinä jotain henkilökohtasta sitten..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli tapana syödä lunta talvisin päiväkodissa pihalla ollessa. Tämähän oli tiukasti kiellettyä. Yhtenä päivänä tädit eivät pihalla kieltäneetkään lumensyöntiä, mutta merkkasivat muistiin kuka sitä poikaa syönyt ja kuinka paljon. Jälkkäriajan koittaessa osa sai pannukakut hillolla ja osa lautasellisen lunta. Ja minulla tietty se isoin kasa kun olin kauhonut lunta pihalla suuhun ihan kunnolla. Kyllä nolotti.. Onneksi en ollut ainoa joka sai lunta. Pakko kyllä sanoa että lunta ei kyllä sen jälkeen tullut syötyä.
Pakkopäiväunet. En ole taaperoiän jälkeen nukkunut päiväunia. Tarhassa oli kuitenkin pakko nukkua, eikä siinä vielä mitään, ihan hyvä rauhoittumishetkihän se on. Mutta kun päikkärihuone oli tautisen kylmä iso huone, peittona oli pelkkä lakana ja pitkälahkeiset päälysvaatteet piti ottaa pois. Muistan koko tarha-ajoistani oikeastaan vain sen järjettömän palelun kun sikiöasennossa odotin melkein itku silmässä päiväunien loppumista.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 18:33"]Pakkopäiväunet. En ole taaperoiän jälkeen nukkunut päiväunia. Tarhassa oli kuitenkin pakko nukkua, eikä siinä vielä mitään, ihan hyvä rauhoittumishetkihän se on. Mutta kun päikkärihuone oli tautisen kylmä iso huone, peittona oli pelkkä lakana ja pitkälahkeiset päälysvaatteet piti ottaa pois. Muistan koko tarha-ajoistani oikeastaan vain sen järjettömän palelun kun sikiöasennossa odotin melkein itku silmässä päiväunien loppumista.
[/quote]Missä venäjällä oot ollut tarhassa?.:D
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 18:36"][quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 18:33"]Pakkopäiväunet. En ole taaperoiän jälkeen nukkunut päiväunia. Tarhassa oli kuitenkin pakko nukkua, eikä siinä vielä mitään, ihan hyvä rauhoittumishetkihän se on. Mutta kun päikkärihuone oli tautisen kylmä iso huone, peittona oli pelkkä lakana ja pitkälahkeiset päälysvaatteet piti ottaa pois. Muistan koko tarha-ajoistani oikeastaan vain sen järjettömän palelun kun sikiöasennossa odotin melkein itku silmässä päiväunien loppumista.
[/quote]Missä venäjällä oot ollut tarhassa?.:D
[/quote]
Helsingin Maunulassa n.25 vuotta sitten. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En saanut käyttää vasenkätisten saksia. Ja sitten moitittiin, kun leikkasin niin rumasti. Että miten et osaa leikata nätisti, kaikki muutkin osaa.
Kaikkiin ryhmälaululeikkeihin oli pakko osallistua, vaikka sitten ahdistuksesta itkien.
Ennaltamäärätty annos oli syötävä. Oksennettunakin. En vieläkään pysty edes ajattelemaan syöväni kiisseleitä tai kiusauksia.
Ja ehkä ihan yleisesti se, että minua kiusattiin koko tarha-aika, eikä siihen puuttunut kukaan.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 18:22"]
Se, kun tarhatäti sano, että mun pitäis olla vielä vuosi päiväkodissa, eikä mennä vielä kouluun, koska olin muita ujompi. Onneksi porukat taisteli ja päästivät mut kouluun. Ala-asteelta taskussa stipendi ja muutenkin kaikki aineet sujui tosi hyvin. En tiedä oliko siinä jotain henkilökohtasta sitten..
[/quote]
Ei välttämättä mitään henkilökohtaista, ihan normaalia kasvatustieteilijöiden ajattelua vain: lapsi, joka ei riennä (inhoan tuota sanaakin) oma-aloitteisesti ja proaktiivisesti leikkimään muiden joukkoon ja innosta hiljaisempia lajitovereitaan rientämään myös, on jollain tavalla viallinen ja täytyy ohjata olemaan sosiaalisempi ja yhteisöllisempi. Ja jollei tämä onnistu, painostetaan tai pakotetaan ja vaikka tipautetaan arvosanoja kannustimeksi. Näin tehtiin minun alakouluaikoinani ja tehdään edelleenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni ei ole mitään ikäviä muistoja, kun olin pph:lla koko lapsuuden ja tuo pph oli ihanin maailmassa. Kuoli muutama vuosi sitten ja häneltä oli löytynyt sieltä papereita, joissa pyysi lapsiaan antamaan minulle tietyt asiat. Vaikkei oltu nähty 20 vuoteen tai mitään yhteyttä pidetty. Nämä lapset kertoivat, että äiti aina muisteli minua lämmöllä. :) Olin hänen ainoa hoitolapsensa koskaan, kun omien lasten kasvettua aikuiseksi otti yhden yksityisen hoitolapsen eli minut ja olin siellä 5 vuotta. Muistan joskus olleeni yksinäinen vailla kavereita, mutta teimme kaikkea kivaa kahdestaan: leivottiin, tehtiin ruokaa, juteltiin, retkeiltiin jne. Ihan kuin mummulassa olisi ollut.
Mutta oma 15-vuotias muistelee omalta hoitouraltaan yhtä ikävää juttua. Oli tosi kivalla pph:lla, mutta ongelma oli, että pph:lla oli kaksi omaa teinitytärtä, jotka pilkkasi tätä meidän tyttöä aina, kun äitinsä ei kuullut. Saattoivat sanoa, että on rumat hiukset tai vaatteet. Matkia puhetta jne. Tyttömme oli tuolloin 3-4 -vuotias ja se on ainoa ikävä muista pph- tai päikkyajalta.
Muistan sen kerran kun piti mennä päiväunille ja kakatti ihan hirveästi. Tarhan täti ei päästänyt minua vessaan vaan vihaisena passitti sänkyyn. No housuunhan ne tuli. Siinä sitten valvoin kunnes sai nousta ja kävin kippaamassa tuotokset pönttöön. Ei ollut kivaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minut pakotettiin syömään kaurapuuroa. Eräs kurppa otti mua leuoista kiinni ja työnsi väkisin puuroa suuhuni, huusin kuin hyeena. Ikää oli 4, mutta on jäänyt ikuisesti mieleen. N36
Nro 20, I feel you! Sain haukut juuri samasta asiasta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me muistaakseni kävimme ennen eskaria vain seurakunnan kerhossa mutta eskariaikana mentiin sitten pph:lle eskarin päätyttyä aina. Pph oli mielestäni välillä aika tylyn oloinen vaikka ihan hyvä kuitenkin ja hänellä oli mukavat lapsetkin. Yksi erityisesti mieleenjäänyt tilanne oli kun askartelimme ja piirsimme jotain talviaiheisia luontokuvia ja olin piirtänyt omaan kuvaani sateenkaaren. Pph paheksui sitä sanoen ettei talvella ole sateenkaaria. Otin asian aika raskaasti koska pelästyin että olin tehnyt nyt jonkun elämää suuremman mokan ja muistan kyllä senkin kun jälkikäteen pph heijas minua sylissä kun pillitin silmät päästä kun olin mennyt sen sateenkaaren sinne piirtämään :D
Toinen mieleen jäänyt muisto oli kun jouduttiin sairastapauksen tai muun takia pph:n sijaan menemään eskarin jälkeen sen saman päiväkodin nk. pienten puolelle loppupäiväksi hoitoon. Meidät (kaksoissisareni kanssa) lähetettiin itseksemme sinne toiselle puolelle (pienten ja isojen puoli oli siis vierekkäin, aita välissä) ja arkoja kun oltiin niin eihän se mukavasti sujunut. Taidettiin siinä pihalla jo arpoa hetki että uskallettiin mennä edes sisälle ja sisään kun päästiin ovesta niin oli aivan hiljaista eikä ketään näkynyt. Joku miespuolinen työntekijä meidät sitten löysi sieltä jossain vaiheessa itkemästä ja kysyi mikä meillä oli hätänä ja vastattiin että "me ei tiietä mihin meiän piti mennä byääää". Kiltisti se mies sitten leikki meidän kanssa siellä, en muista mitä sen jälkeen kävi ja oliko se nimenomaan se varahoito mikä oli tarkoituskin olla.
Ja pitäähän nyt eskaristakin kertoa jotakin vielä. Eskariryhmämme jaettiin kahteen osaan jossain vaiheessa, oli tyyliin "herneet/herneenpalot" ja "norpat". Siskoni kanssa jouduttiin tietysti eri ryhmiin. Minä oli herneissä ja me suunnilleen kasvateltiin hernettä jossain mukissa, samalla kun siskoni ryhmä pääsi eläintarhaan katsomaan norppia. Olin todella pettynyt! Mutta "traumaattinen" kokemus oli kun olin vahingossa mennyt siskoni ja norppien mukana ulkoiluun. Oli jotenkin tosi hävettävää kun minua tultiin hakemaan takaisin sisälle ja sätittiin kun menin väärään aikaan ulos - mikä oli kuitenkin ihan vahinko. Varmaan pillitin silloinkin :D
Me oltiin aika ujoja ja arkoja lapsia muutenkin joten tällaiset sekaannukset sai aina pasmat sekaisin. Eikä tietenkään helpottaneet sitä ujoutta ja arkuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin 5-6v kun tää tapahtu, pian 18.
Mulla on siis herneallergia ja siitä oli tieto päiväkodissa. Mulle kuitenkin laitettiin eteen hernekeittolautanen enkä tietenkään suostunut syömään. Sit sellanen ilkeä täti tulee pakkosyöttämään mua. En haluu avata suuta, mut lusikka tungettiin väkisin suuhun. Kitalakeen tuli haavoja ja oksensin sen keiton lautaselle.
Seuraavana päivänä en halunnut mennä päiväkotiin ja kerroin kotona mitä tapahtu. No, toi ilkeä täti sit erotettiin kolmeks kuukaudeks.
Se, kun pyhäkoulussa (olin 5-6 v) täti sulki minut muutaman kerran pimeään varastohuoneeseen. Kerran mukana oli toinenkin lapsi. Repi myös korvasta ja haukkui. Ensimmäiselle luokallekin sattui huono opettaja, joka nöyryytti usein luokan edessä, ja kerran lähtiessäni koulusta viereiseen kerhoon ilman takkia, kertoi että olen tyhmempi kuin hänen 4 v. poikansa, joka jo osaa kyllä pukea.
Olen erittäin ujo ja sosiaalisia tilanteita välttelevä ihminen vielä aikuisenakin.
Perhepäivähoidossa ollessani hoitajanainen oli hyvin siisti, säntillinen ja topakka ihminen. Leikkiaikaan lasten piti pysyä tarkalleen rajatulla alueella leikkihuoneessa, ja jos sieltä astui olohuoneen puoleiselle parketille niin heti tuli komennus takaisin leikkihuoneeseen. Häpeänurkkaan pääsi istumaan mm. hämähäkin tappamisesta sisällä ja vahingossa pieraisemisesta muualla kuin lastenvessassa. Hoitotädillä ja hänen miehellään oli oma wc talon toisessa päässä. Noh..sellaista yleistä niuhotusta oli se. Mutta kamalimmat hetket tuon perhepäivähoitajan kanssa olivat ne, kun välipala-aikaan hän yritti pakkosyöttää minulle mandariinia. Minun on aina ollut vaikea syödä citrushedelmiä niiden sitkeiden kalvojen takia ja en saa nielaistua niitä kuten en tuolloinkaan. Jauhoin ja jauhoin itku ja oksennus kurkussa mandariinin palaa, ja kun siitä oli kaikki mehut hävinneet niin sylkäisin sen pois. Hullu täti tunki suuhuni TAKAISIN sen limaisen kalvomössön! Yritin estellä ja väistellä, mutta hän otti niskastani kiinni jotten voinut kääntää päätäni pois ja hän sai työnnettyä suuhuni sen loppuun asti pureskellun mandariinipalan. Oksennushan siitä tuli. Nykyäänkään (olen 27) en pysty syömään mandariineja, appelsiineja, tai vastaavia koska en saa nielaistua sitä mehutonta niljaketta suustani alas. Toinen inhottava juttu oli, kun leikkipuistossa ollessamme hiekkalaatikolla oli paljon hoitolapsia muiltakin perhepäivähoitajilta, niin tulin kai vahingossa huitaisseeksi jonkun päälle hiekkaa, tai sitten se oli joku muu mutta luuli minua hiekanheittäjäksi. Päälleen hiekkaa saanut lapsi oli ilmeisesti juossut kertomaan minun hoitajalleni ja syytti minua. Samainen mandariininpakkosyöttäjä juoksi perääni, otti kourallisen hiekkaa ja tunki sen sisään paitani kaula-aukosta selkäpuolelle. Tuossa vaiheessa en ymmärtänyt yhtään miksi minulle tehtiin niin. Se tuntui inhottavalta ja itkin hiljaa loppumatkan kun kävelimme takaisin hoitopaikkaan. Vasta selkäni takaa kuulemani torut valaisivat minulle mistänoli kyse, että olisin muka heittänyt hiekkaa jonkun päälle. Ja milläpä minä olisin siinä enää puolustautunut etten ollut tehnyt niin. Luojan kiitos pääsin eroon tuosta ämmästä kun muutimme yhtäkkiä 300km päähän uuteen paikkaan. Että terveisiä vain Muuramen Kotirantaan R.K. :lle. ;) Muistelen sinua yhä kylmyydellä.
Ehkä pahinta mitä on sattunut oli se, että perhepäivähoitaja poltti tupakkaa sisällä talossa ja saattoi jättää meidät keskenämme kun lähti käymään jossain kesken päivää. Muistan että minä istuin syöttötuolissa syömässä keittoa muiden kanssa kun täti lähti pois kotoa. Muutenkaan hänellä ei ollut kunnon välineitä eikä oikeita leluja meitä varten. Vauvan leluja lähinnä ja koriste-hevosia.
No sitten tällaisia sattumuksia nyt on enemmänkin, esimerkiksi kerran minä satuin olemaan paikalla kun erästä poikaa härnättiin ilmeisesti koska jouduin puhutteluun siitä että olin nauranut tälle pojalle. Eivät uskoneet kun yritin selittää etten ollut mukana missään sellaisessa ja sain rangaistuksen.
Olin kolmevuotias ja siskoni 5. Söimme päiväkodissa aamupalaa ja siskoni sai ottaa muroja. Minulle laitettiin puuroa, mistä en ole koskaan pitänyt, en vieläkään. Pyysin muroja, mutta minut pakotettiin syömään puuro, jotta saisin muroja. En syönyt sinä aamuna mitään :(
Onneksi se oli vain väliaikainen päiväkoti. Erittäin mielenkiintoista miten voin muistaa noin pienenä tapahtuneen asian. Miettikää miten pieni, mutta silti todella epäoikeudenmukainen juttu onkaan jäänyt päähän näin pitkäksi aikaa!
Yritin kovasti miettiä traumoja, mutta ei ole. Seurakunnan kerhon tädit olivat ihania! Sain jopa yhden nuken omaksi, kun rakastin sitä niin kovasti. En ollut niin fiksu, että olisin ahdistunut Jeesus-jutuistakaan, vasta viidesluokkalaisena havaitsin olevani ateisti.
Ehkä pahin trauma sitten oli se, kun ihan pienenä en päässyt kerhoon, vaikka isommat sisarukset pääsivät. Äiti halusi pitää minut kotona kolmivuotiaaksi, mutta luovutti kai lopulta vähän aiemmin, kun hinguin kerhoon niin kovasti.