Lue keskustelun säännöt.
Traumaattisimmat muistonne tarhan/kerhontädeistä
20.05.2015 |
Tähän voitte vuodattaa kokemanne traumat ja epäoikeudenmukaisuudet tarha/kerhovuosiltanne.
Minä en ollut koskaan tarhassa mutta seurakunnan kerhona kävin muutaman kerran viikossa joskus nappulana. Kerran pikkujouluaikaan meille tuli kylään joku toinen kerhoryhmä ja meidän oli käsketty ottamaan mukaamme jotain jouluherkkua itsellemme evääksi. Äitini oli ostanut minulle hienosti koristellun piparkakkuporsaan ja olin kovin iloinen ja ylpeä kauniista eväästäni. Mutta kun tuli syönnin aika, kerhontäti nappasi porsaan minulta pois. Hän antoi sen jollekin toiselle lapselle ja toi tilalle tämän lapsen kämäsen pullan. "Syö sinä tuo". (Kyseessä ei siis olleet mitkään nyyttärit tai eväidenvaihtoviikot, meidän nimenomaan oltiin käsketty tuoda eväät itsellemme).
Olin ihan että wtf mutta kilttinä lapsena en järjestänyt kohtausta vaan söin pullan ja olin surullinen porsaan menetettyäni. Harmitti kyllä pitkään.
Kommentit (46)
Tarhatäti haukkui homoksi. En edes itse tiennyt vielä olevani. No, oikeassahan se oli, mutta silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välipala-aikaan menin itse ottamaan lisää sämpylää, jolloin yksi täti riisti sen kädestäni ja paiskasi sämpylän lattialle moittien minua kaikkien kuullen. Itse ei lisää saanut ottaa kuulemma.
Pakotti syömään ruokaa, haukkui lapsia jne. Sai potkut myöhemmin, valitettavasti vasta kun olin jo päässyt pois. Toisen poika terrorisoi lapsia, silti akka pakotti hoitolapset tämän pojan huoneeseen "leikkimään", jossa poika mukiloi ja kiusas menemään. Kolmas ei antanut leikkiä oman lapsen leluilla, jos se pentu vähänkään vinku asiasta. Lopulta oikein millään ei saanut leikkiä.
En ollut tarhalapsi, mutta äiti yritti pari kertaa saada innostumaan seurakunnan päiväkerhosta, kun olin 5-vuotias. Muistan sieltä vain sen miten selitin huolissani tädille jotakin nokastani. Täti nauroi ja ojensi, että vain linnulla on nokka, ihmisellä on nenä! Menin ihan hämilleni ja hävetti niin, että melkein itketti. (murrre oli tarttunut vanhemmiltani, jotka olivat Pohjois-Suomesta syntyjään, minä synnyin Ruotsissa ja puhuin mitä sattuu)
Toisella kerralla he ojensivat oikeaan puhetapaan poikaa, joka hihkui "Katto, katto!", kun tarkoitti pyytää katsomaan. Taas hänenkin murrettaan korjattiin.
Minusta ne tädit olivat pilkallisia ja pelkäsin mennä sinne, pelkäsin myös kävellä kerhosta yksin kotiin. Matkaa oli 2 kerrostalon väli suoraa kävelytietä. En mennyt sinne kolmatta kertaa.
vm-70
Aamupuuron syöminen... Olen muuten ollut aina kaikkiruokainen, mutta puurosta en ole pitänyt koskaan. Tämä ei tietenkään sopinut, vaan jouduin istumaan pöydässä niin pitkään, että lautanen oli tyhjä. Itku silmässä söin sitä jäähtynyttä liisteriä, aamu toisensa jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakotettiin syömään ruokaa, josta en erityisemmin välittänyt. Söin ruokaa jonkin verran, eikä se enää maistunut. Olin viimeinen ruokasalissa, kun kaikki muut olivat jo olleet päiväunilla. Tarhatäti seisoi vieressäni ja vahti, että söisin sen loppuun. Kun täti lähti käymään jossain, niin vein lautasen äkkiä ruokakärryyn. Tarhatäti tulikin takaisin ja käski ottamaan tämän saman lautasen uudestaan nenän eteen, ja pakotti syömään ne ruoanjämät. Yritin siinä sitten kyynelsilmin syödä ja kas, oksensin. Sen jälkeen taisin minäkin päästä päiväunille.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 17:27"]
En ollut tarhalapsi, mutta äiti yritti pari kertaa saada innostumaan seurakunnan päiväkerhosta, kun olin 5-vuotias. Muistan sieltä vain sen miten selitin huolissani tädille jotakin nokastani. Täti nauroi ja ojensi, että vain linnulla on nokka, ihmisellä on nenä! Menin ihan hämilleni ja hävetti niin, että melkein itketti. (murrre oli tarttunut vanhemmiltani, jotka olivat Pohjois-Suomesta syntyjään, minä synnyin Ruotsissa ja puhuin mitä sattuu)
Toisella kerralla he ojensivat oikeaan puhetapaan poikaa, joka hihkui "Katto, katto!", kun tarkoitti pyytää katsomaan. Taas hänenkin murrettaan korjattiin.
[/quote]
Tuo puhetavan korjaaminen on kyllä ärsyttävää ja pienille lapsille vaan tyhmää nolaamista. Meillä tuota samaa harrasti alakoulun opettaja aina silloin tällöin, se oli lähinnä ärsyttävää. Hän ei esim. suostunut luokkaretkellä lastaamaan minun rinkkaani autoon koska pyysin häntä, että "laitatko nää mun kamat sinne kanssa". Vasta kun pyysin, että "laitatko nämä minun tavarat sinne kanssa", hän otti rinkan vastaan. Huoh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakotettiin syömään jotain mitä oikeasti inhosin, olin oksentaa. Tädit vaan hokivat että jos valitat niin joudut syömään tupla-annoksen. Kyseessä ei ollut edes varsinainen pääruoka vaan kasa kastiketta.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 10:04"]
Pakkomakuutus päiväuniaikaan
[/quote]
Tätä en ymmärrä alkuunkaan. Minä taisin ehkä kerran nukahtaa päiväkotiaikana, mutta muulloin minun oli "teeskenneltävä" nukkuvaa että pääsin sieltä pois tekemään jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 17:36"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 17:27"]
En ollut tarhalapsi, mutta äiti yritti pari kertaa saada innostumaan seurakunnan päiväkerhosta, kun olin 5-vuotias. Muistan sieltä vain sen miten selitin huolissani tädille jotakin nokastani. Täti nauroi ja ojensi, että vain linnulla on nokka, ihmisellä on nenä! Menin ihan hämilleni ja hävetti niin, että melkein itketti. (murrre oli tarttunut vanhemmiltani, jotka olivat Pohjois-Suomesta syntyjään, minä synnyin Ruotsissa ja puhuin mitä sattuu)
Toisella kerralla he ojensivat oikeaan puhetapaan poikaa, joka hihkui "Katto, katto!", kun tarkoitti pyytää katsomaan. Taas hänenkin murrettaan korjattiin.
[/quote]
Tuo puhetavan korjaaminen on kyllä ärsyttävää ja pienille lapsille vaan tyhmää nolaamista. Meillä tuota samaa harrasti alakoulun opettaja aina silloin tällöin, se oli lähinnä ärsyttävää. Hän ei esim. suostunut luokkaretkellä lastaamaan minun rinkkaani autoon koska pyysin häntä, että "laitatko nää mun kamat sinne kanssa". Vasta kun pyysin, että "laitatko nämä minun tavarat sinne kanssa", hän otti rinkan vastaan. Huoh.
[/quote]
No niinpä! Ihan silkkaa lapsen kiusaamista. Ajatella millaista piinaa on, kun joillakin aikuisilla on tapana olla sarkastisia/ ironisia lapsille. (Tästähän on Muumeissakin tarina Näkymättömästä tytöstä). Tuo on haastavaa aikuisillekin, saati lapsille. Kun itse muistaa omasta lapsuudesta miten pienet asiat tuntuivat suurilta ja lyhyt matkat maailman ääriltä, voi vähän suhteuttaa omaa toimintaansa nyt aikuisena lapsia kohtaan. Kuinka paljon he kestävät kettuilua tai "reipastamista".
Jatkuva luonteeni moittiminen. Olin villi lapsi ja siitä jauhettiin minulle jatkuvasti.
Nyt lapselleni on käymässä samalla tavalla, mutta minäpä en sellaista katsele!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 17:38"][quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 10:04"]
Pakkomakuutus päiväuniaikaan
[/quote]
Tätä en ymmärrä alkuunkaan. Minä taisin ehkä kerran nukahtaa päiväkotiaikana, mutta muulloin minun oli "teeskenneltävä" nukkuvaa että pääsin sieltä pois tekemään jotain.
[/quote]Minäkin muistan tuon! Ahdistavaa.
Ei saanut juosta pihalla ettei vain kaatuisi ja sattuisi jotain kauheaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei karmea muisto, pikemminkin kai huvittava. Äiti laittoi minut seurakunnan kerhoon. Tulin sieltä kotiin ja puuskahdin äitille "ne puhuu vaan jotain Jeesus-juttuja!" :D taisin pari kertaa käydä ja sitten en enää tahtonut, juurikin niiden Jesse-höpinöiden takia.. Ateisti pienestä pitäen :)
Minäkin muistan ruokailut. Pakotettiin syömään lautanen tyhjäksi, vaikka en meinannut saada millään läskinpaloja alas. Istuinkin usein pöydässä viimeisenä, jos en saanut kätkettyä jäänteitä johonkin. Ei jäänyt traumaa, mutta kyllä se tuntui hyvin kurjalta ja ankaralta.
Tarhan täti sanoi aina askarrellessa että kartonkia pitää leikata sen reunasta, ettei tuhlata koko kartonkia pienen juttuun. Leikkasin aina omasta mielestäni runasta eli neliskulmaisen kartongin sivusta. Ja taas tuli täti mulle vihaisena sanomaan että reunasta piti leikkaa. Hän tarkoitti että kulmasta. Itse leikkasin keskeltä sivua, kun lapsena tietysti ymmärsin että keskeltä tarkoittaa kirjaimellisesti sieltä keskeltä. Omasta mielestäni tein ihan oikein mutta aina hän tuli määkimään. Tämä täti oli vielä setäni vaimo ja olen häntä joutunut kestämään koko ikäni... En ole koskaan pitänyt hänestä, en lapsena enkä aikuisena.
Tarhan täti tuli minua vastaan kotikadulla ja kertoi että en saa tulla enää hoitoon. Kävin itkien kertomassa kotona. Äiti otti yhteyttä tarhaan ja totta se oli. Minut oli siirretty muualle vanhempieni työvuorojen vuoksi. Huom tämä oli vuoropk jossa sai olla jopa yöt. Minä en ollut koskaan öitä. Eli tämä ilmoitettiin minulle kadulla ja luulin olevani vihattu ja paha kun minut laitetaan pois ja vanhemmilleni ei ilmoitettu.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 17:48"]
No ei karmea muisto, pikemminkin kai huvittava. Äiti laittoi minut seurakunnan kerhoon. Tulin sieltä kotiin ja puuskahdin äitille "ne puhuu vaan jotain Jeesus-juttuja!" :D taisin pari kertaa käydä ja sitten en enää tahtonut, juurikin niiden Jesse-höpinöiden takia.. Ateisti pienestä pitäen :)
[/quote]
Minulle kävi samalla tavalla. Pikkukylän kerhossa taisi olla liian vähän osallistujia, koska puolituttu ja puolitutuksi myös jäänyt luokkakaveri oli painostettu värväämään minut mukaan. En käynyt uskonnontunneilla, joten hän selitti heti, että ei se kerho mikään uskonnollinen kerho ollut. Ehkei sitten jonkun mielestä ollut, mutta minä sain kerrasta tarpeekseni siitä Jeesuksen hokemisesta, enkeleiden ominaisuuksien ihmettelemisestä, omituisten loitsujen laulamisesta ja kynttilät kädessä piirissä pyörähtelemisestä. Ei uponnut, ei millään, eikä seura tehnyt kaltaisekseen.
Vanhempani taisivat olla huolestuneita siitä, etten minä hakeutunut muiden lasten ja nuorten joukkoon, kuten sisarukseni ja "kaikki muut" tekivät. Muutaman yhteen päivään jääneen kerho- ja leirivirityksen jälkeen alkoi kyllä olla selvää, etten ollut missään asiassa kimppakivan ystävä. Onneksi olen sitä sukupolvea, joiden oli mahdollista vielä säästyä päivähoidolta, esikoululta ja iltapäivätoiminnalta.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 18:09"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 17:48"]
No ei karmea muisto, pikemminkin kai huvittava. Äiti laittoi minut seurakunnan kerhoon. Tulin sieltä kotiin ja puuskahdin äitille "ne puhuu vaan jotain Jeesus-juttuja!" :D taisin pari kertaa käydä ja sitten en enää tahtonut, juurikin niiden Jesse-höpinöiden takia.. Ateisti pienestä pitäen :)
[/quote]
Minulle kävi samalla tavalla. Pikkukylän kerhossa taisi olla liian vähän osallistujia, koska puolituttu ja puolitutuksi myös jäänyt luokkakaveri oli painostettu värväämään minut mukaan. En käynyt uskonnontunneilla, joten hän selitti heti, että ei se kerho mikään uskonnollinen kerho ollut. Ehkei sitten jonkun mielestä ollut, mutta minä sain kerrasta tarpeekseni siitä Jeesuksen hokemisesta, enkeleiden ominaisuuksien ihmettelemisestä, omituisten loitsujen laulamisesta ja kynttilät kädessä piirissä pyörähtelemisestä. Ei uponnut, ei millään, eikä seura tehnyt kaltaisekseen.
Vanhempani taisivat olla huolestuneita siitä, etten minä hakeutunut muiden lasten ja nuorten joukkoon, kuten sisarukseni ja "kaikki muut" tekivät. Muutaman yhteen päivään jääneen kerho- ja leirivirityksen jälkeen alkoi kyllä olla selvää, etten ollut missään asiassa kimppakivan ystävä. Onneksi olen sitä sukupolvea, joiden oli mahdollista vielä säästyä päivähoidolta, esikoululta ja iltapäivätoiminnalta.
[/quote]
Jep, meidänkään perhe ei ollut millään tavalla uskonnollinen, mutta seurakunnan kerho oli ainoa hoitopaikka josta saisi "sosiaalista kontaktia" sivukylällä. Esikoululta säästyin minäkin, ja äiti hoiti meidät lapset kotona. Enkä koe olevani mitenkään sosiaalisesti rajoittunut vaikken koko lapsuuttani ole heilunut isossa lapsiryhmässä Hoosiannaa hokien!
up