Voiko näon sanoa? Mietin oliko asiallisesti sanottu?

Minusta toisen surua pitää aina kunnioittaa, vaikka ei sitä jaakaan, tai ymmärrä. Jos välittää toisesta, välittää myös hänen surustaan. 

Kevyet mullat koirallesi, ap. 

[quote author="Vierailija" time="19.05.2015 klo 14:30"]

Mitä muuta elämä koiran kanssa on kuin tietoa siitä, että jonain päivänä sitä ei enää ole. 

[/quote]

Voi, elämä koiran kanssa on paljon muutakin kuin tieto siitä, että joskus se on poissa. Onpa sinulla iloton kuva lemmikin omistamisesta! Se on naurua, iloa, pyyteetöntä kunnioitusta, läheisyyttä, ystävyyttä, hiljaisia hetkiä, pitkiä lenkkejä, kuratassujen pyyhkimistä, kyyneleitä koiran turkkiin, vilpitön ilonosoitus aina kun tulet kotiin, yhdessä oloa, uimista ja uittamista, uusia ystäviä, koirankarvoja, menetyksen pelkoa, kaipaustakin, raivoa ja huutamista - mutta ennen kaikkea ja parhaimmillaan se on rakkautta ilman kaupankäyntiä sekä lopulta itkua ja pohjatonta surua ystävän poismenosta. 

[quote author="Vierailija" time="19.05.2015 klo 14:16"]Nuorelle ihmiselle koiran kuolema on iso juttu, mutta aikuinen ihminen vaikuttaa kyllä työpaikalta tollolta, jos odotta surunvalitteluja tai on töistä poissa suremaassa eläimen kuolemaa.

On se vähän kornia, koiran elämänkaari on kuitenkin lyhyt. Ja tykkään eläimistä, isellänikin on eläimiä. Mutta en kyllä odottaisi mitään surunvalitteluja, jos eläin kuolee.
[/quote]

Idiootti

[quote author="Vierailija" time="19.05.2015 klo 14:33"]"On meillä salaisuus yhteinen, vain sinä ja minä tiedämme sen.
Sillä minä vain näen sinun nukkuvan edessä takan hehkuvan,
ja minä vain voin käteni ojentaa ennen kuin uni vallan saa
ja tuntea elävän lämpösi ja silittää silkkistä päätäsi.
Ja minä vain metsäpolulla kulkien voin nähdä edessäin
sinun juoksevan kanssa tuulien niin nuorena ja vapaana näin.
Ja minä vain voin nähdä sinun purossa kahlaavan,
ja kun sua kutsun kuiskaten, minä vain näen ruohon taipuvan."

Jaksamista, ap. <3
[/quote] Olipa kaunis <3 Ap

[quote author="Vierailija" time="19.05.2015 klo 14:41"][quote author="Vierailija" time="19.05.2015 klo 14:30"]

Mitä muuta elämä koiran kanssa on kuin tietoa siitä, että jonain päivänä sitä ei enää ole. 

[/quote]

Voi, elämä koiran kanssa on paljon muutakin kuin tieto siitä, että joskus se on poissa. Onpa sinulla iloton kuva lemmikin omistamisesta! Se on naurua, iloa, pyyteetöntä kunnioitusta, läheisyyttä, ystävyyttä, hiljaisia hetkiä, pitkiä lenkkejä, kuratassujen pyyhkimistä, kyyneleitä koiran turkkiin, vilpitön ilonosoitus aina kun tulet kotiin, yhdessä oloa, uimista ja uittamista, uusia ystäviä, koirankarvoja, menetyksen pelkoa, kaipaustakin, raivoa ja huutamista - mutta ennen kaikkea ja parhaimmillaan se on rakkautta ilman kaupankäyntiä sekä lopulta itkua ja pohjatonta surua ystävän poismenosta. 
[/quote] Veit sanat suustani. Harvoista ihmisistäkään olen nauttinut niin paljon kuin koirani seurasta. Elämä koirani kanssa oli ihan jotain muuta kuin ajatus, että jonain päivänä se on poissa. Toki joskus kuolema tuli mieleen. Sanoin koiralleni, voi kunpa saisin pitää sinut täällä 15-vuotiaaksi asti. En tiedä miten kestän ilman sinua. Koirani kuoli 3-vuotiaana. Ap

Itsellänikin on kymmenen vuotias koira, ja tokihan tiedän, ettei se enää kamalan montaa vuotta ole seurana. Silti en yhtään tiedä, miten reagoin kun se kuolee joskus. Luultavasti kuitenkin melko voimakkaasti, sillä koira on kuitenkin kaveri, joka on läsnä oikeastaan koko ajan. Makaa jaloissa kun katson telkkaria, makaa keittiönlattialla tarkkailemassa ruuanlaittoa, odottelee kylppärin edessä kun käyn suihkussa, on aina valmis lähtemään lenkille ja ulkopuuhiin. Oikeastaan koira on se tyyppi, joka on minua tavallaan fyysisesti lähinnä, sillä se ei jätä koskaan emäntäänsä, ellei ole pakko.

Lapsille voi myös olla kova pala, sillä he ovat aina eläneet koiran kanssa. Se on leikkikaveri ja kasvutoveri. Ei lapsetkaan varmaan ajattele, että se on vain eläin, josko edes kummemmin ajattelevat mitään. Se kuuluu samaan porukkaan ja sillä selvä.

Joten ymmärrän kyllä, että eläintä voi surra. Itse saatan surra jopa niin paljon, etten edes haluaa uutta koiraa.

[quote author="Vierailija" time="19.05.2015 klo 14:53"][quote author="Vierailija" time="19.05.2015 klo 14:41"][quote author="Vierailija" time="19.05.2015 klo 14:30"]

Mitä muuta elämä koiran kanssa on kuin tietoa siitä, että jonain päivänä sitä ei enää ole. 

[/quote]

Voi, elämä koiran kanssa on paljon muutakin kuin tieto siitä, että joskus se on poissa. Onpa sinulla iloton kuva lemmikin omistamisesta! Se on naurua, iloa, pyyteetöntä kunnioitusta, läheisyyttä, ystävyyttä, hiljaisia hetkiä, pitkiä lenkkejä, kuratassujen pyyhkimistä, kyyneleitä koiran turkkiin, vilpitön ilonosoitus aina kun tulet kotiin, yhdessä oloa, uimista ja uittamista, uusia ystäviä, koirankarvoja, menetyksen pelkoa, kaipaustakin, raivoa ja huutamista - mutta ennen kaikkea ja parhaimmillaan se on rakkautta ilman kaupankäyntiä sekä lopulta itkua ja pohjatonta surua ystävän poismenosta. 
[/quote] Veit sanat suustani. Harvoista ihmisistäkään olen nauttinut niin paljon kuin koirani seurasta. Elämä koirani kanssa oli ihan jotain muuta kuin ajatus, että jonain päivänä se on poissa. Toki joskus kuolema tuli mieleen. Sanoin koiralleni, voi kunpa saisin pitää sinut täällä 15-vuotiaaksi asti. En tiedä miten kestän ilman sinua. Koirani kuoli 3-vuotiaana. Ap
[/quote]

Voi kuinka ikävää :( itsekin jouduin viime kuussa lopetuttamaan pennun (6kk) vakavan sairauden vuoksi. Kyllä sitä on tullut monet kerrat itkettyä, kun pentua ensin odotti puoli vuotta ja toivoi yhteisen taivaleen kestävän kymmenenkin vuotta. Viime vuonna 8 vuotta rinnallani kulkenut elämäni koira sairastui syöpään ja hänestä luopuminen vasta vaikeaa olikin

Minunkin koirani oli aina lähelläni. Suihkua se inhosi, mutta tuli kuitenkin nopeasti kylpyhuoneen ovesta kurkistamaan, että olen vielä tallella <3 Päikkärit se nukkui rintani päällä, en tiedä mitään niin rentouttavaa. Kotiini tultua se odotti minua aina samalla paikalla. Vain muutaman kerran yllätin sen nukkuvan sikeästi, että onneksi osasi rentoutuakin poissa ollessani. Keittiössä ei tarvinnut koskaan olla ilman seuraa. Kokkaillessa jos jotain tippui lattialle se katsoi minua silmiin kysyäkseen lupaa herkkuhetkeen. Lupa tuli pienellä nyökkäyksellä. Koskaan se ei karannut, seikkailimme uusissa maisemissa monen monta kertaa. Eksyttiin, mutta yhdessä löysimme aina kotiin. Vaikka mitä ehdittiin kyllä kokea yhdessä. On niin kova ikävä. Ap