Juoksusta jotain ymmärtävät!
Aloitin juoksemisen pitkän tauon jälkeen kolme viikkoa sitten. Olen käynyt juoksemassa 2-3 kertaa viikossa eli yhteensä noin 8 kertaa. Juoksen kerralla 3 kilometriä, koska pidemmälle en jaksaisi. Miksi lenkki ei yhtään ala helpottaa? joka kerta tuo kolme kilometriä tuntuu raskaalta ja koen itseni niin huonoksi. Onko tässä edes mitään toivoa, että kehitystä tapahtuisi lähiaikoina?
Kommentit (37)
Ok! Paljastan siis kaiken tästä hölmöydestäni juoksurintamalla. Minua ahdistaa, kun monet juoksevat ohitseni. En vain kehtaa mennä etanavauhtia.
ap
Hiljennä vauhtia. Juokset vaikka kävelyvauhtiasi hiljempaa, ettei se tunnu niin pahalta.
Viikossa yksi pidempi ja rauhallisempi lenkki, yksi lyhyempi ja reippaampi, ja yksi intervallilenkki. Pituudet, tai siis lenkkien kesto, riippuu omasta kunnosta ja siitä miten pitkiä jaksat juosta. Tuolla kehittyy juoksukunto.
Olen ollut noissa pef-kokeissa ja ne olivat ihan puhtaat. Puhaltelin siis 6 viikon ajan sellaiseen mittariin, kun työpaikallani oli kosteutta. Nyt olen vaihtanut työpaikkaa. Luulen, että huono kunto siellä taustalla on. Peruskunto on ok. Pystyn kävelemään mäkiä ym.
ap
Juoksuohjelmat ovat usein ammattilaisten tekemiä, joten niiden avulla kyllä varmasti pystyy kehittymään tasaisesti ja hyvin. Kannattaa myös käydä katsomassa, löytyykö juoksufoorumista jotain sun tavoitteisiin sopivaa ohjelmaa tai muita vinkkejä kehittymiseen. :)
Tiedättekö. Te olette ihan mahtavia. Kiitos teille. Olin jo ajatellut että lopetan tämän juoksemisen yrittämisen ja annan periksi, mutta valoitte minuun toivoa. Hiljennän vauhtia ja yritän vielä sinnitellä.
ap
Jos sulla on älypuhelin, kannattaa ladata siihen se ilmainen versio Sports Trackeristä ja ottaa puhelin mukaan lenkille. Sillä pystyy hyvin seuraamaan omaa vauhtia, matkaa ja erillisen sykevyön avulla vielä sykettäkin. Mua on motivoinut se,e ttä on nähnyt, kuinka vauhti tai keskinopeus on kehittynyt ja kaverin kanssa vertaillaan sitten lenkin jälkeen sykealueita.
Sitten jos haluaa vielä lähteä tempoa seurailemaan, Spotifyn tilaaminen on tosi jees, koska siellä on eri tempoille omia juoksubiisilistoja. Jos yhtään on rytmitajua, on helppo seurata tahdista jalkojen nopeutta.
Ja siis muitakin lenkkeilysovelluksia kyllä löytyy, mä oon vaan ite tykästyny tohon. :)
Olen käyttäyt tuota sports trackeriä ja masennuin, kun keskivauhtini oli 7,5 kilometriä tunnissa. Kamalan huono!
ap
Älä välitä niistä muista lenkkeilijöistä, se ei ole kilpailu, juokset vain ja ainoastaan itsellesi. Minäkin juoksen erilaisia lenkkejä, joskus sellaista jolkotteluvauhtia, joskus kovempia juoksulenkkejä. Uskon että nuo lenkit helpottuvat kun vain jatkat kärsivällisesti, voit vaikka vähän keventääkin juoksunopeutta jos pahalta tuntuu. Nämä alkupuolen pahalta tuntuvat lenkit alkavat kyllä pikkuhiljaa kantaa, kun kunto paranee, ne maksavat itsensä takaisin. Älä lannistu, sen kuulukin mennä niin. Toinen juttu voi olla myös ravinto, juoksetko maha täynnä? Sekin voi tehdä lenkistä raskaan, jos vedät jonkun banaanin juuri ennen lenkkiä, anna sen ensin hieman laskeutua.
Minkä nimisiä ne spotifyn juoksulistat ovat?
Itse olen juossut puolikkaan seitsemään varttiin (paska tulos), mutta lenkkieni keskivauhti vaihtelee minuuttikaupalla. Juokse siis tunteen mukaan. Juoksut veri suussa kannattaisi jättää yhteen kertaan viikossa. Muuten otat rennommin.
Juokse "minuutteja". Eli juokset minuutin, kävelet minuutin jne. Vaikka kymmenen juoksua ja kymmenen kävelyä. Sillä tavalla treenin kesto on helppo saada pidemmäksi. Mutta. ÄLÄ JUOKSE LIIAN KOVAA. Mielummin ihan kevyttä hölkkää aluksi.
Kannattaa panostaa paljon hengitykseen, koska se ratkaisee kaiken. Hengitä syvään ja melko harvakseltaan mieluiten sisäänhengitys nenän kautta ja ulos suun kautta. Näin happi kulkee sinne mihin sen kuuluukin mennä ja juokseminen tuntuu miellyttävältä. :)
Ekat pari kilometriä tuntuu minullakin raskaimmilta. Sen jälkeen alkaa kroppa vasta lämmetä, henki kulkea ja juoksu rullata ja voi lisätä jo vähän vauhtiakin. Juuri tuollainen 3 km olisi ihan tappomatka minulle.
Aloitin Porin juoksukoulun talvella, sitä ennen en ollut juossut käytännössä ollenkaan, juoksu on aina tuntunut tosi raskaalta ja epäsopivalta lajilta minulle. Mutta niin vaan viisi kilometriä menee nyt ihan kivasti, mutta olen jämähtänyt tähän nyt pitkäksi aikaa. Pitäisi ottaa se seuraava askel ja jatkaa juoksukoulua 10 kilometriin saakka.
[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 17:05"]
Kannattaa panostaa paljon hengitykseen, koska se ratkaisee kaiken. Hengitä syvään ja melko harvakseltaan mieluiten sisäänhengitys nenän kautta ja ulos suun kautta. Näin happi kulkee sinne mihin sen kuuluukin mennä ja juokseminen tuntuu miellyttävältä. :)
[/quote]
Tarkoitan siis sitä tuolla "harvakseltaan", että varo sellaista puuskuttamista ja pyri ennemminkin hengittämään samaan tahtiin kuin hengittäisit silloin, kun esimerkiksi istut sohvalla.
Spotifysta olen löytänyt juoksulistoja näin: Selaa (Browse) > Tyylilajit ja mielentilat (Moods?) > Treeni. Sieltä olen sitten etsinyt jonkun suunnilleen omaan vauhtiin sopivan listan, laittanut seurantaan, ladannut sen offlinetilaan ja lähtenyt lenkille.
Hakusanoina voi käyttää varmaan myös esim. Running / Running low tempo / Running High Tempo yms. :)
Ja lenkillä on turha lähteä vertailemaan omaa vauhtia muihin. Voithan pyrkiä valitsemaan lenkkiajaksi tai paikaksi sellaisen, että muita lenkkeilijöitä on vähän vähemmän liikenteessä. :)
On realistinen tavoite. Vaihtele vauhtia, ja katso että maltat juosta suurimman osan lenkeistä tarpeeksi hitaasti niin, että tuntuma on kevyt.
Tsekkaa, että juoksutekniikka on oikea: kun askelrytmi on tiheä ja jalka tulee alas aina painopisteesi alla, juoksu kulkee kevyimmin. Pidä askel rullaavana ja linjassa, älä tee kiertoliikkeitä jaloillasi ja vartalollasi (sitä näkee paljon). Älä harpo tai jarruttele.
Varmista, että hengität pallealla, nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Näin saat tarpeeksi happea.
Omakin juoksuni tuntui raskaalta kuin aloitin, tänä kesänä kahdeksas maraton tulossa.