Lasta kiusattu snäpin kautta. Hirveä olo etten ole aiemmin huomannut mitään.
Ope soitti eilen, että meidän poika on lyönyt luokkakaveria naamaan siten, että kaverilta on tullut verta nenästä. Selvitin kotona lapsen kanssa asiaa, niin lopulta sai sanottua, että tämä poika on pidempään "lähettänyt kaikkea paskaa" hänelle snäpissä. Sanoi että alkuun piti sitä itsekin hauskana juttuna, mutta kun se kaveri vaan jatkoi sitä samaa paskaa päivästä toiseen niin hän oli kyllästynyt siihen ja pyytänyt koulussa suoraan lopettamaan. Siitä tuo kaveri oli varmaankin saanut lisää vettä myllyyn kun oli kuulemma sen jälkeen alkanut haukkumaan poikaa oikein ala-arvoisilla sanoilla, joita täällä ei voi edes kirjoittaa ja oli uhannut "läpällä" tulla hakkaamaan pojan että näkee onko tällä munat tallessa. Siis mua etoo ja oksettaa äitinä nuo asiat ja sanavalinnat. Pojalla ei ollut enää näitä viestejä tallessa, mutta näin poikani olemuksesta että puhuu totta. Kouluun jo kirjoitin viestin ja reksille soitin. Aikoi selvittää asiaa molempien poikien kanssa. Kutosella ovat ja nyt jo tuollaiset jutut. Valehtelisin jos sanoisin ettei mua pelota miten tässä käy. En tiedä mikä tän aloituksen tarkoitus edes on, varmaan mulla on vain niin kova tarve avautua tästä jollekin. Luojan kiitos että tuollainen välikohtaus tuli. Ties kuinka kauan tuota olisi voinut jatkua. Tai on jo jatkunutkin. Poika ei alkanut kertomaan mulle tarkemmin milloin tuo on alkanut...
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen vaikka tämän teot olisi kuinka väärin. Pahantekijät kehittyvät muiden tehdessä heille pahaa ensin ja tämä on nyt se kohta jossa pitää miettiä miten alkava väkivallan kierre katkaistaan. Ja se ei katkea sillä, että saadaan osoitettua joku muu syyllinen tilanteeseen. Nyt pitää esim miettiä missä vika, että puhumisen sijaan esim aikuiselle otettiin nyrkin avuksi. Nyt ap katse siihen omaan lapseen, eikä siihen että aloitat jonkun kolmannen maailman sodan koulua, poliisia, toisia lapsia kohtaan. Toki asiat pitää selvittää, mutta sinä et ole mikään yleinen syyttäjä, eikä lapsesi yksin uhri.
Mitä paskapuhetta! Ei voi olla niin, että muita ihmisiä saa rajattomasti rääkätä, ahdistella ja häiriköidä ilman seuraamuksia, kunhan ei vaan käydä fyysisiksi. Toisen pojan oli selvästikin korkea aika oppia elämästä sellainen juttu, että tarpeeksi kun leukojaan louskuttaa niin ennen pitkää voipi tulla nenä kipeäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliisille tuo kännykkä tutkittavaksi.
Tätä mä itsekin mietin. Snäpissä kun niitä viestejä ei tosiaan näe enää kun ne on kerran lukenut. Poliisi kai ne voisi nähdä? En vaan tiedä, onko se kovin järkevää, kun pojat on vielä niin nuoria 12v eivätkä ole vielä rikosoikeudellisessa vastuussa? Mutta kai siitä tulevaisuuden kannalta voisi olla hyötyä, jos vastaava käytös jostain syystä jatkuisi? Toivottavasti ei jatku. Mun poika tosiaan itki eikä suostunut edes katsomaan muhun kun kertoi noista viesteistä. Selvästi hänellä on ollut ihan hirmu paha mieli tästä asiasta. Typerä minä kun en ole aiemmin mitään huomannut.. ap
Ja juuri tämän takia mm. pedofiilit käyttää snäppiä lasten viestittelyyn. Siihen on kyllä joku keino tallentaa niitä viestejä käsittääkseni?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on
Se on just sitä. Vanhemman pitäisi olla kovin valveutunut koko ajan ja kun se kontrolli hetkeksikin pettää ollaan isoissa ongelmissa.
Tää ongelma on vrmaankin vielä monilla nykyteinien vanhemmilla +-10v eteenpäon niin vanhemmat osaavat paremmin monitoroida teinejään kun on itsekin kasvanut some maailmassa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen vaikka tämän teot olisi kuinka väärin. Pahantekijät kehittyvät muiden tehdessä heille pahaa ensin ja tämä on nyt se kohta jossa pitää miettiä miten alkava väkivallan kierre katkaistaan. Ja se ei katkea sillä, että saadaan osoitettua joku muu syyllinen tilanteeseen. Nyt pitää esim miettiä missä vika, että puhumisen sijaan esim aikuiselle otettiin nyrkin avuksi. Nyt ap katse siihen omaan lapseen, eikä siihen että aloitat jonkun kolmannen maailman sodan koulua, poliisia, toisia lapsia kohtaan. Toki asiat pitää selvittää, mutta sinä et ole mikään yleinen syyttäjä, eikä lapsesi yksin uhri.
Mitä paskapuhetta! Ei voi olla niin, että muita ihmisiä saa rajattomasti rääkätä, ahdistella ja häiriköidä ilman seuraamuksia, kunhan ei vaan käydä fyysisiksi. Toisen pojan oli selvästikin korkea aika oppia elämästä sellainen juttu, että tarpeeksi kun leukojaan louskuttaa niin ennen pitkää voipi tulla nenä kipeäksi.
To-ki a-si-at pi-tää sel-vit-tää. Lue nyt hyvä ihminen mitä aiemmin on kirjoitettu ennen kuin vaahtopallot pöksyissä julistat tuota oman pään pyhää totuutta kuin jotain evankeliumia. On totta, että suomessa on paljon jälkihoitoa tekemättä niin kiusatun kuin kiusaajankin kohdalla. Jotkut on heti amppeerimittarit punaisella, kun näkeekin sanan kiusaaminen.
Ei pojalla ole mitään hätää, kun onnistui lyömään nokan verille. Kiusaaja todennäköisesti lopettaa tähän. Jos jatkaa, niin uutta tappelua vaan. Älä vaan missään tapauksessa nyt kiellä tappeluita.
Poikasi teki ihan oikein, kun kiskasi turpaan. Jospa kiusaaja älyäisi nyt jättää poikasi rauhaan.
En missään nimessä kannata väkivaltaa. Poikasi yritti sanallisesti laittaa rajoja. Toinen ei sitä uskonut vaan käyttäytyi vielä pahemmin. Ehkäpä poikasi kiusaaminen loppui nyt. Äitinä olisin jopa vähän ylpeä siitä, että lapsi osaa puolustaa itseään eikä anna ihmisten hyppiä törkeästi silmille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen vaikka tämän teot olisi kuinka väärin. Pahantekijät kehittyvät muiden tehdessä heille pahaa ensin ja tämä on nyt se kohta jossa pitää miettiä miten alkava väkivallan kierre katkaistaan. Ja se ei katkea sillä, että saadaan osoitettua joku muu syyllinen tilanteeseen. Nyt pitää esim miettiä missä vika, että puhumisen sijaan esim aikuiselle otettiin nyrkin avuksi. Nyt ap katse siihen omaan lapseen, eikä siihen että aloitat jonkun kolmannen maailman sodan koulua, poliisia, toisia lapsia kohtaan. Toki asiat pitää selvittää, mutta sinä et ole mikään yleinen syyttäjä, eikä lapsesi yksin uhri.
Mitä paskapuhetta! Ei voi olla niin, että muita ihmisiä saa rajattomasti rääkätä, ahdistella ja häiriköidä ilman seuraamuksia, kunhan ei vaan käydä fyysisiksi. Toisen pojan oli selvästikin korkea aika oppia elämästä sellainen juttu, että tarpeeksi kun leukojaan louskuttaa niin ennen pitkää voipi tulla nenä kipeäksi.
To-ki a-si-at pi-tää sel-vit-tää. Lue nyt hyvä ihminen mitä aiemmin on kirjoitettu ennen kuin vaahtopallot pöksyissä julistat tuota oman pään pyhää totuutta kuin jotain evankeliumia. On totta, että suomessa on paljon jälkihoitoa tekemättä niin kiusatun kuin kiusaajankin kohdalla. Jotkut on heti amppeerimittarit punaisella, kun näkeekin sanan kiusaaminen.
Mitenkäs hyvin nämä koulujen sivistyneet ”selvittämiset” ovat sinun nähdäksesi toimineet, kun tätä nykyistä koulukiusaamistilannetta tarkastellaan? Vähän tavataan, jutustellaan, surkutellaan, ymmärretään, ehkä kerrotaan sosiaalitädille, ehkä laitetaan aika kuraattorilla, minne kiusaaja ei koskaan saavu, ja sitten tilanne saa jatkua entisellään.
On surullinen tosiasia, että jotain paatunutta teinihäirikköä ei mitkään rakentavat jutustelut ja itsereflektointi voisi vähempää kiinnostaa.

Juurikin tämä. En itsekään missään nimessä kannata väkivaltaa, mutta ei nyt kannata täysin sinisilmäinenkään olla. Ei nuo koulujen hymistelyt yleensä auta. Valitettavasti.
En nyt sano että tämä on oikein, mutta minulle monessa liemessä marinoitunut merimiesisäni opetti aikoinaan koulutien häämöttäessä, että jos joku tulee hyppimään silmille, lataa suoralta kädeltä turpaan. Seuraavaa kertaa ei sitten tulekaan.
Ei tosiaan ihan poliittisesti korrektia, mutta minua tämä strategia palveli kouluaikoina hyvin. Ja olen nykyään ihan normaali perheenisä, en mikään syrjäytynyt nyrkkisankari.
Vierailija kirjoitti:
Voi ei. Snäpin ikäraja taitaa olla 13v ja ihan syystä. Toivottavasti jo eilen poistitte yhdessä koko sovelluksen.
Voi ei - tuo on palveluntarjoajan asettama ikäraja, jota se ei kuitenkaan millään tavalla valvo, joten tuohon ei ihmeemmin voi vedota.
Meillä keskustellaan lasten kanssa avoimesti näistä asioista ja olen vastaavassa tilanteessa kuvannut lapsen puhelinta ja sitten mennyt viestien lähettäjän vanhemmilta kysymään, että hoitavatko he asian vai otanko yhteyttä poliisiin. Viestit päättyivät siihen.
Poikasi toimi 100% oikein. Kiusaajilta aina senkka nenästä! Yleensä ovat niin tolloja, ettei puhe tehoa.
Muista kehua poikaasi, kun piti puolensa eikä alistunut kiusattavaksi.
Tee sovittelualoite. Sovittelussa voidaan puuttua alle 15-vuotiaiden juttuihin.
Lue tää: https://yle.fi/aihe/a/20-10001732
Kyllä vaan poliisi tutkii ja ottaa vakavasti jos viestit sisältävät uhkailua tai kiristystä. Tuskin sitten jos viestin sisältö on ”oot pölö”.
Reippaasti alaikäiseltä sukulaistytöltä yritti poikaporukka kiristää alastonkuvia, poliisi tutki asian ja viestit ja niin pääsivät pojat kuulusteluihin ym. Onneksi tyttö kertoi vanhemmilleen.
Myös meidän koulussa on tehty rikosilmoituksia kun oppilas on uhannut toista väkivallalla. Minusta tämä on hyvä asia ja antaa oppilaille oikeanlaisen viestin.
Ap, älä jätä asiaa tähän vaan vie se eteenpäin.
Miten et ole säännöllisesti jutellut lapsesi kanssa?
Hyvä vaan että poikasi tirvaisi suunsoittajaa tauluun.