Miehen romahdus eron jälkeen
Yhteispäätöksellä erottiin, koska mies ei enää halunnut minua eikä myöskään halunnut viettää aikaa kanssani. En halunnut takertua epätoivoisesti, joten ero oli ratkaisu. Mies puhui että haluaa jonkun uuden, seksuaalisesti viehättävämmän, ehkä jopa vain seksisuhteen.
No eipä ole oikein tainnu flaksi käydä. Äijä on vanhentunut parissa vuodessa parikymmentä vuotta! Harmaatukkana yksikseen jurottaa.
Itselläni ihan hyvä tilanne kaikin puolin.
Karma is a bitch!
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Akka petti salasuhteella ja lähti uuden äijänsä mukaan. 12 vuotinen avioliittomme hajosi lasten itkiessä eroa. Koti meni, kaikki meni uusiksi. Jäin isänä etävanhemmaksi vastoin omaa tahtoani.
Minulta mureni koko elämäni vajaassa viikossa, homma tuli täysin yllätyksenä. Oksensin pahaa oloani ekan yön, rintaa puristi monta viikkoa, elin kuin sumussa ekan vuoden.
Nyt on 2 vuotta mennyt, en ole toipunut erosta.
Ja mammat irvailee, kuinka tästä hommasta voi masentua.
Sanoisin rumasti, mutta viesti poistettaisiin. No, tiedätte kyllä, mitä teille sanoisin.
Oletko koskaan miettinyt, että kaikki ei pyöri sinun ympärilläsi?
Aloituksessa kuvattiin aivan erilainen tilanne ja sinä tulet esittämään, että se kertoo sinusta.
Mistä lähtee liikkeelle seksikissat ym. seksiin liittyvät asiat eron jälkeen?
Minä, 60-v mies. Erottiin ja minä aloin toteuttaa nuoruuden haaveita eli moottoripyörällä australian ympäri ja projekti käynnistyy kesällä.
Vaikka seksi onkin aika tärkeä asia elämää niin ei tärkein kuitenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä taas yh-mammalla mielikuvitus valloillaan :D
Ei muutakun värjäämään tukka violetiksi ja hakemaan se päivän kahdeksas Big Mac ja paluu todellisuuteen.
Tatuointeja kannattaa ottaa myös! Luonnoton tukkaväri ja tatskat kompensoivat suominaisen logiikalla maharöllykkää, kaksoisleukaa ja vittumaista luonnetta! 😂
Vierailija kirjoitti:
Akka petti salasuhteella ja lähti uuden äijänsä mukaan. 12 vuotinen avioliittomme hajosi lasten itkiessä eroa. Koti meni, kaikki meni uusiksi. Jäin isänä etävanhemmaksi vastoin omaa tahtoani.
Minulta mureni koko elämäni vajaassa viikossa, homma tuli täysin yllätyksenä. Oksensin pahaa oloani ekan yön, rintaa puristi monta viikkoa, elin kuin sumussa ekan vuoden.
Nyt on 2 vuotta mennyt, en ole toipunut erosta.
Ja mammat irvailee, kuinka tästä hommasta voi masentua.
Sanoisin rumasti, mutta viesti poistettaisiin. No, tiedätte kyllä, mitä teille sanoisin.
Ikävä tarina, olen vilpittömästi pahoillani puolestasi. Sinun tarinallasi ei kuitenkaan ole paljoa yhteistä tuon ap:n miehen kanssa, mieshän muistuttaa pikemminkin sinun vaimoasi. Rikkoo avioliiton, jotta saisi jonkun nuoremman ja himoittavamman (paitsi että ei sitten saanutkaan).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä taas yh-mammalla mielikuvitus valloillaan :D
Ei muutakun värjäämään tukka violetiksi ja hakemaan se päivän kahdeksas Big Mac ja paluu todellisuuteen.
Tatuointeja kannattaa ottaa myös! Luonnoton tukkaväri ja tatskat kompensoivat suominaisen logiikalla maharöllykkää, kaksoisleukaa ja vittumaista luonnetta! 😂
Ja tämä liittyy aiheeseen miten?

Niin, täällähän saakin arvostella vain miehiä.
Monella miehellä on se täysin väärä käsitys, että heille riittää kysyntää koska vaan minkä ikäisten naisten taholta vaan.
Ap:n miehelle kävi nyt tosi ohraisesti.
Syypäitä tähän ovat toiset miehet, jotka ylläpitävät tätä narratiivia miten miehille mikä vaan on mahdollista. Aina voi vaihtaa nuorempaan ja kauniimpaan naiseen, lapsia voi hankkia vaikka kuusikymppisenä.
Tosiasiassa se ei onnistu kuin hyvin pienelle joukolle miehiä ja näistä lähes kaikilla on poikkeuksellisen paljon jotain ominaisuutta, mitä tuosta vaan ei voi hankkia. Ulkonäköä, rahaa, vaikutusvaltaa, asemaa.
Vierailija kirjoitti:
Asian vierestä: jos nainen päättää erota niin miksi monet miehet sortuu ryyppäämään ja päästää elämän sellaiselle opiskelija-tasolla, en ole koskaan ymmärtänyt tätä sääliin vajoamista, naisilla ilmiö näkyy ihan erilailla ja menee heistäkin joillan "överiksi" mutta en tiedä tapauksia jotka olisi niin alhaiselle tasolle vajonneet kuin miehet.
Kaveri kertoi palanneensa nuoruuteen kun erosi; kertoi, että nuoruus oli "jäänyt elämättä" nipottavan naisen takia. Eli rankka biletys-ryyppäys-hölmöilykausi oli ilmeisesti otettava takaisin korkojen kera, koska oli ollut parisuhteessa jo lukioikäisestä asti. Terveys ei enää nelikymppisellä miehellä oikein kestänyt samanlaista irrottelua kuin 20 vuotta sitten olisi kestänyt. Onneksi parin vuoden kuluttua rauhoittui.
Sen verran pitkäaikaista iloa tästä irrottelusta oli, että löysi itselleen paljon paremmin sopivan ja rennomman naisystävän. Ex-vaimo ei tosin ole tyytyväinen, koska elämä ei ole kovin vakaissa ja säännönmukaisissa puitteissa vieläkään.
No onhan se nyt ihan normaalia tuntea vahingoniloa ainakin jossain määrin, kun joku näyttää saavan ns takaisin sen mitä on itse antanut.
Tiedän itsekin useamman miehen jotka on lähteneet soitellen sotaan, ja uhmakkaasti jättäneet sen pitkäaikaisen kumppaninsa vain todetakseen että tuli haukattua kakkaa, kun ei löydykään sitä täydellisesti sopivaa mätsiä samalla kun exä kyyneleet kuivattuaan löytää aviopuolison ja tulevien lastensa isän.
Yleensä näissä erotapauksissa on aina se että mies voimainsa tunnossa ajattelee että jos hän ikinä meinaa saada elämässään sen mitä on oikeasti halunnut, niin nyt on se hetki, ja siihen kuuluu tietenkin ero, koska se kumppani on otettu nuorena ja epävarmana siitä pelosta että jos ei nyt tätä huoli, niin voi jäädä koknaan ilman.
Vierailija kirjoitti:
Akka petti salasuhteella ja lähti uuden äijänsä mukaan. 12 vuotinen avioliittomme hajosi lasten itkiessä eroa. Koti meni, kaikki meni uusiksi. Jäin isänä etävanhemmaksi vastoin omaa tahtoani.
Minulta mureni koko elämäni vajaassa viikossa, homma tuli täysin yllätyksenä. Oksensin pahaa oloani ekan yön, rintaa puristi monta viikkoa, elin kuin sumussa ekan vuoden.
Nyt on 2 vuotta mennyt, en ole toipunut erosta.
Ja mammat irvailee, kuinka tästä hommasta voi masentua.
Sanoisin rumasti, mutta viesti poistettaisiin. No, tiedätte kyllä, mitä teille sanoisin.
Kurjalta kuulostaa, mutta ehkä 2 v päästä pitäisi jo suuntautua eteenpäin elämässä. Jos koira meni, hanki uusi oma koira. Hanki uusi oma koti ja sisusta mieleiseksi. Hanki uusia harrastuksia. Jne jne. Mitä sinä haluat elämältä, mistä haaveilet? Ala toteuttaa unelmiasi.
Kyllä se vaihtaminen välillä kannattaakin jos suhde ei toimi ja eukko vaan vittuilee, itse lähdin aikoinaan tämmöisestä suhteesta ja löysinkin hyvän kumppanin aika pian lähdön jälkeen ja nyt oltu yhdessä lähes 10 vuotta ja edelleen rakastetaan ja kunnioitetaan toisiamme ja myös näytämme sen päivittäin. Entinen oli aina mölyämässä ja minua haukkumassa ja usein myös huusi minua lähtemään ja kun sen tein oolisi halunnut takaisin yrittäin jopa itsaria, narsistista käytöstä taitaa olla
Vierailija kirjoitti:
Asian vierestä: jos nainen päättää erota niin miksi monet miehet sortuu ryyppäämään ja päästää elämän sellaiselle opiskelija-tasolla, en ole koskaan ymmärtänyt tätä sääliin vajoamista, naisilla ilmiö näkyy ihan erilailla ja menee heistäkin joillan "överiksi" mutta en tiedä tapauksia jotka olisi niin alhaiselle tasolle vajonneet kuin miehet.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Ryyppääminen ja opiskelijaelämähän on hienoa.
Minulla ei ollut parisuhde, mutta kaveri, joka halusi minusta eroon, jotta olisi paremmin aikaa olla ihastuksensa kanssa.
No tämä ihastushan ei halunnut viettääkään yhtään enempää aikaa kaverini kanssa.
Pian oli kaveri vinkumassa minua takaisin, että haluaakin, että ollaan vielä kavereita. Mutta minä olin sen verran loukkaantunut siitä hylkäyksestä, joka osoitti mitä minä merkitsen hänelle, että en enää lämmennyt kaveruudelle.
Katselkoot nyt sitten aidan takana olevaa vihreämpää ruohoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asian vierestä: jos nainen päättää erota niin miksi monet miehet sortuu ryyppäämään ja päästää elämän sellaiselle opiskelija-tasolla, en ole koskaan ymmärtänyt tätä sääliin vajoamista, naisilla ilmiö näkyy ihan erilailla ja menee heistäkin joillan "överiksi" mutta en tiedä tapauksia jotka olisi niin alhaiselle tasolle vajonneet kuin miehet.
Kaveri kertoi palanneensa nuoruuteen kun erosi; kertoi, että nuoruus oli "jäänyt elämättä" nipottavan naisen takia. Eli rankka biletys-ryyppäys-hölmöilykausi oli ilmeisesti otettava takaisin korkojen kera, koska oli ollut parisuhteessa jo lukioikäisestä asti. Terveys ei enää nelikymppisellä miehellä oikein kestänyt samanlaista irrottelua kuin 20 vuotta sitten olisi kestänyt. Onneksi parin vuoden kuluttua rauhoittui.
Sen verran pitkäaikaista iloa tästä irrottelusta oli, että löysi itselleen paljon paremmin sopivan ja rennomman naisystävän. Ex-vaimo ei tosin ole tyytyväinen, koska elämä ei ole kovin vakaissa ja säännönmukaisissa puitteissa vieläkään.
Unohdit kirjoittaa, onko miehellä lapsia ex-vaimon kanssa.
Yleensä se ei vaihtamalla parane mutta epäkunnioittavassa suhteessakaan ei voi olla.
Vierailija kirjoitti:
Av mammat riemuitsee, kun jollain miehellä menee huonosti. Sen te naiset kyllä osaatte tehdä, pilata miehen elämän. No, jokaisen meidän miehen pitää ne omat virheensä tehdä ja kokea, niin se vaan menee.
Naisen logiikalla tehdyistä virheistä pitäisi riemuita loppuelämä. Mies sentään ymmärtää masentua ja surra, kun on elämä mennyt naisen vuoksi pilalle.
Surullista miehen logiikkaa, että yksi nainen voi pilata miehen koko elämän ihan vain kun haluaa erota huonosta parisuhteesta.
Meillä oli exän kanssa mennyt huonosti jo pidempään. Eroa suunnittelin itsekin, mutta halusin vakauttaa muuten elämäni ensin. Hoitaa työkuviot kuntoon jne. No, ex mies päätti että nyt erotaan, oli jo katsonut uuden naisen tilalle, tätä ei tietenkään myöntänyt. Mutta ei ole vaikea päätellä, jos heti minun pois muutettua on toinen nainen siellä, eikä mikään ihan vieras vaan ennestään tuttu.
Mutta en lannistunut, hankin oman asunnon, itselleni mieluisamman ja halvemmankin. Exän onni ei kauaa kestänyt, vaan uusi nainen lähti. Ex romahti ja talouskin kuralla kun yksin maksaa kallista asuntoaan ja autoaan. Minulla taas jää enemmän rahaa kuin ennen. Ja löysin nuoremman ja komeamman miehen. Ex edelleen itkee kohtaloaan. Lapsetkaan ei enää haluaisi mennä sinne.
Vierailija kirjoitti:
Akka petti salasuhteella ja lähti uuden äijänsä mukaan. 12 vuotinen avioliittomme hajosi lasten itkiessä eroa. Koti meni, kaikki meni uusiksi. Jäin isänä etävanhemmaksi vastoin omaa tahtoani.
Minulta mureni koko elämäni vajaassa viikossa, homma tuli täysin yllätyksenä. Oksensin pahaa oloani ekan yön, rintaa puristi monta viikkoa, elin kuin sumussa ekan vuoden.
Nyt on 2 vuotta mennyt, en ole toipunut erosta.
Ja mammat irvailee, kuinka tästä hommasta voi masentua.
Sanoisin rumasti, mutta viesti poistettaisiin. No, tiedätte kyllä, mitä teille sanoisin.
Osanottoni. 2kk ja -12.7kg Elämä pysähtyi myös järkytykseen. Toinen nostatti naiseuden itsetuntoa löytämällä itsestään jotain uutta. Radikaali tapahtumasarja miehelle. Hurratkaa nyt arvon leidit lisää vain sitä sisäistä onneanne. Kasvamista. Tai kasvamattomuuttanne. Oli työpaikan sivusuhteessa. Varokaa sitä kun toinen alkaa hehkua normiarjessa, katsokaa tarkasti ympärillenne. En luota enää tähtisilmäiseen lupaukseen, se oli sitten tässä yhdessä. Petetyksi tuleminen on miehelle kivinen elämäntie.
Kuunnelkaa tämän jälkeen Naistenlaulujen Lyriikkaa, älkää melodiaa vaan sanoja. Alkavat ne petetyt rakkauslaulut saada autossakin uutta näkökulmaa ja särmää mitä meidän miesten ympärillämme on. Onneksi sen autoradion saa myös sammutettua. Ei tätä toivoisi kenellekkään tapahtuvaksi. Naiset, puhukaa ensin, ennen hyppäämistä tekoihin. Kyllä teitä kuunnellaan, mutta miettikää onko oikeutta toimia ajattelemattomasti, epäilen.

Joo, tuo tuntuu olevan meille miehille aika tyypillinen tarina.. Vaimo pettää salasuhteellaan, tulee ero, miehelle kova koetus, painoa lähtee tosi paljon, ruoka ei maita jne jne.. Ja kun puhuakaan ei aina sitten osata sitä pahaa oloa pois.
Mullakin vaimo petti, makasi kuukausia oppilaansa isän kanssa, kunnes jäi kiinni. En osannut arvata, kyselin vaan, että mikä sulla on, kun oot outo... Ei kuulemma mikään, työkiireitä vaan. No, en osannut lisääntyneestä vanhempainiltoja ja vanhempien tapaamisia epäillä.
Sitten se maailma romahtikin ja huolella. Painoa lähti 3kk aikana noin 13 kiloa, lähtöpaino oli 84, normi mies siis. Ihan helvetillisen paha olo ja stressi, siinä sitten pitää yrittää elämäänsä järjestellä ja lastenkin erotuskaa hoitaa. Voihan prkl.
Kova on ollut taival.. eroryhmässä oon käynyt jne. Mutta eipä osaa naiset voimaantuessaan ymmärtää, mitä miehelleen aiheuttavat. Ero siis meillekin tuli. Sitä vaan ihmettelee, että miten voi eksästä tulla niin kylmä ihan yhtäkkiä? Aikanaan onnellisena naimisiin ja toistemme parhaita kavereita oltiin. Sitten yhtäkkiä kaikki muuttui.
Jos se ex ukko vaikka asuu samoilla kulmilla, väkisinkin siihen törmää.