90 days Fiancee
Yleisiä havaintoja: Miten isoja riskejä jotkut naiset ottavat tehdessään elämänmittaisia valintoja. Ja sitten päätyvät naimisiin ja lapsen saamaan jonkun miehen kanssa, jota selvästikään eivät rakasta, kuten Karina ja Paul. Paulhan on aivan kädetön ja avuton. Miten on saanut "sen" sisään, että lapsi on saatu alulle, sitä ihmettelen. Tai Yara ja Jovi: ukrainalainen bilehile löytää itsensä New Orleansista kälyisestä kämpästä vastasyntyneen kanssa! Ei hyvä ennuste. Toiseksi ihmettelen amerikkalaisten naisten kyvyttömyyttä ymmärtää muita kulttuureja, vaikka kulttuurien sulatusuunissa elävät. Jos menee naisimisiin muslimimiehen kanssa, ei kannata ihmetetellä ja pyöritellä silmiään, jos mies haluaa viettää Ramadania. Etiopiaan muuttanut Ariela hinaa paikalle eksänsä, vaikka mies Biniaym ei sitä käsitä ja pelkää suhteen rikkoutuvan ja naisen vievän hänen poikansa pois hänen luotaan. Näin taisi käydäkin. Tämä Ariela on ehkä eniten itseään pettävä nainen näissä, lisäksi Tania, joka on Synginin kanssa. Hänhän sanoi alussa, että hän on jo tavannut sielunkumppaninsa ja eronnut tästä. Siinä oli Synginillä nieleksimistä. Tania tuntuu olevan patologisen itsekäs ja empatiakyvytön. Ihmetyttää myös, että yli viisikymppiset ylipainoiset naiset tosissaan muka haluavat lapsen uuden patrnerin kanssa, kuten Angela, ja luulevat, että se onnistuu. Ja vielä Darcey, jota hehkutetaan vahvaksi naiseksi. Nainen, joka pyörii jatkuvasti sotkuisissa mieskuvioissa, ei todellakaan ole vahva. Miten halukkaita ihmiset ovat tulemaan huijatuksi. Kuten Pillow talkissa Annie ja David näyttävät tulevan hyvin juttuun, vaikka en olisi lyönyt vetoa suhteen onnistumisesta.
Katso lähetysajat : 90 päivää morsiamena - Iltapulu.fi TV-opas
Kommentit (27900)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa nyt tietenkin meidän fiksujen katsojien muistaa sellainenkin tosiasia, että Jovin äidin ei kannata mennä tuohon sarjaan sättimään pelkästään Yaraa joka on Ukrainasta johon Venäjä hyökkäsi, koska Ukraina on herkkä aihe. Sitähän ei käsitelty tuossakaan yhtään, poliittisista syistä, vaikka monen tunnin Tell All.
Se Jovin äiti saisi ihan pirun maineen että miten kiusaa sodan keskelle jääneen miniänsä sukua jopa. Saattaisi saada jopa maailmanlaajuista henkensä uhkailua jos jotkut kokisi että kiusaa ukrainalaista miniäänsä ja sanoo sitä vaativaksi valittajaksi.
Jovin äidin viesti on selkeä niin pojalleen kuin miniälleen.
Ja höpöhöpö! Typerää vetää jotain sotaa tähän. Pliis. Tuollainen se eukko on ollut alusta asti.
Kuvitelkaa joku isä kohtelemassa tytärtään samalla tavalla, niin paskamyrsky olis mieletön
Ihan hullu äiti ja en ihmettele, että täällä mammat puolustelee ja keksii selityksiä. Monet kohtelee omia poikiaan samalla tavalla.
Jos lapsi nitistetään hänellä ei ole omaa tahtoa lainkaan, ei kuitenkaan pidä yleistää ja laittaa meitä äitejä samaan mätäkoriin. Onko siis niin että Yara kostaa isien pahat teot, isänsä pahat teot käytöksellään. Tytöstä polvi parempi, vai miten se menee.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tota Ed vaivaa?? Mitä se vetää vai onko mulgguus menny julkisuuden myötä kupoliin.
Aivan s....nan raivostuttava hyeena
Mä en oikeesti jaksa tuota kelkkaansa kääntelevää mulqero-Ediä ja tuota sen ruikuttavaa naista.
Siis tuo Ed saa mun pään kiehumaan. Oikea lellitty mieslapsi joka kiukuttelee joka suuntaan jos ei saa haluamaansa lelua ja haukkuu kaikkia kaikesta. Uhriutuu ja syyttelee vuoron perään, saisi mennä hoitoon.
Samoin väkivaltaista ja huutoraivoavaa Angelaa ja tuota sen miestä jota kohtelee kuin poikaa jota saa tylyttää.
Andre ja sen vaimon perhe, ihan va l k o r o ska öykkäreitä, iskä taitaa olla ainoa normaali niistä, ja ainoa jolla omaa rahaa.
Yara joka ei osaa muuta kuin osoittaa tyytymättömyttään, vaatia ja valittaa ärsyttävän naukuvalla äänellään.
En haluaisi enää nähdä ruudussa Sumitin äitiä, oikea ilkimys, tulee mieleen lapsuuden aikojen kirjojen ilkeät noidat ja äitipuolet, jotka saivat lopulta aina palkkansa.
Bilal ja Shaeeda, meinaan nukahtaa kun ilmestyvät ruutuun, yhden asian määkijöitä molemmat ja teennäisiä, pinnallisia.
Kaikki nuo kauas pois, pliis, eikä enää telkkariin.
Kim ja Usman oli silti minusta aika normaalit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa nyt tietenkin meidän fiksujen katsojien muistaa sellainenkin tosiasia, että Jovin äidin ei kannata mennä tuohon sarjaan sättimään pelkästään Yaraa joka on Ukrainasta johon Venäjä hyökkäsi, koska Ukraina on herkkä aihe. Sitähän ei käsitelty tuossakaan yhtään, poliittisista syistä, vaikka monen tunnin Tell All.
Se Jovin äiti saisi ihan pirun maineen että miten kiusaa sodan keskelle jääneen miniänsä sukua jopa. Saattaisi saada jopa maailmanlaajuista henkensä uhkailua jos jotkut kokisi että kiusaa ukrainalaista miniäänsä ja sanoo sitä vaativaksi valittajaksi.
Jovin äidin viesti on selkeä niin pojalleen kuin miniälleen.
Ja höpöhöpö! Typerää vetää jotain sotaa tähän. Pliis. Tuollainen se eukko on ollut alusta asti.
Kuvitelkaa joku isä kohtelemassa tytärtään samalla tavalla, niin paskamyrsky olis mieletön
Ihan hullu äiti ja en ihmettele, että täällä mammat puolustelee ja keksii selityksiä. Monet kohtelee omia poikiaan samalla tavalla.
Jos lapsi nitistetään hänellä ei ole omaa tahtoa lainkaan, ei kuitenkaan pidä yleistää ja laittaa meitä äitejä samaan mätäkoriin. Onko siis niin että Yara kostaa isien pahat teot, isänsä pahat teot käytöksellään. Tytöstä polvi parempi, vai miten se menee.
Ei kaikki äidit kohtele poikiaan tuolla tavalla, tietenkään. Mutta todella moni Suomessakin toimii noin. Haukutaan ja syyllistetään omia poikia ja mielistellään miniöitä viimeiseen asti. Pahoitellaan kaikkea, mitä oma poika tekee. (Samaa tapahtuu toisinkin päin. Vävyjä puolustellaan ja mielistellään)
Miksi ajattelet, että niin moni täälläkin puolustelee tuon äidin järkyttävää käytöstä? Jokainen tietää, ettei isä voisi koskaan kohdella vastaavalla tavalla tytärtään ilman armotonta ryöpytystä. Ainakaan länsimaissa.
Sota ei ole siihen syynä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo juontaja on niiiin kaunis ja elegantti aina
Niin on. Ja Shaun on 60-vuotias. 🤯
Shaunilla on ollut rahaa käydä piutileikkauksissa ym:issa kauneushoidoissa.
Shaunilla on luonnostaan hyvä, iho ja naamansa tosiaan liikkuu ja ilmehtii, eli ei ole botoxilla jäädytetty. Eikä ole mitään täyteainepalloja poskissa, leuassa, silmien alla eikä huulissa.
Niinhän tummaihoisista aina sanotaan tuolla Jenkeissä että "black don't crack" eli iho on sen verran paksu ettei tule kovin helposti ryppyjä. Näkeehän sen esim. Real Housewives of Atlantasta ja Potomacistakin.
Kasvoja vanhentavat monet muutkin asiat kuin rypyt. Katsopa vaikka iäkkäitä japanilaisia, kyllä he näyttävät vanhoilta, vaikka kasvojen iho on aivan sileä. Jos Shaun säännöllisin väliajoin muuttuu yhtäkkiä selkästi nuoremman näköisesti, on kai selvää, ettei tulos ole tullut vitamiinipurkista.
Tämäkin asia piti kääntää leikkausten paheksumiseksi, vaikka Shaun ei ole pullahuulinen eikä tissitkään pursuile esiin, vaan on tyylikäs ja naisellinen. Minua kiinnostaa Shaunissa ennen kaikkea hänen sujuva tyylinsä johtaa keskustelua ja taitava tapa kohdata näitä usein aika sekavia ihmisiä. Aika hyvää terapiaa niille. :)
Juu sujuvasti johdattaa porukkaa paheksumaan pariskunnassa aina miestä.
Kuten eilen Jovia safarille menosta.
Matka oli sovittu jo kauan ennen Yara olisi voinut mennä leikkaukseen vasta matkan jälkeen.
Tämän onneksi jälkipyykin porukka ymmärsi.
Yara on vaan katkera kun Jovin ikuisuuden haaveilema safari toteutui. Hän kun olisi mieluummin käyttänyt ne tuhannet dollarit itseensä, kuten huulitäytteisiin ja luksuslogokasseihin.
Miettikää jos Jovi olisi perunut tuon safarin, siitä olisi helposti tullut
Liz oli ihan oikeassa mainitessaan sivusta että kun tuo oli kauneusleikkaus kun haki silikoonit, eikä mikään tarpeellinen hätäleikkaus terveyden takia.
Viesti lähti ennen täydennystä, siis: Miettikää jos Jovi olisi perunut tuon safarin, siitä olisi helposti tullut tuhansien lasku jota vakuutus ym ei korvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa nyt tietenkin meidän fiksujen katsojien muistaa sellainenkin tosiasia, että Jovin äidin ei kannata mennä tuohon sarjaan sättimään pelkästään Yaraa joka on Ukrainasta johon Venäjä hyökkäsi, koska Ukraina on herkkä aihe. Sitähän ei käsitelty tuossakaan yhtään, poliittisista syistä, vaikka monen tunnin Tell All.
Se Jovin äiti saisi ihan pirun maineen että miten kiusaa sodan keskelle jääneen miniänsä sukua jopa. Saattaisi saada jopa maailmanlaajuista henkensä uhkailua jos jotkut kokisi että kiusaa ukrainalaista miniäänsä ja sanoo sitä vaativaksi valittajaksi.
Jovin äidin viesti on selkeä niin pojalleen kuin miniälleen.
Ja höpöhöpö! Typerää vetää jotain sotaa tähän. Pliis. Tuollainen se eukko on ollut alusta asti.
Kuvitelkaa joku isä kohtelemassa tytärtään samalla tavalla, niin paskamyrsky olis mieletön
Ihan hullu äiti ja en ihmettele, että täällä mammat puolustelee ja keksii selityksiä. Monet kohtelee omia poikiaan samalla tavalla.
Jos lapsi nitistetään hänellä ei ole omaa tahtoa lainkaan, ei kuitenkaan pidä yleistää ja laittaa meitä äitejä samaan mätäkoriin. Onko siis niin että Yara kostaa isien pahat teot, isänsä pahat teot käytöksellään. Tytöstä polvi parempi, vai miten se menee.
Ei kaikki äidit kohtele poikiaan tuolla tavalla, tietenkään. Mutta todella moni Suomessakin toimii noin. Haukutaan ja syyllistetään omia poikia ja mielistellään miniöitä viimeiseen asti. Pahoitellaan kaikkea, mitä oma poika tekee. (Samaa tapahtuu toisinkin päin. Vävyjä puolustellaan ja mielistellään)
Miksi ajattelet, että niin moni täälläkin puolustelee tuon äidin järkyttävää käytöstä? Jokainen tietää, ettei isä voisi koskaan kohdella vastaavalla tavalla tytärtään ilman armotonta ryöpytystä. Ainakaan länsimaissa.
Sota ei ole siihen syynä.
Ei pidä aina paikkansa.
Minulla oli kohdussa pahalaatuinen kasvain, alle kolmekymppisenä. Kun löytyi niin olin viikon sisään leikkauspöydällä, ja kohtu sekä kasvaimet joita oli lopulta kaksi, poistettiin. Kaikki muut sukulaiset ja ystävät ym. olivat lisäkseni hyvin onnellisia siitä että selvisin hengissä tuosta, mutta sen ajan anoppi alkoi huutamaan mulle heti sairaalasta päästyäni ja heille kahvitilaisuuteen saapuessani, vielä omien sukulaistensa kuullen, että kun hän olisi sentään halunnut lapsenlapsia ja kun nyt susta ei enää ole mihinkään, ja että miten minä vein hänen ainoan pojan, ja kun olen tuollainen maho nyt sitten. Oma miehensä luikersi piiloon eikä sanonut vaimolleen että nyt riitti tuollainen puhe. Olin järkyttynyt ja kuvittelin olevani jossain pahassa rinnakkaistodellisuudessa tuossa tilanteessa.
Itse oli toki mielenvikainen, pojallaan alkoi ilmetä samoja piirteitä, joten siksi nuo olivat hyvin äkkiä ex-anoppi ja ex-avomies.
Siksi olen oppinut kiertämään mammanpojat kaukaa : )
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo juontaja on niiiin kaunis ja elegantti aina
Niin on. Ja Shaun on 60-vuotias. 🤯
Shaunilla on ollut rahaa käydä piutileikkauksissa ym:issa kauneushoidoissa.
Shaunilla on luonnostaan hyvä, iho ja naamansa tosiaan liikkuu ja ilmehtii, eli ei ole botoxilla jäädytetty. Eikä ole mitään täyteainepalloja poskissa, leuassa, silmien alla eikä huulissa.
Niinhän tummaihoisista aina sanotaan tuolla Jenkeissä että "black don't crack" eli iho on sen verran paksu ettei tule kovin helposti ryppyjä. Näkeehän sen esim. Real Housewives of Atlantasta ja Potomacistakin.
Kasvoja vanhentavat monet muutkin asiat kuin rypyt. Katsopa vaikka iäkkäitä japanilaisia, kyllä he näyttävät vanhoilta, vaikka kasvojen iho on aivan sileä. Jos Shaun säännöllisin väliajoin muuttuu yhtäkkiä selkästi nuoremman näköisesti, on kai selvää, ettei tulos ole tullut vitamiinipurkista.
Shaun on todennäköisimmin käynyt vetämässä naaman sileäksi tehokkailla moderneilla lasereilla. Ne on tonneja kalliimpia kuin botuliini & fillersit mutta pitkäkestoisempia eivätkä halvaannuta naamaa liikkumattomaksi.
Esimerkiksi ent. huippumalli Elle Macpherson ja tositv-tähti Kim Kardashian käyvät noissa. Varmasti Shaun saa nuo telkkariyhtiön piikkiin koska työskentelee esiintyjänä kameroiden edessä.
Lisäksi säännöllisesti tuotteita joissa C- ja A-vitamiinia eli retinolia ja AHA-happoja, niillä saa ihon todella nuorekkaaksi. Happohoidot on tehokkaita, mutta ne kannattaa teettää kosmetologilla.
Osa staroista joiden naamat liikkuu, kulmakarvat liikkuu eikä posket näytä maaoravan pähkinöitä täynnä olevilta palloilta, mutta näyttää silti kiinteäihoisilta ja kohotetuilta, on laitattaneet thread liftit eli ihonalaiset ohuet langat jotka tehostaa samalla kollageenin muodostumista. Tuttu kävi ottamassa sellaiset leukalinjaansa täällä Suomessa, ja näyttää upealta. Teho pysyy pari vuotta.
Ja taas mennään. Päläpälä sivukaupalla.
Ei tätä jaksa!Itsekään en kannata kauneusleikkauksia, mutta jos joku niitä haluaa, se on hänen asiansa. Miksi tehdä niin iso juttu tästä tässä ketjussa? Onko tätä asiaa jatkuvasti kommentoiva henkilö itse vanheneva nainen, jota hermostuttaa omien kasvojen valahtaminen, mutta ei ole rahaa mennä leikkauksiin? t. nainen 65 v, ilman leikkauksia forever!
Miksi te keskitytte siihen mitä muut kirjoittelee ja haukutte muita kommentoijia?
Voisitteko kirjoittaa jotain sarjasta.
Nyt vaikuttaa siltä että tänne on pesiytynyt ja tullut haastamaan riitaa sellaisia jotka eivät edes seuraa tätä koko otsikon sarjaa!!! Vai siksi koska tämä on suosittu ketju juuri nyt.
Noin 95% jenkkien mielestä Jovin äiti teki oikein kun läksytti poikaansa.
Sanoivat että ainoat aikuiset ihmiset ja aikuisten lailla käyttäytyvät tuolla Tell allissa oli Jenny, Kim ja Jovin äiti.
Erikoista miten Suomessa nähdään asia eri tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo juontaja on niiiin kaunis ja elegantti aina
Niin on. Ja Shaun on 60-vuotias. 🤯
Shaunilla on ollut rahaa käydä piutileikkauksissa ym:issa kauneushoidoissa.
Shaunilla on luonnostaan hyvä, iho ja naamansa tosiaan liikkuu ja ilmehtii, eli ei ole botoxilla jäädytetty. Eikä ole mitään täyteainepalloja poskissa, leuassa, silmien alla eikä huulissa.
Niinhän tummaihoisista aina sanotaan tuolla Jenkeissä että "black don't crack" eli iho on sen verran paksu ettei tule kovin helposti ryppyjä. Näkeehän sen esim. Real Housewives of Atlantasta ja Potomacistakin.
Kasvoja vanhentavat monet muutkin asiat kuin rypyt. Katsopa vaikka iäkkäitä japanilaisia, kyllä he näyttävät vanhoilta, vaikka kasvojen iho on aivan sileä. Jos Shaun säännöllisin väliajoin muuttuu yhtäkkiä selkästi nuoremman näköisesti, on kai selvää, ettei tulos ole tullut vitamiinipurkista.
Tämäkin asia piti kääntää leikkausten paheksumiseksi, vaikka Shaun ei ole pullahuulinen eikä tissitkään pursuile esiin, vaan on tyylikäs ja naisellinen. Minua kiinnostaa Shaunissa ennen kaikkea hänen sujuva tyylinsä johtaa keskustelua ja taitava tapa kohdata näitä usein aika sekavia ihmisiä. Aika hyvää terapiaa niille. :)
Juu sujuvasti johdattaa porukkaa paheksumaan pariskunnassa aina miestä.
Kuten eilen Jovia safarille menosta.
Matka oli sovittu jo kauan ennen Yara olisi voinut mennä leikkaukseen vasta matkan jälkeen.
Tämän onneksi jälkipyykin porukka ymmärsi.Yara on vaan katkera kun Jovin ikuisuuden haaveilema safari toteutui. Hän kun olisi mieluummin käyttänyt ne tuhannet dollarit itseensä, kuten huulitäytteisiin ja luksuslogokasseihin.
Miettikää jos Jovi olisi perunut tuon safarin, siitä olisi helposti tullut
Liz oli ihan oikeassa mainitessaan sivusta että kun tuo oli kauneusleikkaus kun haki silikoonit, eikä mikään tarpeellinen hätäleikkaus terveyden takia.
Miksi se sitten oli ainoita harvoja, joka puolusti Jovin lähtemistä matkalle?? Eihän siinä olisi mitään järkeä. Muuthan siitä matkasta mäkätti esim tekopyhä Andrei, joka matkusti kuvauksiin, vaimo viimeisillään raskaana toisessa osavaltiossa (Haloo! Eri asia kuin joku silarioperaatio!) Ja Jovin äiti, joka syyttää poikaansa kaikesta.
Ei Yaralla ollut ongelmia matkan suhteen. Hän sanoi koko ajan, että se oli sovittu ja kaikki meni hyvin ja hän haluaa, että miehensä on onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
Noin 95% jenkkien mielestä Jovin äiti teki oikein kun läksytti poikaansa.
Sanoivat että ainoat aikuiset ihmiset ja aikuisten lailla käyttäytyvät tuolla Tell allissa oli Jenny, Kim ja Jovin äiti.
Erikoista miten Suomessa nähdään asia eri tavalla.
🤣 95 % Jenkkien mielestä... Hehe..
Ehkä jonkun rupujoukon jossain marginaalisella keskustelupalstalla.
Mutta joo, siellä kaksoisstandardit elää vahvasti, joten käsitykset on sitä luokkaa.

Säkin kyttäät kiimoissasi nimen omaan tätä Jenkkien ja Rupujoukkojen sarjaa, joten pata kattilaa soimaa :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa nyt tietenkin meidän fiksujen katsojien muistaa sellainenkin tosiasia, että Jovin äidin ei kannata mennä tuohon sarjaan sättimään pelkästään Yaraa joka on Ukrainasta johon Venäjä hyökkäsi, koska Ukraina on herkkä aihe. Sitähän ei käsitelty tuossakaan yhtään, poliittisista syistä, vaikka monen tunnin Tell All.
Se Jovin äiti saisi ihan pirun maineen että miten kiusaa sodan keskelle jääneen miniänsä sukua jopa. Saattaisi saada jopa maailmanlaajuista henkensä uhkailua jos jotkut kokisi että kiusaa ukrainalaista miniäänsä ja sanoo sitä vaativaksi valittajaksi.
Jovin äidin viesti on selkeä niin pojalleen kuin miniälleen.
Ja höpöhöpö! Typerää vetää jotain sotaa tähän. Pliis. Tuollainen se eukko on ollut alusta asti.
Kuvitelkaa joku isä kohtelemassa tytärtään samalla tavalla, niin paskamyrsky olis mieletön
Ihan hullu äiti ja en ihmettele, että täällä mammat puolustelee ja keksii selityksiä. Monet kohtelee omia poikiaan samalla tavalla.
Jos lapsi nitistetään hänellä ei ole omaa tahtoa lainkaan, ei kuitenkaan pidä yleistää ja laittaa meitä äitejä samaan mätäkoriin. Onko siis niin että Yara kostaa isien pahat teot, isänsä pahat teot käytöksellään. Tytöstä polvi parempi, vai miten se menee.
Ei kaikki äidit kohtele poikiaan tuolla tavalla, tietenkään. Mutta todella moni Suomessakin toimii noin. Haukutaan ja syyllistetään omia poikia ja mielistellään miniöitä viimeiseen asti. Pahoitellaan kaikkea, mitä oma poika tekee. (Samaa tapahtuu toisinkin päin. Vävyjä puolustellaan ja mielistellään)
Miksi ajattelet, että niin moni täälläkin puolustelee tuon äidin järkyttävää käytöstä? Jokainen tietää, ettei isä voisi koskaan kohdella vastaavalla tavalla tytärtään ilman armotonta ryöpytystä. Ainakaan länsimaissa.
Sota ei ole siihen syynä.
Ei pidä aina paikkansa.
Minulla oli kohdussa pahalaatuinen kasvain, alle kolmekymppisenä. Kun löytyi niin olin viikon sisään leikkauspöydällä, ja kohtu sekä kasvaimet joita oli lopulta kaksi, poistettiin. Kaikki muut sukulaiset ja ystävät ym. olivat lisäkseni hyvin onnellisia siitä että selvisin hengissä tuosta, mutta sen ajan anoppi alkoi huutamaan mulle heti sairaalasta päästyäni ja heille kahvitilaisuuteen saapuessani, vielä omien sukulaistensa kuullen, että kun hän olisi sentään halunnut lapsenlapsia ja kun nyt susta ei enää ole mihinkään, ja että miten minä vein hänen ainoan pojan, ja kun olen tuollainen maho nyt sitten. Oma miehensä luikersi piiloon eikä sanonut vaimolleen että nyt riitti tuollainen puhe. Olin järkyttynyt ja kuvittelin olevani jossain pahassa rinnakkaistodellisuudessa tuossa tilanteessa.
Itse oli toki mielenvikainen, pojallaan alkoi ilmetä samoja piirteitä, joten siksi nuo olivat hyvin äkkiä ex-anoppi ja ex-avomies.
Siksi olen oppinut kiertämään mammanpojat kaukaa : )
Jos olisit lukenut ihan alun mitä kirjoitin, olisit säästynyt tuolta vaivalta. Jo ekat lauseet paljastaa ettei puhuta KAIKISTA.
Jotkut kohtelee sitä sukuun tullutta noin, jotkut omaa lastaan. Kaikki on sitten sen pahiksen syytä.
Ap täällä. On ollut kiva lukea tätä ketjua, kun on aika asiallinen eikä mene jankkaamiseksi kuin aina välillä. Pidetään se sellaisena.
Onko joku muuten katsonut sitä UK-sarjaa? Pystyykö sitä katsomaan? Vai onko niin, että englantilaisista ei saa samalla lailla draamaa kuin jenkeistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijaa, tuo Tell Allin jälkeen tullut osa on kuin joutuisi jossain kotibileissä seuraamaan humalaisten naisten loputonta rakkausasioiden vatvontaa. Jaksoiko joku kiinnostua noista Angelan ja Kimin jaanauksista esimerkiksi?
Kyllä juontaja Shaun sai näihin keskusteluihin aina hienosti fokusta ja särmää, diggasin häntä. Hän oli samalla aikaa sekä myötätuntoinen että tiukka kysymyksissään. Varmaan ohjaajakin korvanapin kautta antoi aina hyviä kysymyksiä.
Mielestäni tämä ikäisekseen kauniiksi ylistetty juontaja antoi tilanteen mennä liian pitkälle ja lauma suorastaan villiintyi. Koko lauma nolasi itsenä täysin, rumaa katsottavaa ja kuunneltavaa.
Olen tuo jota kommentoit, ja olen samaa mieltä, että tämänkertaisessa jaksossa Shaun antoi riitelyn jatkua liian kauan. Yleensä siirtää asian eteen päin kun alkaa riitely mennä liian henkilökohtaiseksi. Ihmettelin sitä itsekin.
Mua kiinnostaa että mitä noiden naamoille on tehty. Kun ne on eri näköset joka kaudella. 😂
Sillä mitä enemmän tota väkeä tuunataan, sitä veeeemäisemmäksi ja harhaisimmiksi nuo sarjan mukana olijat muuttuu. Voiko fillersit ja botoxit mennä aivoihin? 🤔 Tai sit ne ei sovi mielialalääkkeiden tms kaa?
Mitä persoonallisuushäiriöitä veikkaatte sarjan porukalla olevan?
Ainakin vihanhallintaongelmia, kaksisuuntaista, epävakaata persoonallisuushäiriötä.
Suurimmalla osalla aivan varmasti huomionhakuinen persoonallisuushäiriö, siitä tuskin kukaan on eri mieltä? Ei kai ne muuten tällaseen menisi? Useimmat olleet monissa tositelkkarisarjoissa jo ennen tätä 90 Daytä.
Dysmorfinen ruumiinkuvan häiriö ainakin, Darcey & Stacey pahimmasta päästä, ehkä toi Darcey vielä pahemmassa jamassa.
Ällöttää kun TLC lietsoo sellaista ja näyttää katsojille miten "hienoa" on lähteä Turkkiin hankkimaan remontit päästä varpaisiin! Siksi koska Jenkeissä eikä EU-maissa tehdä tuota määrää kerralla. Laitonta.
Sama Turkin mesta jossa jonkun naisen silikoni oli pudonnut rinnan alla olevasta avohaavasta lattialle juuri ennen kotiinlähtöä, sama kirurgikin oli ollut kyseessä! Hyi hittolainen!
Ja nyt toi Angelan ja Yaran tissitohtori joka on syytettynä potilaiden vaarantamisesta ym.
Aivan varmasti TLCn lakimiehet pistää vastuuvapauslausekkeet näiden sopimuksiin, että "jos otat uudet tissit niin ei ole meidän vastuulla, me vaan kuvataan tätä katsojille, saat silti ilmaiseks ne", eiks niin?
Se Chantelin siskon laihdutusleikkauskin käytiin teettämässä Meksikossa. Monet Meksikossa käyneet joutuu sitten mennä Botched-realitysarjaan korjattaviksi!
Eilisen jaksossa oli muutamia hetkiä, jolloin tuntui, että Yarassa voisi olla potentiaalia. Heti kun se marmatus ja kitinä jää pois, hänellä on oikeastaan ihan hyvät hoksottimet ja sellaista tiettyä komiikantajua. Esimerkiksi kun Angela sanoi olevansa vihainen Yaralle, kun Yaran olisi pitänyt soittaa hänelle ja kysyä mielipidettä kirurgista. (Ööh, miksi??) Yaralta tuli heti kuitti takaisin, että miksi ihmeessä olisin soittanut, kun kuitenkin alat kiljumaan mulle? Ja sitten se, kun olivat autossa Kimin ja Jennyn kanssa ja Yara avasi ikkunan huutaakseen joillekin miehille, että oletteko sinkkuja, täällä olisi leidi valmiina. 😀
Plussaa oli myös se, että päästi Jovin Afrikan reissulle eikä yrittänyt saada Jovia perumaan sitä sekä se, että myönsi tehneensä virheen kun ei puolustanut Jovia sille vittumaiselle ystävälleen.
Tämä sarja on mennyt siihen pisteeseen että leikellään ja silvotaan ihmisiä, täytetään tursaan näköisiksi, riidellään ja käydään käsiksi, ukrainalaista ihmiskauppaa, uhkaillaan toisia pieksemällä ja ta p o illa, otetaan mukaan rikollisia ja ihannoidaan huumeita ja muuta shittiä, mutta sitten paheksutaan jos joku englantia taitamaton sattuu sanomaan n-sanan jossain päin maailmaa (Venäjä) jossa mustia ei pahemmin edes ole katukuvassa, ollaan niin avointa seksuaalisissa asioissa ja tyrkytetään sitä, hyvä ettei näytetä p o r no a kuten Coltin mutsin petipainit joulupukkisetämiehen kanssa, ewww.
Tulee mieleen se kamala Jerry Springer show jota näytettiin muinoin Suomessa, siihen hakemalla haettiin kaikki friikit.
Ei oikein ole enää toivoa mistään paremmasta kaudesta. Onko teillä? Kaikki friikit on jo nähty.