90 days Fiancee
Yleisiä havaintoja: Miten isoja riskejä jotkut naiset ottavat tehdessään elämänmittaisia valintoja. Ja sitten päätyvät naimisiin ja lapsen saamaan jonkun miehen kanssa, jota selvästikään eivät rakasta, kuten Karina ja Paul. Paulhan on aivan kädetön ja avuton. Miten on saanut "sen" sisään, että lapsi on saatu alulle, sitä ihmettelen. Tai Yara ja Jovi: ukrainalainen bilehile löytää itsensä New Orleansista kälyisestä kämpästä vastasyntyneen kanssa! Ei hyvä ennuste. Toiseksi ihmettelen amerikkalaisten naisten kyvyttömyyttä ymmärtää muita kulttuureja, vaikka kulttuurien sulatusuunissa elävät. Jos menee naisimisiin muslimimiehen kanssa, ei kannata ihmetetellä ja pyöritellä silmiään, jos mies haluaa viettää Ramadania. Etiopiaan muuttanut Ariela hinaa paikalle eksänsä, vaikka mies Biniaym ei sitä käsitä ja pelkää suhteen rikkoutuvan ja naisen vievän hänen poikansa pois hänen luotaan. Näin taisi käydäkin. Tämä Ariela on ehkä eniten itseään pettävä nainen näissä, lisäksi Tania, joka on Synginin kanssa. Hänhän sanoi alussa, että hän on jo tavannut sielunkumppaninsa ja eronnut tästä. Siinä oli Synginillä nieleksimistä. Tania tuntuu olevan patologisen itsekäs ja empatiakyvytön. Ihmetyttää myös, että yli viisikymppiset ylipainoiset naiset tosissaan muka haluavat lapsen uuden patrnerin kanssa, kuten Angela, ja luulevat, että se onnistuu. Ja vielä Darcey, jota hehkutetaan vahvaksi naiseksi. Nainen, joka pyörii jatkuvasti sotkuisissa mieskuvioissa, ei todellakaan ole vahva. Miten halukkaita ihmiset ovat tulemaan huijatuksi. Kuten Pillow talkissa Annie ja David näyttävät tulevan hyvin juttuun, vaikka en olisi lyönyt vetoa suhteen onnistumisesta.
Katso lähetysajat : 90 päivää morsiamena - Iltapulu.fi TV-opas
Kommentit (27900)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Darcey voisi vihdoin pukeutua kokoisiinsa vaatteisiin eikä vetaista kahta numeroa liian pieniä kolttuja päällensä koska ne ei kaunista ketään
https://i.redd.it/xzzl3trjs2ea1.jpg
Naamansakaan ei enää pahemmin liiku botoxin takia, mutta nuo täytemuhkurat liikkuu senkin edestä
https://i.redd.it/gnast6d0syda1.jpg
Stacey kuvassa, olemus suttuinen ja halpa. Katsokaa noita tekoripsiä ja rajauksia, sekä tekohuulia ja lip liftiä jotka osuu kohta nenään. Eikö telkkariin kannattaisi hieman panostaa, vai onko noilla näkö mennyt, järjen lisäksi
https://preview.redd.it/mwicclrziwda1.jpg?width=640&crop=smart&auto=web…
Darceyllä lähtenyt mopo käsistä noiden instagram-filttereiden takia
https://preview.redd.it/oe5wuvdavwda1.jpg?width=640&crop=smart&auto=web…
Florianille on pakotettu tekohampaat, jotta olisi edustava telkkarissa. Florian valittaa kun ei ole kavereita ja on yksinäinen Jenkeissä, mutta plussapallosiskokset kuvittelevat että uudet hampaat tekevät miehen onnelliseksi. Tai muu kirurgia
https://i.redd.it/3es5vka0xaea1.jpg
Mitä noiden kaksosten vartaloille tehtiin viimeksi? Eikö ne pistäneet Turkissa pakaraimplantteihin monta tonnia rahaa alle 2 v sitten? Mihin ne katosivat? Rahat olisi voinut säästää koska tuossa pakarat näyttää Angelan sisäänvedetyiltä pakaroita, liian pitkä tekotukka vielä korostaa tuota.
https://preview.redd.it/jwc45o89vraa1.jpg?width=960&crop=smart&auto=web…
Tytär kinusi college-opiskelurahaa instagramissaan, kun äidin rahat loppu.
Jenkkihuhut kertoo että kaksosten isä olisi rahoittanut tätä sarjaa ja ollut piilotuottamassa, muuten eivät olisi sarjaa saaneet.
Aika roisin näköinen toppi Darceylla, vai kumpi tuossa alimmassa kuvassa istuu.
Muutenkin näyttävät todella epätoivoisilta.
Taitaa olla Darcey joka istuu, se on turvonneempi noista nykyään.
Darcey on kade kun Stacey on naimisissa ja sillä on hyvä suhde, ollut varmaan kohta jo 9-10 vuoden ajan.

Muutenkin näyttävät todella epätoivoisilta.Taitaa olla Darcey joka istuu, se on turvonneempi noista nykyään.

Kateuden voisin ymmärtää teinityttöjen kesken, mutta nämähän ovat jo vanhoja naisia. Staseyn siippa taitaa olla pikkasen samaa laatua joihin Darcey aina tömähtää. Ehkä se on kaksosten tapa, voisivat mennä jo eläkkeelle.
Vierailija kirjoitti:
Mä en jaksa Shaeedan ja Bilalin vänkäystä! Joo vauva, ei vauva, joo vauva, ei vauva.....
Menisivät pois meidän telkkareista!
Kukahan siinä vänkää? Shaeeda. Ja nyt ymmärrän hyvin, mistä Bilal on puhunut koko ajan. Sheeda uhkailee aina erolla, jos ei asiat mene hänen tahtonsa mukaan.

Bilal on nyhverö, ex-vaimo sählää ihan liikaa, teinit sanovat varmasti oman sanansa. Bilalin pitää olla kyllä tarkkana, ettei käy vahinko. Ex-vaimo kalsea tyyppi ja tämä Shaeeda vielä kalseampi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten toi Yara voi ärsyttää näin paljon.
Olen kaksi ja puolivuotta ollut onneton, anna minun nyt olla onnellinen. Kivasti sanottu aviopuolisolle.
Miksiköhän on ylipäätään lähtenyt jenkkeihin? Kaikkialla muualla on niin ihanaa, paitsi Jenkeissä.
Tiesi kyllä jovin työn ennen tuloaan, siitäkin aina valittaa. Tili varmaan kelpaa kuitenkin hyvinkin.Tuon tyyppinen ihminen ihminen ei tule koskaan olemaan onnellinen. Ei ikinä. Tuskin oli onnellinen ennen Joviakaan.
Ja tuo uhriutuminen on kannattavaa, jos saa toisenkin uskomaan siihen, että on uhri. Silloinhan toinen raataa ja raataa ja hyvittelee päälle, että "joutuu" olemaan töissä. Mikäs sen parempi asema tälle toiselle osapuolelle. Aina voi olla vaatimassa.
Munkin mielestäni Yara on sitä tyyppiä, joka ei koskaan ole tyytyväinen. Lasi on hänelle ikuisesti puolityhjä.
Mitä yhteistä Yaralla ja Jovilla on, täytyyhän heillä nyt jotain olla kun naimisiin menivät. Minä en keksi muuta kuin raha, toinen tienaa ja toinen tuhlaa.

Molemmat oli kovia bilettäjiä, bileissähän he tapasivat ymmärtääkseni?
Jovi kierteli Euroopassa ja mm. Ukrainassa sen Saksassa (Münchenissä?) asuvan georgialaisen pitkän kaverinsa kanssa, ja tapasivat naisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Darcey voisi vihdoin pukeutua kokoisiinsa vaatteisiin eikä vetaista kahta numeroa liian pieniä kolttuja päällensä koska ne ei kaunista ketään
https://i.redd.it/xzzl3trjs2ea1.jpg
Naamansakaan ei enää pahemmin liiku botoxin takia, mutta nuo täytemuhkurat liikkuu senkin edestä
https://i.redd.it/gnast6d0syda1.jpg
Stacey kuvassa, olemus suttuinen ja halpa. Katsokaa noita tekoripsiä ja rajauksia, sekä tekohuulia ja lip liftiä jotka osuu kohta nenään. Eikö telkkariin kannattaisi hieman panostaa, vai onko noilla näkö mennyt, järjen lisäksi
https://preview.redd.it/mwicclrziwda1.jpg?width=640&crop=smart&auto=web…
Darceyllä lähtenyt mopo käsistä noiden instagram-filttereiden takia
https://preview.redd.it/oe5wuvdavwda1.jpg?width=640&crop=smart&auto=web…
Florianille on pakotettu tekohampaat, jotta olisi edustava telkkarissa. Florian valittaa kun ei ole kavereita ja on yksinäinen Jenkeissä, mutta plussapallosiskokset kuvittelevat että uudet hampaat tekevät miehen onnelliseksi. Tai muu kirurgia
https://i.redd.it/3es5vka0xaea1.jpg
Mitä noiden kaksosten vartaloille tehtiin viimeksi? Eikö ne pistäneet Turkissa pakaraimplantteihin monta tonnia rahaa alle 2 v sitten? Mihin ne katosivat? Rahat olisi voinut säästää koska tuossa pakarat näyttää Angelan sisäänvedetyiltä pakaroita, liian pitkä tekotukka vielä korostaa tuota.
https://preview.redd.it/jwc45o89vraa1.jpg?width=960&crop=smart&auto=web…
Tytär kinusi college-opiskelurahaa instagramissaan, kun äidin rahat loppu.
Jenkkihuhut kertoo että kaksosten isä olisi rahoittanut tätä sarjaa ja ollut piilotuottamassa, muuten eivät olisi sarjaa saaneet.
Aika roisin näköinen toppi Darceylla, vai kumpi tuossa alimmassa kuvassa istuu.
Muutenkin näyttävät todella epätoivoisilta.Taitaa olla Darcey joka istuu, se on turvonneempi noista nykyään.
Darcey on kade kun Stacey on naimisissa ja sillä on hyvä suhde, ollut varmaan kohta jo 9-10 vuoden ajan.
Kateuden voisin ymmärtää teinityttöjen kesken, mutta nämähän ovat jo vanhoja naisia. Staseyn siippa taitaa olla pikkasen samaa laatua joihin Darcey aina tömähtää. Ehkä se on kaksosten tapa, voisivat mennä jo eläkkeelle.
Nuohan keski-ikäiset kohta 50v täyttävät käyttäytyy kuin teinit, ne puhuu teinityylillä ("Tsiigaa me viileet muijat siis niinx biletetään ihquu hei" olisi suomiversio niiden puhetyylistä, terveisin Jenkeissä asunut allekirjoittanut) ja riitelee huomiosta kuin teinit, ja Darcey rääkyy dramaattisesti miesten perään kuin 15v teinityttö tekisi ekan poikaystävän perään, joka jätti kun pärinämopo ja kaverit oli kivempaa seuraa kuin kitisevä tyttö.
Onneksi Darceyn tyttäret käyttäytyvät aikuisemmin ja puhuu aikuisemmin. Ainakin sarjassa.
Säälittää silti ne tyttäret kun asuvat vaarillaan, kun äiti bilettää, ryyppää ja roikkuu miesten perässä ja makoilee plastikkakirurgien pöydillä. Joka kerta tyttäret saa pelätä äidin puolesta että selviääkö hengissä seuraavasta ja sitä seuraavasta nukutuksesta ja leikkauskomplikaatioista :( Lyön vaikka vetoa että ovat koukussa hyvin voimakkaisiin kipulääkkeisiin joita saavat toimenpiteiden jälkeen.
Connecticutissa asuvat on raportoineet että kun jotkut paikalliset aikuiset oli jossain ostarissa päivitelleet hieman suruissaan jakson jälkeen että "Voi että, mitä Darcey oli taas tehnyt itselleen ja kun noin monta leikkausta" siinä kun Darcey oli turvonneena Turkissa leikkelyn jälkeen, hyvä että pystyi huultensa läpi jotain äänen kähinää sössöttämään jos muistatte, niin se vanhempi tyttö oli syöksynyt siihen huutamaan niiden eteen kurkku suorana tyyliin "Haistakaa te pitkät V ** TUT, mun äiti on sentään telkkarissa, te ette ole!!!" eli tuntuu pahalta että joutuvat äitiään tuolla tavalla puolustamaan, vaikka itse totesivat että äiti näytti leikkausten jälkeen Miss Piggy possulta.
Lisäksi eräs opiskelijatyttö joka siellä paikallisen tavaratalon kassalla, on ihmetellyt että kun Darcey vaikuttaa känniseltä tai lääkepöhnäiseltä, kerää kamalasti kosmetiikkaa koriin kerralla ja makselee sen 500 dollaria, päivittäiskosmetiikkaa ja hajuvesiä. Kerran tyttärensä olisi halunnut ostaa jotain halpaa niin tämä oli kännirähissyt siinä että "Eihän tuo edes ole mikään merkkituote, vie pois!"
Darcey sentään ystävällinen. Stacey kuulemma todella tyly ja kettumainen, ei tervehdi ketään kassoilla eikä ravintolatyöntekijöitä, nokka pystyssä menee. Florian on ystävällinen ja mukava, sieltä kerrotaan. Stecey vetää sitä perässään kuin koiraa. Ihmettelevät että kuinka kauan Florian jaksaa Staceytä.

Florian on kyllä aikamoinen kuumakalle, tarvitsee eläkseen rahaa ja Stacyellä on iso lompsa.
Leida on kuin keskenkasvuinen, itsekeskeinen kakara. Tai ainakin käsikirjoitettu sellaiseksi.
Jos hän kerran on varakkaasta Indonesialaisesta perheestä, miksiköhän hän ei kustanna vaikkapa uusia huonekaluja, joita halajaa. Sen sijaan, että vaatii Ericin luopumaan elatusmaksujen maksamisesta.
Jos toinen koko ajan uhkailisi kotiinlähdöllä, kehottaisin kerämään kimpsut ja kampsut ja lähtemään sinne kotiin.

Ne naiset jotka on saaneet mut näkemään eniten punaista tässä sarjassa, on olleet seko-Leida, hullu-Anfisa ja uhriutujahuutaja-Danielle.
Palaan inhokkimiehiin myöhemmin :D
Vierailija kirjoitti:
Leida on kuin keskenkasvuinen, itsekeskeinen kakara. Tai ainakin käsikirjoitettu sellaiseksi.
Jos hän kerran on varakkaasta Indonesialaisesta perheestä, miksiköhän hän ei kustanna vaikkapa uusia huonekaluja, joita halajaa. Sen sijaan, että vaatii Ericin luopumaan elatusmaksujen maksamisesta.
Jos toinen koko ajan uhkailisi kotiinlähdöllä, kehottaisin kerämään kimpsut ja kampsut ja lähtemään sinne kotiin.
Jos tämä Leida on tätä mallia, mikä malli se lasten äiti on ollut ja oli. Kävi puhuttelemassa tulokasta, miksi ei ottanut lapsiaan suojaan. Säälitti namä lapset, missä läävässä tämän isänsä kanssa asuivat ja siihen tuotiin vielä varakkaan perheen vesa varakkaan sukunsa kanssa pällistelemään. Aika raju juttu oli tästäkin tehty, jos oli jonku mielikuvituksen tuote.
Natalie on säälittävä tilanteessa, Miken kanssa karahti karille ja etsii kai edelleen sitä miestä tuleville lapsilleen. Voi kuinka Miken äiti tosiaan vihasi tätä naista, aiemmin en oikein tajunnutkaan. Pahinta se, että Natalieta kohdeltiin huonosti ja silmät kirkkaina kumpikin hoki, että mitä nyt eihän me tehty mitään. Aivan kuin lapset hiekkalaatikolla. Mikelle sopii äiti ja se eno, vai setäkö se oli vallan mainiosti kissojen lisäksi.
Noilla Brandonin vanhemmilla taitaa olla alkoholiongelma. Joka ikisessä kohtauksessa niillä on kaljatuoppi ja viinilasi käsissä. Ja äiti varsinkin punottaa niin humalaisen oloisina.
Vierailija kirjoitti:
Oliko se Jesse joka paljasti jälkeenpäin että Darcey ja Stacey oli ottaneet yhteen niin pahasti että poliisi oli tullut hakemaan heidät? Eivät voineet kiistää koska siitä oli jotkut poliisin pidätyskuvat.
Eli siskoksilla kilpailusuhde keskenään, kumpi kauniimpi ja parempi heistä. Nyt neljännellä kaudella ottavat kai taas yhteen.
Darcey ja Stacy säälittävät minua, en ole fani. Vielä vähemmän olen Jessen fani, itsestään liikaa luuleva muovipökkelö, tyrkkyjen tyrkky teeskentelijä. Ja toi mihin Jesse viittas, on joku tosi vanha juttu, siskosten riita, ei edes mitään valtavan dramaattista.
Mieskin on kanssani nyt katsonut näitä, haki tänään lippalakinkin päähänsä. Onko joku laskenut niitä lakkeja? Oliko matkatavaroissa mitään muuta, kun ei vaatetus muuten oikein ole näyttänyt vaihtelevan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en jaksa Shaeedan ja Bilalin vänkäystä! Joo vauva, ei vauva, joo vauva, ei vauva.....
Menisivät pois meidän telkkareista!
Kukahan siinä vänkää? Shaeeda. Ja nyt ymmärrän hyvin, mistä Bilal on puhunut koko ajan. Sheeda uhkailee aina erolla, jos ei asiat mene hänen tahtonsa mukaan.
Taidan olla ainoa, joka ymmärtää Shaeedaa tässä vauvakysymyksessä. Biologinen kello tikittää ja lääkärillä käynti toi tiedon, ettei asian kanssa olisi varaa kauaa enää jahkailla. Jos haaveilee äitiydestä, niin onhan se ongelmallinen paikka parisuhteessa, jos puoliso jarruttelee. Miehillä ei ole mitään parasta ennen -päiväystä lapsenteossa, mutta valitettavasti naisilla on.
Yhtäältä ymmärrän Shaeedaa, varsinkin kun ottaa huomioon, että Bilal oli ennen hänen saapumistaan jenkkeihin puhunut lapsenteosta suopeammin kuin nyt. 🙄 Toisaalta taas jos ja kun lapsi on hänelle niin tärkeä, ei hänen ehkä olisi kannattanut naida Bilalia lainkaan. Selvästi Shaeedalla on tullut kiire, kun on tajunnut iän painavan päälle ja aiemmin on kotimaassaan keskittynyt ehkä enemmän työhönsä. Tosin olihan hän kihloissa jo aikaisemmin ja se meni mönkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko se Jesse joka paljasti jälkeenpäin että Darcey ja Stacey oli ottaneet yhteen niin pahasti että poliisi oli tullut hakemaan heidät? Eivät voineet kiistää koska siitä oli jotkut poliisin pidätyskuvat.
Eli siskoksilla kilpailusuhde keskenään, kumpi kauniimpi ja parempi heistä. Nyt neljännellä kaudella ottavat kai taas yhteen.
Darcey ja Stacy säälittävät minua, en ole fani. Vielä vähemmän olen Jessen fani, itsestään liikaa luuleva muovipökkelö, tyrkkyjen tyrkky teeskentelijä. Ja toi mihin Jesse viittas, on joku tosi vanha juttu, siskosten riita, ei edes mitään valtavan dramaattista.
Jatkan vielä. Ensin ilahduin Jessen vanhemmista, boheemi hippipariskunta. Mut mitä potaskaa, "et ole Jessen tasolla, Jesse on niin kyvykäs, kaunis ja hänellä on loistava tulevaisuus", plaaplaa. Ja Jesse leikki Alankomaiden prinssiä leuhkana.
Samanlaisia harhoja sillä Leidallakin. Kasvaneet omassa kuplassaan ja tosielämä tuottaa vaikeuksia.
Vierailija kirjoitti:
Yhtäältä ymmärrän Shaeedaa, varsinkin kun ottaa huomioon, että Bilal oli ennen hänen saapumistaan jenkkeihin puhunut lapsenteosta suopeammin kuin nyt. 🙄 Toisaalta taas jos ja kun lapsi on hänelle niin tärkeä, ei hänen ehkä olisi kannattanut naida Bilalia lainkaan. Selvästi Shaeedalla on tullut kiire, kun on tajunnut iän painavan päälle ja aiemmin on kotimaassaan keskittynyt ehkä enemmän työhönsä. Tosin olihan hän kihloissa jo aikaisemmin ja se meni mönkään.
Mutta jos hän nyt eroaa Bilalista niin ehtiikö sittenkään saada lasta koska kyllähän uuden miehen etsiminen nelikymppisenä vie aikaa ja ennen kuin uusi mies on saatu ymmärtämään että nyt olisi kiire alkaa tekemään lasta...?Normaalit ihmiset kun yleensä haluavat tutustua kumppaniin ennen lapsen tekoa.
Joo, vaikea tilanne. Helpompaa ehkä olisi hyväksyä ettei saa lasta. Tai ainakin lopetettava tuo jankuttaminen niin voihan olla että se Bilal vielä heltyisi kun näkisi miten helppo kumppani Shaeeda on ilman jokapäiväistä vääntöä lapsesta.
Tietääkö joku kuinka helppoa USAssa yksinäisen naisen on saada hedelmöitysklinikalta apua? Ovat monissa asioissa kuitenkin aika konservatiivisia ja rahaahan tuo vaatii. Tietysti S voi aina palata takaisin kotimaahansa, jos se lapsi sitten on se asia että on valmis luopumaan kaikesta muusta.