90 days Fiancee
Yleisiä havaintoja: Miten isoja riskejä jotkut naiset ottavat tehdessään elämänmittaisia valintoja. Ja sitten päätyvät naimisiin ja lapsen saamaan jonkun miehen kanssa, jota selvästikään eivät rakasta, kuten Karina ja Paul. Paulhan on aivan kädetön ja avuton. Miten on saanut "sen" sisään, että lapsi on saatu alulle, sitä ihmettelen. Tai Yara ja Jovi: ukrainalainen bilehile löytää itsensä New Orleansista kälyisestä kämpästä vastasyntyneen kanssa! Ei hyvä ennuste. Toiseksi ihmettelen amerikkalaisten naisten kyvyttömyyttä ymmärtää muita kulttuureja, vaikka kulttuurien sulatusuunissa elävät. Jos menee naisimisiin muslimimiehen kanssa, ei kannata ihmetetellä ja pyöritellä silmiään, jos mies haluaa viettää Ramadania. Etiopiaan muuttanut Ariela hinaa paikalle eksänsä, vaikka mies Biniaym ei sitä käsitä ja pelkää suhteen rikkoutuvan ja naisen vievän hänen poikansa pois hänen luotaan. Näin taisi käydäkin. Tämä Ariela on ehkä eniten itseään pettävä nainen näissä, lisäksi Tania, joka on Synginin kanssa. Hänhän sanoi alussa, että hän on jo tavannut sielunkumppaninsa ja eronnut tästä. Siinä oli Synginillä nieleksimistä. Tania tuntuu olevan patologisen itsekäs ja empatiakyvytön. Ihmetyttää myös, että yli viisikymppiset ylipainoiset naiset tosissaan muka haluavat lapsen uuden patrnerin kanssa, kuten Angela, ja luulevat, että se onnistuu. Ja vielä Darcey, jota hehkutetaan vahvaksi naiseksi. Nainen, joka pyörii jatkuvasti sotkuisissa mieskuvioissa, ei todellakaan ole vahva. Miten halukkaita ihmiset ovat tulemaan huijatuksi. Kuten Pillow talkissa Annie ja David näyttävät tulevan hyvin juttuun, vaikka en olisi lyönyt vetoa suhteen onnistumisesta.
Katso lähetysajat : 90 päivää morsiamena - Iltapulu.fi TV-opas
Kommentit (27900)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä olisin Jovina pahoittanut mieleni kun Yara sanoo että on ollut 2,5 vuotta onneton (siis lähes koko USAssa-oloajan). Miten voisi loukata toista pahemmin? Eikö ollut onnellinen edes pikkuvauvastaan? Sitten Saksassa ollessaan julistaa että "tämä on kotimaani". Ei ole, Ukraina ei ole sama kuin koko Eurooppa!
Häikälemätön kiipijä!'
Tosiasia! Kun katsoo Jovia ja äitiään, ja vertaa Yaraa ja äitiään, niin näkee ketkä on aitoja sydämellisiä, tunteikkaita ja huolehtivia ihmisiä, ja ketkä pyrkyrikiipiöitä jotka tuijottaa vaan miehen lompakkoa!
Yaran äidille kun kelpasi se että Yara oli varakkaan lääkärin sivuhoito jossain vaiheessa ennen Jovia eli kauneusleikkaustensa jälkeen, varmaan vaan yksi monista lääkärimiehen hoidoista, mutta siihen se äiti sitä kannusti. Vaikka oli itse jätetty nainen niin luulisi että haluaisi tyttärelle rakkautta ensisijaisesti ja sitten rahaa.
Jovin äiti rakastaa poikaansa, tiedostaa pojassaan myös heikkouksia mutta tuki nuorta paria kaikin tavoin, samoin heidän lastaan.
Ja Yaran äiti, no antaa olla kun ei taustoja tiedä.
Miten se aina onkin niin, että vain poikia täytyy aina arvostella ja ryöpyttää ja "hävetä" heidän puolestaan. Kukaan ei puhu tyttäristään yhtä ankarasti kuin pojista tai kohtele niin rumasti.
Kaksinaismoralistista.
Paulin äiti haukkui poikaansa ihan paskaks ja huus jatkusvasti turpa kiinni, kun poika ei olis antanut liikkuvassa autossa irrottaa poikaa istuimesta (kuten jokainen vastuullinen vanhempi toimis!)
Kun yara löi Jovia, Jovin äiti kysyi: "Mitä teit ansaitaksesi sen?"
Miettikää kun tekis noin esim isät tyttärilleen.
Ettehän äidit sorru samaan?
Yaralla oli eilisessä kohtauksessa uudet Versacen aurinkolasit 490 EUR ja uusi nahkainen Guccin Dionysus pikkulaukku 2750 EUR. Kyllä näyttää Jovin palkka kelpaavan toistaiseksi =)
Mä en jaksa Shaeedan ja Bilalin vänkäystä! Joo vauva, ei vauva, joo vauva, ei vauva.....
Menisivät pois meidän telkkareista!
Siis eihän niistä Angelan näyttämistä viesteistä edes käynyt mitenkään ilmi se että se viestien vaihto olisi tapahtunut Michaelin ja jonkun toisen naisen välillä! 😂
Vierailija kirjoitti:
Yaralla oli eilisessä kohtauksessa uudet Versacen aurinkolasit 490 EUR ja uusi nahkainen Guccin Dionysus pikkulaukku 2750 EUR. Kyllä näyttää Jovin palkka kelpaavan toistaiseksi =)
Miksi ei kelpaisi.
Ovat naimisissa( kumpikin vapaaehtoisesti) ja mies on hyvätuloinen, koulutettu ja haluaa ilahduttaa vaimoaan.
Siinä ei kukaan riistä tai ryöstä keneltäkään.

No kyllä Yaran puheista saa käsityksen, että hän ei ole vapaaehtoisesti naimisissa. Vaan on on ollut onneton ja kärsinyt kaksi ja puolivuotta
Muutenkin ainaista valitusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yaralla oli eilisessä kohtauksessa uudet Versacen aurinkolasit 490 EUR ja uusi nahkainen Guccin Dionysus pikkulaukku 2750 EUR. Kyllä näyttää Jovin palkka kelpaavan toistaiseksi =)
Miksi ei kelpaisi.
Ovat naimisissa( kumpikin vapaaehtoisesti) ja mies on hyvätuloinen, koulutettu ja haluaa ilahduttaa vaimoaan.
Siinä ei kukaan riistä tai ryöstä keneltäkään.
Ööö tuota seurataanko me ylipäätään edes samaa tv-sarjaa......?
Yara valittaa, ruikuttaa, vinkuu, kitisee, vaatii, eikä ole onnellinen, ja haukkuu USA:ta ja amerikkalaisia minkä ehtii. Sitten Jovi joutuu ostaa sen hiljaiseksi muutamilla luksustuotteilla jotta se saisi vähän kivoja somekuvia ja tykkäyksiä niiden avulla. Lapsikin alkaa vaatimaan enemmän huomiota, eikä ole enää mikään sylissä kannettava ja puettava nukkeasuste.
Oletteko muuten tekin huomanneet että se Myla-tytär on aina nyrpeä ja totinen kun on Yaran ja Yaran äidin seurassa mutta nauraa ja hymyilee kun on Jovin tai Jovin äidin seurassa?
Onko Yarassa ja äidissään niin paljon sellaista negatiivista energiaa että tarttuu lapseen? Yara on kova valittamaan ja näyttämään hapanta naamaa ja sellaista maukuvaa valittamista eikä aitoa iloista äänensävyä edes osaa tuottaa, joten toivottavasti lapsi ei ota siitä mallia. Yaran naamakaan ei liiku botoksin ja täyteaineiden takia, joten ehkä siksi lapsi ei osaa lukea äitinsä ilmeitä?
Luin itseasiassa tuosta aiheesta kauneus- ja terveysalan lehdestä kun olin Jenkeissä, ja siellä kerrottiin tutkimuksesta jossa oli ilmennyt sellaista että ne vauvat olivat hämillään joiden äideillä oli vain yksi ja ainoa jämähtänyt, jäätynyt botoksi-ilme naamalla ja kun otsa eikä suutkaan liikkuneet kun botoxia suun ympärillä, leuassa ja kovettunutta luonnotonta täytettä huulissa, että eivät osaa tulkita äitinsä kasvoja eikä sitä kautta eikä tunteita. Enpä ollut tullut ajatelleeksi tuollaista mutta siinä oli mainintaa että eräässä tapauksessa vauva oli enemmän kiintynyt perheen lastenhoitajaan koska hoitajalla ei ollut vieraita aineita naamassa ja elehti niin että vauva ymmärsi häntä paremmin ja koki hoitajan positiivisemmaksi hahmoksi jolle pystyi hymyillä takaisin.
Täytteitä ja botoksia ei tietenkään saisi olla elimistössä kun on raskaana eikä imetyksen aikana, mutta joskus vaikuttaa siltä ettei nuo jenkit välitä sellaisesta, kunhan näyttävät hyvältä niin ottavat terveysriskit ja riskeeraavat muutkin siinä sivussa : (
Tosiaan sillä metrosexuaali-Timillä on ikään kuin poika, mutta sekin poika on ex-tyttöystävän lapsi, jonka Tim olisi adoptoinut mutta prosessi jäi kesken koska erosivat. Eivät olleet naimisissa.
Tämä poika valmistui armeijan laivastosta 2 v sitten.
https://soapdirt.com/90-day-fiance-tim-malcolm-son-in-military/
Eikö adoptioprosessi jäänyt kesken Chloenkin suhteen, siis Veronican tyttären?
Mitä toi Tim on oikein touhuillut kun keräillyt yksinhuoltajia joilla lapsia, sitten ei ole adoptoinut loppuun asti mutta kutsuu niitä lapsikseen? Biologisia ei ole, muttei virallisia lapsiakaan. Eihän niillä lapsilla ole mitään perimisoikeuksia tms ellei testamenttiin tekisi erilliset lisäykset ex-naisystävien biologisista lapsista.
Nyt on kyl pahasti Tim hampaidenvälissä joillain 😂 ihan jees tyyppi Tim on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yaralla oli eilisessä kohtauksessa uudet Versacen aurinkolasit 490 EUR ja uusi nahkainen Guccin Dionysus pikkulaukku 2750 EUR. Kyllä näyttää Jovin palkka kelpaavan toistaiseksi =)
Miksi ei kelpaisi.
Ovat naimisissa( kumpikin vapaaehtoisesti) ja mies on hyvätuloinen, koulutettu ja haluaa ilahduttaa vaimoaan.
Siinä ei kukaan riistä tai ryöstä keneltäkään.
Ööö tuota seurataanko me ylipäätään edes samaa tv-sarjaa......?
Yara valittaa, ruikuttaa, vinkuu, kitisee, vaatii, eikä ole onnellinen, ja haukkuu USA:ta ja amerikkalaisia minkä ehtii. Sitten Jovi joutuu ostaa sen hiljaiseksi muutamilla luksustuotteilla jotta se saisi vähän kivoja somekuvia ja tykkäyksiä niiden avulla. Lapsikin alkaa vaatimaan enemmän huomiota, eikä ole enää mikään sylissä kannettava ja puettava nukkeasuste.
Juu, toiset jonkun mielestä valittaa ja toiset haukkuu tositv:n ihmisiä.
Kummat sitten fiksumpia?
Vierailija kirjoitti:
Siis eihän niistä Angelan näyttämistä viesteistä edes käynyt mitenkään ilmi se että se viestien vaihto olisi tapahtunut Michaelin ja jonkun toisen naisen välillä! 😂
Ihmettelin, että mistä ne on kuvakaappaus ja kenen toimesta. Ja mistä? Jäi avoimeksi.

Kyl tää on nykyään tositeeveestä kaukana.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko muuten tekin huomanneet että se Myla-tytär on aina nyrpeä ja totinen kun on Yaran ja Yaran äidin seurassa mutta nauraa ja hymyilee kun on Jovin tai Jovin äidin seurassa?
Onko Yarassa ja äidissään niin paljon sellaista negatiivista energiaa että tarttuu lapseen? Yara on kova valittamaan ja näyttämään hapanta naamaa ja sellaista maukuvaa valittamista eikä aitoa iloista äänensävyä edes osaa tuottaa, joten toivottavasti lapsi ei ota siitä mallia. Yaran naamakaan ei liiku botoksin ja täyteaineiden takia, joten ehkä siksi lapsi ei osaa lukea äitinsä ilmeitä?
Luin itseasiassa tuosta aiheesta kauneus- ja terveysalan lehdestä kun olin Jenkeissä, ja siellä kerrottiin tutkimuksesta jossa oli ilmennyt sellaista että ne vauvat olivat hämillään joiden äideillä oli vain yksi ja ainoa jämähtänyt, jäätynyt botoksi-ilme naamalla ja kun otsa eikä suutkaan liikkuneet kun botoxia suun ympärillä, leuassa ja kovettunutta luonnotonta täytettä huulissa, että eivät osaa tulkita äitinsä kasvoja eikä sitä kautta eikä tunteita. Enpä ollut tullut ajatelleeksi tuollaista mutta siinä oli mainintaa että eräässä tapauksessa vauva oli enemmän kiintynyt perheen lastenhoitajaan koska hoitajalla ei ollut vieraita aineita naamassa ja elehti niin että vauva ymmärsi häntä paremmin ja koki hoitajan positiivisemmaksi hahmoksi jolle pystyi hymyillä takaisin.
Täytteitä ja botoksia ei tietenkään saisi olla elimistössä kun on raskaana eikä imetyksen aikana, mutta joskus vaikuttaa siltä ettei nuo jenkit välitä sellaisesta, kunhan näyttävät hyvältä niin ottavat terveysriskit ja riskeeraavat muutkin siinä sivussa : (
Onhan tutkittu, kuinka aikanaan vauvoja sullottiin lastenkoteihin, joissa ei ollut mitään virikkeitä. Näin lapset eivät oppineet kommukoimaan, paljon autismia ja vauvat eivät oppineet kohdistamaan katsettaan. Sikiöön vaikuttaa toki äidin terveydentila ja vastasyntynyt huomioi äidin, hoivaajansa kasvoista hellyyden, katsekontaktin, hymyn ja rakkaudellisen hyväksynnän.

Tämä vielä. Olen kiinnittänyt tähän huomiota. Lapsi kitisee ja on joidenkin mielestä vaativa, mutta lapsihan viestii pahaa oloa, huomatkaa minut, minä olen tässä. Ei tarvita kaikkia hörselöitä, ei todellakaan.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on kyl pahasti Tim hampaidenvälissä joillain 😂 ihan jees tyyppi Tim on.
No ei todellakaan ainakaan minulla ole mitään hampaankolossa. Oli vaan kärsimys katsoa, kun Tim meni Veronican sormuksen kanssa muka kosimaan toista naista. Tutustui naisen lapseen ja äitiinkin,se kaikki oli hyvin väkinäistä.
Kiemurteli, vaikka nainen olisi halunnut rakkauden täyttymystä ja kiehnäsi, mutta ei vaan saanut tätä metroseksuaalia heräämään. Tim on selvästi hankittu sarjaan esittämään jotain, en ymmärrä mitä ja miksi.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on kyl pahasti Tim hampaidenvälissä joillain 😂 ihan jees tyyppi Tim on.
Etkö ole seurannut sarjaa? Siitä sai oudot vibat heti alusta saakka. Juuri se kun lähtee Kolumbiaan tapaamaan naista ja tämän tytärtä, exän sormus mukana.
Lähtee tapaamaan naista josta ei olekaan kiinnostunut. Ei suutelemaan, eikä puhettakaan seksistä.
Siitä tuli mieleen että hakeeko vain sille asekoristekaupalleen näkyvyyttä. Tai että haluaako tyylitaituriksi. Vai mitä tuo ylipäätään hakee tuolta sarjalta? Jäänyt jotenkin epämääräinen olo siitä. Tosiaan on ollut aika pitkään pelkkänä sarjan kommentaattorina, muttei muuten ota osaa, paitsi sitten exänsä kanssa kun exä pääsee Sinkkuelämää 2:seen niin siellä istuu kuin tympeä isäpappa kotona odottamassa alaikäistä tytärtä kotiin deitti-illalta.
Monet jenkkiläisetkin on kyselleet että miksi Tim ja Veronica on koko ajan kommentoimassa niissä sohvajaksoissa. Vaikka Tim oli vain yhdellä kaudella mukana, kauan sitten, eikä sitäkään oikein näytetty missään ihmissuhteessa paitsi että oli kaveria tuon exän kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis eihän niistä Angelan näyttämistä viesteistä edes käynyt mitenkään ilmi se että se viestien vaihto olisi tapahtunut Michaelin ja jonkun toisen naisen välillä! 😂
Ihmettelin, että mistä ne on kuvakaappaus ja kenen toimesta. Ja mistä? Jäi avoimeksi.
ja se puhekin sillä nauhalla mitä se Angela pisti päälle kun kuvattiin, niin kuulosti joltain Michaelin imitaattorilta, niiltä miehiltä jotka tekee noita parodioita (muutama sivu taaksepäin on niitä youtubevideoita)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yaralla oli eilisessä kohtauksessa uudet Versacen aurinkolasit 490 EUR ja uusi nahkainen Guccin Dionysus pikkulaukku 2750 EUR. Kyllä näyttää Jovin palkka kelpaavan toistaiseksi =)
Miksi ei kelpaisi.
Ovat naimisissa( kumpikin vapaaehtoisesti) ja mies on hyvätuloinen, koulutettu ja haluaa ilahduttaa vaimoaan.
Siinä ei kukaan riistä tai ryöstä keneltäkään.
Ööö tuota seurataanko me ylipäätään edes samaa tv-sarjaa......?
Yara valittaa, ruikuttaa, vinkuu, kitisee, vaatii, eikä ole onnellinen, ja haukkuu USA:ta ja amerikkalaisia minkä ehtii. Sitten Jovi joutuu ostaa sen hiljaiseksi muutamilla luksustuotteilla jotta se saisi vähän kivoja somekuvia ja tykkäyksiä niiden avulla. Lapsikin alkaa vaatimaan enemmän huomiota, eikä ole enää mikään sylissä kannettava ja puettava nukkeasuste.
Juu, toiset jonkun mielestä valittaa ja toiset haukkuu tositv:n ihmisiä.
Kummat sitten fiksumpia?
Haloo me ei sentään tungeta itseämme telkkariin nolaamaan itseämme!
Jotkut tekee sen vapaaehtoisesti ja hakee reaktiota muilta. Tässä nyt sitten huviksemme kommentoimme. Veeduttaako??!
Luuletko oikeasti että jopa tuolla Jenkeissä pystyisi lähetellä tuliaseita osavaltiosta toiseen tuosta vaan, Timin pikku kätösten koristeltaviksi? :D Istuukohan se muuten siellä kämpillä nämä kultanaamiolaput silmillä ja liimailee kimalteita ja glittereitä niihin aseisiin, samalla kun hokee että miten ihquu tästäkin tulee?
https://preview.redd.it/o26uavuyymh31.jpg?auto=webp&s=f5e1d22f7ba605a00…
Joo tämä on erikoista että Tim pukeutuu kuin teinitytöt tai aikuispissikset
https://www.intouchweekly.com/wp-content/uploads/2022/11/90-Day-Fiance-…
https://k5k8z6h5.stackpathcdn.com/wp-content/uploads/2021/02/90-Day-Fia…
https://preview.redd.it/ldksfszdp0t31.jpg?auto=webp&s=14e392df2927feb45…
ja exänsä Jeniffer pukeutuu kuin olisi sadomasokistien ruoskintabileisiin menossa :D
https://www.cheatsheet.com/wp-content/uploads/2021/11/A85379C3-3E8F-469…
ja tämä Darceyn ja nykyään myös Jenifferin exä Jesse pukeutuu kuin sirkustirehtööri :D
https://preview.redd.it/b4vw1w6j30281.jpg?width=960&crop=smart&auto=web…
Onhan tämä ohjelma kieltämättä ihan kuin joku sirkus-freakshow välillä.