90 days Fiancee
Yleisiä havaintoja: Miten isoja riskejä jotkut naiset ottavat tehdessään elämänmittaisia valintoja. Ja sitten päätyvät naimisiin ja lapsen saamaan jonkun miehen kanssa, jota selvästikään eivät rakasta, kuten Karina ja Paul. Paulhan on aivan kädetön ja avuton. Miten on saanut "sen" sisään, että lapsi on saatu alulle, sitä ihmettelen. Tai Yara ja Jovi: ukrainalainen bilehile löytää itsensä New Orleansista kälyisestä kämpästä vastasyntyneen kanssa! Ei hyvä ennuste. Toiseksi ihmettelen amerikkalaisten naisten kyvyttömyyttä ymmärtää muita kulttuureja, vaikka kulttuurien sulatusuunissa elävät. Jos menee naisimisiin muslimimiehen kanssa, ei kannata ihmetetellä ja pyöritellä silmiään, jos mies haluaa viettää Ramadania. Etiopiaan muuttanut Ariela hinaa paikalle eksänsä, vaikka mies Biniaym ei sitä käsitä ja pelkää suhteen rikkoutuvan ja naisen vievän hänen poikansa pois hänen luotaan. Näin taisi käydäkin. Tämä Ariela on ehkä eniten itseään pettävä nainen näissä, lisäksi Tania, joka on Synginin kanssa. Hänhän sanoi alussa, että hän on jo tavannut sielunkumppaninsa ja eronnut tästä. Siinä oli Synginillä nieleksimistä. Tania tuntuu olevan patologisen itsekäs ja empatiakyvytön. Ihmetyttää myös, että yli viisikymppiset ylipainoiset naiset tosissaan muka haluavat lapsen uuden patrnerin kanssa, kuten Angela, ja luulevat, että se onnistuu. Ja vielä Darcey, jota hehkutetaan vahvaksi naiseksi. Nainen, joka pyörii jatkuvasti sotkuisissa mieskuvioissa, ei todellakaan ole vahva. Miten halukkaita ihmiset ovat tulemaan huijatuksi. Kuten Pillow talkissa Annie ja David näyttävät tulevan hyvin juttuun, vaikka en olisi lyönyt vetoa suhteen onnistumisesta.
Katso lähetysajat : 90 päivää morsiamena - Iltapulu.fi TV-opas
Kommentit (27900)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkkää häiden näyttelemistä ja poseeraamista nuo Mionan ja Jibrin "häät" nyt kun tietää taustat. Ei kauheasti kiinnostanut kerkeääkö joku hiton kaari tulla sinne ajoissa vai ei.
Kääntykö ne sillä autolla heti takasi ku kuvaaminen lopetettiin?Joo toi selittää paljon. Olin tykännyt Tell Alliin saakka Jibristä ehkä eniten koko kaudella, mutta ihmettelin, miten noiden häät aiheuttivat lähinnä myötähäpeää täydellisellä panostuksen puutteellaan ja sillä, ettei paikalla ollut yhtään häävieraita. Mummin vihkiminen sujui tosi nolosti ja Mionakin vielä mokasi kuvittelemalla, että saat suudella morsianta -kohta tulee kesken seremonian. Lisäksi vihkikaava oli superlyhyt ja siis koko touhu herätti itsessäni lähinnä hämmentynyttä huvittuneisuutta täydellisellä keskeneräisyydellään.
No, ei ihme, mikseivät panostaneet.
Samoin Jibrin äitiä pidin kylmäkiskoisena idioottina, koska ei lähtenyt poikansa häihin, mutta sen voikin nyt antaa anteeksi.
Lisäksi Jibrin käytös Tell Allissa oli niin hirveää, että ihailuni valui samantien vessasta alas.
Mitä siis kävi?

Taisi käydä niin, että Jibri satsasi kaiken naiseen ja menetti kaiken. Studiossa kilahti aivan täysin ja naikkonen istui kuin tikku paskassa. Jibrin äiti näki mihin poikansa sukeltaa, eikä halunnut olla sukellusta todistamassa. Minä olisin äitinä mennyt ojentamaan pojalleni pelastusrenkaan😄
Yksi asia on hyvä muistaa tällaisia true storyja katsellessa. Käsikirjoitus ohjelmalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkkää häiden näyttelemistä ja poseeraamista nuo Mionan ja Jibrin "häät" nyt kun tietää taustat. Ei kauheasti kiinnostanut kerkeääkö joku hiton kaari tulla sinne ajoissa vai ei.
Kääntykö ne sillä autolla heti takasi ku kuvaaminen lopetettiin?Joo toi selittää paljon. Olin tykännyt Tell Alliin saakka Jibristä ehkä eniten koko kaudella, mutta ihmettelin, miten noiden häät aiheuttivat lähinnä myötähäpeää täydellisellä panostuksen puutteellaan ja sillä, ettei paikalla ollut yhtään häävieraita. Mummin vihkiminen sujui tosi nolosti ja Mionakin vielä mokasi kuvittelemalla, että saat suudella morsianta -kohta tulee kesken seremonian. Lisäksi vihkikaava oli superlyhyt ja siis koko touhu herätti itsessäni lähinnä hämmentynyttä huvittuneisuutta täydellisellä keskeneräisyydellään.
No, ei ihme, mikseivät panostaneet.
Samoin Jibrin äitiä pidin kylmäkiskoisena idioottina, koska ei lähtenyt poikansa häihin, mutta sen voikin nyt antaa anteeksi.
Lisäksi Jibrin käytös Tell Allissa oli niin hirveää, että ihailuni valui samantien vessasta alas.
Mitä siis kävi?
Jibri ja Miona menivät naimisiin jo aiemmin, ohjelmaan tullessaan olivat siis jo aviopari.
Epäilenpä ettei äidin mielestä suhteessa ollut vikaa? Ei vaan halunnut osallistua parin ja tuotannon katselijoiden kusetukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiks kenenkään mielestä Miona oo ärsyttävä, musta se on noista naisista vikasta kaudesta kauhein😔
Tässä kaudessa ei ole oikein ketään ns. normaalia naista.
Miona on kuten sanottu tummaihoista larppaava wannabe-pornotähti.
Emily on sössöttävä ihrakasa joka ei osaa käyttää ehkäisyä eikä sillä ole mitään yhteistä Koben kanssa joka selvästikään ei rakasta eukkoa pätkääkään. Äijä luuli pääsevänsä unelmiensa jenkkeihin mutta joutuikin ranchille keskelle preeriaa.
Bile-Kara käyttää hyväkseen Guillermoa joka on herttainen, kuten joku sanoi ylempänä. Menisi yhteen viiksimiehen kanssa.
Binin puoliso on jo luovuttanut miehen suhteen. Selvästi väsynyt elämäänsä, onneksi ei ollut raskaana. Palaisi vaan yhteen exänsä kanssa.
Shaiida on menestyvää larppaava kylmä golddigger, ulkonäkö tosin on hänellä valttina.
Yve on ressukka, turhautunut poikaansa ja kolkuttelee viisikymppisyys. Outoa kyllä että ei ole löytänyt miestä, ei ole pahan näköinen. Sitten haksahti mieslapseen. Näiden kahden välillä ei myöskään ole mitään.
TLC konseptiin ei kuulu tehdä ohjelmaa "normaaleista" tavisnaisista. Ne kun ovat lähinnä vain tylsiä. On muuten jännä, että ihmiset alkavat elämään omaa elämäänsä näiden hahmojen kautta ja kuvittelevat tietävänsä kaiken heidän elämästä, millaisia he ovat ja miten tulisi menetellä ihmissuhdekuvioissa. Tämä on kuitenkin käsikirjoitettua viihdettä. Sarjaan osallistuvilla on kaikilla sama tavoite - päästä esiin ja julkisuuteen.
Ja se juuri rajaa tämän porukan tällaiseksi. Ihmetellä täytyy, miksi jotkut ihan järkeviltäkin tuntuvat ihmiset lähtevät mukaan niin kuin se Andrei Moldaviasta ja Aleksei Israelista.
Aleksei on vastenmielinen ja joustamaton sovinisti. Mutta ilmeisesti matalista sosioekonomisista oloista (joissa miesten vielä annetaan sikailla) tuleva suomalainenkaan ei tätä huomaa....
Kyllä minusta Andrei on joustamattomampi eikä oikein osaa muotoilla ajatuksiaan. Aleksei on joustavampi ja tulee hyvin Lorenia sen projekteissa.
Molemmissa näissä miehissä on sellaista voimakasta maskuliinisuutta, joka saattaa pelottaa suomalaista nuorempaa naissukupolvea, koska näiden miesten sukupuoli ei ole kovin "muu" tai neutraali. He ovat perinteisen miehekkäitä fyysisesti ja kehonkieleltään. And I like it! t. nainen
Pistävät naisensa paksuksi, näin eivät liiku liian reippaasti kodin ulkopuolella tapamassa ystävättäriään.
Ei eletä keskiajalla, paitsi sinä.. Varmaan nämä naiset ovat itse halunneet nuo lapset, Lorenilla ja Alekseilla kolme jo. Pikemminkin tässä tapauksessa vaikuttaa että Alexei ei ollut niin innokas lisääntymään.
Pidän Alexeista. Mutta kyllähän tässätapauksessa ainakin ohjelman mukaan oli Alexei, joka jo alunperin haaveili neljästä lapsesta ja Loren oli kauhuissaan. Hetkeksi Alexei pelästyi kun kuuli, että Loren oireyhtymä saattaa periytyä lapseen.
Näin se meni. Toivottavasti Lorenin ja lasten takia jää tuo tehtailu nyt näihin kolmeen. 3 x sektio, 3 x vauvateho (nuorimmalla taisi olla pisin jakso) ja ainakin kerran ihan selvästi raskausmyrkytys ja ennenaikainen synnytys (saattoi tuo olla muuten jopa kaikkien kohdalla). Ties mitä muuta, josta ei Loren ole halunnut puhua. Lapset on pienillä ikäeroilla ja nyt olisi aika ajatella myös heitä ja äidin terveyttä.
Mikä oireyhtymä Lorenilla? Mennyt ihan ohi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkkää häiden näyttelemistä ja poseeraamista nuo Mionan ja Jibrin "häät" nyt kun tietää taustat. Ei kauheasti kiinnostanut kerkeääkö joku hiton kaari tulla sinne ajoissa vai ei.
Kääntykö ne sillä autolla heti takasi ku kuvaaminen lopetettiin?Joo toi selittää paljon. Olin tykännyt Tell Alliin saakka Jibristä ehkä eniten koko kaudella, mutta ihmettelin, miten noiden häät aiheuttivat lähinnä myötähäpeää täydellisellä panostuksen puutteellaan ja sillä, ettei paikalla ollut yhtään häävieraita. Mummin vihkiminen sujui tosi nolosti ja Mionakin vielä mokasi kuvittelemalla, että saat suudella morsianta -kohta tulee kesken seremonian. Lisäksi vihkikaava oli superlyhyt ja siis koko touhu herätti itsessäni lähinnä hämmentynyttä huvittuneisuutta täydellisellä keskeneräisyydellään.
No, ei ihme, mikseivät panostaneet.
Samoin Jibrin äitiä pidin kylmäkiskoisena idioottina, koska ei lähtenyt poikansa häihin, mutta sen voikin nyt antaa anteeksi.
Lisäksi Jibrin käytös Tell Allissa oli niin hirveää, että ihailuni valui samantien vessasta alas.
Mitä siis kävi?
Jibri ja Miona menivät naimisiin jo aiemmin, ohjelmaan tullessaan olivat siis jo aviopari.
Epäilenpä ettei äidin mielestä suhteessa ollut vikaa? Ei vaan halunnut osallistua parin ja tuotannon katselijoiden kusetukseen.
Ahaa, kiitos tiedosta. Se selittääkin monta asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Mikä oireyhtymä Lorenilla? Mennyt ihan ohi...
Tourette. Aika lievällä näyttäisi, en edes huomannut kuin vasta kertomansa jälkeen.

Hermostuneena ticsit vähän lisääntyy mutta ei ole kovin vahvaoireinen. On huomattavasti mukautuvampi kuin muut amerikkalaiset naiset sarjassa. Esim Kara ihan Lorenin vastakohta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy sanoa että tuo Patrickin veli John on silti empaattinen tyyppi, lahjoittelee hyväntekeväisyyksiin rahaa, joku jenkki oli stalkannut sen somea ja löytänyt sitä kautta merkinnät että John on antanut paljon rahaa eri järjestöille kuten Ukrainan apuun, lasten nälänhätään, sotaveteraaneille, eläimille jne eikä silti ole tehnyt siitä mitään suurta numeroa missään. Tuossa esimerkkikuva, yksi monista
https://preview.redd.it/awtepawjh5k91.png?width=640&crop=smart&auto=web…
Nuohan tulee rikkinäisestä perheestä, jossa ollut addikteja, väkivaltaa ym. joten John on ehkä löytänyt tuosta hyväntekeväisyydestä oman hiljaisen tavan käsitellä asioita.
Patrick on se joka haluaa kuittailla menneisyyttään hankkimalla hienot miljoonakämpät, 115 000 dollarin Tesla X-modelin, hienot vaatteet, leikellyn edustusvaimon, shampanjat pöydässä ja hienot illalliset.
John tyytyy riisikuppiautoon, omaan huoneeseen, vakituiseen asennustyöhönsä, pubiruokaan ja olueen :) Jakaa rahaa niille jotka tarvitsevat sitä enemmän.
Juuri tämä ! Johnilla on suuri Sydän.
Ei kuitenkaan niin suuri, että osaisi olla juomatta tai hyväksyä veljensä morsiamen tai muuttaa pois tieltä.
John on passiivisaggressiivinen alkoholisti, joka ei osaa eikä kykene irrottautumaan veljestään vaan sotkee jatkuvasti muiden elämää.
Siis noilla veljeksillä on yhteinen firma, miksi heidän pitäisi irrottautua?
Vierailija kirjoitti:
Jaa, ei ollutkaan kyse vauvasta kun tätä jälkipyykkiä katsoo.
No, aika kipakka ystävätär Shaeedalla.
Ja vaikka en Bilalistakaan erityisemmin pidä, niin tuon ystävän käytös on jotenkin päällekäyvää ja tökeröäkin.
Ei selvästi pidä Bilalista, mutta jotain käytöstapoja voisi olla.
Shaeedan kaveri näytti mun mielestä ihan Michael Jacksonilta!
Leikellyt itsensä jotenkin sen näköiseksi. Lisäksi se sen jakku oli saman näköinen jollaisia Michael Jackson käytti.
Vierailija kirjoitti:
Mua vituttaa jostain syystä se pierupurkkimuija ja äitinsä. Ei tarvisi tuollaisia näyttää ollenkaan, kuten ei myöskään sitä kaulatonta rumaa ukkoa.
Mä en tajua että miksi Pierupurkki-Stephanie äiteineen on tuossa Sinkkuelämän Sohvaperunoissa nyt sitten! Ärsyttäviä määkijöitä, vielä ärsyttävämpiä kuin Cynthia ja Molly.
Se Stephanie tekee monenlaista seksityötä, mutta ei ole saanut potkuja sarjasta. Miksi hitossa?
Larissa oli jossain vähäpukeisessa Vegas-showssa mutta sai samantien potkut sarjasta.
Nyt muuten Sohvaperunat-Cynthialla ja Mollyllä mennyt pitkäaikainen ystävyys karille. Omistavat sen yhteisen alusvaateliikkeenkin. Myös se tummaihoinen Poliisi-Kelly jättänyt Mollyn. Onkohan sillä noussut jokin hattuun ja siksi kaveri ja mies sanoo itsensä irti niin sanotusti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätetään nyt Shaeedan ja Bilal rauhaan😊
Te jotka olette sarjaa pitkään seuranneet, ketkä mielestänne ihanimmat parit?
Mulla
-Loren Alexei
-Yara Jovi
-Annie David
-Julia BrandonJenny ja se intialaismies
Moldovan mies ja Libby (Elisabeth)
Noi laittamasi esimerkit ovat ihan hirveissä suhteissa kaikkiElisabeth ja Andrei
Loren ja Alexei
Annie ja David
Yara ja Jovi oli, mut nyt uudessa kaudessa Yara käyttäytynyt Jovia kohtaan niin törkeästi en voi
sietää Yaraa.Yara käyttäytyy, niinku pelkäis jotain. Mä luulen, että me ei tiedetä kaikkeen Jovista.
Musta taas tuntuu siltä ettei me tiedetä kaikkea Yarasta. Sehän on kiertänyt monet tositeeveet ennen Jovia.
Jovi oli jossain jenkkiläisen bilesarjan yhdessä jaksossa nuorempana. Sehän on silti koulutettu mies, vakituisessa työsuhteessa ja tekee erittäin vaativaa teknistä työtä isoilla laivoilla. Ei siis ole tehnyt tästä 90 Day-julkisuudesta itselleen mitään "some-uraa" eikä kuvittele olevansa julkkis, vaan tekee oikeita töitä. Hän on tyytyväinen kun saa rentoutua ja ottaa oluen tai pari työputkien jälkeen. Silloinkin siinä on tyytymätön, minäkeskeinen Yara vaatimassa, valittamassa ja nalkuttamassa.

Tämä! Siis itse pidän Jovista. Enkä tajua esim suomen 90 faceryhmän jovi inhoa.
Yaraa puolustetaan ja jovia inhotaan.
Itse en voi ymmärtää Yaraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, ei ollutkaan kyse vauvasta kun tätä jälkipyykkiä katsoo.
No, aika kipakka ystävätär Shaeedalla.
Ja vaikka en Bilalistakaan erityisemmin pidä, niin tuon ystävän käytös on jotenkin päällekäyvää ja tökeröäkin.
Ei selvästi pidä Bilalista, mutta jotain käytöstapoja voisi olla.Shaeedan kaveri näytti mun mielestä ihan Michael Jacksonilta!
Leikellyt itsensä jotenkin sen näköiseksi. Lisäksi se sen jakku oli saman näköinen jollaisia Michael Jackson käytti.
Oudosti käyttäytyi tämä ystävätär. Silmät leimuten ja suutaan väännellen hyökki Bilalia vastaan ihan omituisesti. Tarttui joka sanaan. Ja koko ajan käänteli ja väänteli päätään kummallisesti.
Laihduttanut itsensä ihan kuikeloksi, suorastaan hassun näköinen.
Oli joko ylihermostunut tai päästään vialla. Ihan kuin olisi päättänyt haastaa Bilalia johonkin kohtaukseen ja riitaan.
Sen sijaan, että olisi halunnut olla ystävällinen ja tutustua häneen.
Bilal käyttäytyi hyvin, mutta oli selvästi hämmästynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätetään nyt Shaeedan ja Bilal rauhaan😊
Te jotka olette sarjaa pitkään seuranneet, ketkä mielestänne ihanimmat parit?
Mulla
-Loren Alexei
-Yara Jovi
-Annie David
-Julia BrandonJenny ja se intialaismies
Moldovan mies ja Libby (Elisabeth)
Noi laittamasi esimerkit ovat ihan hirveissä suhteissa kaikkiElisabeth ja Andrei
Loren ja Alexei
Annie ja David
Yara ja Jovi oli, mut nyt uudessa kaudessa Yara käyttäytynyt Jovia kohtaan niin törkeästi en voi
sietää Yaraa.Yara käyttäytyy, niinku pelkäis jotain. Mä luulen, että me ei tiedetä kaikkeen Jovista.
Musta taas tuntuu siltä ettei me tiedetä kaikkea Yarasta. Sehän on kiertänyt monet tositeeveet ennen Jovia.
Jovi oli jossain jenkkiläisen bilesarjan yhdessä jaksossa nuorempana. Sehän on silti koulutettu mies, vakituisessa työsuhteessa ja tekee erittäin vaativaa teknistä työtä isoilla laivoilla. Ei siis ole tehnyt tästä 90 Day-julkisuudesta itselleen mitään "some-uraa" eikä kuvittele olevansa julkkis, vaan tekee oikeita töitä. Hän on tyytyväinen kun saa rentoutua ja ottaa oluen tai pari työputkien jälkeen. Silloinkin siinä on tyytymätön, minäkeskeinen Yara vaatimassa, valittamassa ja nalkuttamassa.
Tämä! Siis itse pidän Jovista. Enkä tajua esim suomen 90 faceryhmän jovi inhoa.
Yaraa puolustetaan ja jovia inhotaan.
Itse en voi ymmärtää Yaraa.[/quote Yara on kuin se mulkosilmä, jonka anoppi sanoikin suoraan pojalleen ettei se sua rakasta käyttää vain hyväkseen. Samoin on tämän Yaran laita, käyttää Jovia hyäkseen niin kauan kuin miehestä jotain irtoaa. Imee kuiviin.
Käyttäjä2875 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan Angela valehdellut ikänsä koko sarjassa olo ajan? Näyttää enemmän 70-vuotiaalta kuin 52-vuotiaalta.
Hän on täyttämässä 57.
Nopea laihduttaminen teki ihosta ryppyisen, vähän joka puolelta. Silmäluometkin roikkuu. Oli kauniimpi ylipainoisena, mutta tietysti on terveellisempää olla hoikka. Angelalla on tyypillinen omenavartalo, iso yläosa ja kapea alaosa, jalat vähän liiankin laihat, joten olisi edullisemman näköinen toisen mallissa housuissa, kuin nyt ne punaiset. Hamekin voisi olla nätti hänen päällä nyt. No, jokainen omalla tyylillään.
Daniellen jos kenen kannattaisi laihduttaa, ja muuttaa ulkoista tyyliään muutenkin. On jotenkin niin säälittävä tavallaan. Ne "ystävättäret" taitaa käyttää häntä vain hyväkseen, saavat naamansa teeveehen kun hyysäävät tätä toivotonta tapausta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiks kenenkään mielestä Miona oo ärsyttävä, musta se on noista naisista vikasta kaudesta kauhein😔
Tässä kaudessa ei ole oikein ketään ns. normaalia naista.
Miona on kuten sanottu tummaihoista larppaava wannabe-pornotähti.
Emily on sössöttävä ihrakasa joka ei osaa käyttää ehkäisyä eikä sillä ole mitään yhteistä Koben kanssa joka selvästikään ei rakasta eukkoa pätkääkään. Äijä luuli pääsevänsä unelmiensa jenkkeihin mutta joutuikin ranchille keskelle preeriaa.
Bile-Kara käyttää hyväkseen Guillermoa joka on herttainen, kuten joku sanoi ylempänä. Menisi yhteen viiksimiehen kanssa.
Binin puoliso on jo luovuttanut miehen suhteen. Selvästi väsynyt elämäänsä, onneksi ei ollut raskaana. Palaisi vaan yhteen exänsä kanssa.
Shaiida on menestyvää larppaava kylmä golddigger, ulkonäkö tosin on hänellä valttina.
Yve on ressukka, turhautunut poikaansa ja kolkuttelee viisikymppisyys. Outoa kyllä että ei ole löytänyt miestä, ei ole pahan näköinen. Sitten haksahti mieslapseen. Näiden kahden välillä ei myöskään ole mitään.
TLC konseptiin ei kuulu tehdä ohjelmaa "normaaleista" tavisnaisista. Ne kun ovat lähinnä vain tylsiä. On muuten jännä, että ihmiset alkavat elämään omaa elämäänsä näiden hahmojen kautta ja kuvittelevat tietävänsä kaiken heidän elämästä, millaisia he ovat ja miten tulisi menetellä ihmissuhdekuvioissa. Tämä on kuitenkin käsikirjoitettua viihdettä. Sarjaan osallistuvilla on kaikilla sama tavoite - päästä esiin ja julkisuuteen.
Ja se juuri rajaa tämän porukan tällaiseksi. Ihmetellä täytyy, miksi jotkut ihan järkeviltäkin tuntuvat ihmiset lähtevät mukaan niin kuin se Andrei Moldaviasta ja Aleksei Israelista.
Aleksei on vastenmielinen ja joustamaton sovinisti. Mutta ilmeisesti matalista sosioekonomisista oloista (joissa miesten vielä annetaan sikailla) tuleva suomalainenkaan ei tätä huomaa....
Kyllä minusta Andrei on joustamattomampi eikä oikein osaa muotoilla ajatuksiaan. Aleksei on joustavampi ja tulee hyvin Lorenia sen projekteissa.
Molemmissa näissä miehissä on sellaista voimakasta maskuliinisuutta, joka saattaa pelottaa suomalaista nuorempaa naissukupolvea, koska näiden miesten sukupuoli ei ole kovin "muu" tai neutraali. He ovat perinteisen miehekkäitä fyysisesti ja kehonkieleltään. And I like it! t. nainen
Andrei ja Aleksei on molemmat komeita myös.
Yara on laskelmoivan oloinen, varmaan suunnitellut täysin koko amerikkailaisen miehen naimisen ja hänellä asioiden maksattamisen. Nyt suunnittelee kaikenlaista ilman Jovia.
Ei ole edes mikään kaunotar vaikka on muokannut itseään ja puhetyyli karsea, vähän suuret luulot on itsestään.