90 days Fiancee
Yleisiä havaintoja: Miten isoja riskejä jotkut naiset ottavat tehdessään elämänmittaisia valintoja. Ja sitten päätyvät naimisiin ja lapsen saamaan jonkun miehen kanssa, jota selvästikään eivät rakasta, kuten Karina ja Paul. Paulhan on aivan kädetön ja avuton. Miten on saanut "sen" sisään, että lapsi on saatu alulle, sitä ihmettelen. Tai Yara ja Jovi: ukrainalainen bilehile löytää itsensä New Orleansista kälyisestä kämpästä vastasyntyneen kanssa! Ei hyvä ennuste. Toiseksi ihmettelen amerikkalaisten naisten kyvyttömyyttä ymmärtää muita kulttuureja, vaikka kulttuurien sulatusuunissa elävät. Jos menee naisimisiin muslimimiehen kanssa, ei kannata ihmetetellä ja pyöritellä silmiään, jos mies haluaa viettää Ramadania. Etiopiaan muuttanut Ariela hinaa paikalle eksänsä, vaikka mies Biniaym ei sitä käsitä ja pelkää suhteen rikkoutuvan ja naisen vievän hänen poikansa pois hänen luotaan. Näin taisi käydäkin. Tämä Ariela on ehkä eniten itseään pettävä nainen näissä, lisäksi Tania, joka on Synginin kanssa. Hänhän sanoi alussa, että hän on jo tavannut sielunkumppaninsa ja eronnut tästä. Siinä oli Synginillä nieleksimistä. Tania tuntuu olevan patologisen itsekäs ja empatiakyvytön. Ihmetyttää myös, että yli viisikymppiset ylipainoiset naiset tosissaan muka haluavat lapsen uuden patrnerin kanssa, kuten Angela, ja luulevat, että se onnistuu. Ja vielä Darcey, jota hehkutetaan vahvaksi naiseksi. Nainen, joka pyörii jatkuvasti sotkuisissa mieskuvioissa, ei todellakaan ole vahva. Miten halukkaita ihmiset ovat tulemaan huijatuksi. Kuten Pillow talkissa Annie ja David näyttävät tulevan hyvin juttuun, vaikka en olisi lyönyt vetoa suhteen onnistumisesta.
Katso lähetysajat : 90 päivää morsiamena - Iltapulu.fi TV-opas
Kommentit (27900)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Shaeedalla on, sanontaa käyttääkseni, cheek bones to die for!
Kaunein nainen ohjelmassa, ei ylimeikattu, kauniit vähän vinot silmät, joiden vinoutta meikillä taitavasti korostaa. Ja osaa pukeutua kauniisti vaikka on huivi, ei tule säkki päässä -fiilistä.
Ja niillä tuntuu menevän paremmin nyt. Bilalkin osoitti merkkejä huumorintajusta,kun vei Shaeedan työkavereitaan tapaamaan.
Musta sen naama näyttää tosi kumiselta ja muoviselta. Eikä esim hymyillessä liiku mikään muu kuin huulet. Todella vaikea uskoa, että tuo on luonnollinen tuollaisenaan, näyttää niin luonnottomalta. Katsokaapa kun ilmeilee.
Mutta varmasti olisi kaunis muutenkin.
Botoxia ja täyteaineitahan sillä on myös aika reilusti. Otsa ja silmäkulmat ei liiku ollenkaan ilmehtiessä, botoxoitu ettei rypisty. Ja täyteaineen laitto kerran näkyi hyvin ohjelmassakin kun sillä oli silmänaluset vähän turvoksissa ja semmoiset tummat varjot kyynelurassa - sellainen tulee jos on juuri pistetty täyteaineita alueelle.
Sillä on huulissa myös kunnolla ankkatäytettä kun tulee kuviin sellainen "viiksivarjo" nenän ja ylähuulen väliin.
Nenä on leikelty huomattavasti pienemmäksi, silmäluomet leikelty, samoin leukaan laitettu täytettä, poskia kohotettu täyttein, otsa botoksoitu liikkumattomaksi, silmäkulmiin tehty sitä fox eye liftiä, hampaisiin laitettu laminaatit ja tuossa sen vanha kuva todisteeksi :D Eli Shaeeda ennen Bilalia, olkaapa hyvä.
https://tlc.sndimg.com/content/dam/images/tlc/tlcme/fullset/2022/may/90…
Ei tunnista samaksi ihmiseksi, ei ihme että tarvitsi varakkaamman miehen kustantamaan nuo remonttinsa.
Apua!?!?😂 Onko tuossa oikeasti rva Täydellisyys??! 😂
Kyllähän tuosta naisen selvästi tunnistaa, on vain nuorempi. Esim. huulet ovat ihan yhtä paksut kuin nykyäänkin. Myös silmät ovat vinot ihan ilman fox liftiä tuossa nuoruudenkuvassa, ehkä aasialaista verta perimässä.
Mutta nenää on varmaan muotoiltu.
Kukahan kaiken on kustantanut? Onkohan kovinkin varakkaasta perheestä? No, tuolla voi leikkaukset olla halpoja muttei varmaan joogaopen palkoilla kovin montaa leikkausta maksella.
Mulla on sellainen käsitys, ettei hän ihan persaukinen ole. Hänellä oli oma joogayritys ja sitä ennen työskenteli jossain valtion virassa ennen alanvaihtoa. Mahtoikohan hän jopa asua edelleen kotona äitinsä luona ennen Bilalia (eli tässä tapauksessa olisi ollut pienet tai olemattomat asumiskulut), koska hänhän oli naimaton. En ole kyllä ihan varma tuosta asumisjutusta.
Siis oli bärsaukinen, joogasi jossain puistoissa ja yritti tehdä somevideoita siitä (eihän korona-aikaan voinut pitää joogasaleja auki) ja siksi kiinnostui Bilalista kun tuli käymään ja huomasi sillä luksusmerkin matkakassit. Äidin luona asui, exän eli kihlattunsa kanssa varmaan asunut aiemmin. Jotenkin sai heti saman tien siitä sen kuvan että on sometyrkky jolle oma ulkonäkö se tärkein asia mutta nyt kiire saada Bilalin kanssa ankkurilapsi jotta rahallinen tulevaisuus taattu. Varmaan se Bilalin exä näki tuon homman läpi ja tiesi naisen sometilistä ja sometyrkkyydestä, ja siksi kiehahti?
Eivätkö he olleet yhdessä jo ennen koronaa? Mielestäni he olivat olleet jo jonkin aikaa kimpassa jo silloin kun Bilal meni ekaa kertaa Trininadiin ja tämä oli siis ennen koronaa.
tais käydä siellä korona-aikaan, jossain siinä kohtaa kun pystyi matkustaa ja luultiin että korona alkaa olla ohitse.
toisaalta nuohan valehtelee pokalla tapaamisiaan, mistä sen tietäis vaikka olisivat löytäneet toisensa jostain onlyfansista tai joltain erikoiselta sexymuslim sivustolta? :D
valehtelihan jorgekin että tapas anfisan facebookissa vaikka tapasi sen asiakkaana p o r n hubissa.
Musta Shaeeda sanoi jossain jaksossa, että ovat olleet kolme vuotta yhdessä ja koronan aiheuttama viivästys suunnitelmiin sai hänet jossain vaiheessa jopa harkitsemaan eroa koska hänellä on niin kiire sen lapsiasian kanssa. Ymmärsin sen niin, että hän ajatteli, että jos rajat ovat kiinni liian pitkään niin hän etsisi taas paikallista poikaystävää Trinidadista. Aika karua, mutta tämä lapsen saaminen tuntuu todella olevan hänelle se ultimate päämäärä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kuinka tarkkaan katselisin Shaeedasta tänne linkitettyjä valokuvia, en huomaa niistä, että hän olisi ottanut huulitäytteitä. En ole itse kokeillut mitään Botox-pistoksia, fillereitä tai muitakaan toimenpiteitä, joten taidan olla kovin naiivi ja tietämätön tuollaisista asioista. Olen nimittäin kuvitellut Shaeedan olevan ihan luonnonkaunis ja kasvojen sileyden selittyvän meikeillä, joita siis ovat esimerkiksi peitevoiteet, valokynät ja muut vastaavat tuotteet, ja hyvällä geeniperimällä.
Etkö muka nähnyt edellisen sivun kuvaa joka otettu ennen Bilalia, jossa viivamaisemmat huulet, valtava nenä, vanhat hampaat, leuaton kuten Pedron sisko, ja poskipäät tursutettu täytteillä?!?!?!
Näet kuvassa paljon sellaista, mitä minä en näe. Kun katson kuvia ihmisistä, en etsi heistä vikoja.
Kuule kun ne ihmiset etsii itsestään vikoja minkä takia ne alkaa muokkaamaan itseään jonkun toisen näköisiksi ja siksi Shaeedakin joka on olevinaan niin joogaajaa ja luonnonläheistä, on pinnallisista pinnallisin ja siksi on muokkauttanut naamastaan eri näköisen eli jonkin sopulimaisen "some-ihanteen" sen myötä mitä uskontonsa ja pukeutumisensa puitteissa pystyy. Taitaa muuten olla pienet silikonitkin hänellä kun kulkee aina rinnat todella korkealla vaatteensa alla enkä ihmettelisi vaikka olisi tehty Brazilian butt liftikin jotta ne joogakuvat näyttäis hyvältä ja pystyy nojailla joka paikkaan ilman että pyllyn luihin sattuu, näin https://preview.redd.it/ci8845jum8s91.jpg?auto=webp&s=2d3250f468b5b8f77…
Varmaan jokainen katsoo arvostellen valokuvia itsestään. Selfie-kulttuuri ja omien kuvien julkaiseminen somessa ei taida olla kenellekään hyväksi. Muistaakseni asiaa on tutkittukin.
Patrickin brassevaimo Thais on muokkauttanut itsestään Barbien näköisen, tai ainakin yrittänyt
https://k5k8z6h5.stackpathcdn.com/wp-content/uploads/2022/07/90-Day-Fia…
Huulitäytteet, silikonit, kulmakarvojen microblade ja laminointi, ja tuo keltasävyiseksi valkaistu hiusväri ei pue häntä yhtään.
Nuokin ovat jo saaneet tyttären, Aleesi Ramone Mendes on nimensä. Toi Aleesi Ramone kuulostaa pojan nimeltä, kun taas esim. Alessa Ramona kuulostaisi enemmän tytöltä. Ehkä toivoivat salaa poikaa? :DD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kuinka tarkkaan katselisin Shaeedasta tänne linkitettyjä valokuvia, en huomaa niistä, että hän olisi ottanut huulitäytteitä. En ole itse kokeillut mitään Botox-pistoksia, fillereitä tai muitakaan toimenpiteitä, joten taidan olla kovin naiivi ja tietämätön tuollaisista asioista. Olen nimittäin kuvitellut Shaeedan olevan ihan luonnonkaunis ja kasvojen sileyden selittyvän meikeillä, joita siis ovat esimerkiksi peitevoiteet, valokynät ja muut vastaavat tuotteet, ja hyvällä geeniperimällä.
Etkö muka nähnyt edellisen sivun kuvaa joka otettu ennen Bilalia, jossa viivamaisemmat huulet, valtava nenä, vanhat hampaat, leuaton kuten Pedron sisko, ja poskipäät tursutettu täytteillä?!?!?!
Näet kuvassa paljon sellaista, mitä minä en näe. Kun katson kuvia ihmisistä, en etsi heistä vikoja.
Kuule kun ne ihmiset etsii itsestään vikoja minkä takia ne alkaa muokkaamaan itseään jonkun toisen näköisiksi ja siksi Shaeedakin joka on olevinaan niin joogaajaa ja luonnonläheistä, on pinnallisista pinnallisin ja siksi on muokkauttanut naamastaan eri näköisen eli jonkin sopulimaisen "some-ihanteen" sen myötä mitä uskontonsa ja pukeutumisensa puitteissa pystyy. Taitaa muuten olla pienet silikonitkin hänellä kun kulkee aina rinnat todella korkealla vaatteensa alla enkä ihmettelisi vaikka olisi tehty Brazilian butt liftikin jotta ne joogakuvat näyttäis hyvältä ja pystyy nojailla joka paikkaan ilman että pyllyn luihin sattuu, näin https://preview.redd.it/ci8845jum8s91.jpg?auto=webp&s=2d3250f468b5b8f77…
Varmaan jokainen katsoo arvostellen valokuvia itsestään. Selfie-kulttuuri ja omien kuvien julkaiseminen somessa ei taida olla kenellekään hyväksi. Muistaakseni asiaa on tutkittukin.
Totta. On sanonta että "katsokaa mitä ihmiset kuvaavat someen, juuri sen he pelkäävät menettävänsä" eli koskee niitä jotka lähinnä selfiekuvaa omaa naamaansa, parantelee niitä kuvia, yrittää näyttää nuoremmalta ja hehkeämmältä eikä omalta itseltään. Kaikki pyörii ulkonäköjensä ympärillä ja siltä että saisivat valheellisia kehuja muilta siitä valheellisesta ulkonäöstään. Surullista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Shaeedalla on, sanontaa käyttääkseni, cheek bones to die for!
Kaunein nainen ohjelmassa, ei ylimeikattu, kauniit vähän vinot silmät, joiden vinoutta meikillä taitavasti korostaa. Ja osaa pukeutua kauniisti vaikka on huivi, ei tule säkki päässä -fiilistä.
Ja niillä tuntuu menevän paremmin nyt. Bilalkin osoitti merkkejä huumorintajusta,kun vei Shaeedan työkavereitaan tapaamaan.
Musta sen naama näyttää tosi kumiselta ja muoviselta. Eikä esim hymyillessä liiku mikään muu kuin huulet. Todella vaikea uskoa, että tuo on luonnollinen tuollaisenaan, näyttää niin luonnottomalta. Katsokaapa kun ilmeilee.
Mutta varmasti olisi kaunis muutenkin.
Botoxia ja täyteaineitahan sillä on myös aika reilusti. Otsa ja silmäkulmat ei liiku ollenkaan ilmehtiessä, botoxoitu ettei rypisty. Ja täyteaineen laitto kerran näkyi hyvin ohjelmassakin kun sillä oli silmänaluset vähän turvoksissa ja semmoiset tummat varjot kyynelurassa - sellainen tulee jos on juuri pistetty täyteaineita alueelle.
Sillä on huulissa myös kunnolla ankkatäytettä kun tulee kuviin sellainen "viiksivarjo" nenän ja ylähuulen väliin.
Nenä on leikelty huomattavasti pienemmäksi, silmäluomet leikelty, samoin leukaan laitettu täytettä, poskia kohotettu täyttein, otsa botoksoitu liikkumattomaksi, silmäkulmiin tehty sitä fox eye liftiä, hampaisiin laitettu laminaatit ja tuossa sen vanha kuva todisteeksi :D Eli Shaeeda ennen Bilalia, olkaapa hyvä.
https://tlc.sndimg.com/content/dam/images/tlc/tlcme/fullset/2022/may/90…
Ei tunnista samaksi ihmiseksi, ei ihme että tarvitsi varakkaamman miehen kustantamaan nuo remonttinsa.
Apua!?!?😂 Onko tuossa oikeasti rva Täydellisyys??! 😂
Kyllähän tuosta naisen selvästi tunnistaa, on vain nuorempi. Esim. huulet ovat ihan yhtä paksut kuin nykyäänkin. Myös silmät ovat vinot ihan ilman fox liftiä tuossa nuoruudenkuvassa, ehkä aasialaista verta perimässä.
Mutta nenää on varmaan muotoiltu.
Kukahan kaiken on kustantanut? Onkohan kovinkin varakkaasta perheestä? No, tuolla voi leikkaukset olla halpoja muttei varmaan joogaopen palkoilla kovin montaa leikkausta maksella.
Mulla on sellainen käsitys, ettei hän ihan persaukinen ole. Hänellä oli oma joogayritys ja sitä ennen työskenteli jossain valtion virassa ennen alanvaihtoa. Mahtoikohan hän jopa asua edelleen kotona äitinsä luona ennen Bilalia (eli tässä tapauksessa olisi ollut pienet tai olemattomat asumiskulut), koska hänhän oli naimaton. En ole kyllä ihan varma tuosta asumisjutusta.
Siis oli bärsaukinen, joogasi jossain puistoissa ja yritti tehdä somevideoita siitä (eihän korona-aikaan voinut pitää joogasaleja auki) ja siksi kiinnostui Bilalista kun tuli käymään ja huomasi sillä luksusmerkin matkakassit. Äidin luona asui, exän eli kihlattunsa kanssa varmaan asunut aiemmin. Jotenkin sai heti saman tien siitä sen kuvan että on sometyrkky jolle oma ulkonäkö se tärkein asia mutta nyt kiire saada Bilalin kanssa ankkurilapsi jotta rahallinen tulevaisuus taattu. Varmaan se Bilalin exä näki tuon homman läpi ja tiesi naisen sometilistä ja sometyrkkyydestä, ja siksi kiehahti?
Eivätkö he olleet yhdessä jo ennen koronaa? Mielestäni he olivat olleet jo jonkin aikaa kimpassa jo silloin kun Bilal meni ekaa kertaa Trininadiin ja tämä oli siis ennen koronaa.
tais käydä siellä korona-aikaan, jossain siinä kohtaa kun pystyi matkustaa ja luultiin että korona alkaa olla ohitse.
toisaalta nuohan valehtelee pokalla tapaamisiaan, mistä sen tietäis vaikka olisivat löytäneet toisensa jostain onlyfansista tai joltain erikoiselta sexymuslim sivustolta? :D
valehtelihan jorgekin että tapas anfisan facebookissa vaikka tapasi sen asiakkaana p o r n hubissa.
Musta Shaeeda sanoi jossain jaksossa, että ovat olleet kolme vuotta yhdessä ja koronan aiheuttama viivästys suunnitelmiin sai hänet jossain vaiheessa jopa harkitsemaan eroa koska hänellä on niin kiire sen lapsiasian kanssa. Ymmärsin sen niin, että hän ajatteli, että jos rajat ovat kiinni liian pitkään niin hän etsisi taas paikallista poikaystävää Trinidadista. Aika karua, mutta tämä lapsen saaminen tuntuu todella olevan hänelle se ultimate päämäärä.
Kiire saada joku varakkaampi elättäjä itselleen ja lapselleen.
Onkohan tuossa maassa sellainen että naisen status on huono jos ei ole naimisissa ja lapsia? Vai johtuukohan vaan uskonnostaan?

En olisi ollenkaan niin varma, että Usaan muutto olisi Shaeedalle parempi kortti. Trinidad on käsittääkseni vauras maa öljyineen ja ilmaisine koulutuksineen kun taas Bilalin "varakkuus" on ainakin tähän mennessä vaikuttanut hieman kyseenalaiselta. Äijä varmaan hikoilee lapsenteon kanssa sen takia, ettei ole varaa enää kolmatta lasta laittaa collegeen. 😆

Jotain Shaeedalla mennyt pieleen jossain kohtaa kun on joutunut muuttaa äidin nurkkiin pidemmäksi aikaa. Olisko mennyt rahat kauneusoperaatioihin?
Sitten tullut kiire löytää varakkaalta vaikuttava jenkkimies, joka samaa uskontoa.
Ensimmäisenähän ne Bilalin siskot ihmetteli Bilalille sitä että miten 37v nainen on ollut vain kerran kihloissa, ei päässyt naimisiin asti, eikä ole lapsia. Juuri ennen kuin Shaeeda tuli Jenkkeihin.
Varmaan tuossa Shaeedalla pakkomielle ulkonäön suhteen että tekee kaikkensa näyttääkseen ja vaikuttaakseen nuoremmalta mitä on. Ainoa vaan että nuo myrkyt mitä kehoonsa lykkää naamapistoksin, eivät välttämättä auta asiaa tulla raskaaksi, vaan päinvastoin.

Mulla on tunne että Bilalin talo on jokin osaomistus tai vuokratalo, sen kiinteistöfirman kautta missä työskentelee. Firman nimissä ehkä otettu edustustilaksi tai jotain. Siksi koska ne sen lapset ja sen ex-vaimo näytti siltä että ne on ihan pihalla kun ne kulki siellä ja että siellä olisi heillä paljon ihmeteltävää että "mistä nääkin kamat on tänne ilmestynyt kun ei ole meidän aiemmasta omasta kodista" :D
Se iso Mersu on varmasti leasing-auto, siellä on suosittua ottaa jokin kalliimpi saksalaisauto kuten Mersu, Bemari tai Audi leasingilla ja esittää hienompaa ja menestyvämpää, kuin että kelpuuttaisi edullisemman ison jenkkimerkkisen auton.
Vuittonin laukusta sanoi Shaeedalle heti että ei saa vetää sitä kiinni noin kun menee vetoketju rikki, tuskin parin tonnin AIDOSSA luksusmerkin laukussa menisi vetskari rikki vetämällä, joten sekin viittaisi siihen että kiinakopiotuotteilla esitetään rikasta. Ja se aiemmin mainittu ja Shaeedalla nähty Saint Laurent-luksumerkin parin tonnin pikkulaukku oli sen värinen ja mallinen jota ei ole koskaan valmistettu.

Tämä on mun omaa spekulointia, mutta hänellä ei välttämättä ole ollut mikään kiire naimisiin saati perheen perustamiseen vuosikausiin. Hyvä työpaikka jne. Sitten kun se kihlattu jätti, niin tuli ikäkriisi. Hän on sanonut, että tämän eron myötä tuli jonkinlainen kriisi muutenkin, kiinnostui sitten joogasta ja päätyi lopulta vaihtamaan alaa kokonaan. Ehkä kolmekymppisenä alkoi katsomaan asioita uusin silmin ja alkoi se kuuluisa biologinen kello tikittää.
Mua ärsyttää toi Kaulaton-Ed ja Uhriutuja-Liz.
Miksi ne näyttää siitä sarjamaratoneja nyt, ja miksi ne on siinä Happily Ever Afterissa ylipäätään?
Edin suku ja kaverit ei enää ole mukana ja nyt siihen sarjaan pakotetaan Lizin sukulaiset ja kaverit.
Samoin tuo Angela on nähty, ihan sekopäinen nainen, räyhääjä ja päällepäsmäri, oikein haistan sen röökin hajuisen sylkeä roiskuvan suun olohuoneeseeni saakka kun se louskuttaa ruudulla leukojaan.

Mulle tulee samoja viboja tuosta Poseeraaja-Shaeedasta kuin Vesimulkosilmämuljauttelija-Nataliesta. Kiire naimisiin ja parisuhteisiin, rikkaita miehiä kyylätään tai sellaisia joiden avulla pääsee Amerikkaan, halutaankin olla villejä ja vapaita, mutta sitten yllättäen kamala kiire saada lapsia ja metsästellään sopivia siittiöitä, tehdään siitä lapsesta pakkomielle ja käyttäydytään lapsellisesti ja uppiniskaisesti, luodaan draamaa ja ollaan vaatimassa kaikkea itselle. Samalla yritetään vieraannuttaa ne miehet omista perheistään ja suvuistaan, luomalla teennäistä eripuraa.

Jep, samoilla linjoilla olen. Kämppä vaikuttaa vuokratulta talolta ja siksi se on niin saakelin kliininen. Bilal ei varmaan omista muuta kuin sen lapsuudenkotinsa (tai osuuden siitä). Hänhän on ollut kiinteistönvälittäjänä vasta jonkun aikaa ja oli ennen palomies. Toki kiinteistönvälitysbisneksessä on mahdollisuuksia päästä etenemään jos hyvin käy. Mutta toistaiseksi se mitä tv:ssä on näytetty ei ihan vakuuta vielä hänen varakkuudestaan. 😀

Natalien kannattaisi vaan tehdä se lapsi yksin. Kolme avioliittoa jo takana. Toisaalta Natalie ei vaikuta ihan niin tasapainoiselta, että olisi valmis vanhemmaksi...
Wiki kertoo että Trinidad ja Tobagossa uskonnollisesti suurimmat yhteisöt ovat protestantit (32,1 %), katoliset (21,6 %), hindut (18,2 %) ja muslimit (5 %).
Eli toi Shaeeda on todellakin kuulunut siihen uskonnolliseen vähemmistöön tuolla.

"Trinidad ja Tobagon talous oli aiemmin keskittynyt öljyyn, nyttemmin maakaasuun"
Toki se että jokin maa on vauras, ei tarkoita sitä että kaikki siellä asuvat olisivat vauraita. : )
Yleensä sellaisissa maissa rikkaat rikastuu hyvävelisysteemillä, ja köyhät hyväksikäytetyt köyhtyy ja toimivat rikkaiden palvelijoina, tai tehdas sekä kaivosalueilla tekemässä vaarallisempaa työtä kaasun parissa.
Turismi taitaa olla isossa roolissa tuolla myös.
"Trinidadilaiset ja tobagolaiset suuntaavat kansallistunteensa omaan saareensa ja mieltävät toisen saaren asukkaiden olevan erilaisia. Lähes kaikki tobagolaiset ovat afrikkalaista syntyperää, kun taas Trinidadilla etnisten ryhmien alkuperään liittyvät kulttuuriasiat korostuvat. Näkyvin ryhmittely on jako kreoleihin ja intialaisiin" ja "Nicki Minaj (oik. Onika Tanya Maraj) on tunnettu Trinidadista kotoisin oleva rap/R&B-artisti."
Tämä oli minulle uutta tietoa, että nuo ovat käytännössä kaksi eri kansallisuutta kunkin saaren mukaan.
Voi Thais, parempi tummana kuin blondina.
Kirjoitin tästä jo aikaisemminkin mutta sensuuri iski, miksi, en tiedä miksei sitä julkaistu. Ei kai blondi ole kiellettyjen sanojen listalla?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Shaeedalla on, sanontaa käyttääkseni, cheek bones to die for!
Kaunein nainen ohjelmassa, ei ylimeikattu, kauniit vähän vinot silmät, joiden vinoutta meikillä taitavasti korostaa. Ja osaa pukeutua kauniisti vaikka on huivi, ei tule säkki päässä -fiilistä.
Ja niillä tuntuu menevän paremmin nyt. Bilalkin osoitti merkkejä huumorintajusta,kun vei Shaeedan työkavereitaan tapaamaan.
Musta sen naama näyttää tosi kumiselta ja muoviselta. Eikä esim hymyillessä liiku mikään muu kuin huulet. Todella vaikea uskoa, että tuo on luonnollinen tuollaisenaan, näyttää niin luonnottomalta. Katsokaapa kun ilmeilee.
Mutta varmasti olisi kaunis muutenkin.
Botoxia ja täyteaineitahan sillä on myös aika reilusti. Otsa ja silmäkulmat ei liiku ollenkaan ilmehtiessä, botoxoitu ettei rypisty. Ja täyteaineen laitto kerran näkyi hyvin ohjelmassakin kun sillä oli silmänaluset vähän turvoksissa ja semmoiset tummat varjot kyynelurassa - sellainen tulee jos on juuri pistetty täyteaineita alueelle.
Sillä on huulissa myös kunnolla ankkatäytettä kun tulee kuviin sellainen "viiksivarjo" nenän ja ylähuulen väliin.
Nenä on leikelty huomattavasti pienemmäksi, silmäluomet leikelty, samoin leukaan laitettu täytettä, poskia kohotettu täyttein, otsa botoksoitu liikkumattomaksi, silmäkulmiin tehty sitä fox eye liftiä, hampaisiin laitettu laminaatit ja tuossa sen vanha kuva todisteeksi :D Eli Shaeeda ennen Bilalia, olkaapa hyvä.
https://tlc.sndimg.com/content/dam/images/tlc/tlcme/fullset/2022/may/90…
Ei tunnista samaksi ihmiseksi, ei ihme että tarvitsi varakkaamman miehen kustantamaan nuo remonttinsa.
Apua!?!?😂 Onko tuossa oikeasti rva Täydellisyys??! 😂
Kyllähän tuosta naisen selvästi tunnistaa, on vain nuorempi. Esim. huulet ovat ihan yhtä paksut kuin nykyäänkin. Myös silmät ovat vinot ihan ilman fox liftiä tuossa nuoruudenkuvassa, ehkä aasialaista verta perimässä.
Alahuulensa on luonnostaan suurehko mutta pieneen ylähuuleen on ainakin laitettu täytettä ja siksi syntyy se "viiksivarjo" sen ylähuulen reunaan. On ilmeisesti halunnut tasapainoittaa pientä ylähuulta alahuulensa kanssa, ja toisessa huulen reunassa näin minäkin sillä monessa sarjan kohtauksessa paisunutta aluetta ja mustelmaa.
Sitten silmien alle on tehty se tear trough täyttö, niissähän näkyi myös pintamustelmaa meikin läpi tietyssä valossa. Tuskin se mies on sitä nyrkittäny silmien alle tai ylähuuleen?
Tässä 90 Day sarjassa olevat innostuu käymään hakemassa täyttöä sinne, botoksia tänne ja silikonia kimpaleina kehoon ja aika monet noista fanittaa jotain viime kauden Kardashianin ja Jennerin perhettä. Serbian Miona, Venäjän Anfisa, Etiopiasta miehen tuonut Ariela, Ukrainan Natalie ja Yara, Thaimaan Annie, Panaman Jasmin, jopa se suomalainen Jasmin joka täytätti huulet levinneen laatikon mallisiksi ja kävi suurennuttamassa rintansa. Ja puhumattakaan Silvan kaksosista jotka on menneet ihan irstaan näköisiksi turvonneiksi harhapalloiksi kirurgian myötä, kun aiemmin olivat kauniita. Nekin rahat eli sadat tonnit mitä ne on kirurgiaan törsänneet olisi kannattanut säästää taloon tai lasten korkeakoulutukseen, kun meni hukkaan.
Sinänsä erikoista koska ne täytteet ja pistokset on alkaneet mennä pois muodista Jenkeissäkin ja ihmiset haluaa olla puhtaita ja myrkyttömiä, ja jostain luin että Jenkkien suurimpien kaupunkien klinikoilla silikoni-implanttien poistot ja huulitäytteiden liotushoidot ovat nykyään ne suosituimmat toimenpiteet.
Suomalaiset ja brittiläiset sekä tämän sarjan syrjäkaupunkilaiset ja ulkomailta tulleet ne vaan täyttelee itseään lisää ja tunkee kaikki myrkyt kehoon, ja liimaa tekokynttä, tekotukkaa ja tekoripsiä kiinni.
Kiitos tästä tyhjentävästä selostuksesta! Juuri näin on.
Omituista tässä leikkaus-boomissa on se, että kauneusleikkaukset tuntuvat tosiaan rumentavan naista, kuten juuri Silvan kaksosilla tai Anfisalla, melkein kaikilla. Eivätkö nämä naiset näe omaa peilikuvaansa realistisesti? Anoreksian tapainen häiriö oman itsen hahmottamisessa?

Turhiin kauneusleikkauksiin hakeutuvilla ihmisillä tosiaan on ainakin ääritapauksissa häiriö, jota muistaakseni nimitetään dysmorfiseksi häiriöksi ja jonka takia he eivät näe omaa ulkonäköään eivätkä toimenpiteiden seurauksia samalla tavalla kuin ulkopuoliset ihmiset.
Angela on vanhentunut yhtäkkiä 10 vuotta.
Ja ne huonosti liimatut tekoripset eivät auta asiaa yhtään!