Kerro ammattisi likainen salaisuus
Kiinnostaa kuulla tarinoita, miten asiakasta/potilasta tms. huijataan! Esim. näitä "en ole syönyt makkaraa sen jälkeen, kun olin makkaratehtaalla töissä ja näin makkaran todellisen sisällön"
Kommentit (365)
Itsekin kirjoitin yhden jutun kahvila/ravintola-alalla tapahtuvasta "välinpitämättömyydestä". Mutta korostaisin, että ainakin omalla kohdalla toimin omistajan ohjeiden ja käskyjen mukaan. Siinä on kyse omistajan ahneudesta ja röyhkeydestä, ei omasta ilkeydestäni. Jos olen yrittänyt toimia toisin, on vaan tullut kirjaimellisesti "huutoa" ja vaatimuksia hävikin pienentämiseksi. Onneksi enemmistö on ollut sellaisia työpaikkoja, joissa toimitaan hygieenisesti ja reilusti.
Hautausmaatyöntekijät arvostelevat ja ihmettelevät ihmisiä jotka käyvät haudalla, mutteivat hoida/tuo kukkia
Pitopalvelussa pakastettiin mm. maitoa, jota tarjottiin kahvimaitona juhlissa. Häpesin toimintaa ja ongelmia siitä tulikin. Omavalvontaan en voinut puuttua.
Kirjoitellaan papereita omasta päästämme, ei niitä niin tarkkaan tartte kysellä asiakkailta, kuhan nyt on jotain vähän sinnepäin. Hommataan kiireistä sijoitusta tai huostaa lapsille, joille kuraattori käskee. Yksinhuoltajien lapset on helppoja asiakkaita, ei oo kahta aikuista tappelemassa meitä vastaan. Kuraattori hankkii meille asiakkaat, kun muuten olis pikkukunnassa aika hiljaista tiettyjä asiakkaita lukuunottamatta. Keskenämme sovimme, mitä perheitä kuritetaan ja mitkä annetaan olla rauhassa, vaikka tiedetään et pitäis puuttua. Tietyt perheet pidetään kurissa antamalla rahaa harkinnanvaraisesti, käyvät sitten toimistolla niiailemassa. Nauretaan niille jälkeenpäin, kun ne iteki hokee et täytyy tehdä yhteistyötä. Ja tehdäänhän me, ne tekee meille hommia, joita me ei ite voida tehdä, saavat sitten taas vähän harkinnanvaraista ja parempaa asuntoa. Jos jäädään jostain kiinni, haetaan vaan esimieheltämme kuittaus, siis päätös, että muka ollaan oikeassa, perusteluthan me voidaan itse keksiä, kun saadaan ne itse kirjoittaaki. Voidaan aina kuiteski vastata et meillä on huoli, vaikkei mitään muuta olis saatukaan kasaan. Meillä ei ole koko kunnassa meidän alalla vissiin kauheen montaa oikeesti pätevää, vaadittuja koulutuksia ei oo edes ylemmillä johtajista, silti saadaan täyttä palkkaa. Meillä on töissä vaan naisia.
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 16:20"]
Siivoamme joskus työpaikkojen kahvipöydät vessan pesuun käytetyillä ripuliräteillä. Varsinkin, jos meitä kohdellaan ko. paikassa huonosti. T. entinen siivooja
[/quote]
Missähän muka näin tehdään?? Siivosin opiskeluaikoina, eikä kukaan koskaan tehnyt mitään tuollaista vaikka olisikin ollut kaikesta valittavat asiakkaat.
Olin kerran illanistujaisissa, johon osallistui useampi hoitaja. Itse en tuntenut ennestään kuin yhden (eksäni kaverin vaimo, olimme heidän luonaan. Muut olivat tämän vaimon työkavereita.) Yhden illan jälkeen tiesin enemmän paikallisista potilaista, heidän sairauksistaan, huvittavista ja ärsyttävistä tavoistaan ja kaikista vaivoistaan kuin olisi ollut suotavaa tai mitä olisin oikeastaan edes halunnut tietää. Aluksi vähän huvitti ja hämmensi, ehkä vähän kiinnostikin. Sitten alkoikin jo ärsyttämään ja välillä piti jo paeta pois saman pöydän äärestä, kun alkoi tympäisemään se juoruilu. Oikeasti hei vaitiolovelvollisuus? Ei se mitään jos työpaikalla keskustelisivat asioista, mutta kun täysin ulkopuolisillekin (kuten minulle) juoruttiin kaikki.
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 17:32"]
114! En nyt ymmärrä pointtiasi. Lääkäri tutkii potilaansa, mutta lääkärin ei kannata läträtä käsidesillä sen jälkeen, koska potilas saa kuitenkin ovenkahvasta pöpöjä, what??? Ehkä sen lääkärin kannattaisi kuitenkin ajatella ensinnäkin omaa suojautumistaan ja sitä, ettei kättele seuraavaa potilasta niillä edellisen potilaan jäljiltä olevilla handuillaan. Vaikka tuskinpa sellainen urpo vaivautuu edes kättelemään.
[/quote]
Niin siksi meillä on immuunipuolustus, jotta selviytyisimme taudinaiheuttajien kohtaamisesta. Lääkäri tutkii usein potilaan vain pintapuolisesti ja se potilas ei saa niitä pöpjä sisäänsä sillä, että lääkäri koskee ja tunnustelee vaikkapa murtunutta kättä... Leikkaukset, gynekologia ja hammaslääketiede ovat eri asioita. Monesti yleislääkäri vain haastattelee potilasta. Käsidesillä läträäminen lisää ärhäköiden Taudinaiheuttajien esiintyvyyttä sairaaloissa, kun tulee resistenssiä. Tätähän ei hygieniauskovainen hoitsu ymmärrä.
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 17:36"][quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 17:28"]
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 17:20"][quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 17:15"][quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 17:06"]Hammaspuolella nauretaan jälkeenpäin, kun potilaat selittelee hampaissaan olevia reikiä, vaikka kuinka päivittäin pesevät ja lankaavat... Jooo-o, meille pelkkä suuhun kurkkaaminen kertoo vähän muuta. Tai se perinteisin selitys "perin huonon hammasluun." :D [/quote] Tämä niin totta :D Huono hammasluu on vuosisadan koomisin tarina [/quote] Hampaan kuntoon vaikuttaa muutkin asiat kuin pesu/ ravinto. Hampaiden ominaisuudet periytyvät siinä missä muukin. Jos minun vastaanotolla naureskelisitte potilaille tulis äkkiä kenkää. Kokemus kyllä näyttänyt, että selän takana kikattelijat eivät kummoisia ammatti-ihmisiä olekaan. [/quote] Annas, kun arvaan. Tämä on "hammaslääkäri"
[/quote]
Monet seikat vaikuttavat hampaiden kuntoon, mutta kun suu on täynnä plakkia ja selitellään, miten muka peritty heikko hammasluu ja siksi reikiä, niin en usko. Omahoito ja syömiset vaikuttavat hampaiden kuntoon eniten ja niilläkin, joilla hampaat perinnöllisesti hauraammat se omahoito on juuri erityisen tärkeää. Sitten on potilaita, jotka oikeasti hoitavat hyvin (ja sen myös huomaa), mutta silti tulee reikiä. Silloin ryhdytään jatkotutkimuksiin ja tehdään erikoiskäsittelyjä, esim. aikuisilla pinnoituksia ja fluorauksia. T. Ihan oikea hammaslääkäri
[/quote]
Ihan oikea olen minäkin. Kyseenalaistetaanko se nyt siksi, kun en jaksa tyhjäpää hihittelijä"hoitajia" vo.llani?
Ja hammasluulla ihmiset yleensä tarkoittaa kiillettä. En oleta, että kaikilla on oltava termit hallussa. Jokaisen hampaat on niiden oma asia. Minä hoidan/korjaan vauriot.
Kukaan ei millään muotoa nauti siinä maatessaan, joten jo ajatus siitä, että potilaille vielä naurettaisiin selän takan on vastenmielinen.
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 16:48"]
Ajatellaanko esim vakuutusalalla asiakkaan etua loppujen lopuksi ollenkaan?
[/quote]
En ole vakuutusalalla mutta ainakaan yhtiön tasolla ei. Vakuutusfirmat ovat yksityisiä yrityksiä ja niiden on tarkoitus tuottaa voittoa, minkä vuoksi ne käyttävät varsinkin isoissa jutuissa kaikki mahdolliset keinot välttyäkseen maksamasta, mikä usein onnistuukin koska vakavimmin ongelmissa olevat eivät jaksa tapella vastaan.
-kuntoutuspuolen psykologi
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 17:40"]
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 17:32"]
114! En nyt ymmärrä pointtiasi. Lääkäri tutkii potilaansa, mutta lääkärin ei kannata läträtä käsidesillä sen jälkeen, koska potilas saa kuitenkin ovenkahvasta pöpöjä, what??? Ehkä sen lääkärin kannattaisi kuitenkin ajatella ensinnäkin omaa suojautumistaan ja sitä, ettei kättele seuraavaa potilasta niillä edellisen potilaan jäljiltä olevilla handuillaan. Vaikka tuskinpa sellainen urpo vaivautuu edes kättelemään.
[/quote]
Niin siksi meillä on immuunipuolustus, jotta selviytyisimme taudinaiheuttajien kohtaamisesta. Lääkäri tutkii usein potilaan vain pintapuolisesti ja se potilas ei saa niitä pöpjä sisäänsä sillä, että lääkäri koskee ja tunnustelee vaikkapa murtunutta kättä... Leikkaukset, gynekologia ja hammaslääketiede ovat eri asioita. Monesti yleislääkäri vain haastattelee potilasta. Käsidesillä läträäminen lisää ärhäköiden Taudinaiheuttajien esiintyvyyttä sairaaloissa, kun tulee resistenssiä. Tätähän ei hygieniauskovainen hoitsu ymmärrä.
[/quote]
Jokaisella meistä on käsissään bakteereja, aina ja ikuisesti. Jos jatkuvasti läträä desillä, tappaa sieltä ne vaarattomat ja antaa tilaa vaarallisemmille. Ihon pintaa ei tarvitse koskea steriilisti vaan perushyvä hygienia riittää. Aseptiikka sitten toimenpiteissä joissa sitä vaaditaan.
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 17:45"]Tämä saa sadellen alapeukkuja, mutta menkööt: Hoitajat ovat monesti ihan uskomattomia kanoja. Eivät tiedä, mitä puolueita Suomessa on (tullut ilmi kahvihuoneessa) ja osa luulee lapsuusiän diabeteteksen johtuvan liiasta sokerin syömisestä. Eräs hoitaja laittoi aina suojahanskat käteen, kun kätteli potilasta. Kysyin sitten vitsillä, että syökö myös hanskat kädessä. Ei tajunnut. Monet virukset tarttuvat juuri ilmateitse, eikä hanskat siltä suojaa. Sen sijaan aika töykeää potilasta kohtaan pukea oikein hanskat. Olisi mielummin kättelemättä.
[/quote]
Totta.
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 16:14"]
Vastustamme koulutusmäärien lisäystä muka opetuksen laadun heikentymisen pelossa. Todellisuudessa haluamme ylläpitää lääkäripulaa ja mahdollisuuttamme kiristää mahdollisimman hyvää palkkaa työnantajilta. -lääketieteen opiskelija
[/quote] siitä ei päätä lääketieteen opiskelijat
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 17:32"]
114! En nyt ymmärrä pointtiasi. Lääkäri tutkii potilaansa, mutta lääkärin ei kannata läträtä käsidesillä sen jälkeen, koska potilas saa kuitenkin ovenkahvasta pöpöjä, what??? Ehkä sen lääkärin kannattaisi kuitenkin ajatella ensinnäkin omaa suojautumistaan ja sitä, ettei kättele seuraavaa potilasta niillä edellisen potilaan jäljiltä olevilla handuillaan. Vaikka tuskinpa sellainen urpo vaivautuu edes kättelemään.
[/quote] Hgissä ei enää lekurit ja hammaslekurit kättele, pelkäävät pöpöjä kai
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 16:27"]
Puhelinaspa, paljasta että roikotat meitä soittelijoita vain tahallasi pitkään linjalla, kun et kahvinjuonniltasi/nettisurffailultasi/työkavereiden kanssa juttelultasi vaivaudu vastaamaan puhelimeen...
"Olette jonossa. Vastaamme puheluusi mahdollisimman pian...". My ass.
[/quote]
Yksittäisen puhelinasiakaspalvelijan kaikki puhelut luultavasti nauhoitetaan (soittajalle kerrotaan, että puhelut nauhoitetaan laadunvalvonnallisista syistä, jolloin tämä on ihan ok), ja niitä kuunnellaan satunnaisotoksella esimiesten toimesta. Puhelumääriä seurataan paitsi päivä,- myös tuntitasolla. Puheluiden keskimääräinen kesto ja se, kuinka monta puhelua päivässä on otettava. Käsittelyajat on myös määritelty sekunnin tarkkuudella. "Omat tauot", kuten vessakäynnit, kirjataan myös järjestelmään. Järjestelmä näyttää jonossa olevien puheluiden määrän ja keskimääräisen odotusajan.
Tämä on oikea tilanne esim. asiakkaiden suuresti rakastamien operaattoreiden puhelinasiakaspalvelussa.
Terveisin entinen puhelinaspa.
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 17:37"]
Kirjoitellaan papereita omasta päästämme, ei niitä niin tarkkaan tartte kysellä asiakkailta, kuhan nyt on jotain vähän sinnepäin. Hommataan kiireistä sijoitusta tai huostaa lapsille, joille kuraattori käskee. Yksinhuoltajien lapset on helppoja asiakkaita, ei oo kahta aikuista tappelemassa meitä vastaan. Kuraattori hankkii meille asiakkaat, kun muuten olis pikkukunnassa aika hiljaista tiettyjä asiakkaita lukuunottamatta. Keskenämme sovimme, mitä perheitä kuritetaan ja mitkä annetaan olla rauhassa, vaikka tiedetään et pitäis puuttua. Tietyt perheet pidetään kurissa antamalla rahaa harkinnanvaraisesti, käyvät sitten toimistolla niiailemassa. Nauretaan niille jälkeenpäin, kun ne iteki hokee et täytyy tehdä yhteistyötä. Ja tehdäänhän me, ne tekee meille hommia, joita me ei ite voida tehdä, saavat sitten taas vähän harkinnanvaraista ja parempaa asuntoa. Jos jäädään jostain kiinni, haetaan vaan esimieheltämme kuittaus, siis päätös, että muka ollaan oikeassa, perusteluthan me voidaan itse keksiä, kun saadaan ne itse kirjoittaaki. Voidaan aina kuiteski vastata et meillä on huoli, vaikkei mitään muuta olis saatukaan kasaan. Meillä ei ole koko kunnassa meidän alalla vissiin kauheen montaa oikeesti pätevää, vaadittuja koulutuksia ei oo edes ylemmillä johtajista, silti saadaan täyttä palkkaa. Meillä on töissä vaan naisia.
[/quote] eipä se noin mene, kunnille kallista lystiä jos pitää lapsia huostaanottaa, olette kohta joutokarjaa töissänne, Soini alkaa isolla jytkyllä saneeraamaan kuntalaisia
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 17:16"][quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 17:04"]
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 16:59"]
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 16:49"]
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 16:46"]
Sairaaloissa vain välinehuoltajat ja leikkaussalihoitajat ymmärtävät aseptiikan syvimmän merkityksen. Välinehuollossa paheksumme toisinaan muun hoitohenkilökunnan tietämättömyyttä/välinpitämättömyyttä esim. käsidesin ja suojahanskojen käytöstä. Kerromme myös omakohtaisia kokemuksia lääkäreistä ja hoitajista, joilla aseptiikka on pettänyt pahan kerran. Siis kun olemme itse olleet vastaanotolla.
[/quote]
Koulutuksenne tuskin riittää arvioimaan asiaa.
[/quote]
Todellakin riittää. Meitä on koulutettu siihen paljon enemmän kuin hoitajia ja lääkäreitä.
[/quote]
Hölynpölyä. Lääkärin koulutus sisältää YLIOPISTO-opintoja mm. mikrobiologiassa. Ehkä koulutettu henkilökunta yksinkertaisesti pystyy arvioimaan paremmin, milloin on syywtä noudattaa orjallista aseptiikkaa ja milloin ei.
[/quote]
Aivan. Hoitajille aseptiikka on kuin uskonto, kun eivät juuri muuta osaa. Lääköri ymmärtää, että joskus on ihan turha löträtä sillä käsidesillä, kun potilas lähtiessään koskee ovenkahvaaankin ja pöpöt taas käsissä. Leikkaussalissa taas juuri ne hoitajat eivät tajua likaisen ja steriilin alueen eroja. Aivoihin ei voi mennä leikkaamaan samoilla instrumenteilla, joilla avattiin kallo, koska siinä kallossa on pöpöjä, joita aivoihin ei normaalisti pääse. Hoitajille tämä tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa ymmärtää, toistelevat vain sitä mantraansa "nämä ovat kaikki steriilejä instrumentteja".
[/quote]Vai ei hoitajat muuta ymmärrä... Just just. Toivottavasti hoitajat erottavat katsomalla, kellä meistä lääkäreistä on tuo sinun asenne ja kellä huomattavasti yhteistyötä arvostavampi. Tiedätkö mikä on suurin riski sairaalabakteerien leviämisen räjähtämisessä? Henkilökunnan asenne. Voi sanoa, että lääkärien asenne. Jotkut lääkärit kuvittelevat että suorittamalla lääkiksen apuluokan ja saamalla paperit onnistuu kehittämään itseensä kalvon joka estää bakteerien leviämisen... Lääkärin ei tarvitse suojata itseään potilaan bakteereilta ja viruksilta kovinkaan usein - mutta seuraavan potilaan tartuttaminen pitää pyrkiä estämään. No, joka haluaa leikkiä kuoleman enkeliä tuollaisen asennevamman kanssa, tehköön sen vapaasti. Terveisin lääkäri jolla on niin paljon opinto- ja työelämämeriittejä että nimen jälkeen tulee melkoinen letka kirjaimia ja joka ehkä juuri sen takia osaa arvostaa hoitajia, välinehuoltajia ja ennen kaikkea sairaalan siivoojia alansa asiantuntijoina - ammattilaisina. Ja joka katsoo että ihmisarvo meillä kaikilla on sama, koulutukseen ja ammattiin katsomatta.
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 17:49"][quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 16:27"]
Puhelinaspa, paljasta että roikotat meitä soittelijoita vain tahallasi pitkään linjalla, kun et kahvinjuonniltasi/nettisurffailultasi/työkavereiden kanssa juttelultasi vaivaudu vastaamaan puhelimeen...
"Olette jonossa. Vastaamme puheluusi mahdollisimman pian...". My ass.
[/quote]
Yksittäisen puhelinasiakaspalvelijan kaikki puhelut luultavasti nauhoitetaan (soittajalle kerrotaan, että puhelut nauhoitetaan laadunvalvonnallisista syistä, jolloin tämä on ihan ok), ja niitä kuunnellaan satunnaisotoksella esimiesten toimesta. Puhelumääriä seurataan paitsi päivä,- myös tuntitasolla. Puheluiden keskimääräinen kesto ja se, kuinka monta puhelua päivässä on otettava. Käsittelyajat on myös määritelty sekunnin tarkkuudella. "Omat tauot", kuten vessakäynnit, kirjataan myös järjestelmään. Järjestelmä näyttää jonossa olevien puheluiden määrän ja keskimääräisen odotusajan.
Tämä on oikea tilanne esim. asiakkaiden suuresti rakastamien operaattoreiden puhelinasiakaspalvelussa.
Terveisin entinen puhelinaspa.
[/quote]
Saanko arvata, eräs lääkärikeskus?
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 17:40"]
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 17:32"]
114! En nyt ymmärrä pointtiasi. Lääkäri tutkii potilaansa, mutta lääkärin ei kannata läträtä käsidesillä sen jälkeen, koska potilas saa kuitenkin ovenkahvasta pöpöjä, what??? Ehkä sen lääkärin kannattaisi kuitenkin ajatella ensinnäkin omaa suojautumistaan ja sitä, ettei kättele seuraavaa potilasta niillä edellisen potilaan jäljiltä olevilla handuillaan. Vaikka tuskinpa sellainen urpo vaivautuu edes kättelemään.
[/quote]
Niin siksi meillä on immuunipuolustus, jotta selviytyisimme taudinaiheuttajien kohtaamisesta. Lääkäri tutkii usein potilaan vain pintapuolisesti ja se potilas ei saa niitä pöpjä sisäänsä sillä, että lääkäri koskee ja tunnustelee vaikkapa murtunutta kättä... Leikkaukset, gynekologia ja hammaslääketiede ovat eri asioita. Monesti yleislääkäri vain haastattelee potilasta. Käsidesillä läträäminen lisää ärhäköiden Taudinaiheuttajien esiintyvyyttä sairaaloissa, kun tulee resistenssiä. Tätähän ei hygieniauskovainen hoitsu ymmärrä.
[/quote]
Sä olet kyllä niin pihalla, että toivottavasti et ole lääkäri. Ei kai kyse olekaan siitä, että se käsivammainen saa omia pöpöjään, vaan siitä, että lääkäri levittelee niitä kaikkien potilaidensa mahdollisia pöpöjä ympäriinsä. Ja pelkän haastattelun jälkeen ei tietenkään tarvitse käsidesiä. Taidat olla sellainen valelääkäri kun puhut niin sekavia.
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 10:13"]
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 15:55"]Asiakkaiden asioist vitsaillaan ja nauretaan välillä ihan pissat housuissa ja moralisoidaan. Puhelinajan ulkopuolella jos joku soittaa, ei välttämättä vastata ihan vaan koska ei huvita ja koska ei ole pakko, vaikka ei olisi mitään kiireellistä meneillään just sillä hetkellä. Sosiaalitoimistossa näin. Toisaalta taas "likainen salaisuus" voisi olla myös se, että mitään"hamerahoja" tai mamujen "vaunurahoja" ei ole olemassakaan vaan toimeentulotukea myönnetään ihan lain mukaan ja omalla, aika kriittisellä harkinnalla. [/quote] Meillä kyllä tuo "hameraha" on ihan vakio. Mustalaisille annetaan muutenkin helpommin. Mamuista en osaa sanoa, niiden asioita käsitellään toisaalla.
[/quote]
Miksi? Eikö kaikki suomalaiset olekaan tasa-arvoisia? Oletteko siis rasisteja?