Aspergerillä on taas kaikki hyvin :)
Minulla oli masennusta ja ahdistusta tässä keväällä, mutta nyt on kaikki kääntynyt hyväksi sikäli, että on iloinen mieli eikä masenna. Uskon, että Jumala on auttanut ja kuullut rukoukset. On uskovien ystävien kanssa yhdessä rukoiltu ja sen lisäksi olen netissä tuosta masennusasiastani laittanut rukouspyyntöjä eri paikkoihin. Mieliala on selkeästi parempi jo. Meillä on rukouksia kuuleva Jumala.
Sekin kiva asia, että siihen kerran kuukaudessa kokoontuvaan ihan kaiken ikäisille tarkoitettuun luontoryhmään on tulossa lisää ihmisiä: eräs asperger-diagnoosin omaava nuori ja hänen äitinsä. He ovat minulla kavereina Facebookissa ja siitä nuoresta en tiedä onko innostunut tulemaan mukaan mutta äitinsä on kovastikin innostunut siitä asiasta ja luultavasti ovat sitten tulossa.
Seuraava kerta meillä on 6.6.2015 ja keskuskujalta kello 11 on lähtö Joensuun keskustasta sitten ja käydään Enossa kivilouhoksella ja sen jälkeen laavulla. Se luontoryhmä on sitten todellakin kaiken ikäisille: eli lapsille ja nuorisolle, aikuisille ja myös vanhoillekin ihmisille joilla on joku neuropsykiatrinen oireyhtymä, diagnoosilla ei niin väliä mutta kuitenkin asperger, ADHD, hahmotushäiriö, lukihäiriö, Tourette yms diagnoosi. Mielenkiinnolla odotamme uusiakin tyyppejä siihen mukaan. Ikärajaa ei ole ollenkaan eli minkä ikäinen vaan voi tulla mukaamme luontoretkelle.Sinne ei tartte erikseen ilmottautua, kunhan tulee siihen vaan paikalle. Tervetuloa!
Tänään kävin taloyhtiön saunaillassa ja siellä tuli naapurien kanssa juteltua monenlaista asiaa. Pihatalkoot on sitten perjantaina ja niihin osallistun. Siellä tehdään kevään pihahommat ja niitten jälkeen päästään syömään. Olen joka kerta osallistunut noihin talkoisiin sekä keväällä että syksyllä. Tykkään tehdä pihahommia ja esim haravointi on kivaa. Myös vapaaehtoistyöpaikassa oon tehnyt pihahommia varsinkin silloin viime syksynä just esim haravointia ja sen lisäksi marjojen ja omenoitten keräämistä ja marjapensaitten hoitoa jne. Haaveilin joskus että alkaisin henkilökohtaiseksi avustajaksi eräälle ihmiselle josta en nyt täällä tämän enempää kirjoita, mikäli hän sairastuu taikka vammautuu ja että työtehtäviin kuuluisi päivittäistoimissa auttelun lisäksi myös pihahommien tekoa esim just marjojen kerääminen puskista ja haravointi.
Vapaaehtoistyöpaikassa on monenlaista hommaa minullekin riittänyt, esim just nuo pihahommat ja sitten on ollu myös sitä korttien askartelua ja usein myös sisätiloissa siivous ja pyykkihuolto yms hommia. Nyt oon siellä sekä maanantain että perjantain.
Tänään olin toisessa vapaaehtoistyöpaikassa (paikkoja joissa käyn on 2) ja lajittelin vaatteita ja samalla oli kivaa viettää aikaa minun tosi mukavien ja ihanien työkavereitten kanssa joista suurin osa on venäläisiä. Pohjois-Karjalassa asumisen yksi suurista iloista on se, kun täällä on niitä venäläisiä. Siellä oli tänään käymässä myös erään työkaverin 5-vuotias poikakin joka oli muuten tosi ihana ja suloinen lapsi <3.
Huomenna on luvassa kyläilyä ja menen käymään keskustassa erään uskovaisen vanhuksen luona. Vanhan mummon kanssa me usein rukoillaan eri asioitten puolesta, minun asioitten ja hänen asioittensa ja vietetään siellä aikaa yhdessä. Se on hienoa kun on täällä Joensuussakin sellaisia uskovaisia ketkä uskoo juuri niin kuin Raamattu opettaa ja perinteisellä tavalla ja jotka ei vesitä Jumalan sanaa ihmisen mielen mukaiseksi. Nykyään varsinkin ev.lut kirkossa vesitetään Jumalan sanaa ja on liberaaliteologiaa jossa sana muokataan aikakauden arvojen mukaan. Mutta minä en olekaan luterilainen vaan kuulun uskonnolliseen vähemmistöön ja minulle uskossani tärkeää on, että ei mukaudu maailman ajan mukaan vaan pysyy siinä sanassa joka on Raamattuun kirjoitettu jo Raamatun aikoina ja tiedän hyvin, että minua vanhoillisena ja fundamentalistina pidetään, mutta minullepa ei ole tärkeää se, mitä ihmiset minusta ajattelee, vaan se on tärkeää, mitä Jumala ajattelee minusta. Parempi on totella Jumalaa kuin ihmistä. Tokihan sitä minäkin langennut joskus olen syntiin jos toiseenkin mutta parannuksen olen lankeemuksistani tehnyt. Jeesuksen nimen ja veren kautta minullekin on armahdus synneistäni ja pelastus. Eikä muuta tietä pelastukseen ole annettu kuin Jeesus.
Vaikka on joskus ahdistaviakin aikoja, niin kokemuksesta tiedän, että kaikki kääntyy hyväksi, kun luottaa Jumalaan ja rukoilee joka päivä.
Kommentit (3)
Pohjois-Karjalassa juuri pskinta on venäläisten paljous.
Monta venäläistä ystävää kirjoittajalla on?
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:53"]
Monta venäläistä ystävää kirjoittajalla on?
[/quote]
Mitäs se sulle kuuluu?