Lue keskustelun säännöt.
Kuvitteletko että terapioista on jotain hyötyä? Ei ole
13.05.2015 |
No joo, ehkä joillekin on mutta monille se on kyllä ihan turhaa paskanjauhantaa ja vatvomista joka ei mitenkään auta ahdistuksiin tai mihinkään.
Kommentit (39)
Voi olla paljonkin hyötyä, minulle ainakin on ollut. Tietenkään kaikille ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 15:37"]
ON. Ei jauha itse paskaa, vaan miettii, mikä menne omassa elämässä pieleen ja yrittää muuttaa sitä. Terapiassa yritetään löytää ongelmakohtia, paraneminen lähtee itsestä.
[/quote]
Mitä hiivatin ongelmakohtia? Kerroin sille akalle että itsehillinnän puute ja impulsiivisuus on ongelma ja ratkaisuehdotus oli että pitää opetella sitä hillintää. Eli kun ongelma on että se ei vaan toimi niin ratkaisut on tuota tasoa. Hyvin menee.
Terapiahan on parasta hoitoa ikinä, ihan joka elämän osa-alueelle. Ihminen joutuu rakentamaan ongelmistaan ja elämästään kokonaisuuksia ja vielä pistää asiat sanoiksi. Oman pään sisällä pohtiminen ei todellakaan tuota samanlaisia tuloksia ja ahaa elämyksiä. Itse olin 4 vuotta terapiassa enkä jättäisi käymättä mistään hinnasta. Olivat niin arvokkaat vuodet, että olen pystynyt kohtaamaan monia monia ogelmia paljon helpommin ja nopeammin.
Mulla taas terapia tuhosi itsentuntoni :( Löyty vaikka mitä ongelmaa niin persoonasta ja aivojen toiminnasta mistä en itse ollut tietoinenkaan. Hoitoa tai ratkasuja ei siellä terapiassa keksitty. Tai mitään tutkimuksia näistä asioista ei tehty.
Suurimmalle osalle ei varmasti ole. Ihan huuhaa-hommaa enimmäkseen, suurta yhteiskunnan varojen tuhlausta. Vierestä olen seurannut kun läheinen on 2v kulkenut psykoterapiassa jauhamassa samoja asioita viikosta viikkoon: tulos pyöreä nolla. Vuosi sitten hän lopetti terapian ja just sanoi, että nyt alkaa mennä vähän paremmin kun ei koko ajan tarvi kaivella menneitä ja jauhaa ongelmista. Nyt hän opettelee nauttimaan vain tästä hetkestä, pienistä iloista ja siihen hänet kuulemma johdatti puoli vuotta sitten aloitettu jooga.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos omaa ajattelukykyä ei ole, ei kykyä havainnoida omaa toimintaansa, ei halua olla valmis muuttamaan itseään ja tulkintojaan tai edes kyseenalaistamaan nykyistä tilannetta niin tottahan se on, että terapia on tällaisille henkilöille turhaa.
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 15:42"]
Mä tiedän että hyötyä ei ole, mutta haittaa on ihan varmasti ollu. Ärsyttää kun ihmiset kuvittelee että minusta tulis kelvollinen jossain vitun terapiassa. No ei tule.
[/quote]
Mikä mielestäsi auttaisi? Vai kaipaatko muutosta ollenkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 15:44"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 15:37"]
ON. Ei jauha itse paskaa, vaan miettii, mikä menne omassa elämässä pieleen ja yrittää muuttaa sitä. Terapiassa yritetään löytää ongelmakohtia, paraneminen lähtee itsestä.
[/quote]
Mitä hiivatin ongelmakohtia? Kerroin sille akalle että itsehillinnän puute ja impulsiivisuus on ongelma ja ratkaisuehdotus oli että pitää opetella sitä hillintää. Eli kun ongelma on että se ei vaan toimi niin ratkaisut on tuota tasoa. Hyvin menee.
[/quote]
Kuulostaa siltä, että sinä olet kyllä terapian tarpeessa, sillä impulssikontrolli taitaa pettää aika helposti ja ajaudut konfliktiin muiden kanssa? Että kyllä se tavoite: itsehillinnän opettelu olisi sinulle aika lailla paikallaan.
Olen taipuvainen olemaan ap:n kanssa pitkälti samaa mieltä. Oma terapiakokemus on melko pieni. Kärsin nuorena ahdistuneisuudesta ja paniikkihäiriöstä ja kävin vuoden verran terapiassa. Koin sen täysin turhaksi lätinäksi enkä saanut siitä mitään apua. Viisikymppinen terapeuttitäti kohteli minua kuin jotain aivovammaista tai täysin holhottavaa ja ylhäältäpäin opetti miten ratkaisen ongelmani. Ei ne vaan ratkenneet niin.
Tunnen myös muutaman muun ihmisen joilla tiedän olevan erittäin pitkän terapiahistorian. Pahin tapaus on exäni. hän on käynyt kaikki mahdolliset terapiat alkaen pitkästä analyyttisestä psykoterapiasta erilaisiin hörhöterapioihinkin kuten joku jossa piti kokea uudelleen syntymäkokemus ja käsitellä sen traumat (primal scream). Kerran päätyi terapeutille jonka pääteema oli häpeästä pääseminen, ja ryhmäterapiassa sitten piti olla alasti muiden ryhmäläisten nähden että oppii kohtaamaan häpeän.
Yhtä sekaisin tämä exä aina oli kaikesta terapoinnista huolimatta. Itse asiassa minusta tuntui että se ainainen oman tunne-elämän ja lapsuuden ja reaktioiden vatvominen teki hänelle tosi huonoa. Minusta tuntui että hänen olisi parempi "ottaa pää ulos perseestä ja haistaa raikasta ilmaa", eli keskittyä välillä itsensä ulkopuolisiin asioihin eikä vain omaan itseen ja sen problematisointiin. Iso syy siihen että lopulta jätin miehen oli se, että miehen elämään ei mahtunut mitään muuta kuin tuo terapioiden kautta tapahtuva itsen ongelman ratkaisemisen projekti, ja lisäksi halveksi minua syvästi henkisesti alempana olentona koska elän huolettomana ja miettimättä jatkuvasti lapsuuttani tai ongelmiani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljon pitää itse tehdä ajatustyötä ja harjoitella tilanteita, että paranee. Pitää nöyrtyä ja tutkia rehellisesti, mikä itsessä on vikana, jos lyö päätän seinään kerta toisensa jälkeen? Vuosien prosessi. Terapia ei ole taikatemppu.
Terapeutin valinta on tärkeä vaihe. On syytä kokeilla monia ja katsoa kenen kanssa synkkaa.
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:24"]
Joo, huomasinkin tuolla kommenteistasi että sulle pitäis olla kaikki ratkaisut valmiiksi mutta et varmasti kestä yhtään auktoriteettiä että jos sulle sanottas että "tee näin" niin et varmasti tekis koska joku käski. Et kuitenkaan itse mieti mitä pitäs tehdä. Ongelmasi aiheutat itse ja teet auttamisestakin nähtävästi mahdotonta. Onneksi olkoon, sua ei voi auttaa, turhaan ravaat missään terapiassa.
[/quote]
Oletpa aggressiivisen oloinen. Mikä sua nyt noin pahasti provosoi ja miksi? Joo olen laittanu pikkusen ärtynyttä viestiä aiemmin mutten ihan siinä mitassa että osaisin pitää tuollaista ärtymystä kuin tällä vastaajalla, ymmärrettävänä.
Kukaan tuskin aiheuttaa ongelmiaan oikeasti itse. Kyllä mä olen ihan avoin ehdotuksille siitä miten asioita käsittelisin vaihtoehtoisilla tavoilla mutta kun ei niitä tunnu olevan tarjolla. Vai onko nää terapia-hommat semmosia että asiakkaan pitäis itse tietää vastaukset kaikkiin ongelmiinsa? Siltähän tuo vähän alkaa vaikuttaa.
Negatiivisista terapia-kokemuksista pitäisi oikeasti puhua enemmän. Ei se nyt oikeasti mene niin että vika on aina siinä asiakkaan päässä jos ei homma skulaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 22:26"][quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:24"]
Negatiivisista terapia-kokemuksista pitäisi oikeasti puhua enemmän. Ei se nyt oikeasti mene niin että vika on aina siinä asiakkaan päässä jos ei homma skulaa.
[/quote]Joo. Terapian onnistumisen ehdoton edellytys on, että terapoitava AVAA MIELENSÄ. Paha se on autonkaan moottoria korjata, jos ei avata konepeltiä. Myös terapeutin ja terapiassa kävijän "kemia" on tärkeää. Täytyy synkata, että voi avata mielensä. - Mitä lapsuuteen tai muuhun menneisyyteen tulee, niitä ei voi muuttaa. Mutta suhtautumisen siihen/niihin voi. Menneestä voi päästää irti, mutta vasta kun löytää siihen keinon. Sitten voi jatkaa elämäänsä eteenpäin onnellisempana. Niin, kaikille se keino ei vissiin ole terapia jos sen kerta kokee turhana jauhantana. - En ole terapeutti, mutta olen ollut terapeutin asiakas ja tajunnut oman parhaani. Menneet on käsitelty, eikä ne enää tee minua alitajunnassa onnettomaksi. Voin keskittyä kaikkeen hyvään elämässäni. Tajuan, että ne asiat mitä ei voi muuttaa, pitää vaan hyväksyä. Ja ne mitä voi muuttaa, pitää muuttaa. Siksi exänikin on ex. Koska en siedä isäpuoltani, en ole hänen kanssaan tekemisissä. Just so simple.
Kävin teini-ikäisenä terapiassa nuorisopsykologin luona lievän-keskivaikean masennuksen vuoksi. Siitä ei ollut minulle mitään hyötyä. Omin voimin pystyin jossain vaiheessa nousemaan ja kulkemaan eteenpäín.
Psykologinainen oli aktiivinen ja piti itseään pätevänä. Hän uskoi tietävänsä minua itseäni paremmin, miltä minusta tuntui, mitä minulle oli tapahtunut, miten muut olivat minuun suhtautuneet ja mikä oli minulle tärkeää. Oli vaikeaa saada hänet edes kunnolla kuuntelemaan ja uskomaan minua, ennemminkin hän piti minua kohteena, johon projisoi omat käsityksensä.
Eli ei mitään hyötyä psykoterapiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse todennut, että toimintaterapiasta on ollut paljon hyötyä kehitysviiveiselle lapselleni. Kovaa kyytiä saa ikätovereitaan kiinni ja todennäköisesti pääsee aloittamaan koulun ihan tavallisessa luokassa ensi elokuussa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla taas terapia tuhosi itsentuntoni :( Löyty vaikka mitä ongelmaa niin persoonasta ja aivojen toiminnasta mistä en itse ollut tietoinenkaan. Hoitoa tai ratkasuja ei siellä terapiassa keksitty. Tai mitään tutkimuksia näistä asioista ei tehty.
Samoin. Pelkäsin toista terapeuttiani enemmän kuin mitään muuta, pidin sitä mitä terapiassa tapahtuu sairaampana kuin mitään muuta.
Terapian päätteeksi en uskaltanut mennä.enään ulos ja söin pahinta mahdollista opiaattia, että selvisin arjesta.
No mulle on ollut tosi paljon hyötyä. Lapsuuden ongelmat läpikäyty aika pitkälke ja elämä muuttunut valtavasti. Ennen suoritin yksin, nykyään elämäni on täynnä hyviä ihmissuhteita ja sellaista mistä nautin. Minä tein työn, hyvä terapeutti toimi tukena.
Terapian kritisointi on tehty mahdottomaksi. Kaikki on aina potilaan vika - narsistista todella narsisista. Koko psykodynaaminen teoria on hyvin narsistinen kudelma. Jossa etsitään ihmisen vikoja - jotta ihminen voisi parantaa itsensä. Se on halveksuntaa ja aivopesua.
Mä tiedän että hyötyä ei ole, mutta haittaa on ihan varmasti ollu. Ärsyttää kun ihmiset kuvittelee että minusta tulis kelvollinen jossain vitun terapiassa. No ei tule.