Salilla kävijät hoi!
Nyt on alkanut tulla tilanteita, että salille ei aina iltaisin ole aikaa. Tänään kävin salilla ensimmäistä kertaa heti aamusta, ennen töitä. Mutta koska aamulla ei ole niin paljoa aikaa, olen suunnitellut että teen toisella salikerralla vain jalat ja takapuolen. Toisella sitten vatsan, selän, rinnan ja kädet. Tähän asti olen yrittänyt mahduttaa yhteen salikertaan koko kropan (aikaa siihen on mennyt pari tuntia).
Tänään tein tuon alapuolen ja aikaa meni kokonaisuudessaan alle 45 min. Onko tuo treeni oikeasti jo ihan välttävä näin "huvikseen harjoittelevalle"?
Aamutreenit olisi tosiaan helppo ratkaisu; perhe nukkuu vielä, eikä kuntoilu ole siten heiltä pois.
Kommentit (3)
45 minuuttia on täysin normaali ja tavallinen kuntosalitreenin aika. Jos sulla on aiemmin mennyt "pari tuntia" (!!!!), ei treenisi ole voinut olla kovin tehokasta. Sitä tehokasta treeniä kun ei kukaan jaksa vetää paria tuntia, yksikin tunti alkaa olla maksimi. Ts. jos jaksat pari tuntia, teet ihan liian leppoisalla teholla.
Eihän edes kannata tehdä eri lihasryhmiä samalla kertaa. Ylä ja alavartalo on hyvä tehdä erikseen ja joskus olen ollut 20 min treenaamassa. Tosin alkulämmittelyt oli sillon aika köyhät ja loppuveryttelyt jätän joskus välistä. 30 min on mulle normaali aika. Lihas tykkää vaihtelusta, ei tarvitse kaikkia mahdollisia liikkeitä samalla kertaa tehdä.
On. Teen itse myös samoin, jaan salikerrat seuraavasti viikolle:
- jalat
- rinta+selkä
- kädet+hartiat
Menee noin 45-60min, teen 5-7 liikettä 3-4 sarjaa 8-10 toistoa/sarja. Sitten vielä 2-3 kertaa lenkki viikossa.
Itsellä ainakin toimii hyvin..