Pikkutytöt söivät kannabiskakkua - lääkintähelikopterilla sairaalaan
"Lehti kertoo isän tarjonneen 7-vuotiaalle tyttärelleen ja tämän 9-vuotiaalle kaverille kuivakakkua. Hän ei kuitenkaan tiennyt, että ystävältä saadun kakun taikinaan oli leivottu kannabista.
Tapaus sattui viime heinäkuussa. Se oli Varsinais-Suomen käräjäoikeuden käsittelyssä hiljattain.
7-vuotiaan tila heikkeni nopeasti. Oireet alkoivat kikatuksella jota seurasi tokkuraisuus, kivut, aistiharhat, hengitysvaikeudet ja oksentelu. Oireet olivat niin rajut, että isä luuli tyttärensä saaneen aivoinfarktin ja kuolevan.
Myös 9-vuotiasta alkoi pyörryttää ja tärisyttää. Tytöt kuljetettiin sairaalaan lääkintähelikopterilla, ja oireiden syyksi selvisi kannabiksen aiheuttama myrkytys.
Tonnien sakot
Kakun leiponeella ystävällä oli taustallaan paha kannabisongelma. 37-vuotias mies ei itse ollut syöntihetkellä mökillä, mutta hänen oli tarkoitus saapua paikalle myöhemmin.
Mies kiisti oikeudessa tietävänsä kannabiskakusta. Hän väitti asuntoaan remontoineiden miesten laittaneen leivonnaisen hänen pakastimeensa, josta se epähuomiossa päätyi mökkiläisten mukaan.
Oikeus piti miehen kertomusta epäuskottavana. Tämä tiesi, että mökille on menossa lapsia mutta ei silti maininnut huumekakusta sanallakaan.
37-vuotias tuomittiin kahdesta törkeästä vammantuottamuksesta ja huumausainerikoksesta 80 päiväsakkoon. Maksettavaa kertyi 3 760 euroa."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015051219677815_uu.shtml
Kommentit (34)
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 20:54"]
Noin paljon korvauksia? Kun ei raiskattukaan saa noin paljoa korvauksia.
[/quote]
Se ei kyllä kerro siitä, että saisivat liikaa korvauksia, vaan siitä että raiskatut saavat liian vähän.
Kannabiskakku bileissä se kiva olisi: joku ottaa veitsen ja iskee sen toisen silmästä sisään, koska joutuu psykoosiin eikä kukaan tajua, että se kannabis moisen aiheutti, tuo täysin vaaraton leikkisä huume.
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 21:00"]Kannabiskakku bileissä se kiva olisi: joku ottaa veitsen ja iskee sen toisen silmästä sisään, koska joutuu psykoosiin eikä kukaan tajua, että se kannabis moisen aiheutti, tuo täysin vaaraton leikkisä huume.
[/quote]
:---D sulla on astetta vilkkaampi mielikuvitus
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 20:32"][quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 20:30"]
Miksi sairaalaan :D Vittu mitä idiootteja.Noi "oireet" olis menny 2-4 tunnissa ohi..
[/quote]
Vasta sairaalassa selvisi mistä oli kyse. Jos sinun lapsillesi tulisi yhtäkkiä rajuja oireita, etkä tietäisi mistä ne johtuvat, soittaisit sinäkin varmaan hälytyskeskukseen aika ripeästi.
[/quote]
Minä en anna lapsille kannabista koska se ei sovellu lasten käyttöön.
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 20:52"]
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 20:30"]Miksi sairaalaan :D Vittu mitä idiootteja.Noi "oireet" olis menny 2-4 tunnissa ohi.. [/quote] Idiootti olet itse. Oikeastiko jättäisit hoitamatta lapsen joka menee yhtäkkiä huonoksi, etkä tiedä syytä. Sääliksi käy lapsiasi...
[/quote]
No mitä muutakaan voi kannabisnarkilta odottaa? Pössy on pehmettänyt pään, mitä siinä joku lapsi enää kiinnostaa.
Jutussa taitaa olla virhe. Kyse on varmaan entiseltä ystävältä saadusta kannabiskakusta.
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 21:06"][quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 20:52"]
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 20:30"]Miksi sairaalaan :D Vittu mitä idiootteja.Noi "oireet" olis menny 2-4 tunnissa ohi.. [/quote] Idiootti olet itse. Oikeastiko jättäisit hoitamatta lapsen joka menee yhtäkkiä huonoksi, etkä tiedä syytä. Sääliksi käy lapsiasi...
[/quote]
No mitä muutakaan voi kannabisnarkilta odottaa? Pössy on pehmettänyt pään, mitä siinä joku lapsi enää kiinnostaa.
[/quote]
Minä en ole kannabista edes kokeillut joten ole sinä rapa juoppo hiljaa.Taidat olla kaiken paskan lisäksi vielä nainenkin?
Kannabiksen käyttäjistä valtaosa on hitaita ja vainoharhaisia. Eihän siihen kuole, mitä nyt elämänlaatu näyttää aika heikolta, kun jokainen auto seuraa pahat mielessä just sua ja elämän suurin ilo on vetää eväitä aivottomien komedioiden äärellä :)
Ja sitten on minun ystäväni, joka ei lopeta vaikka pari kertaa vuoteen pitää kannabispsykoosissa hilautua laturiin. Tämä ystävä on myös yksi niistä, jotka ovat alkoholin alaisina leppoisia ja hauskoja, mutta ganjahöyryissä on nähty se uhkaava ja väkivaltapuheita kylvävä puoli. Se vainoharhaisuushan sen aiheuttaa. Ja sitä on aika helvetin usealla käyttäjällä.
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 21:01"]
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 21:00"]Kannabiskakku bileissä se kiva olisi: joku ottaa veitsen ja iskee sen toisen silmästä sisään, koska joutuu psykoosiin eikä kukaan tajua, että se kannabis moisen aiheutti, tuo täysin vaaraton leikkisä huume. [/quote] :---D sulla on astetta vilkkaampi mielikuvitus
[/quote]
Tai sitten olen ensiavussa sairaanhoitajana ja kohdannut tämänkin tapauksen livenä. Kaikille kannabis ei sovi eikä sitä tiedä ennen kuin kokeilee.
Eihän tällaista paskatempausta kukaan muu ku pössypää tekiskään. Kaiken muun käyttäjät tajuaa ettei päihteet ole vaarattomia. Paitsi pössypäät.
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 20:21"]
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 20:18"]
Mitä ihmettä? Eihän tällä luonnontuotteella pitäisi olla mitään haittavaikutuksia?
[/quote]
Määrä tekee myrkyn. Varsinaista hengenvaaraa ei ehkä ole, mutta epämiellyttävä olotila tulee varmasti liikaa nautittaessa.
[/quote]
plus pieni lapsi jolla ei kokemusta mistään päihteestä. Eikä pidä ollakaan.
-pilven puolestapuhuja (ei lapsille though)
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 21:19"]
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 21:01"]
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 21:00"]Kannabiskakku bileissä se kiva olisi: joku ottaa veitsen ja iskee sen toisen silmästä sisään, koska joutuu psykoosiin eikä kukaan tajua, että se kannabis moisen aiheutti, tuo täysin vaaraton leikkisä huume. [/quote] :---D sulla on astetta vilkkaampi mielikuvitus
[/quote]
Tai sitten olen ensiavussa sairaanhoitajana ja kohdannut tämänkin tapauksen livenä. Kaikille kannabis ei sovi eikä sitä tiedä ennen kuin kokeilee.
[/quote]
Oletetaan, että puhut totta. Ihmiset puukottelevat toisiaan psykooseissa ilman kannabistakin harva se päivä. Kannabis on käytetyin laiton päihde. Johtuuko jokainen kannabiksen vaikutuksen alaisena tehty puukotus itse aineesta, vai olisiko ko. henkilö voinut puukottaa ilman kannabistakin, kuten Suomessa usein käy? Tämän takia ei tulisi vetää johtopäätöksiä yksittäistapauksista, vaan tiedon tulisi perustua laajaan otantaan. Näytä minulle yksikin tutkimus, jossa osoitetaan kannabispäihtymyksen lisäävän todennäköisyyttä teräaseella tehtyihin väkivaltarikoksiin.
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 20:54"]Noin paljon korvauksia? Kun ei raiskattukaan saa noin paljoa korvauksia.
[/quote]Uhrit eivät saaneet senttiäkään korvauksia. Leipuri sai sakkoa.
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 20:54"]
Noin paljon korvauksia? Kun ei raiskattukaan saa noin paljoa korvauksia.
[/quote]
Mitä korvauksia? Tuossa puhutaan vain päiväsakoista.