Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kriisi, eron pohdinta.. Miten osata valita oikein?
15.01.2022 |
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä reilusti yli 10 vuotta. On lapset yhdessä jne. Suhteemme on ollut vähän sellaista vuoristorataa, mutta jonkin verran tasoittunut kuitenkin alkuvuosista. Alussa mielestäni mieheni kohteli minua aika huonosti, olin itse aika nuori ja nopeasti raskaanakin, oli kaikenlaista muutakin murhetta siinä elämässä ja siinä sitten yritettiin luovia jotenkin. En arvostanut itseäni kai tarpeeksi, joten hyväksyin huonon kohtelun. Mieheni nyt vaan oli sellainen että ei osannut huomioida muita. Hän aina riidan jälkeen lupasi muuttua.
Olen ajatellut että lapsille ydinperhe on tärkeä ja on meillä ihan hauskaakin yhdessä. Lisäksi miehen vanhemmat vaikuttivat mukavilta ihmisiltä, auttoivat jonkun verran lastenhoidossa ja olivat osa elämäämme.
Tilanne on kuitenkin muuttunut tosi paljon sikäli, että olen tajunnut miten sairas miehen lapsuudenperhe oikeasti on. Kulissi on kaatunut. Toisella vanhemmalla on vahvasti narsistisia piirteitä, ja ovat muutenkin tosi hankalia ihmisiä. Näen tietenkin miehessänikin samanlaisia piirteitä. Ahdistaa tosi paljon tämä tilanne, kun on vähemmän ja vähemmän syitä pysyä yhdessä, mutta silti eroaminen tuntuu tosi pahalta. Enimmäkseen siitä syystä, että kukaan muu perheessä ei sitä halua, ja sitten itse joudun olemaan se ”pahis” jos haen avioeroa.
Mutta ei meillä miehen kanssa ole sellaista parisuhdetta. Mies ei ole koskaan kyennyt treffeihin tai vastaaviin. Läheisyys on jotain mitä pitää joka kerta selittää että mitä se edes oikeastaan on. Ja vaikka olen monet kerrat kertonut, niin aina se on jotain yhtä outoa ja vähän niin kuin naurettavaa jopa kun sanon että kaipaisin sellaista. Mietin kun omilla vanhemmillani oli vaikea parisuhde, että minulla ei ole oikeanlaista mallia parisuhteesta, en edes tiedä mitä se voisi olla, mutta kuitenkin on usein sellainen tunne että jotain puuttuu.
Kommentit (32)
Hankalaa se on kun omat vanhemmat ovat sössineet lapsen avioliittomallin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hankalaa se on kun omat vanhemmat ovat sössineet lapsen avioliittomallin.
Ja sit jatketaan itse samaa?
Kuulostaa että miehelläsi on tapana muodostaa noita "välttelevästi kiintynyt" -tapaisia suhteita. Eli pysytellään kaukana muista ihmisistä ja kaikki liian iholle menevät keskustelun aiheet torpataan heti tarpeettomina. Malli tulee kotoa ja sinun keskustelunyrityksesi ja varsinkin terapia on miehelle ahdistavaa. Niin kauan kuin suhteenne pysyy sopivan etäisenä ja keskustelut arkisina mies on ihan tyytyväinen. Kukaan ei ronki hänen sisintään jonka hän haluaa pitää ihan piilossa ja suljettuna.
Sinulla on yksinkertaisesti väärä mies itsellesi. Sinä haluat suhteen jossa on enemmän läheisyyttä mutta et tule koskaan saamaan sitä nykyisen miehesi kanssa. Läheisyys on hänelle uhka ja kauhistus. Joten näkisin että sinulla on kaksi vaihtoehtoa: Joko eroat nyt ja annat piut paut sille että muut pitävät sinua pahiksena, tai sitten asetat itsellesi jonkun takarajan että kun lapset ovat muuttaneet kotoa, ja/tai nuorinkin on täysi-ikäinen niin sinä otat eron. Jos valitset jälkimmäisen, etäänny ihan tietoisesti miehestä ja hoida vain käytännön asiat niin kauan kuin olette nimellisesti aviopari. Saat aikaa tehdä suunnitelmia tulevaisuuden varalle.
Sen unelman voit hylätä nyt heti että mies joskus muuttuisi. Ei tule tapahtumaan. Hänestä tulee vain taas yksi noista miehistä jotka ihmettelevät että miksi vaimo lähti, kaikkihan oli ihan hyvin. Varsinkin kun luovutat ja lopetat läheisyyden tarpeesta puhumisen. Miehet eivät tuota viimeistä varoitusmerkkiä ymmärrä koskaan, kuvittelevat vain omaan napaan tuijottaessaan että vaimokin on nyt tullut järkiinsä ja lopettanut turhan valituksen. No ei, vaimo on jo luovuttanut koko liiton suhteen eikä paluuta enää ole vaikka mies seisoisi päällään. Vuosien välinpitämättömyys on tappanut rakkauden lopullisesti, vaimo saanut tarpeekseen ja haluaa nyt vain pois ja oman elämän johon tunnekylmä mies ei enää kuulu.
Itsellä on tunnekylmä puoliso ollut jo vuosia.
Mutta hän on kyllä oppinut siitä jonkin verran pois. Minun on vaan pitänyt sanoa suoraan mitä tahdon.
Paljon puhumista ja puhumista.
Asiat on väännettävä suoraan ja sanottava mitä haluaa.
Esim. Haluan joka yö silloin kun hän on reissutöissä niin mukavan hyvän yön viestin.
Ilman suoraan sanomista olisin saanut vaan satunnaisesti.
Todella paljon myös auttaa seksi.
Kun toinen ei osaa sanallisesti tunteita näyttää niin hyvin.
Mutta osaa kyllä seksillä osoittaa, se on varmaankin ollut meidän pelastus.
Ei auta kuin puhua❤️
Vierailija kirjoitti:
Itsellä on tunnekylmä puoliso ollut jo vuosia.
Mutta hän on kyllä oppinut siitä jonkin verran pois. Minun on vaan pitänyt sanoa suoraan mitä tahdon.
Paljon puhumista ja puhumista.
Asiat on väännettävä suoraan ja sanottava mitä haluaa.
Esim. Haluan joka yö silloin kun hän on reissutöissä niin mukavan hyvän yön viestin.
Ilman suoraan sanomista olisin saanut vaan satunnaisesti.
Todella paljon myös auttaa seksi.
Kun toinen ei osaa sanallisesti tunteita näyttää niin hyvin.
Mutta osaa kyllä seksillä osoittaa, se on varmaankin ollut meidän pelastus.
Ei auta kuin puhua❤️
Ihan hyviä neuvoja kai, paitsi että ap on jo kertonut yrittäneensä puhua ja terapiassakin kävivät. Mies ei halua noista mitään, ei suostu puhumaan, koskettamaan eikä terapiaan enää. Mikään ei ole muuttunut koska toinen vastustaa kynsin hampain kaikkia muutoksia.
Joten mitä tuossa enää voi tehdä. Pystyyn kuollut liitto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surullista. Tuntuu että noita tunnekylmiä miehiä on tosi paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsellä on tunnekylmä puoliso ollut jo vuosia.
Mutta hän on kyllä oppinut siitä jonkin verran pois. Minun on vaan pitänyt sanoa suoraan mitä tahdon.
Paljon puhumista ja puhumista.
Asiat on väännettävä suoraan ja sanottava mitä haluaa.
Esim. Haluan joka yö silloin kun hän on reissutöissä niin mukavan hyvän yön viestin.
Ilman suoraan sanomista olisin saanut vaan satunnaisesti.
Todella paljon myös auttaa seksi.
Kun toinen ei osaa sanallisesti tunteita näyttää niin hyvin.
Mutta osaa kyllä seksillä osoittaa, se on varmaankin ollut meidän pelastus.
Ei auta kuin puhua❤️
Seksi miehelle kyllä kelpaa. Hänen ehdoillaan mennään ihan liikaa. Joudun tukahduttamaan täysin omat tarpeeni, enkä voi siis olla vapautunut, oma itseni. Siihenkin olen jo niin tottunut, että hyvä kun edes huomaan koko asiaa. Yksi asia joka kertoo vaikka ei sitä toivoisi, on haluttomuus. Vaikka siis seksiä yhä on, niin olen jo vuosia kärsinyt enemmän tai vähemmän haluttomuudesta. Ja vaikka olen miehelle kertonut mistä luulen sen johtuvan, niin siltikään ei ole ollut valmis muuttumaan. Enkä sitä oikeastaan ole enää edes odottanutkaan aikoihin. Olen silti surrut asiaa aika ajoin. T. Ap
Oletko itse järkännyt tilaisuuksia helliä ja hieroa häntä, varannut treffi-iltoja, kertonut kuinka hänen kanssaan on mukava viettää aikaa? Yllättänyt aamiaisella, suunnitellut yhteistä kivaa tekemistä, kuunnellut häntä ja ollut hänen tukenaan?
Toisin sanoen, mitä sinä olet tehnyt kaiken toivomasi eteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko itse järkännyt tilaisuuksia helliä ja hieroa häntä, varannut treffi-iltoja, kertonut kuinka hänen kanssaan on mukava viettää aikaa? Yllättänyt aamiaisella, suunnitellut yhteistä kivaa tekemistä, kuunnellut häntä ja ollut hänen tukenaan?
Toisin sanoen, mitä sinä olet tehnyt kaiken toivomasi eteen?
Mieheni ei tykkää hieromisesta. Mielelläni hieroisin häntä kaiket illat, mutta ei siis todella pidä siitä yhtään kuulemma. Olen kokeillut ja ehdottanut vaikka ja mitä, mutta kun aina näkee että toista ei kiinnosta ja hän usein myös ilmaisee ja kertoo mielipiteensä asiasta, niin olen aikalailla antanut olla. Ravintolassa jos ollaan joskus käyty syömässä, niin on poissaoleva, puhelimella tms. Leffoja katsoo mielummin yksin.
En uskalla kauheasti järkkäillä enää mitään, koska pelkään pettymystä niin paljon, koska niin usein olen joutunut kuitenkin pettymään. Mies saattaa tehdä selväksi että nyt vain ja ainoastaan mun mieliksi tekee jotain, ei se tunnu kauhean kivalta. Miksi pitäisi väkisin tehdä yhtään mitään? Jos toinen ei halua tehdä asioita minun kanssa, tai ne asiat eivät häntä kiinnosta, eikä hän toisaalta itse osaa ehdottaa mitään tilalle, niin minkäs teet? T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa että miehelläsi on tapana muodostaa noita "välttelevästi kiintynyt" -tapaisia suhteita. Eli pysytellään kaukana muista ihmisistä ja kaikki liian iholle menevät keskustelun aiheet torpataan heti tarpeettomina. Malli tulee kotoa ja sinun keskustelunyrityksesi ja varsinkin terapia on miehelle ahdistavaa. Niin kauan kuin suhteenne pysyy sopivan etäisenä ja keskustelut arkisina mies on ihan tyytyväinen. Kukaan ei ronki hänen sisintään jonka hän haluaa pitää ihan piilossa ja suljettuna.
Sinulla on yksinkertaisesti väärä mies itsellesi. Sinä haluat suhteen jossa on enemmän läheisyyttä mutta et tule koskaan saamaan sitä nykyisen miehesi kanssa. Läheisyys on hänelle uhka ja kauhistus. Joten näkisin että sinulla on kaksi vaihtoehtoa: Joko eroat nyt ja annat piut paut sille että muut pitävät sinua pahiksena, tai sitten asetat itsellesi jonkun takarajan että kun lapset ovat muuttaneet kotoa, ja/tai nuorinkin on täysi-ikäinen niin sinä otat eron. Jos valitset jälkimmäisen, etäänny ihan tietoisesti miehestä ja hoida vain käytännön asiat niin kauan kuin olette nimellisesti aviopari. Saat aikaa tehdä suunnitelmia tulevaisuuden varalle.
Sen unelman voit hylätä nyt heti että mies joskus muuttuisi. Ei tule tapahtumaan. Hänestä tulee vain taas yksi noista miehistä jotka ihmettelevät että miksi vaimo lähti, kaikkihan oli ihan hyvin. Varsinkin kun luovutat ja lopetat läheisyyden tarpeesta puhumisen. Miehet eivät tuota viimeistä varoitusmerkkiä ymmärrä koskaan, kuvittelevat vain omaan napaan tuijottaessaan että vaimokin on nyt tullut järkiinsä ja lopettanut turhan valituksen. No ei, vaimo on jo luovuttanut koko liiton suhteen eikä paluuta enää ole vaikka mies seisoisi päällään. Vuosien välinpitämättömyys on tappanut rakkauden lopullisesti, vaimo saanut tarpeekseen ja haluaa nyt vain pois ja oman elämän johon tunnekylmä mies ei enää kuulu.
Hyvin kirjoitettu ja kiteytetty.
Olen se pahisexvaimo. Erosta 10wee.
Pahinta oli epävarmuus, jatkaako vai ei. Vuosia tein päätöksen jatkaa ja kuukausi siitä olin samojen ja uusien vaikeuksien edessä. Elämä oli epätodellista, tätäkö tämä kokoajan on, jossa mikään sovittu ei pidä kutiaan. Nalkutan kuulemma kokoajan vaikka just viime kuussa sovittiin näin ja nyt saan kuulla tehneeni vain yksipuolisen, minua palvelevan sopimuksen.
Ok.
Sitten vaan leikkasi kiinni. Paloi päreet. Ja totesin että tätä elämää en enää jatka. Tuli mitä tuli niin paluuta ei ole eikä tule.
Se on ero nyt.
Tuli helpottunut olo vaikka tottakai kaikki käytönnön työ vasta alkaa siinä kohtaa.
Uskoin kaiken todeksi kun avioero päätös tuli omaan ja lastemme uuteen kotiin 1v päätöksestä.
Päivääkään en ole katunut. Muuta kuin sitä miksi jatkoin liian pitkään.
Taakkani on että exmies ei vieläkään ymmärrä miksi ero. Koen sen enemmänkin kiusantekona, ei halua ymmärtää. Kato mulle kaikki tähän, miehelle siis.
On lähettänyt äitiä ja siskoa ja kylän miestä puhumaan takaisin.
Lasten takia pidän sitten näitäkin kulisseja pystyssä. En pääse koskaan eroon hänestä oikeasti koska lapset. Lapset on parasta mitä elämä on antanut. Rikkinäinen tausta minulla eikä oikeita parisuhde malleja ole olemassakaan.
Aplle.
Teet kuten teet. Jatkat tai et, kyse on sun elämästä. Voin kuitenkin vakuuttaa kaikesta huolimatta elämä on tällä hetkellä hyvää.
Ehkä löydän sen prinssin itselleni joka kestää mua tai sitten en. Elämäni ei kulminoidu parisuhteeseen.
Kiitos kun sain avautua. Osaltani keskityn nyt muihin haasteisiin.
Aplle tsemppiä. Elämä on ihmisen parasta aikaa! -M. Nykänen
Alue: Aihe vapaa
Onpa erikoinen tapa ajatella. Hyvän päälle on hyvä rakentaa lisää hyvää. Paha, häiriintynyt, epävakaa taas ei kestä, eikä sen päälle voi edes välttämättä rakentaa mitään.