Te, jotka ystävä on hylännyt!

Mulla oli ystävä jonka kanssa ennen oli hauskaa, mutta vuosien kuluessa alkoi aina ilkeilemään kierolla tavalla ja piikittelemään. Välillä esitti niin mukavaa ja joskus oli jopa seurassa ylimielinen ja kylmä. Hän haukkui jopa läheisiäni josta menin ihan hiljaiseksi, tunsi ylpeyttä ihanasta pikkuperheestään. Lopetin vaan yhteydenpidon kylmästi lopulta..

En enää haluaisi olla tuon ex-bff:n kanssa yhteydessä. Olen asian surrut (ja masennuksestanikin parantunut). 14

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:02"]

Minä hylkäsin ystäväni kun hän oli sairauskierteessä, masentunut tarkalleen ottaen. Hän kertoi asiasta monelle ihmiselle tästä, siis että en pidä enään juurikaan yhteyttä. Olemme olleet hyviä ystäviä teini-iästä asti, jolloin tyttö aloitti itsetuhoisen käytöksen. Valvoin hänen vierellään useita öitä, olin kokoajan olemassa häntä varten ja aina ymmärtäväinen. Muutaman kerran hän uhkasi tappaa itsensä jos en olisi hänen tukenaan. Itsemurha yrityksiä on enemmän kuin sormia käsissä. Nyt olemme molemmat yli kolmenkymmenen ja samaa käytöstä ja tukipilarina olemista se on ollut tähän päivään saakka. Tiedän ettei ystävää pitäisi jättää, mutta kun ystävyytemme perustui lähes terapeuttiseen suhteeseen en enää itse vain jaksanut. Viime syksynä sanoin ystävälleni etten pysty enää, olen viettänyt 17 vuotta päivittäin häntä auttaen, talloudellisesti ja henkisesti. Minulle oikeastaan viimeinen naula ystävyytemme arkkuun oli se kun aloin loppu kesästä voida työpaikallani todella huonosti, sain paniikkikohtauksia pomon ollessa läsnä ja koin työpaikka kiusaamista, ja poikaystävästä ero tuli samoihin aikoihin. Eksäni alkoi vainota minua melko sekopäisesti enkä uskaltanut olla kotonani yksin, kun se hullu tuli päivstämään oveni taakse, kerran otti ihan makuupussin mukaan, hakkasi ovea tunti tolkulla ja raivosi ja huusi, aneli ja itki. Soitin tälle ystävälleni että haluan tulla hänen luokseen pariksi päiväksi, etten jaksa, uskalla tai pysty nyt olemaan yksin. Vastaus ystävältäni oli seuraavanlainen; "Nyt on vähän huono. Mulla menee nyt vähän paremmin ja tuntuu että nää uudet lääkkeet alkaa vaikuttamaan. Mene johonki muualle, vaikka vanhemmillesi. Mulla ei ole ollut näin hyvä olo kuukausiin, joten en nyt viitsi pilata fiilistäni kuuntelemalla kenenkään muun murheita kun tuntuu että homma vois alkaa ahdistamaan". 

Ymmärrän ystäväni viestin sanojen takana, ja tietenkään en halunnut häntä vetää pahalle mielelle takiani. Mutta vuosien terapeutin rooli sai jäädä. Olen itse itkenyt tämän ystävän takia tuhansia kertoja, istunut satoja tunteja sairaalassa kun hänen ranteitaan on tikattu, ja kun oikeasti olisin apua tarvinnut hän ei sitä antanut. En koskaan aikaisemmin ollut pyytänyt mitään, valittanut toki aikaisesta heräämisestä, pahasta ruuasta ja selkäkivusta, niinkuin me kaikki joskus, mutta isoja murheitani en koskaan hänelle kertonut, koska en halunnut häntä niillä rasittaa. Niin loppui ystävyys ja minä hänet hylkäsin. Välillä se kaduttaa, mutta hän tietää mistä minut löytää jos on valmis terveeseen ja kypsään ja tasavertaiseen ystävyyssuhteeseen.

[/quote]

Tuosta tyypistä ei voi kyllin nopeasti eroon päästä! Karmea tarina.

Julmia olette.

Pari ystävää oon menettänyt. Toinen lakkas vastaamatta puheluihin ja viesteihin ilman mitään syytä. Toinen suuttu siitä, kun en päässyt hänen häihinsä. Kolmas ystävyys taitaa hiipua parhaillaan, löysi parempia ystäviä, eikä aika riitä mulle. :(