Kaksi lasta alle kahdessa vuodessa riski koko perheelle! (uutinen)

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:38"]

Ennemmin kysyisin teiltä, oletteko ajatelleet asiaa lasten kannalta? Jos ikäero on 1-2 vuotta, kumpikin lapsista saa aika vähän loppujen lopuksia aikaa ja huomiota. Saatika jos lapsia on kolme tai neljä. Tutkimuksessahan viitattiin myös lapsien terveyteen. Eli ei tässä ole kyse siitä, että vauva- ja lapsiajasta selviää lyhyilläkin ikäeroilla vaan, että ikäeroilla on myös vaikutusta lapsiin.

[/quote]

Minulla ja miehellä riittää kyllä syliä ja lämpöä kahdellekin pienelle lapselle, eikä esikoisen todellakaan odoteta "kasvavan isoksi yhdessä yössä" tms. Itselläni ja omalla sisarellani on ikäeroa 1,5 vuotta ja olen itse sen aina kokenut hyväksi asiaksi. Olemme aina olleet todella läheisiä ja paljon on touhuttu pienenä kimpassa. Jos toinen lapsi perheeseemme annetaan, niin se tarkoittaa myös sitä, että esikoinen saa viettää päivänsä kotona meidän kanssa eikä päivähoidossa. Mielestäni se on siis myös esikoisen etu.

Tuttavista löytyy pari perhettä, joissa esikoinen ~4v. ja kuopus vauvaikäinen ja heillä ongelmana on esikoisen tylsistyminen kotona, kun vauvaikäisestä ei ole leikkikaveriksi. Kaikissa ikäeroissa on varmasti omat positiiviset ja negatiiviset puolensa.

-48-

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:46"]

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:45"]

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:38"]

Ennemmin kysyisin teiltä, oletteko ajatelleet asiaa lasten kannalta? Jos ikäero on 1-2 vuotta, kumpikin lapsista saa aika vähän loppujen lopuksia aikaa ja huomiota. Saatika jos lapsia on kolme tai neljä. Tutkimuksessahan viitattiin myös lapsien terveyteen. Eli ei tässä ole kyse siitä, että vauva- ja lapsiajasta selviää lyhyilläkin ikäeroilla vaan, että ikäeroilla on myös vaikutusta lapsiin.

[/quote]

Lapseni eivät ole koskaan tunteneet mustasukkaisuutta, he ovat aina olleet tiivis kolmikko. Sitä huomiota sai jokainen, kun heidät hoidettiin kotona, eikä viety päivähoitoon alle eskari-ikäisinä. Asiat voi hoitaa niin monella tavalla. Terv. 46

[/quote]

Mutta oletko kysynyt asiasta lapsiltasi? Tuo on sinun näkökulmasi.

[/quote]

Tottakai olen! Olen ammattikasvattaja ja meillä on aina puhuttu paljon näistä asioista ja nyt kun lapset ovat jo isoja, he osaavat hyvin arvioida perheessä vallitsevia arvoja, tapoja ja asenteita.

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:59"]

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:46"]

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:45"]

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:38"]

Ennemmin kysyisin teiltä, oletteko ajatelleet asiaa lasten kannalta? Jos ikäero on 1-2 vuotta, kumpikin lapsista saa aika vähän loppujen lopuksia aikaa ja huomiota. Saatika jos lapsia on kolme tai neljä. Tutkimuksessahan viitattiin myös lapsien terveyteen. Eli ei tässä ole kyse siitä, että vauva- ja lapsiajasta selviää lyhyilläkin ikäeroilla vaan, että ikäeroilla on myös vaikutusta lapsiin.

[/quote]

Lapseni eivät ole koskaan tunteneet mustasukkaisuutta, he ovat aina olleet tiivis kolmikko. Sitä huomiota sai jokainen, kun heidät hoidettiin kotona, eikä viety päivähoitoon alle eskari-ikäisinä. Asiat voi hoitaa niin monella tavalla. Terv. 46

[/quote]

Mutta oletko kysynyt asiasta lapsiltasi? Tuo on sinun näkökulmasi.

[/quote]

Tottakai olen! Olen ammattikasvattaja ja meillä on aina puhuttu paljon näistä asioista ja nyt kun lapset ovat jo isoja, he osaavat hyvin arvioida perheessä vallitsevia arvoja, tapoja ja asenteita.

[/quote]

Jaa, minkähän ikäisiä he nyt ovat? Ihan aikuisia, jotka osaavat/uskaltavat kertoa jo kaiken mieltä painaneen, vai koululaisia, jotka helposti vielä sanovat, mitä ajattelevat vanhempien toivovan. Mitähän he ovat sanoneet? Ammattikasvattajana luulisi sinun myös tietävän, että mustasukkaisuus on normaali tunne ja että tiivis kolmikko voi myös tarkoittaa sitä, että yksilöllinen identiteetti on voinut silloin jäädä varjoon.

Tottakai jokainen kokee sen omien lastensa ikäeron oikeaksi, jos kaikki on mennyt hienosti putkeen. Mutta mitä jos tietoisen riskin ottamalla kaikki meneekin pieleen? Mitä jos se kroppa oirehtii liian nopeasti alkaneesta raskaudesta? On kipuja, vuotoja, pelkoa keskenmenosta. Samaan aikaan esikoinen tekee hampaita, nukkuu öitä huonosti ja vähentää päiväunien määrääkin ihan minimiin. Mitä jos se toinen vauva onkin sairas tai muuten vain vaatelias eikä esikoinenkaan pienenä taaperona saa rytmiään kuntoon? Mitä jos mies masentuu ja muuttuu itsetuhoiseksi? Mitä jos itse ei jaksa kahta vaippaikäistä mutta kukaan muukaan ei ole apuna?

Kaikkeahan voi tapahtua eikä elämässä mikään ole varmaa, mutta kun aiheesta on pitkään puhuttu, on ihan julkisuudessakin havaittu, mitä voi tapahtua pienten lasten äidille, kun väsymys on kovaa, niin miltä mahtaisi tuntua, kun tietää, että itse väen väkisin valitsin tuon, otin riskin ja kannan siitä nyt seuraukset?

Minulla on vuoden ikäero sisarukseeni ja hänellä vuoden ikäero seuraavaan. Emme ole kukaan koskaan todella nauttineet tästä, vaikka edelleenkin olemme läheisiä. Meitä kohdeltiin aina yksikkönä, joiden piti jakaa viikkorahat, harrastaa samoja, olla kaikessa samassa kehitysvaiheessa. Olemme kokeneet, että vanhempiemme aika ei riittänyt meille, vaikka he eivät näin itse koekaan. En saanut koskaan olla yksilö tai harrastaa omia asioitani tai olla ulkona omien kavereiden kanssa. Aina perässä roikkui kaksi muuta.

Mulla kolmas syntyi kun eka oli 2v2kk. Vìidennen syntyessä vanhin reilut 7,5v.
Mies yrittäjä ja vähän kotona, eipä hänellä näin jälkeenpäin ajatellen ollut mitään käsitystä minun työmäärästäni noiden vuosien aikana. Erohan siitä tuli, muttei minulle lainkaan huono asia kun aloin saada joka toisen viikonlopun vapaaksi lapsista.
En kyllä suosittele kenellekään samaa tahtia vaikka nyt lapset ovatkin jo isoja ja moni asia tuolta ruuhkavuosilta unohtunut.

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 23:02"]

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:59"]

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:46"]

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:45"]

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:38"]

Ennemmin kysyisin teiltä, oletteko ajatelleet asiaa lasten kannalta? Jos ikäero on 1-2 vuotta, kumpikin lapsista saa aika vähän loppujen lopuksia aikaa ja huomiota. Saatika jos lapsia on kolme tai neljä. Tutkimuksessahan viitattiin myös lapsien terveyteen. Eli ei tässä ole kyse siitä, että vauva- ja lapsiajasta selviää lyhyilläkin ikäeroilla vaan, että ikäeroilla on myös vaikutusta lapsiin.

[/quote]

Lapseni eivät ole koskaan tunteneet mustasukkaisuutta, he ovat aina olleet tiivis kolmikko. Sitä huomiota sai jokainen, kun heidät hoidettiin kotona, eikä viety päivähoitoon alle eskari-ikäisinä. Asiat voi hoitaa niin monella tavalla. Terv. 46

[/quote]

Mutta oletko kysynyt asiasta lapsiltasi? Tuo on sinun näkökulmasi.

[/quote]

Tottakai olen! Olen ammattikasvattaja ja meillä on aina puhuttu paljon näistä asioista ja nyt kun lapset ovat jo isoja, he osaavat hyvin arvioida perheessä vallitsevia arvoja, tapoja ja asenteita.

[/quote]

Jaa, minkähän ikäisiä he nyt ovat? Ihan aikuisia, jotka osaavat/uskaltavat kertoa jo kaiken mieltä painaneen, vai koululaisia, jotka helposti vielä sanovat, mitä ajattelevat vanhempien toivovan. Mitähän he ovat sanoneet? Ammattikasvattajana luulisi sinun myös tietävän, että mustasukkaisuus on normaali tunne ja että tiivis kolmikko voi myös tarkoittaa sitä, että yksilöllinen identiteetti on voinut silloin jäädä varjoon.

[/quote]

Voi kiesus, en nyt kyllä ala tässä kertomaan, mitä ovat sanoneet. Yksi on jo aikuinen, kaksi muuta teinejä. Tottakai heilläkin on ollut mustasukkaisuutta, josta en tiedä ja vaikea murrosikäkin, mutta silloinkin pystyttiin puhumaan näistä asioista. Jo silloin osasivat kyllä kertoa,esim. millaista kaverien perheissä oli. 

Kaikki kolme lastani ovat hyvin erilaisia, kaksi samaa sukupuolta olevat ovat kuin yö ja päivä. Jo pienenä heistä näki kuka tarvitsee enemmän syliä, kuka puhuu itse asiansa ja kuka piilottaa surunsa.

Usko nyt vaan, että pienet ikäerot eivät automaattisesti tee meistä vanhemmista huonoja tai perheistä onnettomia.

Mulla on neljä lasta. Kahden ensimmäisen ikäero on 2v 3kk, joka tuntui silloin ihan hyvältä ja sopivalta. Kakkosen ja kolmosen ikäero on 3v2kk. Sitten kolmosen perään tulikin ylläri, kolmosella ja nelosella on ikäeroa 1v3kk.

Itse koin kyllä kaikkein rankimmaksi tuon kolmosen syntymän. Juuri oli päästy ohi taaperoiästä kun sai taas alkaa rakennella noita vauvaperheen rutiineja. Ja helpoimmaksi taas koin juuri tuon parjatun pienen ikäeron. Vaikka varmaan mulla on ollut kädet täynnä työtä ja varmaan oon ollut väsynytkin niin nuorimmaisen vauvavuosi meni sellaisella rautaisella rutiinilla. Kaikki asiat oli jotenkin hyvin selkeitä ja yksinkertaisia. Tiesin ihan tasan miten kaikesta selvitään ja miten hommat hoituu parhaiten.

Luulen kyllä että tähän vaikuttaa paljon juuri se että meillä oli lapsia jo ennestään. Jos ekan ja tokan ikäero olisi ollut tuon 1v3kk niin luultavasti olisinkin alkanut sahata kaulaani poikki kynsiviilalla tai jotain muuta yhtä epätoivoista :/ Sen nimittäin muistan, että vaikka meillä ekan ja tokan ikäero ei ihan pieni ollutkaan niin oli se helkkarin rankkaa. Parivuotias oli just pahimmassa tuhoiässä ja mahdottoman vilkas. Siinä nelosen kohdalla sitä tiesi jo ja osasi odottaa ja tiesi myös miten homma hoidellaan.

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 23:04"]

Tottakai jokainen kokee sen omien lastensa ikäeron oikeaksi, jos kaikki on mennyt hienosti putkeen. Mutta mitä jos tietoisen riskin ottamalla kaikki meneekin pieleen? Mitä jos se kroppa oirehtii liian nopeasti alkaneesta raskaudesta? On kipuja, vuotoja, pelkoa keskenmenosta. Samaan aikaan esikoinen tekee hampaita, nukkuu öitä huonosti ja vähentää päiväunien määrääkin ihan minimiin. Mitä jos se toinen vauva onkin sairas tai muuten vain vaatelias eikä esikoinenkaan pienenä taaperona saa rytmiään kuntoon? Mitä jos mies masentuu ja muuttuu itsetuhoiseksi? Mitä jos itse ei jaksa kahta vaippaikäistä mutta kukaan muukaan ei ole apuna?

Kaikkeahan voi tapahtua eikä elämässä mikään ole varmaa, mutta kun aiheesta on pitkään puhuttu, on ihan julkisuudessakin havaittu, mitä voi tapahtua pienten lasten äidille, kun väsymys on kovaa, niin miltä mahtaisi tuntua, kun tietää, että itse väen väkisin valitsin tuon, otin riskin ja kannan siitä nyt seuraukset?

Minulla on vuoden ikäero sisarukseeni ja hänellä vuoden ikäero seuraavaan. Emme ole kukaan koskaan todella nauttineet tästä, vaikka edelleenkin olemme läheisiä. Meitä kohdeltiin aina yksikkönä, joiden piti jakaa viikkorahat, harrastaa samoja, olla kaikessa samassa kehitysvaiheessa. Olemme kokeneet, että vanhempiemme aika ei riittänyt meille, vaikka he eivät näin itse koekaan. En saanut koskaan olla yksilö tai harrastaa omia asioitani tai olla ulkona omien kavereiden kanssa. Aina perässä roikkui kaksi muuta.

[/quote]

On muistettava, että vanhempia on monenlaisia ja erilaisilla voimavaroilla varustettuna. Jotkut eivät pärjää tai jaksa edes yhden kanssa. Kysymys onkin siitä, että tuntee oman perheensä, omat voimavaransa ja tukiverkot, tiedostaa mahdolliset tulevat ongelmat, jne. ja toimii niiden mukaan. Ja jos vanhempi ei ymmärrä jokaisen lapsen olevan oma yksilönsä omine tarpeineen ja mielenkiintoineen, niin siinä on menty jo alusta alkaen metsään.

Meillä on 1, lapsi, vähän päälle vuoden vanha. Suunnittelemme jättävämme ehkäisyn pois ensi vuonna, jos ei vahinko hyppää kyytiin. Toivomme noin 3 v ikäeroa jo ihan jaksamissyistä. Lähipiirissäni on lisäännytty tiuhaan tahtiin ja itse koen sen liian raskaaksi. Viime kerralla raskaus alkoi heti ja meni hyvin. Mutta voihan olla, että seuraavalla kerralla kestää raskautua, tulee keskenmenoja tjms. ja pieni ei synnykään aikataulujen toiveessa. Nautin siitä, että tyttömme on meidän pieni prinsessa. En kaipaa vauvaa tähän kuvioon -vielä. Mutta kukin taplaa tyylillään, meillä passaa hyvin 3 henkinen perhe nyt tällä haavaa :) 

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 20:50"]

Nro 2:n mielipide kuulostaa minultakin järkeenkäyvältä. Alle kaksivuotiaat ovat vielä niin pieniä ja vielä monet opettelevat omaa tahtoaan niin voimakkaasti, että äkkiä perheen vauvasta "isoksi" yhdessä yössä joutuminen voi varmaan olla rankkaa. Vähän vanhempi lapsi osaa olla ylpeämpi omasta isosisaruudestaan ja toisaalta kestää sen, että jää välillä kakkoseksi vauvan saadessa kaiken huomion. Luulisin ainakin! AP

[/quote]

Tää mua ihemetyttää, miksi sen toisen tarvitsis kasvaa yhtäkkiä isoksi? Meillä oli kaksi pientä yhtäaikaa. Kivaa kun saivat olla samoissa ryhmissä ja muutenkin kaikin puolin hyvä juttu. Taas pitää olla  "kummastelemassa" (kuten 2 hienostuneesti ilmaisi) muiden valintoja. Miksi? Mitä siitä saakaan?

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 21:07"]

Oikeastaan kaikki muut lähipiirissä ovat tehneet sen virheen että kun esikoisen ollessa n. vuoden tulee se vauvakuume kun esikoinen ei ole enää pieni vauva, tehdään toinen. Minä en tehnyt, meillä lapsuudenkodissa oli kaikilla 4-6 vuotta ikäeroa, ja se oli hyvä, kaikki sai olla perheen vauva tarpeeksi kauan, ja kun yhdessä yössä tuli iso kun pienenpi sisarus syntyi, oli siihen ollut aikaa valmistautua. Isommista lapsista oli apua äidille. Kyllähän sitä voi repiä itseensä sillä että tekee useamman vaippapyllyn samaan aikaan, mutta ihan turhaa se on, esikoinen kärsii satavarmasti ja parisuhde myös.

Tutkimusten mukaan pienten lasten isät tekee eniten ylitöitä, ja ero tulee yleensä sen pikkukakkosen jälkeen, mahtaa olla kiva hoitaa yhteishuoltajuutta parivuotiaan ja vauvan kanssa...

Kaksivuotias on todella pieni vielä, mutta kun vauva tulee taloon, pitäisi heti osata käydä potalla, pukea ja riisua, syödä itse ym, kun kerran on isosisko/isoveli, todella epäreilua.

[/quote]

Yleensä nää on aika itseriittoisia nää "me tehtiin järkevästi ja ainoalla oikealla tavalla  kun hankittiin lapset pidemmällä ikäerolla"

Mikä siinä on vaikeaa ymmärtää erilaisia valintoja?

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 23:04"]

Tottakai jokainen kokee sen omien lastensa ikäeron oikeaksi, jos kaikki on mennyt hienosti putkeen. Mutta mitä jos tietoisen riskin ottamalla kaikki meneekin pieleen? Mitä jos se kroppa oirehtii liian nopeasti alkaneesta raskaudesta? On kipuja, vuotoja, pelkoa keskenmenosta. Samaan aikaan esikoinen tekee hampaita, nukkuu öitä huonosti ja vähentää päiväunien määrääkin ihan minimiin. Mitä jos se toinen vauva onkin sairas tai muuten vain vaatelias eikä esikoinenkaan pienenä taaperona saa rytmiään kuntoon? Mitä jos mies masentuu ja muuttuu itsetuhoiseksi? Mitä jos itse ei jaksa kahta vaippaikäistä mutta kukaan muukaan ei ole apuna?

Kaikkeahan voi tapahtua eikä elämässä mikään ole varmaa, mutta kun aiheesta on pitkään puhuttu, on ihan julkisuudessakin havaittu, mitä voi tapahtua pienten lasten äidille, kun väsymys on kovaa, niin miltä mahtaisi tuntua, kun tietää, että itse väen väkisin valitsin tuon, otin riskin ja kannan siitä nyt seuraukset?

Minulla on vuoden ikäero sisarukseeni ja hänellä vuoden ikäero seuraavaan. Emme ole kukaan koskaan todella nauttineet tästä, vaikka edelleenkin olemme läheisiä. Meitä kohdeltiin aina yksikkönä, joiden piti jakaa viikkorahat, harrastaa samoja, olla kaikessa samassa kehitysvaiheessa. Olemme kokeneet, että vanhempiemme aika ei riittänyt meille, vaikka he eivät näin itse koekaan. En saanut koskaan olla yksilö tai harrastaa omia asioitani tai olla ulkona omien kavereiden kanssa. Aina perässä roikkui kaksi muuta.

[/quote]

Piti mennä alas peukku. Se on juuri tuo yleinen harha, että kaikki ongelmat johtuu sitten siitä lyhyestä ikäerosta ja äidit, joilla on lapsia pienellä ikäerolla ei sais valittaa mistään kun "itse on siihen itsensä ajanut" vaikka ongelmilla ei olisi edes mitään kytköstä siihen lasten ikäeroon. Tai samat ongelmat olisivat suuremmalla ikäerollakin edessä joka tapauksessa. En ymmärrä miksi naiset ovat koko ajan toistensa kimpussa. 

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 23:41"]

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 20:50"]

Nro 2:n mielipide kuulostaa minultakin järkeenkäyvältä. Alle kaksivuotiaat ovat vielä niin pieniä ja vielä monet opettelevat omaa tahtoaan niin voimakkaasti, että äkkiä perheen vauvasta "isoksi" yhdessä yössä joutuminen voi varmaan olla rankkaa. Vähän vanhempi lapsi osaa olla ylpeämpi omasta isosisaruudestaan ja toisaalta kestää sen, että jää välillä kakkoseksi vauvan saadessa kaiken huomion. Luulisin ainakin! AP

[/quote]

Tää mua ihemetyttää, miksi sen toisen tarvitsis kasvaa yhtäkkiä isoksi? Meillä oli kaksi pientä yhtäaikaa. Kivaa kun saivat olla samoissa ryhmissä ja muutenkin kaikin puolin hyvä juttu. Taas pitää olla  "kummastelemassa" (kuten 2 hienostuneesti ilmaisi) muiden valintoja. Miksi? Mitä siitä saakaan?

[/quote]

Ja se 3-5 v vasta isoksi muuttuukin siinä vaiheessa kun vauva tulee perheeseen! Kontrasti on niin suuri siinä tilanteessa, että kyllä ihan taatusti isosisarus kasvaa hujauksessa 

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:38"]Ennemmin kysyisin teiltä, oletteko ajatelleet asiaa lasten kannalta? Jos ikäero on 1-2 vuotta, kumpikin lapsista saa aika vähän loppujen lopuksia aikaa ja huomiota. Saatika jos lapsia on kolme tai neljä. Tutkimuksessahan viitattiin myös lapsien terveyteen. Eli ei tässä ole kyse siitä, että vauva- ja lapsiajasta selviää lyhyilläkin ikäeroilla vaan, että ikäeroilla on myös vaikutusta lapsiin.
[/quote]

Minä vastasinkin jo aiemmin että toisen lapsen syntymän takia esikoinenkin sai jäädä kotiin ja päiväkotiura jäi siten erittäin lyhyeksi. Jäin myös kotiin pidemmäksi aikaa kuin olin alunperin suunnitellut, koska molemmat olivat vielä niin pieniä että asia oli helppo perustella. Tätä kautta siis lapsille suuri hyöty ja mahdollisuus olla kotona äidin kanssa.

Toisena asiana muistuu mieleen se kuinka kiva oli kun lapset nukkuivat eri aikaan päikkäreitä ja siten sai lähes päivittäin aikaa ihan vain touhuta toisen lapsen kanssa. Ja yhdessä touhuttiin sitten muuten paljon.

Etenkään esikoisen en koe kokeneen mitään haittaa pienestä ikäerosta. Sisko on rakas, mustasukkaisuutta ei ole ollut juurikaan ja kaikki on mennyt hyvin. Eikä tarvinnut joskus neljä v iässä menettää asemaansa ja taistella silloin huomiosta, kun toinen on ollut siinä lähes aina. Kuopus on ehkä joutunut vähän enemmän vauvana taistelemaan huomiostaan koska välillä on pitänyt laittaa se "toinen vauva" edelle. Onko tämä sitten huono asia?
Tutkimuksessa taidettiin sanoa että juuri se toinen lapsi sairastelee enemmän ja kärsii pienestä ikäerosta. Tavallaan tällaisen päätelmän ymmärrän, mutta meiltä kyllä löytyy iloinen ja terve kuopus.

Meille tämä ikäero sopi loistavasti ja jollekin toiselle joku muu.

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 21:01"]Meillä ekat on alle kaksi vuotta väliä. Yhdessä edelleen. Lisänä yksi lapsi ja kaksi taloa rakenettu. Kai se kaikki on sitä miten elämään suhtautuu..
[/quote]

Yksi lapsi ja kaksi taloa rakennettu?