Vauva ja rokottamattomat tutut
Hei,
Toivon asiallisia mielipiteitä siitä, milloin teidän mielestä vauvaa katsomaan voi tulla tuttavia tai sukulaisia, jotka eivät ole ottaneet koronarokotusta?
Kommentit (34)
Ei milloinkaan mielestäni. Lasin takaa voi ihailla. Lähelle en päästäisi.
Meillä on kohta vuoden ikäinen, eikä olla kutsuttu vieraita kotiimme nyt ollenkaan ja näillä mennään nyt toistaiseksi. Hetken kyläilyä ollaan tehty. Ei meidän lapsi ole mihinkään häviämässä ja häntä ehditään kyllä tapaamaan myöhemminkin
Nyt ei kyläillä. Oli sitten rokotettu tai ei riski on sama.
En tapaisi rokottamattomia juuri nyt.
En tässä tautitilanteessa ottaisi rokottamattomia sisätiloihin vauvaa katsomaan. Ulkona voisin tavata, mikäli pysyttelevät turvavälin päässä.
Luuletko sinä rassukka, että rokottamattomat tartuttavat vauvasi ja rokotetut eivät? Voi pyhä jysäys, kuinka typerät ihmiset lisääntyvät.
Ei kumpiakaan pitkään aikaan. Älä päästä ketään tartuttamaan.
Anna tuttavien sairastuttaa vauva koronalla. Näin vauva saa luontaisen immuniteetin.
No en ottaisi kumpikaan. Kyllä se rokotettu voi tuoda sen koronan tullessaan.
Rokote suojaa ottajaansa mahdollisesti vakavalta muodolta. Sillä ei ole vaikutusta vauvaasi. Paitsi että rokotettu on EHKÄ helpommin oireeton, niin tuo todennäköisemmin sen teille tietämättään.
Joo ymmärrän, että on kiirettä esitellä sitä maailman ihaninta ihmettä, mutta mikä kiire sinulla loppujen lopuksi on?
Enemmän olisin nyt huolissaan norosta tai rs-viruksesta.
Tällä hetkellä ei kyllä ole minkään valtakunnan väliä sillä, onko rokotettu vai ei, jos tartuttavuutta miettii. Samalla tavalla se omikron tarttuu sekä rokotettuihin, että rokottamattomiin. Sitä vain, että jos koronaa yrittää vältellä, ei kannata ajatella, että rokotettuja olisi turvallista tavata.
Lapseni sai koronatartunnan tuplarokotetulta isovanhemmaltaan. Siinä vastaus. Ei kannata tavata yhtään ketään.
Rokottamattomista sukulaisista en osaa sanoa, mutta kutsu rokotetut niin kauan kuin ovat hengissä, kohta voi olla myöhäistä, jos on uskominen rokotteen kehittäjiin ja pfizerin entiseen varatoimitusjohtajaan.
Joo suojelkaa vauvaa koko elämänsä ajan kaikilta viruksilta ja pöpöiltä, niin ei pääse luontainen immuniteetti kehittymään hyväksi.
Trolli? Ei kai kukaan nyt ole kotiinsa OIKEASTI ottamassa vieraita?
Olisin kyllä enemmän huolissani rokotetuista vieraista, joista lähtee piikkiproteiinia vauvaan, sitä enemmän mitä lyhyempi aika on rokotuksesta. Vauvoja on mennyt tajuttomaksi, kun rokotetut isovanhemmat ovat tulleet kylään ja olleet vauvan lähellä ja jouduttu lähtemään äkkiä sairaalaan.
Oli rokotettu sukulainen tai ei niin en kyllä tällä hetkellä ottaisi ainuttakaan vierasta vastaan.