Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Yksinäisyys alkaa todenteolla painaa. Monilla on paljon ohjelmaa ja ystäviä.
14.01.2022 |
Minusta tykätään kovasti mutta kaikki suhteet haihtuvat ilmaan kun ei vain ole mitään yhteistä. Ainoastaan puolisoni on ollut kanssani yli 10 vuotta. Olen ekstrovertti ja kaipaan paljon ihmisiä ympärilläni.
Tuntuu että tähän ikään mennessä kaikilla on vakituiset ystäväpiirit kenen kanssa tehdään joka viikonloppuna kaikkea kivaa. Mä olen jo vuosia tukehtunut tähän yksinäisyyteen ja siihen että pitää kokoajan vain tehdä yksin asiat.
Elämä on minulta jäänyt elämättä koska ei vain ole ihmisiä kenen kanssa tehdä asioita. Minulle sosiaalisuus ja aktiivinen elämä on todellakin tärkeitä asioita.
Olen täällä jo 3 vuotta herännyt yöllä paniikkikohtauksiin ja painajaisiin. Kaipaan aivan älyttömän kovasti ystäviä eikä pelkästään hyvänpäiväntuttuja.
Kommentit (17)
Elämä on muutakin kuin ryyppäämistä, bilettämistä, viinaa ja aineita. Kasva hyvä ihminen aikuiseksi ja kasvata itsellesi selkäranka. El selvästi viihdy yksiksesi joten olisiko korkea aika opetella? Yksin oleminen on terveellistä ja palkitsevaa, se esimerkiksi auttaa lataamaan akkuja raskaan työnpäivän jälkeen ja on myös aikaa miettiä ja ajatella. Kaikilla siihen ylellisyyteen ei ole aikaa kun jatkuva kiire, stressi ja paine vaikka olisi tarve hidastaa ja rauhoittua. Voit myös aloittaa joku harrastus jota voit tehdä helposti kotona kuten vaikka neulominen. Moni neuloo nykyään ja siitä on tullut erittäin suosittu harrastus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä. Ystävät lähtivät eri teille lukion jälkeen ja ystäviä en ole onnistunut saamaan enää aikuisiällä. Siis olen yrittänyt todella paljon. Tavannut uusia ihmisiä aktiivisesti, ollut kaikenmaailman ystäväryhmissä, jopa järkännyt muinaisia Demi-miittejä (:D). Töissä ja kouluissa muutaman ihmisen kanssa olen jutellut mutta hekään eivät ole olleet kiinnostuneita viettämään aikaa yhdessä.
En enää edes keksi mikä mussa on vikana. Lapsena mulla oli tosi paljon kavereita, teininä ihan kivasti ja nyt 0. Eli on musta _joskus_ tykätty. Mutta nykyään ihmiset vaan kiertää mut kaukaa.
Huoh. Tuntuu tosiaan, että elämä menee hukkaan.
N30
Jännää kun ihminen kertoo olevansa yksinäinen koko elämänsä ja hänelle ehdotetaan että opettele olemaan yksin ja rauhoittumaan :DD eiköhän se on jo asiantuntija tässä asiassa?
Kiinnitin huomioni ensimmäiseen lauseeseesi. Mä olen saanut aikuisiällä paljonkin uusia ystäviä ja kavereita, mutta ihan jokaisen kanssa tutustuminen on edennyt vain, jos on ollut jotain yhteistä. Jos ei ole mitään yhteistä, ei ole oikein mitään puhuttavaakaan. Eikä varsinkaan mitään, mitä voisi tehdä yhdessä.
En tiedä muista, mutta omalla kohdallani olen huomannut, että aikuisena ystävystyminen edellyttää yhteistä tekemistä. Siis tekemistä, mikä kiinnostaa kumpaakin. Tekemistä, mitä tekisi joka tapauksessa, mutta olisi mukavampaa tehdä jonkun toisen kanssa. Ei ole väliä, mitä se tekeminen on, mutta pelkkä juttelu kahvikupin ääressä ei pidemmän päälle yleensä kestä. Ellei sitten molemmilla ole jokin sellainen mielenkiinnon kohde (esim kirjallisuus), jossa varsinainen tekeminen (esim lukeminen) tehdään aina yksin, mutta asiasta halutaan keskustella toisen kanssa.
Kuulostaa varmaan kliseiseltä, mutta mieti ja analysoikin ehkä vähän, millainen sinä olet ja millaista sinun elämäsi on. Mitä ominaisuuksia, mielenkiinnon kohteita yms toisella pitäisi olla, jotta ne mätsäisivät omiesi kanssa. Ja sen jälkeen mieti, missä voisit tutustua sellaisiin ihmisiin.
Ei ystävystyminen aikuisena ole mullekaan ollut helppoa ja nopeaa vaan on joutunut tutustumaan lukuisiin ihmisiin ennenkuin siitä joukosta on löytynyt ne, joiden kanssa on riittävästi yhteistä, jotta voisi syntyä edes kaverisuhde. Ja niiden kavereiden kanssa on täytynyt olla pitkän ja paljon yhteyksissä ennenkuin suhde on syventynyt ystävyydeksi. Vain kaksi kertaa mulla on samantien klikannut jonkun toisen kanssa niin, että meistä on tullut parissa päivässä ystäviä.
Noin muuten en ole ajatellut ystävyssuhteistani niin, että niiden pitäisikään kestää koko elämän ajan. Tämä juontaa juurensa ehkä siitä, että jo lukion alussa paras ystäväni kuoli tapaturmaisesti. Muutama vuosi myöhemmin toinen ystäväni kuoli leukemiaan. Avomieheni kuoli autkolarissa, kun olin 24v. Lisäksi nuoruusajan ystäviäni on muuttanut maapallon toiselle puolelle tai elämäntilanteet ovat muuttuneet merkittävästi ja vaikka edelleenkin on ihan hyvät välit, ei ole enää samanlaista ystävyyttä kuin joskus aikoinaan.
Mulla on vaikeuksia ystävystyä. Täysin mahdottomalta tuntuu ajatus, että saisin parisuhteen. Olen mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä mistä kans ite sais kavereita. On jotenki ujo ja erilainen kun muut.. käyn töissä mutta yksin olen vloput ja joskus on vaikeeta. Tuntuu myös todella vaikeelta löytää parisuhde.
Tuntuu että näin aikusena monilla on omat piirit ja kaverit. Se toki syö tätä elämää usein. Olisi kiva seurustella mutta ei naiset musta kiinnostu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Ystävät lähtivät eri teille lukion jälkeen ja ystäviä en ole onnistunut saamaan enää aikuisiällä. Siis olen yrittänyt todella paljon. Tavannut uusia ihmisiä aktiivisesti, ollut kaikenmaailman ystäväryhmissä, jopa järkännyt muinaisia Demi-miittejä (:D). Töissä ja kouluissa muutaman ihmisen kanssa olen jutellut mutta hekään eivät ole olleet kiinnostuneita viettämään aikaa yhdessä.
En enää edes keksi mikä mussa on vikana. Lapsena mulla oli tosi paljon kavereita, teininä ihan kivasti ja nyt 0. Eli on musta _joskus_ tykätty. Mutta nykyään ihmiset vaan kiertää mut kaukaa.
Huoh. Tuntuu tosiaan, että elämä menee hukkaan.
N30
Mulla ihan samat fiilikset. Mussa on jotain vikaa. Lapsena ja nuorena oli kyllä kavereita. Ihmiset kai vihaa mua näin aikusena.
Mulla on nimenomaan harrastusystäviä, joiden kanssa on aina puhuttavaa koska heidän kanssaan on paljon yhteistä. Siinä yhteydessä tulee myös jutelluksi ne oman henkilökohtaisen elämän asiatkin puolin ja toisin.
En pysty edes kuvittelemaan itselleni ystävää, jota tapaisin vaan sen takia, että ollaan ystäviä. Kahviteltaisiin ja juteltaisiin? Kamalan tylsää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä ne joilla on paljon kavereita ympärillä voivat silti olla yksinäisiä koska suurin osa on vaan täytettä elämässä
Mulla ei yläasteen jälkeen oo ollu yhtäkään kaveria. Nyt oon jo yli nelikymppinen. Tuntuu siltä ettei kukaan halua olla mun kans tekemisi, ainakaan ystävä tai kaveri mielessä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiinnyn helposti, ja pidän paljon ihmisistä, jotka koen ystävikseni, mutta saan heiltä harvoin huomiota tai yhteydenottoja. Joskus tuntuu että ympärilläni olevat ihmiset pitävät minusta vain jos voivat jotenkin hyötyä minusta. Se kirpaisee ja vihlaisee, vaikka samalla ilahdun siitä että joku edes jostain syystä ottaa yhteyttä joskus.
Surullista.
T. Yksinäinen ilman elämän iloja ja riemua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämä on muutakin kuin ryyppäämistä, bilettämistä, viinaa ja aineita. Kasva hyvä ihminen aikuiseksi ja kasvata itsellesi selkäranka. El selvästi viihdy yksiksesi joten olisiko korkea aika opetella? Yksin oleminen on terveellistä ja palkitsevaa, se esimerkiksi auttaa lataamaan akkuja raskaan työnpäivän jälkeen ja on myös aikaa miettiä ja ajatella. Kaikilla siihen ylellisyyteen ei ole aikaa kun jatkuva kiire, stressi ja paine vaikka olisi tarve hidastaa ja rauhoittua. Voit myös aloittaa joku harrastus jota voit tehdä helposti kotona kuten vaikka neulominen. Moni neuloo nykyään ja siitä on tullut erittäin suosittu harrastus.
Hyi mikä vastais, AP ei ole puhunut mistään viikonloppu ryyppäämisestä vaan ystävien kanssa oleskelusta. Jos sinulle ystävien kanssa oleminen tarkoittaa automaattisesti ankaraa juopottelua niin olet väärässä. Ystävien kanssa voi viikonloppuna lähteä elokuviin, kesällä suppailemaan tai laavulle makkaranpaistoon, ja täysin raittiina vielä…
Itse olen introvertti ja varmaan ihan yhtälailla oma yksinäisyys syö psyykettä, eli sympatiat ovat puolellasi ap! ❤ Tunnetussa laulussa lauletaan "my loneliness ain't killing me no more" ja sen tekstin kirjoittaja ei tiedä aiheesta mitään. Yksinäisyys on aina tragedia. Omalla kohdallani taustalla on niin perheväkivaltaa kuin järjestelmällistä koulukiusaamista koko perus- ja ammattikoulun ajan. Nämä seikat ovat vaikuttaneet suoraan sosiaaliseen kanssakäymiseen ja niiden taitojen oppimiseen, tunnen olevani niiltä taidoiltani kuin kehitysvammainen. Olen kamppaillut aiheen kanssa koko ikäni, kunnes voimat loppuivat ja hävisin. Olen menettänyt jopa 30 vuotisen ystäväni, hänet joka kulki rinnallani ala-asteen kolmannelta luokalta asti - ja muita tärkeitä ihmisiä unohtamatta. Avain siis ei ole kohdallani se, että hankkisin uusia ystäviä vaan miten pitäisin ne ystävyyssuhteet. En tiedä. Eikä minulla ole antaa sinulle vastausta samaan kysymykseen ap, voin vain antaa vertaistukeni ja sympatiaa. Tuntuu pahalta puolestasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on muutakin kuin ryyppäämistä, bilettämistä, viinaa ja aineita. Kasva hyvä ihminen aikuiseksi ja kasvata itsellesi selkäranka. El selvästi viihdy yksiksesi joten olisiko korkea aika opetella? Yksin oleminen on terveellistä ja palkitsevaa, se esimerkiksi auttaa lataamaan akkuja raskaan työnpäivän jälkeen ja on myös aikaa miettiä ja ajatella. Kaikilla siihen ylellisyyteen ei ole aikaa kun jatkuva kiire, stressi ja paine vaikka olisi tarve hidastaa ja rauhoittua. Voit myös aloittaa joku harrastus jota voit tehdä helposti kotona kuten vaikka neulominen. Moni neuloo nykyään ja siitä on tullut erittäin suosittu harrastus.
Hyi mikä vastais, AP ei ole puhunut mistään viikonloppu ryyppäämisestä vaan ystävien kanssa oleskelusta. Jos sinulle ystävien kanssa oleminen tarkoittaa automaattisesti ankaraa juopottelua niin olet väärässä. Ystävien kanssa voi viikonloppuna lähteä elokuviin, kesällä suppailemaan tai laavulle makkaranpaistoon, ja täysin raittiina vielä…
Tuo kirjoittaja latasi viestiin kaiken oman pahan olonsa, huomioimatta ollenkaan aloittajan postausta. Huomiotta ansaitsee jäädä itsekin, ei anneta sitä tuolle. Me aikuiset keskitymme sensijaan aloittajaan.
Alue: Aihe vapaa
Onko enää aikuisena mahdollista muuttaa sosiaalinen elämä parempaan suuntaan? Mitä voi itse tehdä jotta ihmiset pysyisivät elämässä? Olen yrittänyt puhua enemmän asioista josta tykkään.