Omikron näyttäisi saavuttaneen jo huippunsa Britanniassa ja USA:ssa – syynä ”uhrien” loppuminen virukselta
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/eb9e81fb-44b6-413d-ade2-aa145b94398d
"Tutkijoiden mukaan nopeasti levinneen koronan omikron-muunnoksen aiheuttamien tartuntojen määrä näyttäisi olevan jo laskussa USA:ssa ja Britanniassa.
Syy tähän on varsin yksinkertainen. Viruksella ei ole enää jäljellä entistä määrää tartutettavia ihmisiä, kirjoittaa uutistoimisto AP.
Virus havaittiin ensimmäisen kerran eteläisessä Afrikassa vain puolitoista kuukautta sitten, eli sen eteneminen on ollut todella nopeaa.
– Tartuntojen määrä putoaa yhtä nopeasti kuin se nousikin, sanoo lääketieteen tilastoinnin professori Ali Mokdad Seattlen yliopistosta."
"Britanniassa virallisiin tilastoihin päätyneitä tartuntoja oli viime viikolla enimmillään yli 200 000 päivässä. Nyt tartuntoja kirjataan noin 140 000 päivässä."
Tämä menee itsestään ohi nopeasti. Rajoituksilla tai ilman.
Kommentit (14)
Vierailija kirjoitti:
Mielellään kaikki rajoitukset pois niin päästään nopeammin eroon tästä. Laumasuoja on sittenkin oikea ratkaisu!
Omikron hujauttaa väestön läpi niin nopeasti, että kaikilla on immuniteetti samaan aikaan. Se ei ole silloin siis vielä ehtinyt kulua ensimmäisiltä pois, kun viimeiset saavat sen.
Yhtäaikainen väestöimmuniteetti + omikron on siivonnut vaarallisen deltan ja muutkin variantit pois = !!!!!
Nyt on ensimmäistä kertaa koronalla mahdollisuus tukahtua pois, ihan itsestään. Ihmisen turha yrittää omilla toimilla tukahduttaa sitä pois, koska se ei onnistu. Annetaan koronan tuhota itse itsensä.
Niinhän ne pandemiat muuttuvat endemiaksi
Omikron enää kuin perusinfluenssa. Ja älkää nyt hyvänen aika puhuko samaan aikaan flunssasta ja influenssasta! Ero on kuin yöllä ja päivällä.
Vielä on Suomessa lähes 600 000 rokottamatonta. Ei kaikille läpihuutojuttu vaikka suurimmalle osalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielellään kaikki rajoitukset pois niin päästään nopeammin eroon tästä. Laumasuoja on sittenkin oikea ratkaisu!
Omikron hujauttaa väestön läpi niin nopeasti, että kaikilla on immuniteetti samaan aikaan. Se ei ole silloin siis vielä ehtinyt kulua ensimmäisiltä pois, kun viimeiset saavat sen.
Yhtäaikainen väestöimmuniteetti + omikron on siivonnut vaarallisen deltan ja muutkin variantit pois = !!!!!
Nyt on ensimmäistä kertaa koronalla mahdollisuus tukahtua pois, ihan itsestään. Ihmisen turha yrittää omilla toimilla tukahduttaa sitä pois, koska se ei onnistu. Annetaan koronan tuhota itse itsensä.
Ainoa huono puoli asiassa on se, ettei tiedetä millainen variantti tulee seuraavaksi. Kiitos vaan rokottamattomat.
Vierailija kirjoitti:
No näinhän sanottiin heti Omikronin ilmaannuttua. Että se on pelastus meille.
Sitten Suomessa alettiin panikoida ja mennä psykoosiin
Ei ole varmaa, onko tämä pelastus vai ei. Ennenkuin kaikki on ohi ruumis kontteja tarvitaan. Kukaan ei ole huomannut, että nyt kuolee enemmän porukkaa kun oandemian aluksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielellään kaikki rajoitukset pois niin päästään nopeammin eroon tästä. Laumasuoja on sittenkin oikea ratkaisu!
Omikron hujauttaa väestön läpi niin nopeasti, että kaikilla on immuniteetti samaan aikaan. Se ei ole silloin siis vielä ehtinyt kulua ensimmäisiltä pois, kun viimeiset saavat sen.
Yhtäaikainen väestöimmuniteetti + omikron on siivonnut vaarallisen deltan ja muutkin variantit pois = !!!!!
Nyt on ensimmäistä kertaa koronalla mahdollisuus tukahtua pois, ihan itsestään. Ihmisen turha yrittää omilla toimilla tukahduttaa sitä pois, koska se ei onnistu. Annetaan koronan tuhota itse itsensä.
Ainoa huono puoli asiassa on se, ettei tiedetä millainen variantti tulee seuraavaksi. Kiitos vaan rokottamattomat.
Milllä logiikalla kiitätä rokottamattomia? Suurin osa tartunnoista on jo rokotetuilla.
Minua on askarruttanut eräs asia noissa varianteissa. Mitä tapahtuu vanhalle variantille, esim. deltalle kun omikronista tulee valtavirus. Miksi ja miten ne muka lakkaavat olemasta ja leviämästä? Miten se omikron estää deltan leviämistä. Osaisiko joku kertoa tämän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielellään kaikki rajoitukset pois niin päästään nopeammin eroon tästä. Laumasuoja on sittenkin oikea ratkaisu!
Omikron hujauttaa väestön läpi niin nopeasti, että kaikilla on immuniteetti samaan aikaan. Se ei ole silloin siis vielä ehtinyt kulua ensimmäisiltä pois, kun viimeiset saavat sen.
Yhtäaikainen väestöimmuniteetti + omikron on siivonnut vaarallisen deltan ja muutkin variantit pois = !!!!!
Nyt on ensimmäistä kertaa koronalla mahdollisuus tukahtua pois, ihan itsestään. Ihmisen turha yrittää omilla toimilla tukahduttaa sitä pois, koska se ei onnistu. Annetaan koronan tuhota itse itsensä.
Ainoa huono puoli asiassa on se, ettei tiedetä millainen variantti tulee seuraavaksi. Kiitos vaan rokottamattomat.
Eli kiitos ahneet länsimaat, jotka rohmuaa kansalaisilleen kolmansia ja neljänsiä rokotuksia, kun kehittyvät maat on rokottamatta. Siellä ne virukset muuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Minua on askarruttanut eräs asia noissa varianteissa. Mitä tapahtuu vanhalle variantille, esim. deltalle kun omikronista tulee valtavirus. Miksi ja miten ne muka lakkaavat olemasta ja leviämästä? Miten se omikron estää deltan leviämistä. Osaisiko joku kertoa tämän?
Omikron tarttuu helpommin, joten se leviää isompaan osaan väestöstä, joka saa tällöin immuniteetin myös deltaa vastaan. Delta siis tukahtuu siksi, että se ei ehdi leviämään nopeammin kuin ihmiset saavat immuniteetin omikronin kautta. Sama voisi käydä myös, jos immuniteetti saavutettaisiin rokotteiden avulla.
Samoin kävi Etelä-afrikassa. Omikron hävisi yhtä nopeasti kuin tulikin.
Vierailija kirjoitti:
Minua on askarruttanut eräs asia noissa varianteissa. Mitä tapahtuu vanhalle variantille, esim. deltalle kun omikronista tulee valtavirus. Miksi ja miten ne muka lakkaavat olemasta ja leviämästä? Miten se omikron estää deltan leviämistä. Osaisiko joku kertoa tämän?
Taisi olla Etelä-Afrikkalais tutkimus, jossa todettiin omikronin antavan suojan deltaa vastaan eli se on syy deltan poistumiseen, kun ihmiset ovat saaneet omikron tartuntojen kautta suojan/immuniteetin deltaa vastaan.
Rajoituksilla pandemiaa pitkitetään tai pidetään yllä ikuisesti.
Kaikki rajoitukset pois ja ne jotkaa kuolee pois niin ovat sen ihan itse ansainneet. Long covid-ruikuttajat saavat myös mitä ansaitsevat.