sanonta "pieni lapsi, pienet murheet. Iso lapsi, isot murheet."

Minä kyllä tajuan tuon sanonnan, eli kuitenkin sillä lapsella on siinä uhmassaan asiat hyvin, ja lapsi vielä kertoo tuossa iässä kaikki ajatuksensa ja tunteensa. Isompi lapsi ei välttämättä enää jaa niitä asioitaan samalla lailla, ja voi olla kovinkin onneton ja isoissakin vaikeuksissa, ilman että vanhempi niistä tietää, koska lapsi viettää jo suurimman osan ajastaan kodin ulkopuolella.

Mutta, meillä yksi lapsista on ollut syntymästään asti hyvin voimakastahtoinen, tempperamenttinen tapaus. En nyt ihan sitäkään lähtisi vähättelemään, millaista oli vuosikausia kikkailla se lapsi milloin mihinkin ilman raivareita. Kyllä siinä meinaa hermo mennä ja usko loppua. Tällaiseen lapseen pitää vielä huolehtia erityisen hyvä vuorovaikutus ja jatkuvasti olla ohjaamassa sitä energiaa, opettamassa miten suuttumuksen saa hillittyä ennen kuin se ottaa vallan jne. Ja sitten vielä tukea sitä lapsen itsetuntoa, kun lapsi herkästi kokee olevansa huono kun asiat ei suju ja taas mänt hermo. Kun sitä aikaa ja energiaa on aikuisellakin vaan rajattu määrä, ja perheessä muitakin jotka tarvitsevat huomiota ja hoivaa, niin joskus väsyttää. Ei se yhtään helpotu sillä, että ajattelee että edessä on vielä rankemmat ajat.

Ap, jos ystäväsi kokee koko ajan että hänellä on asiat huonommin kuin muilla niin tee sinä päinvastoin kuin hän. Kerro joka väliin, miten sinulla on asiat paremmin kuin hänellä. Laita päivityksiinkin, että voi miten pienellä on vaikea uhmis mutta onneksi ei lähellekään niin paha kuin x:n lapsilla. Ja kun ystäväsi kommentoi hankalaa teini-ikää, niin vastaa siihen, että kyllä tuosta meidän lapsesta jo näkee, että päästään teini-iässä helpommalla kuin te, on se niin ihana tapaus. Ja kun puhe on vauvaiän koliikki-itkuista niin muista aina korostaa, että teillä oli niin vaivatona ja ihanaa vauva-aikana, vaikka välillä itkikin öisin mutta sinä vain koit jaksavasi ja tottahan auttoi se, että sinulla ja vauvalla oli niin hyvä ja kiinteä yhteys. Ei kaikilla ole, ja silloin ei vauvan viesteihin pysty vastaamaan...

Voin vakuuttaa, että tämä on tehokas keino. Aika musertava myös, jos ystävälläsi on oikeita ja todellisia ongelmia lastensa kanssa, mutta ehkä hän vähän oppisi tästä jotain. Minä ainakin opin.

[quote author="Vierailija" time="09.05.2015 klo 08:46"]Kyllähän joku koliikki tai pitkään kestävä uhmaikä on todella rasittavaa, niin lapselle itselleen kuin koko perheelle kun mistään normaalista arjen asiasta ei meinaa tulla mitään. Mitä siinä auttaa muistuttaa että mietihän ammatinvalintaa, ammatinvalintaa!!!
[/quote] Tämä on niin totta! Jotkut perheenäidit väsyy ja musertuu pikkulapsiaikaan jopa niin paljon että päädytään iltiksen lööppeihin. Ja monet muut, kuten minä, hajoan joka viikko ainakin kerran juurikin siihen että jo seitsemättä vuotta putkeen EDELLEENKIN täytyy joka ikisessä adiassa jotakuta auttaa, selvittää tappelua, selittää miksi mikäkin toiminta on väärin jne...se jatkuva kokonaisvaltainen tarvitseminen...huokaus. Että juu, varmasti on rankkoja aikoja teini-iässä monelle tiedossa, mutta ihmiset vois joskus vetää sen päänsä perseestään ja vaan antaa sympatiaa. Itseltähän se ei varsinaisesti ole mistään pois.

Ei sen sanonnan tarkoitus ole lannistaa ja saada ajattelemaan, että edessä on vielä isompia murheita.

Mutta moni ekan lapsen vanhemmat niin sen ottavat, joten itse en tuota sanontaa viljelisi vaikka sen itse hyvin tajuan.

20 ja 21, noin kun ajattelen, niin ymmärrän osittain. Mutta tarkoitin sitä että silloin kun hänen lapsensa olivat uhmassa, hän oli ihan rikki kun on vaikeaa ja mikään ei onnustu. Nyt kun minun lapsellani on uhma, niin ikäänkuin en saisi siitä kärsiä koska nyt heillä on jo nämä kuuluisat isot ongelmat. Se ärsyttää.

Mä luulen, että ystäväsi yrittää vaan lohduttaa sua. Mutta ei näemmä osaa tehdä sitä oikein. Jos on hyväkin ystävä, suosittelen juttelemaan asiasta hänen kanssaan. Muutoin anna olla.

Se, että isompien lasten kanssa on isommat murheet, ei poista sitä tosiasiaa, että murheet ne on pienetkin murheet. Ja hetkessähän sitä eletään, joten ei sun kuulukkaan murehtia tulevaa. Tuo sanonta nyt vaan on sellainen "totuus" jonka ymmärtää sitten jokainen ajallaan. Ei sitä tarvi toisille viljellä.

Se ol ap sulle vaan pieni näpäytys jos kerran olet tuollainen turhasta valittaja. Yritäpä luoda sinne kotiin nyt vähän positiivisempi ilmapiiri, teet lapsestasi samanlaisen valittajan.

Periaatteessa tuossa on ideansa, onhan se helpompaa ja turvallisempaa selvitellä niitä taaperon kanssa olevia ongelmia kotona kuin koululaisen tai teinin asioita jotka ei edes tule niin helposti vanhempien silmiin kokonaisuudessaan. 

Mut mua ärsyttää kun tuota käytetään usein vähättelymielessä. Ja toisaalta lapset on erilaisia, joillain se pikkulapsiaika voi olla tosi rankkaa ja teininä taas pääsee helpommalla, toisilla toisinpäin jne. 

Mua aikanaan otti päähän kun tuota hoki kaveri joka omien lastensa kanssa oli aina päässyt helpolla. Hänellä oli kouluikäisiä lapsia silloin kun mulla oli taapero. Mun taapero oli vaikeavammainen ja vakavasti sairas, ekojen elinvuosien aikana oltiin useampaan otteeseen tilanteissa joissa ei ollut varmaa selviääkö lapsi hengissä. Muutenkin täysin epäselvää pystyykö lapsi koskaan liikkumaan tai kommunikoimaan itse jne. Vältin rasittamasta kavereitani näillä huolillani mutta välillä ne tuli väkisin esille. Silloin tuntui tosi mauttomalta kuulla kuinka mulla pienen lapsen kanssa oli vielä pienet huolet ja kaverilla terveen, hyvin koulussa pärjäävän ja kaikinpuolin kunnollisen tytön kanssa oli niitä isompia huolia. 

Nyt mun lapsi on kohta 10v, lähes täysin hoidettava ja autettava kaikessa. Häntä ei voi jättää hetkeksikään yksin. Kaverin lapset taas on nuoria aikuisia jotka opiskelee ja ovat juuri muuttaneet pois kotoa, opettelevat parisuhde-elämää. Kyllä mä ymmärrän että on paljon huolia jotka multa jää tämän lapseni kohdalla pois, mutta silti mä en osaa hänen kohtaloaan pitää niin helppona mitä se kaverin mielestä tuntuu yhä olevan. Mä olen onnellinen että mun nuorempi lapsi on terve ja saa opetella pärjäämään omilla siivillään. Varmaan hänelläkin on edessä paljon pettymyksiä, sydänsuruja ja ties mitä. Silti ne mun äidinmielessäni on kuitenkin pienempiä murheita kuin ne asiat mitä esikoisen kohdalla käydään läpi. Tästä huolimatta mä en menisi vertaaminen omia huoliani sen kaverin tilanteeseen jolla on hermot kireällä uhmaikäisensä kanssa.