sanonta "pieni lapsi, pienet murheet. Iso lapsi, isot murheet."
Helvetin ärsyttävää!!!! Facessa siis päivitin ja voivottelin vaikeaa uhmaa Kun suututtaa kun ei ruoka pysy lusikassa yms yms... No ystävä siihen oikein näsäviisaasti laittoi tuon "pienellä lapsella pienet murheet, isolla isommat." Siis miten tuo nyt liittyy mihinkään? Minun lapselleni se on iso murhe kun ruoka tippui lusikasta ja maitotölkki olikin valkoinen. Olisihan se nyt katastrofi jos 2vuotias joutuisi kärsimään jostain teinien draamoista. Tällä ystävällä siis teini-ikäisiä lapsia. Aina korostaa kuinka HEILLÄ on vaikeaa. ÄÄÄÄÄÄRGGHH!!
Kommentit (28)
Odota kunnes lapsesi kasvaa, niin saat enemmän näkemystä asiaan. Sanonta oikeastaan vain kannustaa kestävään pienen lapsen uhmaa. Ei se loppujen lopuksi niin haastavaa olekaan, kun lapsi turvallisesti omassa keittiössä huutaa.
Meidän teinillä ei ole isoja murheita. Eli ei se ihan niin mene, että murheet kasvaa lapsen mukana. Toisilla on vaan tarve panna aina vaan paremmaksi kuin muilla. Asiassa kuin asiassa.
Minä näen tuon sanonnan eri tavalla. Nimeomaan liittyvän äidin ja isän murheisiin.. Eli vanhemmilla on pienen lapsen kanssa vielä pienet murheet, mutta lapsen kasvaessa ja reviirin laajetessa murheet ja huoli kasvavat. Siinä vaiheessa pelot liittyvät huumeisiin yms.
Mutta kun se vaan on niin. Myöhemmin sen tajuaa, niin kuin tietysti monta muutakin asiaa. Mutta sillä hetkellä ne tuntuu ihan tarpeeksi isoilta nekin murheet ja tyhmää muitten vähätellä yhtään. Mun mielestä noin kolmen kuukauden itkukausi vauvalla oli tosi raskasta ja tuntui ikuisuudelta. Jos silloin tunsi niin, se oli totisinta totta.
Minä ajattelen tuota sanontaa aikuisen näkökulmasta. Eli pienen lapsen ongelmat on vanhemman näkökulmasta usein pieniä. Toki jokaisen subjektiivinen kokemus voi olla yhtä rankka. Taaperon ruoka ei pysy lusikassa tai teinin koulukiusaaminen voi olla yksilön kannalta yhtä musertava ongelma.
Kukaan ei oikeasti tykkää Facessa mistään voivottelusta. Mitä siihen edes voi sanoa? Koita kestää, vaikka sinulla onkin juuri nyt hirvittävän haastavaa, kun lapsella ei pysy ruoka lusikassa?
[quote author="Vierailija" time="09.05.2015 klo 08:36"]Odota kunnes lapsesi kasvaa, niin saat enemmän näkemystä asiaan. Sanonta oikeastaan vain kannustaa kestävään pienen lapsen uhmaa. Ei se loppujen lopuksi niin haastavaa olekaan, kun lapsi turvallisesti omassa keittiössä huutaa.
[/quote]
Mun kaveri hoki tuota sanontaa kun olin kaksivuotiaan kanssa sairaalassa. Lapsi on nyt kasvanut mutta tuota näkemystä en ole vielä löytänyt ;)
[quote author="Vierailija" time="09.05.2015 klo 08:36"]Odota kunnes lapsesi kasvaa, niin saat enemmän näkemystä asiaan. Sanonta oikeastaan vain kannustaa kestävään pienen lapsen uhmaa. Ei se loppujen lopuksi niin haastavaa olekaan, kun lapsi turvallisesti omassa keittiössä huutaa.
[/quote]
Miten sen on tarkoitus _kannustaa_??? "Hei vaikka nyt onkin hirveää, älä huoli se pahenee kyllä kokoajan!" ???
[quote author="Vierailija" time="09.05.2015 klo 08:38"]Meidän teinillä ei ole isoja murheita. Eli ei se ihan niin mene, että murheet kasvaa lapsen mukana. Toisilla on vaan tarve panna aina vaan paremmaksi kuin muilla. Asiassa kuin asiassa.
[/quote]
Tämä on totta. Meillä kaikki on isompaa kuin teillä.
Kyllähän joku koliikki tai pitkään kestävä uhmaikä on todella rasittavaa, niin lapselle itselleen kuin koko perheelle kun mistään normaalista arjen asiasta ei meinaa tulla mitään. Mitä siinä auttaa muistuttaa että mietihän ammatinvalintaa, ammatinvalintaa!!!
[quote author="Vierailija" time="09.05.2015 klo 08:45"][quote author="Vierailija" time="09.05.2015 klo 08:38"]Meidän teinillä ei ole isoja murheita. Eli ei se ihan niin mene, että murheet kasvaa lapsen mukana. Toisilla on vaan tarve panna aina vaan paremmaksi kuin muilla. Asiassa kuin asiassa.
[/quote]
Tämä on totta. Meillä kaikki on isompaa kuin teillä.
[/quote]
Oletko mitannut mieheni peeniksen?
AP, sinä ymmärrät tämän sitten, kun lapsesi on murrosiässä.
Sen on tarkoitus tuoda hieman perspektiiviä hommaan. Eli sun asenteeseen.
Kannattaako oikeasti kauheasti murehtia kun lapsella ei pysy ruoka lusikassa? Eiköhän se opi... Oikein todellinen murhe...
En halua vähätellä, mutta kun omat lapset on jo isompia, tuollaiset murheet lähinnä hymyilyttää.
Murhe se silti on. Mutta hyvin pieni.
Älä ota tota sanontaa niin itseesi. Ei se kannata. Asennoidu paremmin asioihin niin sinullakin on mukavampaa. Ja lapsikaan ei ota sitä ruuan tippumista niin vakavana kun huomaa, ettet sinäkään.
[quote author="Vierailija" time="09.05.2015 klo 08:36"]Odota kunnes lapsesi kasvaa, niin saat enemmän näkemystä asiaan. Sanonta oikeastaan vain kannustaa kestävään pienen lapsen uhmaa. Ei se loppujen lopuksi niin haastavaa olekaan, kun lapsi turvallisesti omassa keittiössä huutaa.
[/quote]
Vähätteleminen ei ole kannustamista. Se on vain loukkaavaa.
[quote author="Vierailija" time="09.05.2015 klo 08:49"]AP, sinä ymmärrät tämän sitten, kun lapsesi on murrosiässä.
[/quote]
Niin ihan niinkuin ymmärsin silloinkin sen kun tämä ystäväni ei pystynyt lopettamaan jankutusta "vauva-aika on hirveetä, kato nyt muakin kun oon väsynyt raukka, miks haluut tähän tilanteeseen mulla on tosi rankkaaaa!!" Kun odotin esikoistani. Se on ihan se ja sama missä elämäntilanteissa ollaan niin HÄNELLÄ ON KUITENKIN TOSI PALJON RANKEMPAA milloin minkäkin nokkelan sanonnan perusteella.
Minua ärsyttää tuo myös. Itselläni on jo teini-ikäinen lapsi. Mutta miksi ihmeessä pitää aina vähätellä.
Jokaisella ne omakohtaiset huolet ja murheet ovat omia ja niitä ei pidä vähätellä toistenkaan.
Paljon mieluummin sitä selvitteli ruoan tipahtamista lusikasta, kun oman lapsen julkisia mokia, saati kiusaamistapauksia :(
Nyt ap vähän perspektiiviä asioihin! Sun lapsen ruoka ei pysy lusikassa. So? Tästä ei aiheudu viattomille mielipahaa.
[quote author="Vierailija" time="09.05.2015 klo 08:50"]Sen on tarkoitus tuoda hieman perspektiiviä hommaan. Eli sun asenteeseen.
Kannattaako oikeasti kauheasti murehtia kun lapsella ei pysy ruoka lusikassa? Eiköhän se opi... Oikein todellinen murhe...
En halua vähätellä, mutta kun omat lapset on jo isompia, tuollaiset murheet lähinnä hymyilyttää.
Murhe se silti on. Mutta hyvin pieni.
Älä ota tota sanontaa niin itseesi. Ei se kannata. Asennoidu paremmin asioihin niin sinullakin on mukavampaa. Ja lapsikaan ei ota sitä ruuan tippumista niin vakavana kun huomaa, ettet sinäkään.
[/quote]
Ei se ruuan tippuminen MINUA haittaa, muttakun lapsi suuttuu siitä jokakerta niin paljon että heittää lautaset ja lusikat lattialle. Nyt olen teipannut lautasen pöytään.
Meillä tuo on totta, vaikka vauvavuotena luulin kuolevani siihen väsymykseen. Ehkä tuossa pätee myös se aika kultaa muistot -hokema.
Vauvan itku, uhmaikäisen raivarit (ja meillä niitä riitti) tuntuvat nyt niin pieniltä, kun pelkään alakoululaiseni puolesta, että häntä kiusataan. Lapsi on herkkä ja niin positiivinen ja nyt on alkanut tulla varjoja, ihmettelyä muiden käytöksestä (juosseet häntä pakoon ja jättäneet yksin, houkutelleet ensin mukaan iltapäiväksi ja sitten yllättäen kadonneet jne) ja olen alkanut tajuta, että nyt en enää pysty pitämään häntä turvassa pahalta maailmalta. Tekisi mieleni juosta jokaisen lapsen ovelle ja karjua vanhemmille, eivätkö he tiedä, mitä lapsensa tekevät iltapäivät mutta ei se hyödytä, kun eivät oikeasti tiedä eivätkä ole kiinnostuneitakaan. Kahden lapsen vanhemmilla on asenne, että heidän lapsensa ovat enkeleitä ja että kyse on vain normaalista lasten välisistä kinoista, ei kaikkien kanssa vain tulla toimeen. Kahta ei kiinnosta tuonkaan vertaa.
Nyt tuntuu pahalta, kun joku väittää, että uhmaikäisen lusikkaraivarit ovat verrannollisia tähän. Eivät ole. Lusikkaraivareissa on kyse siitä, että sinä vanhempana olet lapsen tukena ja turvana eikä mitään ulkopuolista pahaa pääse siihen väliin. Lasten kiusaamisessa ei enää riitä, että vanhepana olet tukena. Lapsi peilaa tuon ikäisenä muiden reaktioita itseensä ja vaikka kuinka kotona vahvistamme itsetuntoa, niin pala palalta se murenee silmiemme edessä, vaikka teemme mitä.
En myöskään vertaisi teinien huumekokeiluja uhmiksen lusikkaraivariin. Kun vanhempi sydän sykkyrällään pelkää lapsensa hengen puolesta, tuntuu aikamoiselta vähättelyltä kuulla, että uhmaikäisen raivarit ovat samalla viivalla.
Silti henkilö, joka laittoi ap:lle viestin on todellinen mitätöijä. Vaikka omastakin mielestäni isojen lasten ongelmat ovat paljon isompia kuin pienten lasten ongelmat (paitsi sairastelut ja onnettomuudet, nehän eivät liity lapsen ikään mitenkään), niin on todellista tahdittomuutta ja epäempaattisuuden huipentumaa mennä siitä mainitsemaa, kun toinen kipuilee uhmiksensa kanssa. En olisi minäkään viestiäni kirjoittanut, ellei joku ylempänä olisi maininnut, että täsmälleen samalla tavalla sitä voi tuntea uhmiksen raivareiden kanssa kuin kiusatun lapsen äitinäkin. En ainakaan itse tätä allekirjoita. Uhmiksen raivareissa en pelännyt lapseni itsetunnon ja elämänilon puolesta, pelkäsin toki omaa jaksamistani. Nyt pelkään lapsen jaksamista ja se tunne on niin avuton.
Se on tuollainen näppärä mitätöintikeino.