Lue keskustelun säännöt.
Lapsen kanssa on tavattoman tylsää, muita?
07.05.2015 |
Rakastan lastani paljon, mutta hänen hereillä ollessaan huomaan ajattelevani, että kunpa pääsisimme pian lähtemään päiväkotiin, kunpa hän pian menisi päiväunille tai nukkumaan, kunpa mies tulisi pian kotiin. Pienen lapsen leikittäminen ja perään katsominen ei vain ole minun juttuni. Tuntuu työltä.
Onko muilla samanlaisia ajatuksia?
Kommentit (55)
Ei lapsi ole tylsä, vaan sinä ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 08:47"]
Ei lapsi ole tylsä, vaan sinä ap.
[/quote]
En niin väittänytkään. Sanoin, että minulla on tylsää.
ap
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 08:47"]Lapsi on 1,5-vuotias. En vain viihdy lapsen kanssa erityisesti. Olen luonteeltani vetäytyvä ja viihdyn parhaiten aikuisten juttujen parissa. Nautin hiljaisuudesta ja kirjan lukemisesta, netissä pyörimisestä. Lapsen kanssa touhuaminen ei vain ole minun juttuni.
ap
[/quote]Sit lapsi hoitoon ja mamma töihin. Ei kaikki jaksa olla kotona lapsen kanssa. Sitten ainakin opit arvostamaan yhteistä aikaa lapsen kanssa.
Ite oon sanonu, että lasten kanssa kotona ollessa rankinta on aikuiskontaktien puute. Kävin MLL:n perhekerhon puistotreffeillä (vahingossa) tiistaina. Vaikka paikalla oli puolituttujakin aikuisia, sain vain vaisuja nyökkäyksiä. Kukaan ei tullu lähellekään samoja keinuja, joissa omat lapseni keinuivat. Tai yksi lapsi kävi, mutta hoitajansa (tiesin ko. hlö:n pph:ksi) komensi senkin pois.. vähän tuli ulkopuolinen olo. Onneksi meillä on useampi lapsi, että leikkivät keskenään, ni ehdin lukea kotona ollessani. Mutta kyllä koen lasten kanssa kotona olon tylsäksi.
Musta olisi hirveää kuulla että äitini mielestä on ollut tylsää olla seurassani. Olet tosi itsekeskeinen. Tunnistan noita olojasi toki itsekin mutta ainoa joka tilanteeseen voi vaikuttaa, olet sinä itse. Sinä olet vastuussa. Jos haluaa vaan istua hiljaa ja lukea, lasta ei tosiaan kannata hankkia. Tai sitten voi oppia organisoimaan niin saattaa ehtiä lukemaan muutaman tunninkin joka päivä. Ehkä vielä kasvat vanhemmuuteen, olisi sun ja etenkin lapsen etu. Toisaalta jos lapsi on suurimman osan päivistä hoidossakin jo, kuulostaa huonolta. Hän on muiden hoidossa jo ja etääntynyt sinusta, kuten lapsen hitaasti kuuluukin tehdä, etkö kaipaa häntä? Etkö iloitse kun saatte välillä olla yhdessä? Toisaalta saatat kaivata ihan omaa aikaa jonka jälkeen lapsen kanssa oleminen taas tuntuisi hyvältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ihan sama. 9 kk kanssa on vaikea keksiä tekemistä, joka olisi molemmille aidosti mielekästä ja oon yh, joten oon 24/7 lapsen kanssa ja viihdytysvastuussa. Työsopimuskin loppui hoitovapaan aikana niin ei ole työpaikkaakaan mihin palata ja töiden saanti tosi vaikeaa. En kyllä muutenkaan haluaisi näin pientä laittaa hoitoon, tarkoitus olla 3 vuotta kotona vaikka tuntuu että tylsistyn kuoliaaksi jo nyt. Parissa vauvaharrastuksessa on käyty ettei seinät kaatuisi päälle mutta nyt nekin loppuu tältä keväältä. Mammakerhot missä ei ohjattua ohjelmaa on musta tosi ahdistavia mutta ehkä pakko alkaa vauvan takia käydä siellä useammin. Kavereiden näkeminen tuntuu aika turhalta usein kun tapaamiset menee niin että molemmat hössää omien lastensa kanssa, heillä aika haastavia uhmiksia tällä hetkellä kaikilla, eikä edes kuulumisia ehditä kunnolla vaihtaa kun heidän pitääkin jo lähteä, jälkien siivoamisessa mulla kestääkin sitten puoli päivää. Rakastan vauvaa mut ei oikeasti kellekään täysjärkiselle aikuiselle riitä seuraksi ja ainoaksi elämän sisällöksi ihminen joka ei osaa puhua ja jonka mielestä siisteintä maailmassa on esineiden heittäminen vessanpyttyyn tai lusikan pudottaminen syöttötuolista 20 kertaa peräkkäin alas ja joka omistamistaan 30 kuvakirjasta tahtoo päivästä toiseen lukea vain sitä yhtä ja samaa.
Oliskin kiva saada vinkkejä, miten saada päivät kulumaan vauvan kanssa pimahtamatta mut kuitenkin vauvaa huomioiden. Silloin harvoin kun mun äiti käy täällä ja pääsen vaikka syömään kaksin jonkun lapsettoman ystävän kanssa ja saan kerrankin keskustella rauhassa kuulostelematta koko ajan samalla vauvaa, oon kuin uudestisyntynyt ja vauva tuntuu taas tosi paljon rakkaammalta. Elän vaan nyt jo käytännössä säästöillä niin mihinkään mll hoitajiin ei todellakaan ole varaa.
Mulla oli tuo sama esikoisen kanssa, se oli vähän sellaista hammasta purren keksittyä tekemistä kun en halunnut kuitenkaan passivoittaa häntä telkkarilla ja uloskin piti päästä saamaan kokemuksia maailmasta, pulkkamäki, uimiset yms. Itsekin olen aina viihtynyt lähinnä itsekseni lueskellen, nyt siitä on jo pitkä tauko kun viimeksi olen jonkun opuksen lukenut. Iltaisin en vain kerta kaikkiaan jaksa enää lukea, vaan tulee katsottua lähinnä jotain temptation islandia kun lapset on saatu nukkumaan. Jotain totaalisen aivotonta.
Nuoremman synnyttyä kaikki on ollut helpompaa, esikoinen jo sen verran iso, että tekee kanssani kaikennäköistä ja ulkonakin aktiviteetit ovat jo aika mielekkäitä myös itseni kannalta, eli pelaillaan ja muuta. Ja nuorempi tulee siinä sivussa mukana kun idoloi veljeään ja haluaa tehdä kaikki samat jutut. Ehkä itsekin olen kasvanut ihmisenä ja pinna on ainakin pidentynyt pirusti lasten myötä. Harrastan tällä hetkellä lähinnä lasten kanssa härväämistä, leikkimökin pikkuremppoja ja muuta, ehdin sitten myöhemmin tehdä taas "omia juttuja", kun eivät nuo kuitenkaan ikuisesti halua kanssani tehdä ja leikkiä, vaan pian kaverit vievät voiton. Koitan ottaa tämän ajan ainutlaatuisena jota se toki onkin.
Ehkä se mikä nyppii, on se, kun puoliso ei tee oikeastaan mitään lasten kanssa. Jos olen vaikka se kerran 2kk aikana koko päivän poissa niin eivät varmasti ole olleet ulkona tai leikitetty, vaan telkkarissa pyörii piirretty tai sitten pyörivät kaupungilla koko päivän joka ei pikkuisista ehkä kauhean kivaa ole. Olen muutenkin päävastuussa syömisten, nukkumisten ja tuntuu että vähän kaiken suhteen. Tietty puoliso itse painottaa kuinka teemmme 50-50 lasten jutut, mutta kun emme tee. Iltaisin emme juuri puhu kun netti tuntuu vetävän puoleensa niin intensiivisesti. Tästä ja muustakin on ollut puhetta, mutta riidaksi ja väittelyksi se muuttuu melko heti. Varsinkin minua nyppii tuo, kun toinen ei edes yritä keksiä lapsille tekemista. Tunnen siksi jatkuvaa syyllisyyttä jos en heitä ulkoitua, leikitä tai pelaile kanssaa. Onneksi ovat hoidossa ja itse töissä, ei minusta olisi kokopäivälastenhoitajaksi. Nostan hattua äidilleni joka hoiti minut ja veljeni kotona melkein kouluikäisiksi. Sosiaaliset kontaktit sai lähiögheton muista lapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 08:47"]
Lapsi on 1,5-vuotias. En vain viihdy lapsen kanssa erityisesti. Olen luonteeltani vetäytyvä ja viihdyn parhaiten aikuisten juttujen parissa. Nautin hiljaisuudesta ja kirjan lukemisesta, netissä pyörimisestä. Lapsen kanssa touhuaminen ei vain ole minun juttuni.
ap
Olen aivan samanlainen, ja siksi minulla ei ole lapsia.
[/quote]
Anteeks mutta miksi sä olet hankkinut lapsen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 08:59"]
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 08:47"]Lapsi on 1,5-vuotias. En vain viihdy lapsen kanssa erityisesti. Olen luonteeltani vetäytyvä ja viihdyn parhaiten aikuisten juttujen parissa. Nautin hiljaisuudesta ja kirjan lukemisesta, netissä pyörimisestä. Lapsen kanssa touhuaminen ei vain ole minun juttuni. ap [/quote]Sit lapsi hoitoon ja mamma töihin. Ei kaikki jaksa olla kotona lapsen kanssa. Sitten ainakin opit arvostamaan yhteistä aikaa lapsen kanssa.
[/quote]
Lapsi on hoidossa. Se lukee tuossa aloitusviestissä.
ap
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 09:00"]
Musta olisi hirveää kuulla että äitini mielestä on ollut tylsää olla seurassani. Olet tosi itsekeskeinen. Tunnistan noita olojasi toki itsekin mutta ainoa joka tilanteeseen voi vaikuttaa, olet sinä itse. Sinä olet vastuussa. Jos haluaa vaan istua hiljaa ja lukea, lasta ei tosiaan kannata hankkia. Tai sitten voi oppia organisoimaan niin saattaa ehtiä lukemaan muutaman tunninkin joka päivä. Ehkä vielä kasvat vanhemmuuteen, olisi sun ja etenkin lapsen etu. Toisaalta jos lapsi on suurimman osan päivistä hoidossakin jo, kuulostaa huonolta. Hän on muiden hoidossa jo ja etääntynyt sinusta, kuten lapsen hitaasti kuuluukin tehdä, etkö kaipaa häntä? Etkö iloitse kun saatte välillä olla yhdessä? Toisaalta saatat kaivata ihan omaa aikaa jonka jälkeen lapsen kanssa oleminen taas tuntuisi hyvältä.
[/quote]
En ole itsekeskeinen, vaikka ehkä erilainen persoonaltani kuin sinä. Oleb innoissani kun lapsi tulee päiväkodista kotiin. Ikävöin häntä kyllä. En vain viihdy erityisen hyvin hänen kanssaan. Ei se johtu itse lapsesta tai hänen persoonallisuudestaan, vaan siitä, että hän on lapsi. Pienen lapsen kanssa kommunikaatio on niin olematonta, etten saa siitä irti samalla tavalla kuin vaikka isomman lapsen tai aikuisen kanssa. Sellainen minä olen. En voi itselleni mitään.
Kyse ei ole oman ajan puutteesta tai siitä, että lapsi olisi hankala. Lapsi on aina ollut mitä helpoin ja aurinkoisin ihminen. Omaa aikaa meillä on miehen kanssa paljonkin. Lapsen kanssa kaksin viettämäni aika vaan on minusta sellaista, että odottelen vain sitä itsekseen oloa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 10:08"]Anteeks mutta miksi sä olet hankkinut lapsen?
[/quote]
Koska lapsi kasvaa ja hänen kanssaan oleminen muuttuu koko ajan mielekkäämmäksi? Eiköhän tuo ole parempi syy kuin se, että vauvat ja taaperot ovat ihania. Pikkulapsiaika on tosi pieni osa vanhemmuudesta.
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 10:08"]
Anteeks mutta miksi sä olet hankkinut lapsen?
[/quote]
Hyvä kysymys. Olen aina pitänyt lapsista ja hoitanutkin niitä paljon. Hoitaessa tietysti oli se tunne, mikä on varmasti monille tuttu työpäivän loppupuolelta kun olisi jo mukava päästä kotiin. Oletin, että oman lapsen kohdalla näin ei olisi, mutta kyllä vaan on.
Luulen, että sellaiset isommat lapset kuten alakoululaiset olisivat enemmän minun juttuni. Olisi keskustelua, mutta myös itsenäistä tekemistä samassa tilassa. Sellaisia me olemme mieheni kanssa. Tykkäämme ola kotona, samassa huoneessa, mutta omissa touhuissamme. Ruoka-aikoina sitten kokoonnumme saman pöydän ääreen ja siinä meneekin helposti tunti tai pari kun jäämme keskustelemaan asioista ja kuulumisista. Lapsemme epäilemättä oppii tähän meidän perheen tapaan, mutta siihen menee vielä useampi vuosi. Odottelu siis jatkuu.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 10:00"]
Mulla oli tuo sama esikoisen kanssa, se oli vähän sellaista hammasta purren keksittyä tekemistä kun en halunnut kuitenkaan passivoittaa häntä telkkarilla ja uloskin piti päästä saamaan kokemuksia maailmasta, pulkkamäki, uimiset yms. Itsekin olen aina viihtynyt lähinnä itsekseni lueskellen, nyt siitä on jo pitkä tauko kun viimeksi olen jonkun opuksen lukenut. Iltaisin en vain kerta kaikkiaan jaksa enää lukea, vaan tulee katsottua lähinnä jotain temptation islandia kun lapset on saatu nukkumaan. Jotain totaalisen aivotonta.
Nuoremman synnyttyä kaikki on ollut helpompaa, esikoinen jo sen verran iso, että tekee kanssani kaikennäköistä ja ulkonakin aktiviteetit ovat jo aika mielekkäitä myös itseni kannalta, eli pelaillaan ja muuta. Ja nuorempi tulee siinä sivussa mukana kun idoloi veljeään ja haluaa tehdä kaikki samat jutut. Ehkä itsekin olen kasvanut ihmisenä ja pinna on ainakin pidentynyt pirusti lasten myötä. Harrastan tällä hetkellä lähinnä lasten kanssa härväämistä, leikkimökin pikkuremppoja ja muuta, ehdin sitten myöhemmin tehdä taas "omia juttuja", kun eivät nuo kuitenkaan ikuisesti halua kanssani tehdä ja leikkiä, vaan pian kaverit vievät voiton. Koitan ottaa tämän ajan ainutlaatuisena jota se toki onkin.
Ehkä se mikä nyppii, on se, kun puoliso ei tee oikeastaan mitään lasten kanssa. Jos olen vaikka se kerran 2kk aikana koko päivän poissa niin eivät varmasti ole olleet ulkona tai leikitetty, vaan telkkarissa pyörii piirretty tai sitten pyörivät kaupungilla koko päivän joka ei pikkuisista ehkä kauhean kivaa ole. Olen muutenkin päävastuussa syömisten, nukkumisten ja tuntuu että vähän kaiken suhteen. Tietty puoliso itse painottaa kuinka teemmme 50-50 lasten jutut, mutta kun emme tee. Iltaisin emme juuri puhu kun netti tuntuu vetävän puoleensa niin intensiivisesti. Tästä ja muustakin on ollut puhetta, mutta riidaksi ja väittelyksi se muuttuu melko heti. Varsinkin minua nyppii tuo, kun toinen ei edes yritä keksiä lapsille tekemista. Tunnen siksi jatkuvaa syyllisyyttä jos en heitä ulkoitua, leikitä tai pelaile kanssaa. Onneksi ovat hoidossa ja itse töissä, ei minusta olisi kokopäivälastenhoitajaksi. Nostan hattua äidilleni joka hoiti minut ja veljeni kotona melkein kouluikäisiksi. Sosiaaliset kontaktit sai lähiögheton muista lapsista.
[/quote]
Yritän pitää mielessäni myös tuon katsontakannan, kiitos siitä.
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 10:32"]
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 10:00"]
Mulla oli tuo sama esikoisen kanssa, se oli vähän sellaista hammasta purren keksittyä tekemistä kun en halunnut kuitenkaan passivoittaa häntä telkkarilla ja uloskin piti päästä saamaan kokemuksia maailmasta, pulkkamäki, uimiset yms. Itsekin olen aina viihtynyt lähinnä itsekseni lueskellen, nyt siitä on jo pitkä tauko kun viimeksi olen jonkun opuksen lukenut. Iltaisin en vain kerta kaikkiaan jaksa enää lukea, vaan tulee katsottua lähinnä jotain temptation islandia kun lapset on saatu nukkumaan. Jotain totaalisen aivotonta.
Nuoremman synnyttyä kaikki on ollut helpompaa, esikoinen jo sen verran iso, että tekee kanssani kaikennäköistä ja ulkonakin aktiviteetit ovat jo aika mielekkäitä myös itseni kannalta, eli pelaillaan ja muuta. Ja nuorempi tulee siinä sivussa mukana kun idoloi veljeään ja haluaa tehdä kaikki samat jutut. Ehkä itsekin olen kasvanut ihmisenä ja pinna on ainakin pidentynyt pirusti lasten myötä. Harrastan tällä hetkellä lähinnä lasten kanssa härväämistä, leikkimökin pikkuremppoja ja muuta, ehdin sitten myöhemmin tehdä taas "omia juttuja", kun eivät nuo kuitenkaan ikuisesti halua kanssani tehdä ja leikkiä, vaan pian kaverit vievät voiton. Koitan ottaa tämän ajan ainutlaatuisena jota se toki onkin.
Ehkä se mikä nyppii, on se, kun puoliso ei tee oikeastaan mitään lasten kanssa. Jos olen vaikka se kerran 2kk aikana koko päivän poissa niin eivät varmasti ole olleet ulkona tai leikitetty, vaan telkkarissa pyörii piirretty tai sitten pyörivät kaupungilla koko päivän joka ei pikkuisista ehkä kauhean kivaa ole. Olen muutenkin päävastuussa syömisten, nukkumisten ja tuntuu että vähän kaiken suhteen. Tietty puoliso itse painottaa kuinka teemmme 50-50 lasten jutut, mutta kun emme tee. Iltaisin emme juuri puhu kun netti tuntuu vetävän puoleensa niin intensiivisesti. Tästä ja muustakin on ollut puhetta, mutta riidaksi ja väittelyksi se muuttuu melko heti. Varsinkin minua nyppii tuo, kun toinen ei edes yritä keksiä lapsille tekemista. Tunnen siksi jatkuvaa syyllisyyttä jos en heitä ulkoitua, leikitä tai pelaile kanssaa. Onneksi ovat hoidossa ja itse töissä, ei minusta olisi kokopäivälastenhoitajaksi. Nostan hattua äidilleni joka hoiti minut ja veljeni kotona melkein kouluikäisiksi. Sosiaaliset kontaktit sai lähiögheton muista lapsista.
[/quote]
Yritän pitää mielessäni myös tuon katsontakannan, kiitos siitä.
[/quote]
Tämä oli ap.
Just tollasten ihmisten ei koskaan pitäis hankkia lapsia. Lapset ei opi leikkiin jos ei niiden kanssa leiki ja vaikka sulla olis tylsää ja rankkaa niin lapselle tuo aika on se ainutkertainen rakas ja tärkeä lapsuus josta tulisi luoda hyvät muistot. Just tollasten vanhempien takia on näitä lapsia jotka vaan tuijottaa ruutua kaiket päivät koska se on vanhemmille helpointa. Ja siinä onkin jo sitten asia erikseen mihin kaikkeen paskaan kuten käytöshäiriöihin, oppimisvaikeuksiin, omaan mielikuvituksettomuuteen, liikkumattomuuteen ja niin fyysisiin kuin mt ongelmiinkin se liika ruudun tuijottaminen johtaa. Ei näin ap. Ryhdistäydy.
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 10:35"]
Just tollasten ihmisten ei koskaan pitäis hankkia lapsia. Lapset ei opi leikkiin jos ei niiden kanssa leiki ja vaikka sulla olis tylsää ja rankkaa niin lapselle tuo aika on se ainutkertainen rakas ja tärkeä lapsuus josta tulisi luoda hyvät muistot. Just tollasten vanhempien takia on näitä lapsia jotka vaan tuijottaa ruutua kaiket päivät koska se on vanhemmille helpointa. Ja siinä onkin jo sitten asia erikseen mihin kaikkeen paskaan kuten käytöshäiriöihin, oppimisvaikeuksiin, omaan mielikuvituksettomuuteen, liikkumattomuuteen ja niin fyysisiin kuin mt ongelmiinkin se liika ruudun tuijottaminen johtaa. Ei näin ap. Ryhdistäydy.
[/quote]
Missä kohdin sanoin, etten leikkisi lapseni kanssa? Teen hänen kanssaan kaiken mitä pitääkin ja vähän päälle. Tämän keskustelun aihe oli se, miltä se minusta tuntuu.
ap
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 10:35"]
Just tollasten ihmisten ei koskaan pitäis hankkia lapsia. Lapset ei opi leikkiin jos ei niiden kanssa leiki ja vaikka sulla olis tylsää ja rankkaa niin lapselle tuo aika on se ainutkertainen rakas ja tärkeä lapsuus josta tulisi luoda hyvät muistot. Just tollasten vanhempien takia on näitä lapsia jotka vaan tuijottaa ruutua kaiket päivät koska se on vanhemmille helpointa. Ja siinä onkin jo sitten asia erikseen mihin kaikkeen paskaan kuten käytöshäiriöihin, oppimisvaikeuksiin, omaan mielikuvituksettomuuteen, liikkumattomuuteen ja niin fyysisiin kuin mt ongelmiinkin se liika ruudun tuijottaminen johtaa. Ei näin ap. Ryhdistäydy.
[/quote]
Tais mennä pointti vähän ohi.
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 10:35"]Just tollasten ihmisten ei koskaan pitäis hankkia lapsia. Lapset ei opi leikkiin jos ei niiden kanssa leiki ja vaikka sulla olis tylsää ja rankkaa niin lapselle tuo aika on se ainutkertainen rakas ja tärkeä lapsuus josta tulisi luoda hyvät muistot. Just tollasten vanhempien takia on näitä lapsia jotka vaan tuijottaa ruutua kaiket päivät koska se on vanhemmille helpointa. Ja siinä onkin jo sitten asia erikseen mihin kaikkeen paskaan kuten käytöshäiriöihin, oppimisvaikeuksiin, omaan mielikuvituksettomuuteen, liikkumattomuuteen ja niin fyysisiin kuin mt ongelmiinkin se liika ruudun tuijottaminen johtaa. Ei näin ap. Ryhdistäydy.
[/quote]
Eihän ap ollut lasta ruudun ääreen istuttamassakaan, vaan yhden keskustelijan mies! On muuten minunkin tuttavapiirissä yleistä että isille se lasten kanssa oleminen on sitä et piirretyt pyörimään, ja ulkoillessa ei suinkaan mennä puistoon vaan lapsi köytetään rattaisiin, itselle luurit korville ja musiikit soimaan ja juoksulenkille. Sit jos yrität sanoa että vois tehdä jotain sen lapsen KANSSA kun sille ei ole kauhean kehittävää kököttää ruudun ääressä tai vaunuissa paikallaan ilman mitään kommunikaatiota, kauhee valitus kun ei mikään kelpaa :(
Lapsi on 1,5-vuotias. En vain viihdy lapsen kanssa erityisesti. Olen luonteeltani vetäytyvä ja viihdyn parhaiten aikuisten juttujen parissa. Nautin hiljaisuudesta ja kirjan lukemisesta, netissä pyörimisestä. Lapsen kanssa touhuaminen ei vain ole minun juttuni.
ap