lapsen rytmin muuttaminen
Tapaan lastani muutaman kerran viikossa. Työaikojeni takia ehdin arkisin hakemaan lapsen vasta 16.30 ja yleensä palautusaika on 19.30-20. Lapsen yöunet kuulemma alkavat kahdeksan ja puoli yhdeksän välillä, eikä kuulemma lapsi saisi nukkua päiväunia enää tuohon aikaan kun on luonani, koska lähivanhemmalle ei "mielellään käy", että lapsi on hereillä näinä päivinä vielä iltamyöhään (kuulemma yöuni siirtyy monella tunnilla, jos päiväunia nukkuu illalla).
Eikö ole ok muuttaa rytmiä tapaamispäiviksi, jolloin meillä olisi lapsen kanssa enemmän aikaa yhdessä? Miten saan lähivanhemman suostuteltua siihen, että arkitapaamisillani lapsi nukkuisi vielä iltapäikkärit ja tulisi kotiin esimerkiksi 21 aikaan?
Lapsi on 1v2kk, jos sillä on merkitystä.
Kommentit (4)
Pakko olla provo. Ei kukaan tosissaan kysy jotain tollaista etenkin kun kyseessä miltei vauva. Haloo. Tapaa viikonloppuna
Okei, tunnustan. Olen oikeasti se lähivanhempi ja kirjoitin etävanhemman näkökulmasta hänen ihan oikean pyyntönsä. Halusin nähdä, mitä mieltä muut ovat tästä ajatusmallista, koska itse olen EHDOTTOMASTI sen kannalla että rytmiä ei muuteta mutta etävanhempi kiukuttelee että haluan olla vain hankala ja sabotoida heidän tapaamisiaan mm. päiväunikiellolla illalla ja täten aiemmalla palauttamisella. Rytmi siis joka päivä tuo sama, ja olen yrittänyt etävanhemmalle perustella että lapselle rutiinit ovat tärkeitä eikä varsinaisesti ole minun ongelmani, jos etävanhemman arki ei istu LAPSEN arkeen. Minäkin mieluusti nukkuisin pitkään aamuisin, mutta kyllä minä vaan lapsen rytmin mukaan elän ja pidän rutiineista kiinni.
Ap
Up