Miten voisin olla varma, että vältteleekö ihmiset minua todella, vai kuvittelenko vain?
Vai johtuuko välttely siitä, että tarkkailen, että vältelläänkö minua :D
Mutta tosissaan. Olen aina kokenut, että ihmisten on vaikeaa lähestyä minua. Kun sitten olen avannut suuni ja ollutkin normaali, kohtelias ja jopa ystävällinen, niin olen saanut normaalia (?) asiakaspalvelua tai jutustelua ihmisiltä.
Joskus jään miettimään, että luinko nyt jonkun todellisen mikroilmeen vai kuvittelinko sen, koska minun on vaikea saada ystäviä ja vaikea saada ihmisiä lämpeämään ylipäätään. Voin ryhmässä tulla toimeen kaikkien kanssa, osallistua keskusteluun, olla puhumatta muiden päälle, ja sitten huomaan päivän päätteeksi että kaikilla muilla menee keskenään mukavasti, mutta itse olen jäänyt sivuun.
Teen työtä, jossa ei tarvitse myydä agressiivisesti tai jossa ei ole isoja, paineita luovia projekteja. Teen yleensä töitäni yksin. Työhaastatteluissa olen selvinnyt hyvin, ja saanut palkankorotuksen kun olen sitä pyytänyt tai jotain muuta, mikä parantaa työolojani. Eli olen esihenkilöiden mieleen jollakin tasolla.
Miesten mieleen taas en. Olen kyllä naimisissa ja meillä on lapsia, mutta aviomieheni on yksi niistä harvoista jotka ovat lähestyneet minua itse. Joskus nuorena lähestymisyritykseni aika usein päätyivät miehen halveksuvaan käytökseen syystä tai toisesta. Sain miehistä viboja, että he ihan oikeasti inhosivat minua. Toisaalta jotkut ovat kehuneet kauniiksi.
En tajua mikä minussa on. Näin vanhemmiten asia on alkanut vaivata. Lasten kanssa joutuu jatkuvasti tapaamaan ihmisiä, lasten kavereiden vanhempie, hoitajia, opettajia, harrastusohjaajia jne. ja jokaisen kanssa olo jää oudoksi.
Olisiko täällä ketään kohtalotoveria joka jaksaisi pohtia asiaa kanssani?
Kommentit (13)
Joillakin naisilla perusilme on sellainen luotaantyöntävä.
En jaksa lukea aloitusta, mutta onko sinulla lävistyksiä tai tatuointeja tai irokeesi?
Ehkä se ongelma on enemmän oman pääkoppasi sisällä. Usein jos kuvittelee että muut ajattelevat sinusta negatiivisesti, se asia ei oikeasti ole niin.
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea aloitusta, mutta onko sinulla lävistyksiä tai tatuointeja tai irokeesi?
Ei, ei ja ei.
Ap
Onko sinulla joku esitys päällä? Sellaisen vaistoaa. Jos ei uskalla olla oma itsensä.
Minua vältelää syy on selkeä.olen tämän 2 vuoden aikana menetänyt kuolemalle suhteeni ,ystäviä,siskoni ja veljen.Yhtensä 16 klp. Olen siis kuin spitalinen tai peläätän kohdata ,koska meentyksiä paljon.Raainta tai kylmintä kuoleista vain 3 kpl.soitettin pikaisesti. Muut 13 kpl tuli T-viestinä.Tuntui kuin tukehtuisi,happea ei olisi sannut.Joten aivosumussa mennään,yksin työstäen kuolemat . Mutta valoa on silti tunnelin päässä.
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla joku esitys päällä? Sellaisen vaistoaa. Jos ei uskalla olla oma itsensä.
En sanoisi, että ainakaan sellainen esitys että olisin rempseämpi tai äänekkäämpi tai pirteämpi mitä olen. Joskus tuntuu, että täytyy ihan keskittymällä keskittyä meneillään olevaan tilanteeseen ja siksi olisin jotenkin kireä tai vakava ajoittain, mutta haluan ajatella että niin monella muullakin joskus. Ap
tia.a68v. kirjoitti:
Minua vältelää syy on selkeä.olen tämän 2 vuoden aikana menetänyt kuolemalle suhteeni ,ystäviä,siskoni ja veljen.Yhtensä 16 klp. Olen siis kuin spitalinen tai peläätän kohdata ,koska meentyksiä paljon.Raainta tai kylmintä kuoleista vain 3 kpl.soitettin pikaisesti. Muut 13 kpl tuli T-viestinä.Tuntui kuin tukehtuisi,happea ei olisi sannut.Joten aivosumussa mennään,yksin työstäen kuolemat . Mutta valoa on silti tunnelin päässä.
Olen tosi pahoillani puolestasi. Olet menettänyt paljon (yhdessäkin olisi jo kestämistä), ja sinulla on paljon mietittävää. Toivoisin, ettet jäisi yksin surusi kanssa. <3 Ap
Nythän ei ole mikään normaali aikakausi menossa. Useimmat välttelevät muita ihmisiä ja kohdataan vain lyhyesti kaukaa. Itse en ymmärrä, jos joku jää suustaan kiinni näin pahana korona-aikana, eikä käsitä lähteä kauemmas vaikka väistelen.
Ajattelen, että sinä niin kuin suurin osa ihmisistä yliarvioi suuresti sen, mitä meistä ajatellaan. Tosiasiassa ei ketään hirveän syvällisesti kiinnosta.
Onnellinen on se, jolla on perhe. Heimojen aika on ohi.
Kirjoittamasi on hyvin lähelle sitä, mitä koen myös, joskaan en kovastikaan enää tarkkaile asiaa. Olen läpianalysoinut asiaa jossain vaiheessa, mutta en ole löytänyt vastausta. Joskus ajattelin, että se on vain omaa, pääni sisäistä luuloa, mutta en usko niin enää. Myös tuo miesten lähestymättömyys (ja vihamielisyys, jos ei tuota hänelle toivottua tulosta) on tuttua. Työnantajani lienee kokee minut luotettavaksi, mutta en ole ikinä se, jota isosti kehutaan, vaan se puurtajaosaaja taustalla.
Olen ajatellut sen niin, että on meitä, joissa on jokin (ehkä alkukantainen?) ominaisuus, joka saa muut välttelemään tai noh, ei välttelemään, mutta pysyttelevät mieluummin etäällä, vaikka olisi kuinka ok välit. Ihminen kuitenkin pyrkii turvalliseen olotilaan ja jos kanssani ei sitä olotilaa synny, ei seuraan hakeuduta.
Tai ehkä teemme jonkin pienen asian huomaamattamme jotenkin niin väärin, että siitä syntyy muille epämiellyttävä (turvaton) olo.
Olen miettinyt sitäkin, että jos on herkkä (tulkitsemaan mikroilmeitä, todenpuhumista, tunnelmaa), voi muut ihmiset kokea sen uhkana, koska pohjimmiltaan moni laukoo valkoisiakin valheita, liioittelee jne ja ehkä reagoimme niihin tietämättämme eri tavalla ja toinen huomaa, että näemme sen kaiken läpi?
Mitä jos meissä onkin joku "alfa"-viba, jonka johdosta meitä kaihdetaan. Pitäisikö alkaa johtajaksi kenties?
Se pieni jokin tekee meistä ihmisiä, joista toisten on helppo luopua.
Mites kehonkieli ja ilmeet? Voisitko esim. kuvata itseäsi videolle tai kysyä mieheltäsi rehellistä palautetta siitä, onko sussa jotakin erilaista kuin muissa?
Itse huomaan, että hermostuneena musta ei pidetä. Olen hermostuneena sellanen melkein nykivä, välttelen katsekontaktia ja vääntelen käsiäni yms. mikä ilmeisesti on luotaantyöntävää :D sitten taas kun mulla on itsevarma olo, tuntemattomat ihmiset jopa tulevat luokseni ja haluavat olla ystäviäni.
Olen myös huomannut, että stressaantuneena ja ahdistuneena ylitulkitsen muiden ihmisten reaktioita ja itsetuntoni laskee.
Onkohan sinulla nyt liikaa fokus itsessäsi?