Kertokaa ystävyyden päättymisestä. Miten se tapahtui ja miksi?

20 lisää, että olen ollut nyt vuoden erakkona tarkoituksella juuri sen takia, että en jaksa toistaa tuota kuviota. Seuraava ystävyys täytyy rakentaa tietoisesti eri tavalla alusta asti. En vain tiedä, miten.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on toistunut monta kertaa kuvio, joissa kaveri on ottanut liikaa tilaa elämässäni ja alkanut ohjailla ja määräillä minua. Sitten se määräily on alkanut ärsyttää ja tukahduttaa, mutta se on päässyt niin pitkälle että ei ole ollut enää mahdollista pitää mitään kehityskeskustelua vaan olen päätynyt katkaisemaan ystävyyden. Tai olen aika varma, että ko. henkilöt olisivat loukkaantuneet totuudesta kuitenkin, tai antaneet minulle jotain "kehittävää" palautetta joka olisi vaatinut koko persoonan muutosta, joten lopputulos olisi sitten kuitenkin ollut ystävyyden loppuminen.

Joskus pohdin, olisiko pitänyt olla suora mutta toisaalta näen, että ei kumpikaan osapuoli olisi muuttunut. Lopettamalla kumpikin on saanut jatkaa elämäänsä omana itsenään.

Ongelma vaikuttaa olevan ettet osaa sanoa suoraan ja pitää rajojasi. Tai periaatteessa se on noiden määräilijöiden vika, mutta koska olet rajaton päästät heidät lähellesi ja sitten räjähdät kun et ole aiemmin saanut pidetyksi rajoja.

Ja en nyt ole mikään kaveriekspertti todellakaan mutta jos opit pitämään puoliasi heti alusta asti uuden ihmisen kanssa, ei käy niin helposti niin että toinen alkaa dominoimaan. Ehkä myös kannattaa tsekata kenen kanssa tekee mieli kaverustua. Jos se on aina joku rempseämpi tyyppi niin sellainen voi ehkä olla aktiivinen aloitteissa mutta myös määräilevä. Että koita kaverustua erilaisten ihmisten kanssa. Ja heti kun joku alkaa päsmäröidä, pitää älähtää.

20+21, sanoitko siis ystävyyden päättyessä heille että ohjailevat liikaa?

Itselläni on sama ongelma ollut. Olen kyllästynyt neuvoihin ja opastamiseen ( elämäni täysin reilassa mielestäni).

Nuorena oli ystävyydet rentoja, sittemmin tapaamisista on tullut jotain ihme ristikuulusteluja töistäni, lasten asioista ja asumisjärjestelyistämme esimerkiksi. Itselläni on yhä enemmän ajatus että jokainen valitsee oman polkunsa, ystävä voi tukea ja myötäelää, ei puuttua toisen asioihin. Olen avoin ihminen, mutta enää ei tee mieli jutella omista asioista jos kaikki aina väärin teen kuitenkin.

Oliko komentelu sinulla 20 aina joku osa ystävyyttä? Itse kun mietin niin yksi kaveri oli jo opiskeluaikana suorittajatyyppiä ja piinasi kysymyksillä kesätöistä ja myöhemmin lapsen päivähoidosta ( enkö oikeasti palaa vielä töihin, kyllä kannattais, miten saan päiväni kulumaan). No, samainen lapsi jo lukiolainen ja hän kommentoi kärkkäästi lapsen lukiovalintaa ja ainevalintoja ( " eikö nyt oikeesti? Kyllä kannattaisi?) Tajusin että se ei koskaan lopu, olen selitysvelvollinen vielä vanhainkotipaikastanikin.

Up

Vierailija kirjoitti:

20+21, sanoitko siis ystävyyden päättyessä heille että ohjailevat liikaa?

Itselläni on sama ongelma ollut. Olen kyllästynyt neuvoihin ja opastamiseen ( elämäni täysin reilassa mielestäni).

Nuorena oli ystävyydet rentoja, sittemmin tapaamisista on tullut jotain ihme ristikuulusteluja töistäni, lasten asioista ja asumisjärjestelyistämme esimerkiksi. Itselläni on yhä enemmän ajatus että jokainen valitsee oman polkunsa, ystävä voi tukea ja myötäelää, ei puuttua toisen asioihin. Olen avoin ihminen, mutta enää ei tee mieli jutella omista asioista jos kaikki aina väärin teen kuitenkin.

Oliko komentelu sinulla 20 aina joku osa ystävyyttä? Itse kun mietin niin yksi kaveri oli jo opiskeluaikana suorittajatyyppiä ja piinasi kysymyksillä kesätöistä ja myöhemmin lapsen päivähoidosta ( enkö oikeasti palaa vielä töihin, kyllä kannattais, miten saan päiväni kulumaan). No, samainen lapsi jo lukiolainen ja hän kommentoi kärkkäästi lapsen lukiovalintaa ja ainevalintoja ( " eikö nyt oikeesti? Kyllä kannattaisi?) Tajusin että se ei koskaan lopu, olen selitysvelvollinen vielä vanhainkotipaikastanikin.

Olen eri mutta minullakin oli sinänsä mukava opiskelukaveri, mutta joka kuitenkin aina tivasi kauheasti työasioista valmistumisen jälkeen. Hän myös halusi usein opiskeluaikoina vertailla meidän tuloksia tenteistä. Itsellä ei kerta kaikkiaan ollut kiinnostusta hänen tenttituloksiinsa mutta voihan niistä jutella jos toinen kysyy. Mutta tuo työasia oli aika raskasta. En saanut oman alan töitä ja joskus harmittelin sitä, niin hän otti te-toimiston sivut esille ja katsoi sieltä työpaikkoja minulle. Yritin kohteliaasti vaihtaa aihetta. Lisäksi hän koko ajan kyseli mitä aion opiskella ja tehdä seuraavaksi. Hän itse on suorittanut jo monta tutkintoa valmistumisen jälkeen. Meillä on vaan aika erilaiset elämänasenteet. Itse kyllä sain jotain leppoisia töitä eri alalta lopulta mutta silti oli rasittavaa kun olisi pitänyt kehittää itseään ja opiskella vielä lisää. 

Voi myös olla että ehkä yhteistä puhuttavaa ei vaan ollut, niin siksi puhuttiin opiskelu- ja työjutuista. Ihan mukava ihminen kyllä, mutta yhteydenpito vaan jäi.

Yksin entinen ystäväni kertoi minuun liittyvän arkaluontoisen asian silloiselle poikaystävälleni. Olisin halunnut päättää itse milloin kerron tai kerronko ollenkaan.

Vuosia myöhemmin tämä ”ystävä” itse juuri eronneena lähetteli viestejä ja olisi halunnut kovasti tavata ja jatkaa ystävyyttä, en vastannut viesteihin.

Vierailija kirjoitti:

20+21, sanoitko siis ystävyyden päättyessä heille että ohjailevat liikaa?

Itselläni on sama ongelma ollut. Olen kyllästynyt neuvoihin ja opastamiseen ( elämäni täysin reilassa mielestäni).

Nuorena oli ystävyydet rentoja, sittemmin tapaamisista on tullut jotain ihme ristikuulusteluja töistäni, lasten asioista ja asumisjärjestelyistämme esimerkiksi. Itselläni on yhä enemmän ajatus että jokainen valitsee oman polkunsa, ystävä voi tukea ja myötäelää, ei puuttua toisen asioihin. Olen avoin ihminen, mutta enää ei tee mieli jutella omista asioista jos kaikki aina väärin teen kuitenkin.

Oliko komentelu sinulla 20 aina joku osa ystävyyttä? Itse kun mietin niin yksi kaveri oli jo opiskeluaikana suorittajatyyppiä ja piinasi kysymyksillä kesätöistä ja myöhemmin lapsen päivähoidosta ( enkö oikeasti palaa vielä töihin, kyllä kannattais, miten saan päiväni kulumaan). No, samainen lapsi jo lukiolainen ja hän kommentoi kärkkäästi lapsen lukiovalintaa ja ainevalintoja ( " eikö nyt oikeesti? Kyllä kannattaisi?) Tajusin että se ei koskaan lopu, olen selitysvelvollinen vielä vanhainkotipaikastanikin.

En sanonut. Jätin tottelematta käskyjä ja nuo ihmiset loukkaantuivat kai siitä kun yhteydenpito loppui seinään.

Olen muuttanut ja avo- ja avioeronkin takia piirit ovat vaihtuneet monta kertaa, joten en osaa vastata pitkällä aikavälillä mutta kuulosti tutulta että vanhainkotipaikkakin pitäisi hyväksyttää tai mennä viereiseen petiin kaverin kanssa. Pisin määräilevä kaverisuhde oli ehkä 5 vuotta, koetti määrittää millainen mies minulle sopii ja millainen ei, missä minun pitäisi asua, pitäisi tehdä sama life coach hihhulikoulutus kuin hänen, millaiset vaatteet minulle sopii, mitä pitäisi syödä, käydä samoissa harrastuksissa.

Kamala tuo tenttitulosten kyselijä ja toiselle työpaikkojen etsijä! Itse olen kokenut samaa. Varmaankaan ei paha ole tarkoitus, mutta toiselle tulee siinä nöyryytetty olo, aivan kuin ei itse selviäisi asioista.

Vähintäänkin voisi kysyä että haluatko jutella työnhausta/että mäkin pidän silmät auki työpaikkojen suhteen. Ihan tyhmää sitäpaitsi etsiä toiselle te-keskuksen sivuilta töitä, ne on varmasti jo luettu. Eri asia jos olisi jotain sisäpiirin tietoa.

Tässä on varmaan kyse jostain arvomaailmasta, jos itselle joku asia on tosi tärkeä, voi olla vaikea uskoa että toinen ei halua urakiitää/ treenata itseään upeaksi/ sisustaa kämppäänsä muodikkaasti. Kuitenkin ystävän kanssa se keskeinen asia olisi tulla hyväksytyksi juuri sellaisenaan.

Up

Olin aina se joka piti yhteyttä ja soitteli/tekstasi, pyysi kahville jne. Kaveri ei koskaan.

Kerran kokeilin että mitäs jos annankin kaverin ottaa ensin yhteyttä, ei ole ottanut.

Kiinnostus yhteydenpitoon vain lakkasi molemminpuolisesti. Tai sitten kaveri on jatkuvasti käyttäytynyt epäystävällisesti pyytämättä anteeksi, jolloin luottamus on menetetty.

Ystävyys päättyi siihen kun "ystävä" yritti pokailla ex-miestäni ja yrittää tehdä häneen vaikutuksen mustamaalaamalla minua. Ex-mies ei lämmennyt jolloin tämä "ystävä" syytti asiasta minua.

Ystävyys loppui kun siitä hävisi luottamus, vastavuoroisuus, empatia, aitous, syvyys ja läsnäolo. En kokenut olevani enää tärkeä ystävä vaan hyväksikäytetty ja sivuutettu hänen taholtaan. Kuulin vain minä minä minä minä minä - olin tukena ja väsyin. Otin etäisyyttä. Edelleen pidetään yhteyttä mutta se ei ole enää ystävyyttä enkä itse ota enää yhteyttä.

Onko kukaan lämmittänyt uudelleen ystävyyttä, joka oli katkolla?

Kurssikaveri oli kiva nainen. Erosi mukavasta mieskaverista ja vaihtoi epäkarismaattiseen tylsimykseen joka ei seurannut uutisia, harrasti vain omaa harrastustaan päivästä toiseen. Mies ei osannut keskustella mistään.

Moni ystävyyssuhde on vain kuihtunut pois. Esimerkiksi muuttojen myötä, kun kumpikaan ei ole osannut/halunnut/jaksanut pitää yhteyttä.

Joskus tekisi mieli kysyä kuulumisia, mutta en ole ollut somessa enää vuosikausiin eikä minulla toisaalta ole puhelimien katoamisten myötä puhelinnumeroitakaan tallessa (nykyään tallennan yhteystiedot pilveen, aiemmin en).

Olen katkaissut sellaisen ystävyyssuhteen, jossa tajusin olevani hyväksikäytetty. Toinenkin sellainen epäterveeksi osoittautunut ystävyyssuhde oli, mutta annoin sen väljähtyä - en katkaissut, koska toimimme samalla alalla ja joudumme edelleen tekemisiin toistemme kanssa, mutta en kuitenkaan enää laske sitä ihmistä kotiini enkä kerro hänelle elämästäni.

Lisäksi tunnistan muutamasta yllä olevasta kommentista kuvauksen ihmistyypistä, joka määräilee ja kyseenalaistaa. Sellaisia minullakin on tullut joskus vastaan, mutta sellaisten kanssa en jaksaisi ystäväksi asti: on todella uuvuttavaa, kun puolituttu ihminen jatkuvasti tenttaa ja haastaa tehdyt ratkaisut ja valinnat. Mutta sellaiset ihmiset eivät varmaan mahda itselleen mitään: se on heille itselleen huomaamaton paha tapa.

Muutin 500km päähän aikaisemmasta asuinpaikkakunnastani. Osaan ystävistä yhteydenpito kesti vuoden tai kaksi, mutta pikkuhiljaa väheni ja lopulta hiipui täysin. Lopullinen hiipuminen johtui siitä, etten minä enää viitsinyt olla se, joka matkusti ystäviä tapaamaan.

Jos kaksosnainen lukee tätä niin kysynpä että syökö puput porkkanaa? Voi olla että ystävyys päättyi, mutta minulta katosi numero.