Rakastatko todella elämänkumppaniasi?

Ironinen kysymys.

Keskustelin tosirakkaudesta juuri vappuna kavereiden kanssa, ja keskustelu jäi muhimaan takaraivoon. Jätin avomieheni toissapäivänä neljän vuoden seurustelun jälkeen. 

Tuntuu kamalalta. Rakastan häntä kyllä, mutta sitä tietynlaista kipinää ei ole ollut pidempään aikaan. Toisaalta muuten on hyvä olla ja asua yhdessä. Jos en olisi nuori, olisin varmasti tyytynyt suhteeseemme. Näin parikymppisenä kun on elämä ja perheen perustaminen vasta edessä, niin pitkään tuli epäröityä, mutta onneksi tuli tehtyä tämä päätös.

Nyt tosin on omituista asua saman katon alla.... 

Elämä liian lyhyt niuhottamiseen. Meidän suhde varmasti poikkeaa valtaosasta avoimuuden vuoksi, mutta meidät se pitää yhdessä eikä tälläinen kaikilla toimi, eikä vain jos toinen avoimempi. luottamus oltava kunnossa 100 %. Tottakai lapsetkin yhdessä pitävät, samoin ystävyys ja hyvä arki. T.nro 14

Rakastan ja yhdessä ollaan nyt oltu 22 vuotta mutkien kanssa miksei lopunkin elämää.

Kyllä rakastan. Mutta en sentään ihan joka hetki sokeasti, välillä tuntuu että järki lähtee kun tuo ukko on niin ä r s y t t ä v ä ! Tänään sanoin hänelle että painatan paidan jossa lukee "Pöljä mutta ihan kiva".

Silloin on rakkaus vähimmillään kun äkkipikainen mies lataa täyslaidallisen negatiivisuuttaan. Onneksi on välillä sitten todella lutunen ja kiltti vaikkei mikään tossukka silloinkaan. En tosin tossukkaa tarvitsisikaan.

vastaajien sukupuoli olis myös mielnkiintoista tietää..

Nro 14 nainen.

[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 20:09"]Rakastan todellakin. Ei tulisi mieleenkään olla uskoton. Kuolema meidät erottaa, muuhun en jaksa uskoa.
[/quote]

Aikalailla tyhjentävästi sanottu omatkin tunteeni tässä. Tuskin tulee ikinä vastaan ketään, jota voisin rakastaa edes puoliksi yhtä paljon ja ikinä en varmasti löydä ketään kenen kanssa minun olisi parempi olla. Täydennämme toisiamme ja teemme toisistamme parempia ihmisiä.

Hyvä kysymys. Välillä rakastan ja välillä en. Yhdessä oltu jo 27vuotta..

Rakastan ja aion olla. Näin hyvää miestä en ollut tavannut ennen häntä jonka kanssa nyt olen. Hän hyväksyy mut tällaisena mitä olen ja pystyy tukemaan mua vaikka miten rankkoja asioita tapahtuisi. Aluksi taistelin vastaan koska olen niin rikkinäinen ihminen mutta mies ei antanut periksi, onneksi. Täydennämme toisiamme<3 Tahdon antaa miehelleni myös kaiken mihin pystyn.

[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 21:37"]Hyvä kysymys. Välillä rakastan ja välillä en. Yhdessä oltu jo 27vuotta..
[/quote]
Täällä sama!!

[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 19:59"]

tai siis pitkäaikaista kumppaniasi? Jos et, niin miksi olet hänen kanssaa yhdessä?

Aiotko olla/uskotko olevasi hänen kanssan lopun elämääsi? Millainen asia voisit kuvitella aiheuttavan eron?

[/quote]

Hän ei ole elämäni syvin rakkaus, mutta pitkäikäisin kylläkin. Olen hänen kanssaan, koska hän kohtelee minua hyvin, en halunnut olla yksin ja hän on parhain ystäväni. Kuvittelen, että olen hänen kanssaan lopun elämääni, mutta en voi olla siitä varma. Olin kovin keskeneräinen hänen kanssaan yhteen mentyäni enkä ole koskaan kokenut rakkaussuhdetta, jossa olisi alkuhuumaa tai minut tyydyttävää seksiä. Jos tielleni sattuisi mies, jonka kanssa kokisin nuo, saattaisi olla vaikea sanoa ei. Tiedostan kuitenkin, että jos arki ei suju niin noilla kahdella asialla ei pitkälle pötkitä. Siksi todennäköisyys, että vaihtaisin kumppania ei ole iso. Ellen sitten muuta lasten lähdettyä yksikseni koska kaipaan enemmän omaa tilaa ja omaa elämää ja aloita elämäni rakkauden kanssa suhteen, jossa arkea ei jaeta, mikäli emme siihen pystyisi. Mun mies halusi kanssani enemmän, kuin etäsuhteen, siksi olemme päätyneet yhteen. Muuten mulle ois käynyt etäsuhdekin. 

Olen nainen. 

En

Rakastin erittäin syvästi häntä jonka kanssa jaoin 15 vuotta ja tein 2 lastakin. Hänkin rakasti meitä, mutta rakasti viinaa eniten. Ei toiminut.

Olen ollut 3 vuotta ihmisen kanssa jonka koen sielunkumppanikseni. Rakkaus on ssyvää, mutta se on erilaista kuin lasteni isää kohtaan. Mutta hyvää. Rauhallista rakkautta. Raitista rakkautta. Turvallista rakkautta. En keksi syytä, miksi en hänen kanssaan jatkaisi loppuun asti.

Tottakai, monesti se on koetuksella, mutta sen takia se onkin rakkautta kun se kestää. En näe mitään syytä tuhlata lyhyttä elämääni rakkaudettomaan avioliittoon, minä olen jo nelikymppinen ja parhaat vuodet on jo menneet, edessä siintää vanhuus jo melko lähellä, sitten se onkin vaan odottelua että pääseekö eläkkeellä ja jos pääsee, odotellaan kuolemaa ja toivotaan että se tulee nopeasti eikä 20 vuotta sairaalapedissä kitumalla.

Rakastan erittäin syvästi. Toki on perusarkea, joka rullaa normaalisti, ei ole siis 24/7 palavaa intohimoa :) Mutta kun pelkästään ajattelee, että eroaisin rakkaastani (tai tekisin mitään, mikä häntä satuttais), niin tulee todella puristava tunne rintaan ja alkaa itkettämään.

Ja olen nainen.

En rakasta. Kunnioitan ja arvostan kyllä.

Vaihtelee. On päiviä, jolloin tunnen ärtymystä ja jopa vihaa. Toisaalta on paljon niitäkin päiviä jolloin tunnen rakastavani häntä niin, että pakahdun. Useimmiten kuitenkin ei tunnu oikein miltään koska arki on raskasta. Olemme yhdessä, koska täydennämme toisiamme ja kunnioitamme toisiamme. Meillä on hyvä keskinäinen ymmärrys. Olen hänen kanssaan myös siksi, etten usko löytäväni toista, jonka kanssa minulla olisi paremmat mahdollisuudet onnistua elinikäisessä parisuhteessa. Rakastan häntä vuosi vuodelta enemmän, koska yhä vain hän näyttää itsestään niitä puolia, joita kunnioitan ja arvostan. 

Mieheni rakkaus minuun tuntuu joskus erilaistelta. Hän tuntuu yhä 16v jälkeen olevan siinä alkuhuumassa. Välillä tuntuu, että hän palvoo maata jalkojenikin alla. Toki sillä tavalla terveellä tavalla mutta kuitenkin niiin, että yksi hymy minulta ja hän on mennyttä miestä. Se tuntuu hyvälle ja turvalliselle. 

[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 22:18"]

Tottakai, monesti se on koetuksella, mutta sen takia se onkin rakkautta kun se kestää. En näe mitään syytä tuhlata lyhyttä elämääni rakkaudettomaan avioliittoon, minä olen jo nelikymppinen ja parhaat vuodet on jo menneet, edessä siintää vanhuus jo melko lähellä, sitten se onkin vaan odottelua että pääseekö eläkkeellä ja jos pääsee, odotellaan kuolemaa ja toivotaan että se tulee nopeasti eikä 20 vuotta sairaalapedissä kitumalla.

[/quote]

Kaikki ei löydä rakkautta, se se vasta elämän tuhlaamista olisikin, ettei suo itselleen sen takia perhe-elämää, jos kuitenkin toimeen tulee kumppaninsa kanssa. Ja ainahan sitä voi olla silti silmät auki. Sit vain tulee ero. Pitää vain tietää, mitä menettää, jos vaihtaa, mikä ei ole toki ihan vähän, jos on lapset ja hyvä mies.

En tiedä.
Ulkoistanut olen hänet sohvalle alakertaan ja toivon että yksi kaunis aamu hän olisi hävinnyt sieltä, pysyvästi. Jollain tavalla arvelen silti rakastavani. Erota haluaisin kyllä. Ei ole rahaa erota, liian monta elätettävää.

[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 22:25"]

[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 22:18"]

Tottakai, monesti se on koetuksella, mutta sen takia se onkin rakkautta kun se kestää. En näe mitään syytä tuhlata lyhyttä elämääni rakkaudettomaan avioliittoon, minä olen jo nelikymppinen ja parhaat vuodet on jo menneet, edessä siintää vanhuus jo melko lähellä, sitten se onkin vaan odottelua että pääseekö eläkkeellä ja jos pääsee, odotellaan kuolemaa ja toivotaan että se tulee nopeasti eikä 20 vuotta sairaalapedissä kitumalla.

[/quote]

Kaikki ei löydä rakkautta, se se vasta elämän tuhlaamista olisikin, ettei suo itselleen sen takia perhe-elämää, jos kuitenkin toimeen tulee kumppaninsa kanssa. Ja ainahan sitä voi olla silti silmät auki. Sit vain tulee ero. Pitää vain tietää, mitä menettää, jos vaihtaa, mikä ei ole toki ihan vähän, jos on lapset ja hyvä mies.

[/quote]

niin, kyllä sellaisetkin ihmiset ansaitsevat pitkän hyvän suhteen ja perheen, vaikkeivat suurta rakkautta löydäkään/saakaan.