Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Milloinkohan Suomeen tulee vanhanpiian ja vanhanpojan vero takaisin?

Vierailija
04.05.2015 |

Muutama päivä sitten uutisoitiin, kuinka Suomessa on syntyvyys nykyään jo niin matalalla tasolla, että syntyvyys on nykyään jo kuolleisuutta vähäisempää. Tällähän on pitkällä aikavälillä huonot seuraukset yhteiskunnan kannalta.

Tämä johtanee väistämättä tilanteeseen, jolloin Suomessa otetaan kertaalleen jo lakkautettu vanhanpiian ja vanhanpojan vero takaisin. Syntyvyys kun on yhteiskunnan kannalta saatava nousuun ja lapsettomienkin on kannettava kortensa kekoon joko tekemällä lapsia tai maksamalla yhteiskunnalle hyvitystä verojen muodossa.

Siinä varmaan vähitellen näinä tulevina vuosina alkaa vapaaehtoisesti lapsettomien takapuolia jo kuumottamaan, kun mahdollinen lisälasku on huolettomasta ja vapaasta elämästä tulossa. Perheellisiä vastuunkantajia ei seä päätös sen sijaan sitten hetkauta, koska perheellisten vastuu yhteiskunnan hyvinvoinnista ja jatkumisesta tulevillekkin sukupolville on silloin turvattu ja perheelliset palkitaan. :)

Kommentit (41)

Vierailija
21/41 |
04.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 20:13"]

[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 20:08"]

[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 20:04"]

[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 20:00"]

[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 19:56"]

[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 19:48"]

Syntyvyyden lasku on erittäin hieno asia. Maailmassa on liikaa ihmisiä. On hyvä, että niiden määrä kääntyy laskuun. Sitä paitsi saavathan lapselliset jo lapsilisiä.

[/quote]

Velat eivät taida muistaa, että heistäkin on aikanaan maksettu lapsilisää ja heidän päivähoitonsa ja peruskoulutuksensa ja mahdollisen jatkokoulutuksen on yhteiskunta maksanut. Eli velat käyttävät yhteiskunnan varoilla tuettavia palveluja aivan samassa määrin kuin perheellisetkin, mutta eivät tuota yhteiskunnalle tuottajia ja ylläpitäjiä, eli toisin sanoen veronmaksajia, jatkamaan yhteiskunnan toimintaa tuleville ajoille.

[/quote]Tekemällä vähemmän lapsia takaamme lapsillemme paremman tulevaisuuden.[/quote]

Minusta tuo on julmasti sanottu. Miten näin voi edes sanoa? Tuohan viittaa melkein siihen, että joillakin toisilla ihmisillä olisi suurempi oikeus saada lapsia kuin toisilla ja joillakin toisilla lapsilla olisi suurempi oikeus syntyä kuin joillakin toisilla!

[/quote]

Kuinka niin? Mistä päättelit noin?

[/quote]

"Tekemällä vähemmän lapsia takaamme lapsille paremman tulevaisuuden"

Eli tuo viittaa aivan selvästi siihen, että joidenkin toisten pitäisi jättää lapset tekemättä, jotta jotkut toiset voisivat niitä tehdä.

Tuollainen on yksi kaikkein itsekkäimmistä ja julmimmista ajattelutavoista, mihin olen koskaan AV-palstalla törmännyt.

[/quote]

Ei vaan jokainen tekee max kaksi lasta. Tämän säännön noudattaminen on tietenkin vain omatunnosta kiinni. Vääristelet sanojani.

Vierailija
22/41 |
04.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei hätää abdullah vetelee 20 lasta helposti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/41 |
04.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Huolettomasta ja vapaasta elämästä"

 

Mun elämä ainakin on pelkkiä huolia täynnä juuri siksi kun olen lapseton.

Vierailija
24/41 |
04.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vanhanpiianveroonhan aikoinaan liittyi kiinteästi puolisoiden yhteisverotus. Eli jos olet naimaton niin maksat korkeamman veroprosentin. Jos olet naimisissa niin veroprosentti nousee mikäli molemmat puolisot ovat pakllatyössä. Naiset pyrittiin pitämään kotona saamassa lapsia.

Vierailija
25/41 |
04.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yksinasuva ottaa jo muutenkin taloudellisesti takkiin mm. asumiskuluissa verrattuna pariskuntiin/perheisiin joten tuollainen vero olisi kohtuuton!

Vierailija
26/41 |
04.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rakkiveron jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/41 |
04.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vanhanpiian ja -pojan verossa olennaista on siviilisääty, mikä siis olisi ap:n kaavailuissa lapsettomien avoparien, lapsettomien avioparien, lapsellisten avoparien tai lapsellisten lähi- ja etävanhempien asema? Entä samaa sukupuolta olevien parien, joilla on lapsia?

Vierailija
28/41 |
04.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä en ymmärrä näitä tyyppejä, jotka puhuvat jostain liikakansoittumisesta Suomen yhteydessä. Se ei muuttaisi mitään, vaikka koko Suomi pyyhkiytyisi kartalta tällä sekunnilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/41 |
04.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 22:12"]Mä en ymmärrä näitä tyyppejä, jotka puhuvat jostain liikakansoittumisesta Suomen yhteydessä. Se ei muuttaisi mitään, vaikka koko Suomi pyyhkiytyisi kartalta tällä sekunnilla.
[/quote]

Lisäksi lemmikeistä aiheutuvat ympäristövaikutukset ja kulutukset ovat suuria myös.

Vierailija
30/41 |
04.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 22:12"]

Mä en ymmärrä näitä tyyppejä, jotka puhuvat jostain liikakansoittumisesta Suomen yhteydessä. Se ei muuttaisi mitään, vaikka koko Suomi pyyhkiytyisi kartalta tällä sekunnilla.

[/quote]Mä en ymmärrä näitä tyyppejä, jotka ei käsitä, että maapallolta loppu resurssit, ja se on meidän kaikkien yhteinen ongelma. Kun muualla lisäännytään liikaa, on täällä Suomessa vielä tilaa. Jokaisella on roolinsa.

Tietty voit pestä kätesi kaikesta, koska sun maailmassa on vain yksi napa, se omasi siellä ihrakasasi uumenissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/41 |
04.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 22:12"]Mä en ymmärrä näitä tyyppejä, jotka puhuvat jostain liikakansoittumisesta Suomen yhteydessä. Se ei muuttaisi mitään, vaikka koko Suomi pyyhkiytyisi kartalta tällä sekunnilla.
[/quote]
Luuletko että Suomi on ainoa maa, jossa syntyvyys kääntyy laskuun? Ja Suomikin elää kokoajan yli omien luonnonvarojen. Jos kysyt perusteluita ni mee mettään.

Vierailija
32/41 |
04.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se koulussa opetettu ihmispyramidi, jossa nuoret maksaa vanhojen eläkkeet ja kokoajan väkiluku kasvaa, ei vaan ole kestävä ratkaisu..
Maapallo ei muutenkaan kestä tällaista populaatiota!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/41 |
04.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 22:22"][quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 22:12"]

Mä en ymmärrä näitä tyyppejä, jotka puhuvat jostain liikakansoittumisesta Suomen yhteydessä. Se ei muuttaisi mitään, vaikka koko Suomi pyyhkiytyisi kartalta tällä sekunnilla.

[/quote]Mä en ymmärrä näitä tyyppejä, jotka ei käsitä, että maapallolta loppu resurssit, ja se on meidän kaikkien yhteinen ongelma. Kun muualla lisäännytään liikaa, on täällä Suomessa vielä tilaa. Jokaisella on roolinsa.

Tietty voit pestä kätesi kaikesta, koska sun maailmassa on vain yksi napa, se omasi siellä ihrakasasi uumenissa.
[/quote]

Ei se ongelma poistu tappamalla pohjolaa sukupuuttoon, kun samaan aikaan Intiassa syntyy 10 kertaa enemmän ihmisiä.

Vierailija
34/41 |
04.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 22:25"]Se koulussa opetettu ihmispyramidi, jossa nuoret maksaa vanhojen eläkkeet ja kokoajan väkiluku kasvaa, ei vaan ole kestävä ratkaisu..
Maapallo ei muutenkaan kestä tällaista populaatiota!
[/quote]
Googlaapa Suomen pyramidi. Se on tasapaksu lukuunottamatta suurten ikäluokkien pientä pullistumaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/41 |
04.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 22:29"]

[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 22:25"]Se koulussa opetettu ihmispyramidi, jossa nuoret maksaa vanhojen eläkkeet ja kokoajan väkiluku kasvaa, ei vaan ole kestävä ratkaisu.. Maapallo ei muutenkaan kestä tällaista populaatiota! [/quote] Googlaapa Suomen pyramidi. Se on tasapaksu lukuunottamatta suurten ikäluokkien pientä pullistumaa.

[/quote]

Et vastannut minulle, mutta katsopa itse hiukan paremmin taloustilannetta ja tulevaisuutta.

Jos nyt työelämään astuva nuori aikuinen meinaa saada Suomessa aikanaan eläkettä tai vastaavaa rahallista lisää, joka on mahdollista kela/sossu/työkkärirahaa isompi (puhutaan kuitenkin 40-60 vuoden päässä olevasta ajasta, jos mitään silloin enää on) niin on tasan 2 vaihtoehtoa:

1) eläponzia on rahoittamassa edellistä suurempi sukupolvi joka painaa edellistä enemmän duunia - mieti tarvittaessa vaikka pari kertaa kuinka todennäköistä se on maassa, jossa kaikki perustuu siihen, että enää nytkään työtekijää ei ole mahdollista palkata ellei työntekijä tuota työpanoksellaan 2x palkkansa edestä lisää. Kerroin on pitkään ollut nousussa eikä loppua näy.

2) järjestää asian itse muulla tavalla

Vierailija
36/41 |
05.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 22:28"]

[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 22:22"][quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 22:12"] Mä en ymmärrä näitä tyyppejä, jotka puhuvat jostain liikakansoittumisesta Suomen yhteydessä. Se ei muuttaisi mitään, vaikka koko Suomi pyyhkiytyisi kartalta tällä sekunnilla. [/quote]Mä en ymmärrä näitä tyyppejä, jotka ei käsitä, että maapallolta loppu resurssit, ja se on meidän kaikkien yhteinen ongelma. Kun muualla lisäännytään liikaa, on täällä Suomessa vielä tilaa. Jokaisella on roolinsa. Tietty voit pestä kätesi kaikesta, koska sun maailmassa on vain yksi napa, se omasi siellä ihrakasasi uumenissa. [/quote] Ei se ongelma poistu tappamalla pohjolaa sukupuuttoon, kun samaan aikaan Intiassa syntyy 10 kertaa enemmän ihmisiä.

[/quote]Ei tässä olla tappamassa ketään aktiivisesti. Suomessa ei oo sotaa.

Pystytkö hahmottamaan, että Intia on samalla planeetalla, kuin mekin? Pystytkö?

Vierailija
37/41 |
05.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 19:48"]Syntyvyyden lasku on erittäin hieno asia. Maailmassa on liikaa ihmisiä. On hyvä, että niiden määrä kääntyy laskuun. Sitä paitsi saavathan lapselliset jo lapsilisiä.
[/quote]Suomessahan maailman liikakansoitusongelma ratkaistaan.

Vierailija
38/41 |
05.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 19:45"]

Muutama päivä sitten uutisoitiin, kuinka Suomessa on syntyvyys nykyään jo niin matalalla tasolla, että syntyvyys on nykyään jo kuolleisuutta vähäisempää. Tällähän on pitkällä aikavälillä huonot seuraukset yhteiskunnan kannalta.

Tämä johtanee väistämättä tilanteeseen, jolloin Suomessa otetaan kertaalleen jo lakkautettu vanhanpiian ja vanhanpojan vero takaisin. Syntyvyys kun on yhteiskunnan kannalta saatava nousuun ja lapsettomienkin on kannettava kortensa kekoon joko tekemällä lapsia tai maksamalla yhteiskunnalle hyvitystä verojen muodossa.

Siinä varmaan vähitellen näinä tulevina vuosina alkaa vapaaehtoisesti lapsettomien takapuolia jo kuumottamaan, kun mahdollinen lisälasku on huolettomasta ja vapaasta elämästä tulossa. Perheellisiä vastuunkantajia ei seä päätös sen sijaan sitten hetkauta, koska perheellisten vastuu yhteiskunnan hyvinvoinnista ja jatkumisesta tulevillekkin sukupolville on silloin turvattu ja perheelliset palkitaan. :)

[/quote] OT: Koveniko heppi / kostuiko pimppi, kun kirjoitit aloituksen?

Vierailija
39/41 |
05.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo AP, ei muuta kuin kansalaisaloitetta pykäämään. Voin kertoa, että jos tuollainen vero tulee niin ainakin tämä kolmekymppinen, akateemisesti koulutettu vela muuttaa Suomesta samantien... Enkä varmasti ole ainut. Mua ei kiinnosta maksella kakaroita tehtailevien siipeilijöiden elämää yhtään enempää kuin jo nyt maksan. 

Vierailija
40/41 |
05.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Entä ne vapaaehtoisesti lapsettomat, jotka tiedostavat ettei heidän tulisi hankkia lapsia esim. mielenterveydellisistä syistä? Jos syntyvyys tahdotaan nousuun, niin olisi parempi keksiä tapoja lisätä vuorovaikutustaitoja tyttöjen/naisten ja poikien/miesten välillä, poistaa mies-/naisvohaa, lisätä joustavuutta opiskelu- ja työelämässä, tarjota halvempia asumismuotoja. vähentää sosiaalista painetta, joka nykyään kohdistuu "hyvään vanhemmuuteen" jne. Yhteiskuntamme on viime vuosikymmenien aikana mennyt näissä asioissa täysin väärään suuntaan. - t. Tahattomasti lapseton

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kolme yhdeksän