Mitä nainen ajattelet jos treffeillä kolmekymppisen miehen kanssa selviää, että hän asuu vuokralla kaksiossa, eikä varallisuutta juuri ole?
Kommentit (59)
Hki ihan tavallista, että kolmikymppiset elää kuin opiskelijat. Muualla voi olla normaalia, että 19-vuotiaalla on oma rivarinpätkä, mitä helsinkiläinen ei voi käsittää.
Voitte arvata, mistä tiedän, ja asunko enää Hki.
Jos on opiskellut pitkään, ei ole ehtinyt kertyä omaisuutta (ellei ole saanut vanhemmiltaan). Eli ei merkitystä tällä.
En välittänyt. Itseasiassa, asui peräti yksiössä. Oli aika huoleton rahankäytössään, ei tullut siis yllätyksenä.
Ihan kelpoukko siitä on tullut, nyt 10v myöhemmin on omakotitalo, autot, lapset ja koirat kuten muillakin nelikymppisillä.
Oot tosi kiva, mutta meillä ei ole kemiaa.
Riippuu missä asuu, Helsingissä yleisempää. Muuten vähän ihmettelisin, minne on rahansa hassannut jos mitään omaisuutta ei ole kertynyt. Itse kun olen tarkka rahasta. Toista tuhlaria tuskin haittaa paljoakaan.
Eipä tuossa ole mitään kummoista, oikeastaan pk-seudulla hienoa että asuu kaksiossa eikä yksiössä. Kyllä sitä asuntoja ehtii ostella myöhemminkin elämässä. Etenkin sinkkuna en koe ollenkaan ihmeelliseksi asua vuokralla, elämä voi hetken mielijohteesta viedä vaikka ulkomaille töihin, toiselle paikkakunnalle jne. Helpompaa lisäksi irtisanoa vuokrakämppä kun myydä omansa jos sitten suhde jatkuu ja ollaan muuttamassa yhteen.
Kerro ap miten moni kolmekymppinen mies ostaa asunnon jos tarjolla on vain pätkätöitä? Muuttotappiopaikkakunnalla vuokralla asuminen on jopa järkevämpää. Vain omakotitalo kannattaa ostaa omaksi.
Kaksio maksaa helposti 1000€/kk Helsingissä. Aika hitaasti kertyy ASP keskiverto kolmekymppisen liksalla vuokran jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Eipä tuossa ole mitään kummoista, oikeastaan pk-seudulla hienoa että asuu kaksiossa eikä yksiössä. Kyllä sitä asuntoja ehtii ostella myöhemminkin elämässä. Etenkin sinkkuna en koe ollenkaan ihmeelliseksi asua vuokralla, elämä voi hetken mielijohteesta viedä vaikka ulkomaille töihin, toiselle paikkakunnalle jne. Helpompaa lisäksi irtisanoa vuokrakämppä kun myydä omansa jos sitten suhde jatkuu ja ollaan muuttamassa yhteen.
Siis tämä! Oma mieheni oli juuri ostanut pienen yksiön Helsingistä kun alettiin seurustelemaan. Pikkasen harmitti se, ettei voi muuttaa kahteen vuoteen yhteen kun ei mahduta millään siihen 30 neliön yksiöön kahden ison koiran ja kahden aikuisen kanssa korona-aikaan kun tehdään etätöitä molemmat. Nyt enää 4kk jäljellä, asunto laitetaan kohta myyntiin ja ollaan vuokraamassa kolmiota tilalle. Jos (ja kun) yhteiselo sujuu, on suunnitelmissa myöhemmin ostaa oma yhteinen asunto.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu missä asuu, Helsingissä yleisempää. Muuten vähän ihmettelisin, minne on rahansa hassannut jos mitään omaisuutta ei ole kertynyt. Itse kun olen tarkka rahasta. Toista tuhlaria tuskin haittaa paljoakaan.
Ei duunaripalkoilla mitään asuntoja ostella. Moni korkeastikoulutettu on pihalla duunarin arjesta.

Kyllä maaseudulla ostellaan.

Hei hetkinen. Duunarithan on niitä ainoita, joilla on nykyään varaa ostaa asuntoja. Korkeakoulusta pääset suoraan pätkätyökierteeseen.
Nimim. 4v sitten valmistunut, pisin työsoppari 5kk
Ei minulla kolmekymppisellä naisellakaan ole asuntoa tai hurjaa määrää varallisuutta, kuten ei kenelläkään ystävistäni. En tiedä miksi odottaisin sitä mieheltä.
Mielenkiintoinen mies. Ei ainakaan k.si noussut päähän.
Asumistavalla ei ole mitään merkitystä. Hesassa asuu vuokralla niitäkin, joilla ois vara ostaa vaikka 2 asuntoa. Omaisuutta ei ole helppo kerryttää eikä tarvi olla tuhlari.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu missä asuu, Helsingissä yleisempää. Muuten vähän ihmettelisin, minne on rahansa hassannut jos mitään omaisuutta ei ole kertynyt. Itse kun olen tarkka rahasta. Toista tuhlaria tuskin haittaa paljoakaan.
Ei duunaripalkoilla mitään asuntoja ostella. Moni korkeastikoulutettu on pihalla duunarin arjesta.
Kyllä maaseudulla ostellaan.
Ei varmasti ostella millään 1500e bruttopalkoilla.
No kunhan ei ole hirveästi miinuksella niin en hirveästi säikähdä. Vuokralla asuminen on aika yleistä tuon ikäisille varsinkin jos ei ole saanut mitään pesämunia tai perintöjä. Himskatin monet ihmiset u ohtavat, että olisivat samanlaisia luusereita jos eivät olisi saanut sitä muutamaakymmentä tonnia ihan vaan ilmaiseksi jonkun sukulaisen kautta silloin itsenäistyessä.
Itse pääsin työelämään hieman vajaa 27-vuotiaana, niin tuskin 30-vuotiaana välttämättä omistusasuntoa vielä on. Opiskelut siis syynä tähän.
Hmmm.. ajattelisin todnäk sitä, että onko hän kiltti, haluaako lapsia, tykkääkö reissata, onko hyvä pussaamaan...