Eroon toivottomasta ihastuksesta

Tapailtiin joskus parin kuukauden verran, tapailu loppui hyvässä hengessä yhteisen keskustelun myötä. Ei siis draamaa tai suuria tunteita, koimme vain olevamme enemmän kaverityyppisiä kuin romanttisesti toisistamme kiinnostuneita.

Jatkettiin siis kaveripohjalla, ei mitenkään aktiivisesti edes vaan silloin tällöin kuulumisia kysellen ja pari kertaa nähden. Näkemiset oli aina mukavia, meillä kohtaa huumorintaju ja ajatusmaailmat ylipäätään eli aina on hyvä ja helppo olla.

Myönsin sitten vihdoin itselleni että kyllä sittenkin olen ihastunut. Perhana. En ole miehelle sanonut siitä mitään enkä aiokaan, se nyt olisi jo naurettavaa. Emme siis edes tapaa niin usein (ehkä kerran kahdessa viikossa?) että tässä mitään rakkaustarinaa kyhäilisin tai oikeastaan edes haaveilisin. Ja enhän minä hittovie aiemmin edes ollut ihastunut! :D

Tunne täytyy tavalla tai toisella sammuttaa, mutta tämä oikein raastaa minua. Olen eronnut kolmisen vuotta sitten, sen jälkeen tapaillut mutta hommat ei ole syystä tai toisesta koskaan edenneet pidemmälle. Nyt on ensimmäinen ihan oikea ihastuminen ja samalla tämä on ihana tunne, mutta samalla juuri tässä tilanteessa todella kamala; totesimme jo että ei kiitos.

Pitäisiköhän vain katkaista välit kokonaan? En siis meinaa mitään dramaattista lopetusta vaan ihan vaan "hiipumista" pois, kun muutenkin niin harvakseltaan edes puhumme tai näemme. Vai onko jollain täällä kokemusta vain tunteiden kuolemisesta jos ne pitäytyvät yksipuolisina "piilossa"?