Kylmäävä luku: 20 000 lasta lopettanut harrastaminen koronarajoitusten aikana – päättäjille risuja
Onneksi vihdoin aletaan heräämään todellisuuteen.
https://www.iltalehti.fi/muutlajit/a/4130cfa0-92e2-42d3-9979-00d56513b1…
Eikö ymmärretä että nämä lopettajat siirtyvät kotibileisiin/ruudun äärelle/kaduille ja kauppakeskuksiin pyörimään? Harrastus ja kilpaurheilu pitää nämä nuoret hyvillä teillä ja hyvinkin rajatuissa piireissä.
Kommentit (78)
No voi hellanduudeli, jos ei muka mitään harrastuksia löydy tällaisenakin aikana. Uusavuttomat vanhemmat ilmeisesti.
Suurin osa lapsista lopettaa kilpaurheilun joka tapauksessa, ja keskimäärin 11-vuotiaana. Voi olla, että nämäkin olisivat lopettaneet joka tapauksessa.
Lisäksi arkiliikunta on tärkeintä kunnon ja terveellisten elämäntapojen ylläpitämiseksi.
No meilläkin on kaikki harrastukset tauolla. Ei niihin paljon kannata edes ilmoittautua, kun ei tiedä voiko niitä jatkaa.
Tosin nyt kun lukio alkoi, ei olisi kyllä ollut enää aikaakaan.
Harrastavat kyllä liikuntaa monipuolisesti ja ollaan sitten kotona tehty yhdessä paljon, mm kokkailtu ja laiteltu pihaa, on omat kasvimaat kesäisin ja viimeksi tehtiin palapelejä.
Ahneet sulkujen kannattajat eivät näe tässä mitään huonoa. Mielestäni erittäin huolestuttava uutinen, syrjäytyminen on todellinen ongelma jo tällä hetkellä Suomessa. Näiden päätösten hedelmiä sitten kerätään 2030 viimeistään.
Pitkään Suomessa on ajateltu 1950-luvun malliin, että kilpaurheilu olisi jokin rokotuskeino nuoruuden lieveilmiöitä vastaan.
Pikemminkin asia on päinvastoin. Urheilu voi olla nuorelle ihan hyväksi tai sitten ihan karmean pahaksi, riippuen siitä, mitä se tekee hänen itsetunnolleen ja kaverisuhteilleen. Välttämätöntä se ei terveen kasvun kannalta ole.
Sen sijaan ilman kavereita on todella vaikeaa päästä murrosiästä läpi. Joten itse asiassa nuori tarvitsee juuri sitä notkumista.
On tämä influenssan tasoinen virus kyllä saanut liian suuret mittasuhteet.
Vierailija kirjoitti:
Oivoi. Eiköhän tuo endidijainen vadtuu olelasten vanhrmmilla, ei viranomaisilla.
Ei ole silloin, kun syy lapsen harrastuksen lopettamiseen on siinä, että harrastuspaikka laitetaan viranomaismääräyksellä kiinni.
Kyllä urheilu on erittäin hyväksi.
Meillä ainakin auttaa jaksamaan muuta arkea, on sosiaalista ja siellä on kaverit.
Nämä urheilemattomat kaverit ryyppää joka viikonloppu kotibileissä.
Jos mietitään, kumpi aiheuttaa enemmän tartuntoja, enemmän haittaa, niin eiköhän se tuo urheiluttomuus ole.
Osa varmaan istuu kotona ruudun ääressä kiltisti yksin, mutta onko se oikeasti nuoren tavoiteltava tila?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oivoi. Eiköhän tuo endidijainen vadtuu olelasten vanhrmmilla, ei viranomaisilla.
Ei ole silloin, kun syy lapsen harrastuksen lopettamiseen on siinä, että harrastuspaikka laitetaan viranomaismääräyksellä kiinni.
Mitenkäs olisi, jos perhe etsisi uuden harrastuksen siinä viranomaisten syyttelyn lomassa?
Vierailija kirjoitti:
No voi hellanduudeli, jos ei muka mitään harrastuksia löydy tällaisenakin aikana. Uusavuttomat vanhemmat ilmeisesti.
Kuulehan typerä vajaa pelle. Ketään ei enää kiinnosta tässä vaiheessa tippaakaan ne "muka mitään harrastukset" eli joku typerä ulkohyppyly tai hiihto tai joku muu yhtä järjetön korvike sen tilalla, että haluaisi harrastaa sitä lajia, mistä on kiinnostunut. Nuo on aivan äärettömän raivostuttavia nuo taukkien ulinat "joistain muista harrastuksista", kun kyse on siitä, että ihmiset harrastava sitä lajia, joka heitä kiinnostaa. Hemmetin pelle.
Meillä lapsi ei pistänyt harrastusta tauolle koronarajoitusten takia vaan koronan takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi hellanduudeli, jos ei muka mitään harrastuksia löydy tällaisenakin aikana. Uusavuttomat vanhemmat ilmeisesti.
Kuulehan typerä vajaa pelle. Ketään ei enää kiinnosta tässä vaiheessa tippaakaan ne "muka mitään harrastukset" eli joku typerä ulkohyppyly tai hiihto tai joku muu yhtä järjetön korvike sen tilalla, että haluaisi harrastaa sitä lajia, mistä on kiinnostunut. Nuo on aivan äärettömän raivostuttavia nuo taukkien ulinat "joistain muista harrastuksista", kun kyse on siitä, että ihmiset harrastava sitä lajia, joka heitä kiinnostaa. Hemmetin pelle.
Siellä taitaa olla kokemusasiantuntija eli hemmoteltu teini linjoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oivoi. Eiköhän tuo endidijainen vadtuu olelasten vanhrmmilla, ei viranomaisilla.
Ei ole silloin, kun syy lapsen harrastuksen lopettamiseen on siinä, että harrastuspaikka laitetaan viranomaismääräyksellä kiinni.
Mitenkäs olisi, jos perhe etsisi uuden harrastuksen siinä viranomaisten syyttelyn lomassa?
Tällä hetkellä perheet eivät ole voineet juuri tehdä mitään kun tilanne on sekava ja elää koko ajan.
On aika turhauttavaa maksaakin monta sataa jostakin, joka menee sitten taas kiinni. Ja vaikka se pysyisi aukikin, ei tiedä onko lapsi terve tai pystyykö itse kuskaamaan.
Plus että kaikki tämä säätäminen on ollut tajuttoman raskasta, eikä voimiakaan kohta ole kuin siihen perusarkeen.

No sieltä taas yksi vajaa taukki tuli ulisemaan. Minkä "uuden harrastuksen"? Iänikuisen hiihdon, luistelun, kävelyn tai jonkun muun typeryyden, joka ei satu lasta kiinnostamaan tasan tippaakaan? '
MIten voi olla niin typeriä ihmisiä, että eivät tuota tajua, mikä niissä "uusissa harrastuksissa" on ongelmana? Ei voi kuin ihmetellä tuota vajaaälyuisyýden määrää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi hellanduudeli, jos ei muka mitään harrastuksia löydy tällaisenakin aikana. Uusavuttomat vanhemmat ilmeisesti.
Kuulehan typerä vajaa pelle. Ketään ei enää kiinnosta tässä vaiheessa tippaakaan ne "muka mitään harrastukset" eli joku typerä ulkohyppyly tai hiihto tai joku muu yhtä järjetön korvike sen tilalla, että haluaisi harrastaa sitä lajia, mistä on kiinnostunut. Nuo on aivan äärettömän raivostuttavia nuo taukkien ulinat "joistain muista harrastuksista", kun kyse on siitä, että ihmiset harrastava sitä lajia, joka heitä kiinnostaa. Hemmetin pelle.
Hyvinvointiyhteiskunnan turruttama pullamössösuomalainen vinkuu ja valittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oivoi. Eiköhän tuo endidijainen vadtuu olelasten vanhrmmilla, ei viranomaisilla.
Ei ole silloin, kun syy lapsen harrastuksen lopettamiseen on siinä, että harrastuspaikka laitetaan viranomaismääräyksellä kiinni.
Mitenkäs olisi, jos perhe etsisi uuden harrastuksen siinä viranomaisten syyttelyn lomassa?
Tällä hetkellä perheet eivät ole voineet juuri tehdä mitään kun tilanne on sekava ja elää koko ajan.
On aika turhauttavaa maksaakin monta sataa jostakin, joka menee sitten taas kiinni. Ja vaikka se pysyisi aukikin, ei tiedä onko lapsi terve tai pystyykö itse kuskaamaan.
Plus että kaikki tämä säätäminen on ollut tajuttoman raskasta, eikä voimiakaan kohta ole kuin siihen perusarkeen.
On olemassa paljon sellaisiakin harrastuksia, joihin ei tarvitse kuskauksia tai satojen eurojen harrastusmaksuja. Ja niiden hyvä puoli on nimenomaan siinä, etteivät ne vaikeuta kohtuuttomasti arkea.
Meidän lapsi on aina ollut taipuvainen lihomaan. Ensin menetti jumppaharrastuksensa, sitten uimahallissa ei voinut enää käydä. Kaveripiirinsä vanhemmista osa hysteerisiä, eikä ole voinut siksi viettää kavereiden kanssa aikaa koulun ulkopuolella juurikaan. Pikkuhiljaa alkoi vaan viihtymään kotona sohvalla enemmän...sitten iski vielä karanteeni juuri ennen lomaa, vaikkei edes tuntenut sairastunutta (koko luokka-aste karanteeniin). Joululoman aikana keräsi kiloja, söi salaa, mitä ei ole koskaan ennen tehnyt.
Lasten ja nuorten hyvinvointi menee tässä maassa aina halvalla. En ole nähnyt kenenkään puhuvan julkisesti siitä, että etäkoulu ei ole hyvä vaihtoehto kuin niissä perheissä, joissa menee hyvin jo valmiiksi: entäs ne, joissa ei mene? Saako lapsi tukea oppimiseensa, entäs virikkeitä? Ruokaa, millaista? Ovatko vanhemmat itsekin poikki kaikesta ja vain nukkuvat päivisin? Jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oivoi. Eiköhän tuo endidijainen vadtuu olelasten vanhrmmilla, ei viranomaisilla.
Ei ole silloin, kun syy lapsen harrastuksen lopettamiseen on siinä, että harrastuspaikka laitetaan viranomaismääräyksellä kiinni.
Mitenkäs olisi, jos perhe etsisi uuden harrastuksen siinä viranomaisten syyttelyn lomassa?
Tällä hetkellä perheet eivät ole voineet juuri tehdä mitään kun tilanne on sekava ja elää koko ajan.
On aika turhauttavaa maksaakin monta sataa jostakin, joka menee sitten taas kiinni. Ja vaikka se pysyisi aukikin, ei tiedä onko lapsi terve tai pystyykö itse kuskaamaan.
Plus että kaikki tämä säätäminen on ollut tajuttoman raskasta, eikä voimiakaan kohta ole kuin siihen perusarkeen.
On olemassa paljon sellaisiakin harrastuksia, joihin ei tarvitse kuskauksia tai satojen eurojen harrastusmaksuja. Ja niiden hyvä puoli on nimenomaan siinä, etteivät ne vaikeuta kohtuuttomasti arkea.
Me harrastammekin kotona ja itse, mutta mitään ohjattua harrastusta ei ole aloitettu yllämainituista syistä.
Jo pelkkä kirjastossa käyminen on jäänyt, kun ei enää tiedä onko ne auki ja miten ne on auki. Ennen kävimme joka viikko.