Suhteen alkaessa mielialavaihtelut
Erosin kaksi vuotta sitten kolmen vuoden suhteesta (ensirakkaus). Sen jälkeen kun muutama juttu tullut, niin aina mielialat alkaa vaihtelemaan kun alkaa menevään vakavempaan suuntaan ja yleensä omalla käytöksellä pilannut jutun.
En halua olla yksin ja kaipaan kyllä suhdetta, mutta nyt kun tuli taas pitkästä aikaa läheisempi suhde niin saattaa päivänkin aikana muuttua pari kertaa mielipide haluanko vai enkö halua olla, ja tuntuu että muutun aina sairaalloisen mustasukkaiseksi, en haasta riitaa tai toiselle sano mitään vaan kyttään vaan yksinään esimerkiksi mistä kuvista hän nyt sattuu instagramissa vaikka tykkäilemään ja mökötän yksikseni kun siellä kaikki maailman seksikkäimmät mimmit :D Tämä nyt kertoo sen etten ole ihan täysin sujut itseni kanssa, mutta on oltava mielessä muutenkin jotain vikaa. Enkö vaan ole valmis vieläkään uuteen suhteeseen ja pitäisköhän mennä jutteleen ammattiauttajalle... Tuntuu että vihdonkin päässyt eksästä yli ja haluan uuden suhteen ja uuden alun, mutta silti joku tökkii jos se ois mahdollista.
Pari tuntii sitten olin ihan inlööv ja taas alko ärsyttämään toisessa kaikki enkä jaksa esimerkiksi viesteihin vastailla niin aktiivisesti. Siis nyt jos joskus on mahdollisuus pitkästä aikaa uuteen suhteeseen ja mies on vallattoman ihana, mutta pilaan taas kaiken varmaan omalla käyttäytymisellä :D
Sekavaa tekstiä mutta LYHYESTI;
Aina suhteen mennessä vakavaan suuntaan, mielialani alkaa heittelemään haluanko vai en ja rupeen kyttäämään toisen tekemisiä liikaa, jonka takia ärsyynnyn yksikseni. Tuntuu että alan tahallaan etsimään toisesta vikoja. Outoa, mieluummin haluan suhteen kuin olla yksin, mutta kun mahdollisuus tulee niin muutun suoraan sanottuna mielenvikaseksi :D
Kommentit (5)
Jättikö exä sut ja nyt pelkäät taas jätetyksi tulemista etkä uskalla heittäytyä uuteen suhteeseen?
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 02:51"]
Jättikö exä sut ja nyt pelkäät taas jätetyksi tulemista etkä uskalla heittäytyä uuteen suhteeseen?
[/quote]
Jätti ja hyvin ilkeellä tavalla. Asiaa ei olla koskaan ees selvitetty kunnolla, oon yrittäny ottaa viimeks muutama kuukaus yhteyttä mutta en saa mitään takas. Oon kyllä saanu tähä ongelmaan kuunteluapuu ja juttutoverii, niin yli oon lähes kokonaan vihdoinki päässy ja enään en aio edes yrittää ottaa yhteyttä eksään.
Toi kyllä hyvin mahdollista että pelkää niin paljon alitajusesti, en tiiä, kamalaa vaan. Haluun miehen ja suhteen ja noin hyvän miehen kun kerrankin löytäny niin siitä kannattaiskin pitää kiinni...
"Rakasta kuin et olisi koskaan tullut haavoitetuksi"
Helpommin sanottu kuin tehty, mutta ainut keino saavuttaa onnea parisuhteessa. Jos koko ajan pelkää, ei voi antaa eikä saada todellista rakkautta. Mutta olet jo yhdestä erosta selvinnyt, voit uskaltaa uuteen suhteeseen tietoisena että vaikka seuraavakin menisi pieleen, selviät siitäkin, ja sen jälkeen voi löytyä jotain parempaa.
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 03:15"]
"Rakasta kuin et olisi koskaan tullut haavoitetuksi"
Helpommin sanottu kuin tehty, mutta ainut keino saavuttaa onnea parisuhteessa. Jos koko ajan pelkää, ei voi antaa eikä saada todellista rakkautta. Mutta olet jo yhdestä erosta selvinnyt, voit uskaltaa uuteen suhteeseen tietoisena että vaikka seuraavakin menisi pieleen, selviät siitäkin, ja sen jälkeen voi löytyä jotain parempaa.
[/quote]
Oii olet ihana! :') Kiitos kivasta viestistä :)
Eiköhän nää mielialavaihtelut tästä lopu. Haluan tämän miehen kun upee ja hyvä on, sekä haluun pitkästä aikaa kunnon suhteeseen, eli pitää antaa niille enempi valtaa kun noille hetkittäisille ahdistuskohtauksille ja epävarmuuksille. Jos saisin ton kyttäämisenkin kurii, ei tulis turhaa mustasukkasuut ja tarvis yksinää mököttää :) enkä haluu todellakaan tulevaisuuden suhteessa olla liian omistushalunen ja mustasukkanen :D tässä kohtaa voisin varmaa vielä estää senki. Pitää parantaa itsetuntoo :)
Lähinnä siks tänne avauduin jos jollain ois joskus ollu samallaisii fiiliksiä... :D Ja jos näin niin ootteko ottanu itteenne tiukasti niskasta kiinni ja antanu suhteen mennä ettekä välittäny niistä tunneheittelyistä (itse kun tosiaan haluan kyllä suhteen enkä ymmärrä omaa mielialavaihteluu, en oo koskaan edes tavannut noin hyvää miestä), jolloin nää mielialavaihtelutki loppunut? - Ap