Onko teidän elämä ollut joskus niin huonolla tolalla, että kaikki tuntuu epätodelliselta?

Elääkö kanssasi henkistä tai fyysistä väkivaltaa käyttävä ihminen? Koeta keskustella ongelmista luotettavan ihmisen kanssa. Soita vaikka auttavaan puhelimeen.

Vierailija kirjoitti:

Elääkö kanssasi henkistä tai fyysistä väkivaltaa käyttävä ihminen? Koeta keskustella ongelmista luotettavan ihmisen kanssa. Soita vaikka auttavaan puhelimeen.

Miten ihmeessä osasit yhdistää tämän tuollaiseen? Haluan todella tietää.

Olet oikeassa, että juuri sen takia tässä tilanteessa olen. Ainoa erotus, että minä lähdin mutta siitä huolimatta tämä koko paska missä elän tuntuu epätodelliselta, jopa enemmän kuin silloin kun olin sen väkivaltaisen miehen kanssa.

En vain voi käsittää miksi olen tässä.

Ennen oli töitä, oma ihana asunto ja etenkin minä persoonana läsnä ja pärjäävä ihminen, jolla omat arvonsa.

Nyt ei ole mitään siitä elämältä jäljeltä. Muutamassa vuodessa kadotin kaiken kun en kuunnellut itseäni. Tuntuu niin pahalta ja kurjalta, etten meinaa sietää tai hyväksyä tätä kaikkea.

Ap

Olet hengissä, se on nyt tärkeintä. Et saa voimiasi takaisin heti, mutta pikkuhiljaa huomaat että uusi aamu näyttää valoisammalta. Selviät.

Olen ollut vuosia ikävässä tilanteessa, joka vain jatkui ja jatkui ja uusia vastoinkäymisiä, joihin en voinut vaikuttaa tuli kuin liukuhihnalta ja yhä epäonni tuntuu vaivaavan. En juuri muista noista vuosista mitään, se oli selviytymistaistelua, joka osin jatkuu edelleen. Ehkä joku päivä helpottaa.

Jokin ei täsmää. Lähdit väkivaltaisesta suhteesta ja nyt menee huonommin kuin silloin. ÄO?

Joskus on kuin istuis teatterissa ja katsoisi jotain näytelmää.

Aloitus olisi voinut olla itse kirjoittamani. Samoissa fiiliksissä on menty jo kuukausitolkulla. Tuntuu kuin en olisi enää edes elossa, olen vain kävelevä zombi tai autopilotilla suorittava robotti. Elän jatkuvassa pelossa, eikä ole mitään varmuutta siitä, että tulevaisuudessa

voisin kokea oloani yhtään tämän turvallisemmaksi. Mutta kaikki on toki auki, tilanne voi yllättäen vielä muuttua. Yritän vaan sinnitellä.

Tuo on dissosiaatiota. Seurausta fyysisestä ja henkisestä väkivallasta.

Vierailija kirjoitti:

Jokin ei täsmää. Lähdit väkivaltaisesta suhteesta ja nyt menee huonommin kuin silloin. ÄO?

Itse et ilmeisesti ole vastaavanlaisessa suhteessa ollutkaan.

Suhde oli hyvin kuluttava, monimuotoinen, hämärä ja epäselvä, ristiriitainen.

Olen pahoillani itselleni siitä, että yritin niin kauan ja niin paljon, että menetin itseni.

Annoin käteni uppoavalle ja siinä samalla jouduin pinnan alle itsekin.

Se, että vihdoin lähdin oli hyvä.

Käsittelen kuitenkin tätä koko hommaa alusta loppuun. Muistelen aikaa ennen miestä, joka saa minut aivan vihaiseksi ja voimattomaksi kun näen ympärillä nämä seinät ja kaupungin mitä näen. En olisi koskaan kuullut tänne tai miehen elämään. Minun ei olisi koskaan pitänyt kokea sitä kaikkea.

En voi käsittää että se kaikki tapahtui ja olen nyt tässä, kokonaisuutta mietin.

Ap

Ap, kun lähtee väkivaltaisesta tai kontrolloivasta suhteesta, voi olo tuntua epätodelliselta ja jopa huonommalta kuin siinä suhteessa, vaikka tietääkin että lähteminen oli oikea päätös (puhun omasta kokemuksesta). Ei siinä oikein voi muuta kuin mennä päivä kerrallaan. Tai joskus vain hetki kerrallaan.

Olen ollut samassa jamassa. Tosin en ollut väkivaltaisessa suhteessa, vaan suhteessa, joka päättyi miehen valehteluun ja kaksoiselämään. Elämäni muuttui hetkessä toiseksi ja kaikki mitä luulin todeksi olikin ollut valetta. Ero ja kodin myynti. Menetin kaiken minkä eteen olin arvostanut, tehnyt töitä ja pitänyt elämäni kiintopisteinä. Tämän lisäksi työpaikassani tuli äkillisiä organisaatiomuutoksia ja ongelmia, jotka stressasivat ja aiheuttivat unettomia öitä. Näistä on nyt kulunut muutama vuosi, mutta nämä kaikki vaikeudet muuttivat minua niin etten ole enää sama ihminen.

Sellaista elämä tuppaa olemaan. Itsekin olen kokenut elämässäni suuria vastoinkäymisiä. On ollut todella vaikeita aikoja. Ei sieltä ole kuin ylöspäin suunta. Päätän nyt joka aamu, että tästä tulee hyvä päivä. Yritän nauttia pienistä asioista. Täytyy vain uskoa parempaan huomiseen

Siis kuulunut tänne tai miehen elämään *

Ap viesti 9.

Voisitteko kertoa omia kokemuksianne? Ehkä antaisi edes hetkellisesti voimaa.

Kiitos kun kannustatte. Olen ihan raato ja inhoan itseäni ja tätä kaikkea miten minä olen muuttunut. Ei tätä pysty selittämään järkevästi.

Ap

Mun seurustelukumppani kärsii samantapaisesta vaivasta. Hänen eksänsä oli ja on yhä hyvin painostava ja manipuloiva. Heillä on lapsia ja on pakko olla tekemisissä. Aiemmin olen ajatellut että tuollaista toiselle pystyy aiheuttamaan vain fyysisesti ylivoimainen ja väkivaltainen mies mutta nyt olen muutaman vuoden sisään oppinut että myös henkisesti väkivaltainen nainen voi aiheuttaa aivan hirveää pitkäaikaista tuhoa.

Viimeiset 6 vuotta olleet aika vaikeaa aikaa. Olen vain yrittänyt kestää ja kestää, pysyä hengissä. Lasteni vuoksi. Välillä kun herään "vankilasta" en tiedä kuka olen, missä olen ja miksi. En halua uskoa mitä minulle on tapahtunut ja tapahtuu joka päivä kuukaudesta toiseen. Kun pääsisin pois, kuolla en kuitenkaan halua. Nukkuminen on parasta aikaa kun näen itseni onnellisena, toisten ihmisten seurassa, ulkona. Poissa tästä huoneesta.

Olittekin jo moni kirjoittaneet omista kokemuksista ja tuntemuksista. Kiitos niistä, emme ole ainakaan yksin.

Tämä vaan on niin pirullisen tuskaisaa.

Joskus on niitä päiviä kun mietin, etten halua muuta kun pakata tämän asuntoni tyhjennys valmiiksi ja sitten vetää lääkkeitä tarpeeksi monta kourallista, että kaikki loppuu.

Sitten on näitä päiviä. Tasaisen t**pavia ja sitä vain ajelehtii epäuskoisena, tavallaan täysin tunteettomana mutta hetkellisiä voimakkaan veetutuksen tunteiden kanssa. Voimat on loppu ja kaikesta yritän kiertää.

Siirrän tehtäviä huomiselle, ensi viikolla tms.

Ruokaa en jaksa tehdä. Siis tekemällä tehdä vaan heitän mielummin uuniin jotain ja se on siinä.

Hyvä, että pystyn olemaan edes kauppareissun ajan ihmisten ilmoilla. Ahdistaa.

Vietänkin vapaani kotona ja yksinäinen olen. En edes tunne luottavani juuri ihmisiin vaikka tiedän, että heitä on ja paljon. Siis hyviä ihmisiä mutta nyt olen vain toistaiseksi kyyninen ja haavoittuva, joten vietän aikani erittäin mielelläni yksin.

Väsymys on voimakas. Masennus vaihtelee.

Onneksi joinakin päivänä on voimia jopa siivoamaan, lenkille, hyvälle ruoalle ja tehtäville mutta pian saatan olla taas täysin maassa.

Apua en jaksa hakea enkä koe sitä tarpeelliseksi. Hyvä jos koen itseäni edes ihmiseksi, niin epätodelliselta ja häpeälliseltä tilanteeni tuntuu.

Toivon vain, että tulee päivä kun olen ylpeä itsestäni ja huokaisen, että siitäkin selvisin.

Ap

Trauma.  Jos kerrot tuon kaiken lääkärille, saat todennäköisesti diagnoosin post traumattinen stressi. Eli kun on ollut todella kovassa stressissä kauan, se jättää jäljen kaikkeen pitkäksi aikaa, kunnes joku päivä alkaa valjeta jne..

Minun tapaamiseni narsistin kanssa oli jo 10v sitten ja silti se yhä aiheuttaa heijastuksia tietyissä tilanteissa.  Silti kaikki meni, ulkoisesti ja sisäisesti, terapiaa ym ja silti en ole 100% ok, enkä ole myöskään fyysisesti sen jälkeen tervettä päivää nähnyt.  Verenpainetta (sydämmentykytyksiä) väsymystä, unettomuutta jne jne..

Voi olla että joskus vielä menee kuukausi hyvin, nyt joskus päivä tai kaksi.

Up

Erojen jälkeen on ollut tuollainen epätodellinen olo. Yhdistettynä jatkuvaan ahdistukseen.

Kuulostaa posttraumaattiselta stressiltä ja dissosiaatiolta. Ap, kirjoitit tuossa yllä, ettet halua apua. Minusta sinun kannattaisi hakeutua avun piiriin ja terapiaan. Tai jos et tee sitä, niin yritä ainakin ottaa selvää ptsd:stä ja dissosiaatiosta ja keinoista hoitaa niitä. Esim. youtubessa on ihan hyviä videoita traumoista toipumiseen.

Iso halaus sinulle! <3