Kaveri hylännyt miehen takia, normaalia?
Deittaili paljon, kuuntelin valitusta yksinäisyydestä ja luin viestejä pieleen menneistä treffeistä ja tylsistä miehistä ja vastailin viesteihin yrittäen tsempata.
Löysikin sitten kumppanin ja nyt hänellä ei ole enää haluja viestitellä yhtään mitään. Onko muille käynyt näin?
Kommentit (59)
Taidat olla kaverillesi kateellinen? Enpä olisi uskonut sinusta että olet noin alhainen. Häpeä jos osaat!
Hän oli hyväksikäyttäjä. Älä turhaan huoli enää ystäväksi, kun hänelle tulee ryppy rakkauteen, pian lähtee taas.
Älä itse tee koskaan samoin. Ystävät on tärkeitä, heitä ei pidä hyljätä, vaikka kuinka olis uusi parisuhde. Ihmisellä pitää olla muutakin elämää.
Tuollaiset muka hyvää hyvyyttään muita tsemppaavat ne vasta lieroja ovat. Kuitenkin salaa marttyyrina odottavat jotain palkintoa hyväntekeväisyydestään ja haluaisivat avun ja neuvojen varjolla hallita toisen elämää ja valintoja.
No todellakin. Nyt jo yli viisikymppinen leidi. Kaksi kertaa eronnut ja kelpasin ystäväksi erojen jälkeen, kun tarvitsi baariseuraa uuden miehen löytämiseksi.
Kolmas mies löytyi ja sen jälkeen ei ole rouvasta kuulunut enää mitään. Kutsuin vielä edellisenä jouluna meille glögeille, johon tuli tyly vastaus, että ei pääse. Ei muuta. Jos tämä kolmas mies ja suhde ajaa karille niin olen jo etukäteen päättänyt, että minulle ei ainakaan tarvitse soitella. Tämä oli tässä.
Sellaista se on. Elämässä käytetääm hyväksi tai tullaan hyväksi käytetyksi.
On se normaalia. Minulle on tehty niin ja olen itsekin tehnyt vastaavasti. Nuorena se vähän satutti, mutta nyt jo ymmärtää paremmin. Alkuhuumassa sitä elää kuplassa, mutta se menee ohi. Kun ne tunteet tasoittuu, olisi taas kiva viettää muidenkin kanssa aikaa niinkuin ennenkin. Toisaalta silloin tavallisesti tutustuu myös kumppanin ystäviin, joten ymmärrettävästi ei ole niin paljon aikaa vaan omille kavereille.
Miksi teille naisille tämä on ongelma? Oletteko te itse riippuvaisia siitä kaverisuhteesta, ettette pysty toisen antaa elää elämäänsä niinkun haluaa. Minä olen miehenä tätä ihmetellyt jo ennenkin, että pitää olla jotain ylläpitokaveruutta, eikä voi luottaa siihen, että se kaveruus ei katoa minnekään, vaikka elämä muutuisikin väillä toiselaiseksi.
Yksi entinen kaverini oli tuollainen eronsa jälkeen. Sitä miessekoilua riitti. Milloin tarvitsi hiustenlaittoon apua, milloin halusi lainata jotain vaatteita, kun lähti treffeille ym. Sitten itkettiin ja haukuttiin kaikki miehet maanrakoon. Sitten, kun löytyi joku vähän pidemmäksi aikaa (max. 3 kk), niin syvä hiljaisuus. Sitten taas pyydettiin baariseuraksi ja ties miksi likaämpäriksi. Hän oli myös äärettömän kateellinen siitä, että minulla oli ollut sama mies jo vuosia ja itse asiassa sama aviomies on edelleen.
Aluksi ihan oikeasti tuo nainen oli mukava ja hyvää seuraa, kun tunsin hänet usean vuoden ajan. Joku hänessä meni sekaisin, kun erosi miehestään ja elämä pyöri sen jälkeen vaan treffeissä ja miehissä. Ei olla oltu pitkään aikaan yhteydessä ja ilmeisesti hänellä on joku mies.
Kunhan sitten kun jaksaa taas kiinnostaa kaikki tapaamiset ei tapahdu ukon kainalossa.
M46 kirjoitti:
Miksi teille naisille tämä on ongelma? Oletteko te itse riippuvaisia siitä kaverisuhteesta, ettette pysty toisen antaa elää elämäänsä niinkun haluaa. Minä olen miehenä tätä ihmetellyt jo ennenkin, että pitää olla jotain ylläpitokaveruutta, eikä voi luottaa siihen, että se kaveruus ei katoa minnekään, vaikka elämä muutuisikin väillä toiselaiseksi.
Ehkä harmittaa se, että kokee tulleensa huijatuksi ja hyväksikäytetyksi. Ei oikeita ystäviä hylätä noin. Kyllä ainakin minulle on ystävät tärkeitä ja ei ole ikinä tullut mieleenkään, että hylkäisin ystäväni miehen vuoksi. Mieheni on tutustunut ystäviini ja minä miehen ystäviin.
Vierailija kirjoitti:
Yksi entinen kaverini oli tuollainen eronsa jälkeen. Sitä miessekoilua riitti. Milloin tarvitsi hiustenlaittoon apua, milloin halusi lainata jotain vaatteita, kun lähti treffeille ym. Sitten itkettiin ja haukuttiin kaikki miehet maanrakoon. Sitten, kun löytyi joku vähän pidemmäksi aikaa (max. 3 kk), niin syvä hiljaisuus. Sitten taas pyydettiin baariseuraksi ja ties miksi likaämpäriksi. Hän oli myös äärettömän kateellinen siitä, että minulla oli ollut sama mies jo vuosia ja itse asiassa sama aviomies on edelleen.
Aluksi ihan oikeasti tuo nainen oli mukava ja hyvää seuraa, kun tunsin hänet usean vuoden ajan. Joku hänessä meni sekaisin, kun erosi miehestään ja elämä pyöri sen jälkeen vaan treffeissä ja miehissä. Ei olla oltu pitkään aikaan yhteydessä ja ilmeisesti hänellä on joku mies.
Öllll...miksi sinua ylipäätään kiinnostu laittaa hänen hiuksiaan ja olla likaänpärinä?
Ja miksi lähdit baariseuraksi jos suhteesi oli onnellinen?
Niin, miksi toinen ei tee niin kuin toivoisimme? Vastaus: joko hän ei halua tai sitten hän ei pysty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi entinen kaverini oli tuollainen eronsa jälkeen. Sitä miessekoilua riitti. Milloin tarvitsi hiustenlaittoon apua, milloin halusi lainata jotain vaatteita, kun lähti treffeille ym. Sitten itkettiin ja haukuttiin kaikki miehet maanrakoon. Sitten, kun löytyi joku vähän pidemmäksi aikaa (max. 3 kk), niin syvä hiljaisuus. Sitten taas pyydettiin baariseuraksi ja ties miksi likaämpäriksi. Hän oli myös äärettömän kateellinen siitä, että minulla oli ollut sama mies jo vuosia ja itse asiassa sama aviomies on edelleen.
Aluksi ihan oikeasti tuo nainen oli mukava ja hyvää seuraa, kun tunsin hänet usean vuoden ajan. Joku hänessä meni sekaisin, kun erosi miehestään ja elämä pyöri sen jälkeen vaan treffeissä ja miehissä. Ei olla oltu pitkään aikaan yhteydessä ja ilmeisesti hänellä on joku mies.
Öllll...miksi sinua ylipäätään kiinnostu laittaa hänen hiuksiaan ja olla likaänpärinä?
Ja miksi lähdit baariseuraksi jos suhteesi oli onnellinen?
Tein sitä siksi, että pidin häntä ystävänäni vielä tuolloin. Ei olisi pitänyt. Ja miksi en olisi voinut lähteä baariin, jos minulla on onnellinen suhde? :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi entinen kaverini oli tuollainen eronsa jälkeen. Sitä miessekoilua riitti. Milloin tarvitsi hiustenlaittoon apua, milloin halusi lainata jotain vaatteita, kun lähti treffeille ym. Sitten itkettiin ja haukuttiin kaikki miehet maanrakoon. Sitten, kun löytyi joku vähän pidemmäksi aikaa (max. 3 kk), niin syvä hiljaisuus. Sitten taas pyydettiin baariseuraksi ja ties miksi likaämpäriksi. Hän oli myös äärettömän kateellinen siitä, että minulla oli ollut sama mies jo vuosia ja itse asiassa sama aviomies on edelleen.
Aluksi ihan oikeasti tuo nainen oli mukava ja hyvää seuraa, kun tunsin hänet usean vuoden ajan. Joku hänessä meni sekaisin, kun erosi miehestään ja elämä pyöri sen jälkeen vaan treffeissä ja miehissä. Ei olla oltu pitkään aikaan yhteydessä ja ilmeisesti hänellä on joku mies.
Öllll...miksi sinua ylipäätään kiinnostu laittaa hänen hiuksiaan ja olla likaänpärinä?
Ja miksi lähdit baariseuraksi jos suhteesi oli onnellinen?
Ei kai nyt noilla ole mitään tekemistä keskenään. Kyllähän nyt kaverin kanssa voi baariin lähteä.
Vierailija kirjoitti:
M46 kirjoitti:
Miksi teille naisille tämä on ongelma? Oletteko te itse riippuvaisia siitä kaverisuhteesta, ettette pysty toisen antaa elää elämäänsä niinkun haluaa. Minä olen miehenä tätä ihmetellyt jo ennenkin, että pitää olla jotain ylläpitokaveruutta, eikä voi luottaa siihen, että se kaveruus ei katoa minnekään, vaikka elämä muutuisikin väillä toiselaiseksi.
Ehkä harmittaa se, että kokee tulleensa huijatuksi ja hyväksikäytetyksi. Ei oikeita ystäviä hylätä noin. Kyllä ainakin minulle on ystävät tärkeitä ja ei ole ikinä tullut mieleenkään, että hylkäisin ystäväni miehen vuoksi. Mieheni on tutustunut ystäviini ja minä miehen ystäviin.
Tuntuuko siusta, että olisit vähän kuin parisuhteessa tämän ystäväsi kanssa ja että mies vei hänet sinulta?
Tää ei ole yllättävää, kun jo kouluissa tyttöjen kesken nää kaveruudet saattaa mennä hyvinkin raaoiksi tilanteiksi. Luodaan henkisiä omistusiteitä toisiin ja sitten taistellaan koka on kenenkin "omaisuutta"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M46 kirjoitti:
Miksi teille naisille tämä on ongelma? Oletteko te itse riippuvaisia siitä kaverisuhteesta, ettette pysty toisen antaa elää elämäänsä niinkun haluaa. Minä olen miehenä tätä ihmetellyt jo ennenkin, että pitää olla jotain ylläpitokaveruutta, eikä voi luottaa siihen, että se kaveruus ei katoa minnekään, vaikka elämä muutuisikin väillä toiselaiseksi.
Ehkä harmittaa se, että kokee tulleensa huijatuksi ja hyväksikäytetyksi. Ei oikeita ystäviä hylätä noin. Kyllä ainakin minulle on ystävät tärkeitä ja ei ole ikinä tullut mieleenkään, että hylkäisin ystäväni miehen vuoksi. Mieheni on tutustunut ystäviini ja minä miehen ystäviin.
Tuntuuko siusta, että olisit vähän kuin parisuhteessa tämän ystäväsi kanssa ja että mies vei hänet sinulta?
Ei tunnu. En vain ollut tälle ihmiselle tärkeä. Kuten jo aiemmin kerroin, niin en minä ymmärrä sitä, että yhteydenpito kavereihin loppuu siinä vaiheessa, kun tapaa uuden kumppanin. Jos on aitoa ystävyyttä, niin se uusi kumppani esitellään ystäville.
M46 kirjoitti:
Miksi teille naisille tämä on ongelma? Oletteko te itse riippuvaisia siitä kaverisuhteesta, ettette pysty toisen antaa elää elämäänsä niinkun haluaa. Minä olen miehenä tätä ihmetellyt jo ennenkin, että pitää olla jotain ylläpitokaveruutta, eikä voi luottaa siihen, että se kaveruus ei katoa minnekään, vaikka elämä muutuisikin väillä toiselaiseksi.
Sitä nimenomaan luottaa siihen, ettei kaveruus katoa mihinkään. Jotkut sitten vaan katoavat. Hyvin ovat esittäneet kaveruutta.
Tuttua erään ystäväni kohdalta. Eroprosessissa olin hänen tukena tiiviisti, niin että itsekin uuvuin. Saman tien ystävä etsi ja löysi uuden miehen vaikka eron yhtenä syynä oli kuulemma kaipuu vapauteen. Kaikki keskustelumme liittyi sen jälkeen tähän mieheen ja ystävän oman navan ympärille (edelleen) . Ystävä sai uusia kavereita miehen puolelta ja hehkuttaa kuinka huippuja he ovat. Tekee nykyään kaiken yhdessä uuden miehen kanssa, ovat koko ajan yhdessä. Ystävä tekee ohareita vanhoille kavereille eikä ole kiinnostunut heistä, ottaa heihin yhteyttä lähinnä silloin kun haluaa kehua omaa elämäänsä tai tarvitsee jotain. Vanhoille ystäville ei ole edes uutta miestä esitellyt vaikka ovat jo vuoden olleet yhdessä. Että sellainen "ystävä". Täysin joissain kuplassa tällä hetkellä. Ei tulisi mieleenkään edes avautua hänelle omista asioista koska hän ei ole edes läsnä eikä kuuntele, hölöttää vain omia ja miehensä asioita suu vaahdossa.
Olet kuvottava.