Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Opiskelut loppui ja ihmissuhteet katosivat. Muita?
01.05.2015 |
Voi hitto. Oon nyt valmistunut yliopistosta ja tajusin tänään, että ei mulle sieltä jää käteen ainuttakaan ystävää. Sama meininki oli lukiossa: oltiin niin kavereita, tiivis porukka ja aina jossain bilettämässä. Niin me vaan vannottiin, että pidetään yhteyttä ja ollaan tekemisissä. Kun lukio sitten loppui, yhteyttä pidettiinkin tosi harvakseen ja lopulta ei enää ollenkaan. Muutin toiselle paikkakunnalle, aloitin yliopiston. Sain kavereita, kaikki ne opiskelubileet tuli tutuiksi ja aina pystyi luottamaan siihen, että vaikka vappuna voi vaan mennä mestoille ja löytyy tuttuja.
Nyt oon kuitenkin viime vuosina huomannut, että tosi monen kanssa yhteydenpito on jäänyt kun ei jaksa aina kiertää bileitä tai ei ole samoja kursseja enää. Ennen käytiin joskus lounaalla, enää ei sitäkään. Nyt kun opinnot mulla sitten vihdoin loppui, ei juuri kukaan ole ottanut yhteyttä. Moni muukin on jo valmistunut ja päässyt onnellisesti työelämään ja saaneet varmaan sitä kautta ihmissuhteita. Itse työskentelen aikalailla etänä ns.paskahommaa ja en ole tutustunut tietenkään ihmisiin, koska en näe heitä koskaan missään kun ei töihin tarvitse mennä fyysisesti paikanpäälle.
Tuntuu, että kaikki pitäis jotenkin aloittaa alusta. Oon tässä samassa kaupungissa asunut sen seitsemän vuotta ja kaikki kaverit saatu yliopistosta. Nyt valmistuessa huomasin, että ei meitä tainnutkaan yhdistää mikään muu kuin ne ainaiset opiskelijabileet ja sama pääaine. Mulla ei ole enää yhtään ystävää koko kaupungissa, ketään ei kiinnosta mitä mulle nykyään kuuluu. Olo on tyhjä ja ihan järkyttävän yksinäinen. Viiden vuoden päästä, en varmaan ole satunnaisia facetykkäyksiä enempää tekemisissä entisten opiskelukavereideni kanssa. Onko muita vastaavassa tilanteessa?
Kommentit (16)
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 22:52"]
Ai, mulla on edelleen ystäviä ala-asteelta, lukiosta ja yliopistosta + nykyiset työkaverit. Vaikka asutaan eri paikkakunnilkskin, niin nähdään silloin tällöin.
[/quote]
No tämä helpottikin mun oloa kauheasti :D? ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän samanlaista. Osa on muuttanut pois, osa ei vaan ollutkaan varsinaisesti minun kavereitani, että pitäisi yhteyttä. Muutama jäi, loput sellaisia, että kiva nähdä, mutta ei sen kummempaa.
Meillä porukka hajosi jo ekan vuoden jälkeen. Yksi hieno kevät meillä oli. Ei haittaa, siitä on niin kauan aikaa
Sama tilanne! Opiskelukaverit levinneet ympäri Suomea ja itse muutin vielä pikku tuppukylään, niin nyt on yksinäistä vaikka kuinka yrittää pitää yhteyttä esim viestein. Uusien ystävien saaninen tuntuu olevan vaikeaa, miten silloin opiskellessa ystävystyikin niin helposti...?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä yksin samanlaisessa tilanteessa oleva! Opiskelut takanapäin ja uudessa elämänvaiheessa olen todella yksinäinen. Olen muutenkin huomannut, että itselläni ihmissuhteet vaihtuvat aina sen hetkisen elämäntilanteen mukaan, eikä valmistumisen tai työpaikan vaihtamisen jälkeen oikeastaan kukaan jää minun elämääni. Itselläni ei siis ole kyse vain opiskelukavereista, vaan ihmissuhteista ylipäänsä. Muutamien kanssa vaihdetaan kuulumisia tekstiviesteillä ja silloin tällöin nähdäänkin, mutta tunnen olevani ulkona kaikista ystäväpiireistä. Vikaa on varmasti minussakin ja tiedän, että täytyisi olla aktiivisempi yhteydenpidossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun elämä ainakin on just tollasta, että ei ihmissuhteet oo mitenkään pysyviä. Peruskoulussa oli hyvä ystävä, mutta kun opiskelu- ja työurat on menneet ihan eri reittiä, niin ollaan ajauduttu erilleen, mikä on musta ikävää. Sit oli lukiossa kaksi tyttöä, joiden kanssa oltiin kaikki välitunnit. Mutta enää ei olla missään tekemisissä.
Yliopistossa olin pikkukaupungissa, joten muiden opiskeluympyröiden puutteessa meidän filiaalin väki oli tosi yhtenäistä. Kaikki aika vietettiin yhdessä viiden vuoden ajan. Ja sit valmistuttiin ja ketään ei enää kiinnostanut muiden kuulumiset. Vaikka asutaan samalla paikkakunnalla, niin vastaan tullessa huudellaan vaan moikat, mutta edes vauhti ei hidastu. Karua todella.
Työelämästä en ole kavereita saanut, sillä oon tähän asti ollut töissä paikoissa, joissa työyhteisö koostuu mua selvästi vanhemmista ihmisistä. Nyt olen osa-aikaisena, joten ei ihme, etten tutustu ihmisiin, kun en ole paljon paikalla.
Naapureiden kanssa ollaan paljon tekemisissä. Mutta oon jo aikaa sitten tajunnut, että jos esim. eron vuoksi muuttaisin tästä pois, niin yhteydenpito naapureihin ei säilyisi. Ollaan tekemisissä vain naapuruuden vuoksi, ei siksi, että tultaisi erityisen hyvin juttuun.
Tällaista karua elämä on. Jotenkin kaikki juoksee vain ohi ja mitään pysyvää ei jää. Vanhemmat ja sisarukset on pysyvämpiä juttuja. Mutta kun siskokin esimerkiksi on luonteeltaan ihan mun vastakohta, niin eihän me mitään bestiksiä olla. Aika eri periaatteiden mukaan eletään. Minä esim. uskovainen ja sisko ateisti.
Silti kyllä vielä elän toivossa, että joskus kohtaisin ihmisen, jonka kanssa ystävyys kasvaisi vähän syvemmäksi. Sitä odotellessa rinta rottingillä vain eteenpäin.
Mulle on käynyt noin kymmeniä kertoja. Olen ollut mukana aika monenlaisissa porukoissa, joista löydän kyllä paikkani siinä ja silloin, mutta koskaan ne suhteet ei kanna sitä tilannetta pidemmälle. Maksimissaan yhtäjaksoinen ystävyys (ala-asteiän jälkeen) on kestänyt n. 5v. Olen kyynistynyt asian suhteen jo kauan sitten. Näin se menee, enkä sille mitään voi, joten miksi turhaan yrittää tekohengittää kuolemaan tuomittuja suhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mä olen aikalailla samassa tilanteessa, paitsi että opiskelin naisten amk:ssa jossa yhteishenki oli aivan paska, minkä vuoksi vaivoin valmistuin. Nyt olen niin yksinäinen etten selviä edes töistä.Työttömänä olen ollut ja saanut potkut neljä kertaa vuoden aikana.En siis ole saanut oman alan töitä. Kumppanin hankkiminen ei kiinnosta, koska minusta mikään ei ole juntimpaa kuin hengata vaan sen kumppanin kanssa kahdestaan. Miten muka voisin löytää tosirakkauden kun en saa edes ystäviä?
Eilen lähes itkin osattomuuttani nähdessäni teekkarikulkueen. Kukaan amk:ni luokalta ei edes hankkinut haalareita ja porukka oli täysin junttia ja ilotonta akkaa suurin osa.Loput jättivät kesken. Ala on muutenkin iloton ja takapajuinen & matalapalkkainen. Onneksi sinulla on sentään ollut mukavat vaput koko yliopistoajan. Pakko kai se on vaihtaa alaa teekkariksi jos muu ei auta.
Olen siis koittanut itse ottaa yhteyttä joihinkin. Osa tuntuu olevan jo sillä asteella, että ei oikeasti jotenkaan meinaa kehdata kysyä kuulumisiakaan.. Nämä joihin olen ottanut yhteyttä niin usein se jää sille "meidän pitäis kyl nähdä"-asteelle, joskus joidenkin kans on mennyt jopa näkemiseen asti. Mutta kun se meinaa olla vähän sellaista väkinäistä jotenkin :/. Sinänsä luonteet näiden kanssa synkkaa tai tullaan hyvin juttuun. Ei vaan ole enää mitään yhteistä, koska osa heistä opiskelee edelleen tai sitten on jo kunnolla työelämässä, ei ole puhuttavaa edes niistä yhteisistä tutuistakaan kun kukaan ei tiedä facepäivityksiä enempää, että mitä ihmisille kuuluu.
Mulla ei oo sisaruksia ollenkaan ja vanhemmatkin asuu kaukana. Mies kyllä löytyy, mutta se on luonteeltaan tosi introvertti ja sillä ei ole juurikaan kavereita.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 23:23"]
No mä olen aikalailla samassa tilanteessa, paitsi että opiskelin naisten amk:ssa jossa yhteishenki oli aivan paska, minkä vuoksi vaivoin valmistuin. Nyt olen niin yksinäinen etten selviä edes töistä.Työttömänä olen ollut ja saanut potkut neljä kertaa vuoden aikana.En siis ole saanut oman alan töitä. Kumppanin hankkiminen ei kiinnosta, koska minusta mikään ei ole juntimpaa kuin hengata vaan sen kumppanin kanssa kahdestaan. Miten muka voisin löytää tosirakkauden kun en saa edes ystäviä?
Eilen lähes itkin osattomuuttani nähdessäni teekkarikulkueen. Kukaan amk:ni luokalta ei edes hankkinut haalareita ja porukka oli täysin junttia ja ilotonta akkaa suurin osa.Loput jättivät kesken. Ala on muutenkin iloton ja takapajuinen & matalapalkkainen. Onneksi sinulla on sentään ollut mukavat vaput koko yliopistoajan. Pakko kai se on vaihtaa alaa teekkariksi jos muu ei auta.
[/quote]Mikä ala?
-Mies 29v + 1v-
Sama tilanne. Itsestäni oli surullista, kun opiskelut loppuivat ja tiivis ystäväporukka hajaantui ympäri maailmaa. Puhuin tuosta jopa psykoterapiassa. Jäi vähän vaikutelma, että terapeutti ei ymmärtänyt, miksi asiaa surin. Hän totesi vain, että:"Niinhän siinä opintojen loputtua käy, että ihmiset erkanevat toisistaan."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja siis osa näistä opiskelukavereista oli aika läheisiäkin mulle. Puhuttiin henkilökohtaisista asioista, kuten esimerkiksi seksielämästä, sairauksista ja kaikesta mikä on pintaa syvemmällä. Silti ei heistäkään jäänyt "ystäviä". Paljon oli sitten näitä, joiden kanssa lähinnä ryypättiin isossa porukassa ja vaihdettiin sellaisia "no mitäs sulle, huh oisko lisää juomista jostain"-tyyppisiä juttuja ja näistä henkilöista en edes olettanut, että me kauheesti kahviteltais jossain opiskeluiden jälkeen kun ei koskaan olla edes opiskelujen aikana nähty/vietetty aikaa kahdestaan : D
ap
Alue: Aihe vapaa
Ai, mulla on edelleen ystäviä ala-asteelta, lukiosta ja yliopistosta + nykyiset työkaverit. Vaikka asutaan eri paikkakunnilkskin, niin nähdään silloin tällöin.