Häpeävätkö masennuksesta parantuneet sitä aikaa kun olivat sairaana

Itse häpeän. Koulunkäynti jäi kesken masennusjaksojen takia ja meni sen takia pitkään saada ammattikoulu käytyä... tietysti cv:ssä möllöttää iso aukko näiltä ajoilta. Häpeän yhtä itsetuhoista tempaustani, jota mieheni ystävät pääsivät todistamaan. Hävetti aikanaan kun oli siinä kunnossa että täytyi käydä päiväpolilla harjoittelemassa säännöllistä päivärytmiä kun muut saman ikäiset ysätvät valmistuivat ammattikorkeista ja työllistyivät. Hävettää kun näiltä ajoilta on vielä velkaakin maksettavana.

En tiedä, mikä olisin tai missä, jos en olisi ollut masentunut. Olin selkeästi älykkäämpi ja luovempi ennen masennusta. Kunnianhimoisempi.

Jos en olisi vuosikausia yrittänyt parantua masennuksesta ilman lääkkeitä. Siinä meni sitten työ, ja mahdollisuus normaaliin parisuhteeseen.

Tottakai tilalle on tullut uutta. Mutta onko sillä sitten väliä? Pärjään taloudellisesti ja elämä on ihan mukavaa nyt. Ehkä se kaikki oli sitten tarkoitettu.