Joko olette laittaneet joulukuusen, joulukoristeet ja jouluvalot pois?
Me ei. Ehkä huomenna, tosin pihavalot saanevat vielä jäädä.
Kommentit (27)
Kuusi ja tonttu/enkeliosasto laitettiin pois loppiaisena.
Valot saavat olla vielä jonkin aikaa.
Tapaninpäivän iltana kuusi, joulukoristeet ym. pois. Pihavalot ja koristevalot on vielä päällä.
Juu, eilen otin kaikki valot pois ja kaikki punainen lähti kans.
Eilen hain ilmaiseksi kuusen roskakatoksesta
Tänään lähti kaikki paitsi valot, ne saavat olla kunnes luonnonvalo hoitaa valaistuksen.
Nuutinpäivänä kuusi ja tontut pois, Valon päivänä kausivalot pois.
Tähti ikkunassa ja kynttelikkö pöydällä vielä.
Muutamia koristeita raivailin. Kuusi ja tontut vielä paikoillaan.
Minusta jouluvalot voi jättää koko talveksi palamaan, koska on kuitenkin vielä pimeää. Ei se joulun loppu kevättä tee.
Kyllä tekee, päivä on jo paljon pidempi, kuin silloin kun ne jouluvalot esille laitettiin.
Nuuttina piti ottaa, mutta päätinkin ottaa jo tänään lauantaina.
kyllä ja kerkesin laittaa jo takaisinkin ensi joulua varten:)
Vierailija kirjoitti:
Juu, eilen otin kaikki valot pois ja kaikki punainen lähti kans.
Sama, kaikki punainen esim. tekstiilit näyttää ihan hirveiltä, kun luonnonvalo lisääntyy.
Joulun hämäryydessä se on kiva väri.
Joulukoristeet on vielä esillä. En raaski ottaa niitä pois, niin kauan kuin on talvi.
Suurimman osan otin näkyviltä tänään; loput poistan Nuuttina. Kuusi on elävä ja ulkona pihalla, ja jouluvalot saavat olla siinä iltaisin päällä niin kauan kunnes paristot ehtyvät. Sisälläkin saavat vielä jotkut ledkynttilät palaa iltaisin.
Kuusi, koristeet ja valot on vielä. Otan ehkä Nuuttina ainakin kuusen pois tai sitten en. Valot saa olla kevääseen. Mun joulukoristeet kuusta lukuunottamatta on aika neutraaleja niin menee kausikoristeina.
Ei raaskis millään. Vaikka laitan joulun jo marraskuun puolella
Kuusi, tontut ja punaiset tekstiilit lähti tänään. Valot pihalla ja ikkunoissa saa vielä olla ainakin kuukauden 🤷♀️
Loppiaisena kaikki paitsi jouluvalot. Saavat olla niin kauan kuin on pimeää.